Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Camilla Sten: Arvtagaren

 

Kirja Arvtagaren harmaa-valkoisen maton päällä
Camilla Sten: Arvtagaren

Norstedts 2020

419 s.





Luin vuosi sitten Camilla Stenin kirjan Staden, suomennettu nimellä Kadonnut kylä. En pitänyt sen henkilöhahmoista, mutta juoni oli koukuttava. Sen kohdalla olin etukäteen pelännyt, että kohdataanko siinä zombeja tai muuta yliluonnollista, ja vähän samaa arvoin Arvtagarenin kohdalla. Molemmissa kun on hylätty ympäristö kaukana kaikesta, ja pian alkaa kuulua kummallisia ääniä, näkyä hahmoja varjoissa ja niin edelleen. 

Eleanor on kasvosokea, se on vaivannut häntä aina. Hän tuntee ihmiset äänestä, asennosta, liikekielestä. Yhtenä sunnuntaina hän on menossa päivälliselle isoäitinsä Viviannen luo, ja huomaa heti ovella että jokin on pielessä. Isoäiti on verinen, tekee kuolemaa. Eleanor tiedostaa kohdanneensa ovella murhaajan, mutta ei pysty kertomaan kuka se on. Hahmo ei päästänyt ääntäkään, eikä liikkunut tunnistettavalla tavalla. 

Isoäidin kuoltua Eleanor kuulee tämän omistamasta Solhögan kartanosta. Hän lähtee sinne viikonlopuksi puolisonsa Sebastianin, tätinsä Veronikan ja asianajaja Rickardin kanssa. Talo on autio, ollut asumattomana vuosikymmeniä. Taloa on hoitanut salaperäinen Bengtsson, jota ei nyt kuitenkaan löydy mistään. Talossa tapahtuu muutenkin kaikkea kummallista, mistä varsinkin Eleanor kärsii. Monelle asialle on looginen selitys, kuten ruokahissille, mutta ei ennen kun hahmo ja ehkä myös lukija on ehtinyt säikähtää. Kaiken huipuksi alueelle iskee lumimyrsky, joka sulkee nelikon kartanoon lähes vangeiksi. 

Kylmä, sähkökatkot, lattian narahdukset, käynnistymättömät autot, jalanjäljet lumessa  - siinäpä oivat ainekset kunnolliseen suljetun huoneen mysteeriin! Kartanossa Eleanor pääsee vähitellen suvun salaisuuksien jäljille ja alkaa ymmärtää, miksi Vivianne-isoäiti oli niin kylmä ja ankara sekä lapsiaan että häntä kohtaan.


"Hur länge var vi ute?" frågar jag.
Hans ögon är glansiga och hans kinder bleka när han säger:
"Nästan en halvtimme. Klockan är efter midnatt."
"Har Rickard kommit tillbaka?"
Sebastian skakar på huvudet.
"Jag kollade i vinkällaren. Han är inte där."
Jag biter mig i kinden.
"Jag gick dit när ni inte kom tillbaka", fortsätter Sebastian. "När jag inte hittade er där så ville jag ge mig ut och leta efter er, men jag - jag visste inte i vilken riktning jag skulle gå, och jag kunde inte se er i snöfallet, och jag..." Han stänger munnen. Jag ser att han har knutit händerna så hårt att knogarna vitnat.
Jag blundar och skakar på huvudet. Mitt huvud bultar.
"Det var bra", säger jag och öppnar ögonen. "Det var bra, Sebastian. Det var rätt sak att göra."
Sebastian, som alltid varit så stark för mig, som varit min fasta punkt. Det ser ut som att han är på väg att gå i bitar.
Jag säger, mellan stela, blodlösa läppar:
"Det var någon där ute med oss. I stormen."

Tykkäsin tästä, joskin olin koko ajan varpaillani, odotin että tuleeko joku yliluonnollinen käänne. Ei onneksi tullut, vaan asioille on looginen selitys. Sellainen, joka on helppo hyväksyä. 

Tarina on jännittävä mutta myös surullinen. Jännitys tulee nykyhetken olosuhteista; hiukan karmivasta ympäristöstä ja pahasta lumimyräkästä. Henkilöhahmojen välit kiristyvät sitä mukaa mitä selvemmäksi käy, että kartanon alueelta ei pääse pois. Surullisuus tulee Eleanorin suvun tarinasta; se alkaa 1960-luvulta ja siinä on useampia murheellisia ihmiskohtaloita. Onnen hetket ovat olleet vähissä sillä tiellä, mitä Vivianne kulki matkallaan Solhögan valtiattareksi, äidiksi ja isoäidiksi. 

Henkilöhahmoista pidin enemmän kuin Stenin aiemmassa kirjassa. Kasvosokeus on mielenkiintoinen ja yllättävä ominaisuus päähenkilöllä. On kiinnostavaa mutta myös surullista lukea, mitä se on aiheuttanut. Eleanor ei aina voi luottaa näkemäänsä, eivätkä muut aina usko että hän on nähnyt jotain. Sebastianin pelokkuus ja murtumisuhka on myös yllättävää. Kuka tukee ja ketä, kun kartano ja lumimyrsky näyttävät pahimmat puolensa? Myös Vivianne ja Veronika ovat kiinnostavia hahmoja, vaikka heidän vihamielisyytensä ja jopa julmuutensa tekee heidät suorastaan vastenmielisiksi. Mutta vaikka en heistä pidäkään, he ovat tarinalle välttämättömiä. 

Myös tämä kirja on tulossa suomennettuna, Bazar julkaisee sen keväällä 2021 nimellä Perijä. 

 

2 kommenttia:

  1. Tämän voisi ottaa lukemistoon. Pitäisi lukea enemmän ruotsiksi, että taito pysyy yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aloin lukea jokunen vuosi sitten, juurikin siksi että olo olo että kieli on unohtunut. Aloitin dekkareilla, niissä kun on pitkälle sama sanasto niin ei tarvinnut jatkuvasti katsoa sanakirjaa :) En ymmärrä jokaista sanaa mutta eipä se haittaa.

      Tässä oli väljä fontti, oli kiva ja suht nopea lukea.

      Poista