Tammi 2020
306 s.
Edelfelt-tuntija Anna Kortelainen on kirjoittanut kiinnostavan ja yllättävänkin romaanin kuulun taiteilijan pojasta. Kuka oli Erik Edelfelt, joka kuoli 21-vuotiaana? Kirjamessuhaastattelussa Kortelainen kertoi, että tietokirjan tekeminen oli sula mahdottomuus, koska Erikistä ei kertakaikkiaan löydy materiaalia. Tiedossa on oikeastaan vain se, että hän opiskeli Montpellierissä kokeellista sielutiedettä, filosofiaa ja sosiologiaa. Mutta sepä antaakin mahdollisuuden käsitellä Erikiä fiktion keinoin.
Erik on nuori, sairas ja epävarma. Keuhkotuberkuloosi vaivaa usein, välillä tilanne paranee kunnes taas huononee. Äiti on suorastaan ylihuolehtiva ja valmis kokeilemaan erilaisia parantoloita ja mitä tahansa lääkkeitä. Isä on väheksynyt tautia, minkä vuoksi Erik kokee olevansa heikko, isälle pettymys. Isän kuoltuakin Erik on pettynyt, hän tuntee olevansa isänsa varjossa. Kummastelevatko ihmiset, miten menestyneellä isällä voi olla tuollainen poika, sairaalloinen, elämänsä suuntaa etsivä? Ulkomaillakaan Erik ei tunne olevansa turvassa, tulevansa kohdatuksi omana itsenään - ei ennen Montpellieriä.
Yliopistoon ei ole helppo sopeutua; Erik kokee väheksyntää ja syrjintää useammankin opettajan taholta. Vähitellen hän kuitenkin saa ystäviä, ja antautuu mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Ei tyhjiä sanoja vaan tekoja! Sitä hän on toteuttanut jo Helsingissä, nyt on Montpellierin vuoro. Elämänvoima ja epätoivo vuorottelevat, kun tuberkuloosi vuoroin hellittää ja kiristää otettaan.
Tertut eivät näyttäneet aivan sellaisilta kuin barokkimaalausten yltäkylläisissä asetelmissa tai Bacchusten otsalle humaltuneesti valahtaneissa seppeleissä. Erik hätkähti. Ne näyttivät ryppäiksi pullistuneilta keuhkorakkuloilta, joissa laskimonsininen ja valtimonpunainen sulautuivat toisiinsa. Hän kumartui lähemmäs. Rypäleiden väri muistutti ihon alla pullistuvan verisuonen sinerrystä. Rypäleet tiukkuivat ja tuntuivat paisuvan aivan silmissä. Niiden pinnalla oleva sininen härmä näytti jonkun kylmän henkäyksen synnyttämältä ja Erikin oli aivan pakko ojentaa etusormensa ja koskettaa pintaa. Härmään piirtyi hänen sormenjälkensä. Erikistä tuntui kuin hän olisi tunkeutunut vihreiden helmojen alle tutkimaan jotakin alastonta, haavoittuvaista ja hedelmällistä, ja hän oikaisi selkänsä.
Luc katseli ympärilleen ja myhäili.
- Janottaako, hän kysyi Erikiltä ja iski silmää.
- Eikö näytäkin terveeltä ja hyvinvoivalta, hän jatkoi. Erik nyökkäsi.
- Jollei ihminen leikkaisi viiniköynnöstä, se kasvaisi toistakymmentä metriä pitkäksi. Tunnetko tarinan pojasta ja pavunvarresta?
- Tunnen.
- No niin. Viiniköynnästä pitää ojentaa jotta se palvelee ihmistä. Sen pituuskasvua tukahdutetaan jotta se pysyisi maan pinnalla ja tuottaisi rypäleitä. Se kärsii koko ajan.
Erik värähti katsellessaan avoimen taivaan alla levittyvien lehvästöjen rivejä. Kuritettujen kasvinrunkojen äänetöntä ja liikkumatonta kipua ei kyennyt ihmisaistein havaitsemaan, mutta silti se piili kaikkialla täällä.
Romaaneja ja fiktiivisiä elämäkertoja todellisista henkilöistä on ilmestynyt viime vuosina melko paljon, mutta Tulirinta poikkeaa joukosta siinä, että lähdetietoa on ollut erittäin vähän. Toisaalta se on varmasti antanut kirjoittajalle suuren vapauden, kun ei ole tarvinnut pysyä tietyissä raameissa. Lopputulos ei ole pelkästään Erikin mahdollinen elämänkulku, vaan myös eloisa kuva 1910-luvun taitteen Suomesta ja Ranskasta. Ja koska tapahtumat sijoittuvat vain muutaman vuoden ajalle, niin opiskeluun, ystävyyssuhteeseen Lucin kanssa, yhteiskunnalliseen toimintaan ja sairastamiseen on kuhunkin käytettävissä paljon aikaa ja sivuja. Tarina etenee rauhassa, kiireettä, paneutuen Erikin elämään hänen astuessaan lyhyeksi jäävään aikuisuuteen.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan Tulirinnan kohtaan 17, "tutkijan kirjoittama kirja", Anna Kortelainen kun on tunnettu etenkin taidehistorioitsijana. Kirja sopii myös esimerkiksi kohtiin 15, "fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö" ja 37, "ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa".
Tulirinta on luettu tai kuunneltu myös blogeissa Joukon Taideblogi, Anun ihmeelliset matkat ja Sinimarjan matkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti