Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
Englanninkielinen alkuteos After the Flood (2019)
Suomentanut Hanna Arvonen
HarperCollins 2020
416 s.
Tulvan jälkeen on kirja johon tartuin puolipakolla, tarpeesta löytää Helmet-lukuhaasteeseen kohta 28, "tulevaisuudesta kertova kirja". No, eipä tarvinnut lukea montaa sivua kun olin jo uponnut tarinan hurjaan maailmaan.
Noin tuhat vuotta nykyhetkeä myöhemmin maailma on tulvan vallassa. Kuusivuotista tulvaa on seurannut satavuotinen tulva, joka kuitenkin on ollut mitä ilmeisemmin selvästi sataa vuotta lyhytkestoisempi. Niiden seurauksena suurin osa mantereista on jäänyt veden alle. Elämästä on tullut ankaraa selviytymistaistelua, jossa ihmisten pitää varoa kaappareita ja ruttoepidemiaa. Lapsia ja nuoria ryöstetään siitoslaivoille, jossa heidät orjuutetaan paitsi kaappareiksi myös synnytyskoneiksi. Siirtokuntia syntyy saarille ja mantereiden rippeille, mutta oikeastaan kukaan ei ole turvassa missään.
Myra on kahden lapsen äiti, joka on kokenut suuren tragedian. Hänen lastensa isä kaappasi mukaansa tytöistä vanhemman, Row'n, tuolloin viisivuotiaan. Pian tämän jälkeen syntyi Pearl. Myra ja Pearl ovat eläneet kaksin vuosia, kalastaneet kaiket päivät ja vaihtaneet saaliin erilaisiin tarvikkeisiin. Kun Myra kuulee, että Row on nähty kaukana pohjoisessa Laaksossa, hän lähtee sinne. Matka on tietenkin vaarallinen ja vastoinkäymisiä täynnä. Ensin matkaan tarttuu Daniel, sitten kolmikko pelastetaan haaksirikosta oudohkoon laivaan. Keitä ovat Myran ja Pearlin elämään tulleet ihmiset, ja mikä heitä ajaa tiettyyn suuntaan? Keneen voi luottaa, kun monilla on taka-ajatuksia ja salaisuuksia?
"Asia on niin... Emme etsi mitä tahansa maata, vaan oikeanlaista maata. Elättelin toivoa, että Andit olisi paras mahdollisuutemme. Siellä on paljon kyliä ja satamia. Meidän on asetuttava lähelle asutusta, jotta voimme käydä kauppaa, mutta meillä pitää olla myös riittävästi tilaa ja resursseja, jotta voimme viljellä maata, kasvattaa karjaa, hakata puita rakentamiseen. Emme voi asettua mihin tahansa ja odottaa selviytyvämme."
Tiesin, että hän oli oikeassa. Kylät ja satamat olivat ylikansoitettuja ja maat niiden ympärillä oli usein tyhjennetty kaikista resursseista niin, että ne olivat hedelmättömiä ja asumiskelvottomia. Joet kuivattiin kastelemalla kylien viljelysmaita ja puut hakattiin kaupattavaksi satamissa. Tai maa itse tuntui olevan haluton ylläpitämään elämää; se saattoi olla kivikkoa, jossa mikään ei voinut kasvaa, tai suota, jossa oli vain pilaantunutta vettä ja outoja eläimiä.
"Kyllä me löydämme sen, mitä tarvitsemme", minä vakuutin hänelle miettien, miten saisin hänet taivutelluksi Laakson kannalle.
Pidän siitä, että tässä dystooppisessa maailmassa on kuitenkin melko paljon ihmisiä eikä siinä olla ihan yksin. Vaikka resursseista kilpaillaan, on kuitenkin mahdollista saada ystäviä. Maailma ei ole täysin toivoton paikka.
Dystopian ohelle tuntui väliltä siltä, kuin lukisi merirosvoseikkailua. Iso osa tapahtumista sijoittuu veneeseen tai laivaan, jossa koko ajan saa tarkkailla näkyykö kaappareiden alusta. Muutama ikävä laivojen kohtaaminen tapahtuu, onpa mukana takaa-ajokin. Kunnon seikkailumeinikiä siis!
Myran ja Pearlin elämää Abramin laivalla olisin halunnut tiivistää. Päivät toistuvat aika samanlaisina, ja jonkin verran on toistoa siitä, että miten Myra saa vakuutettua Abramin ja miehistön siitä, että Laakso on heille oikea paikka. Samalla hän vatvoo tunteitaan, että kokee pettävänsä uudet ystävänsä, koska ei kerro heille kaikkea mitä tietää. Lisäksi ihastumiset / rakastumiset ja sekstailut ovat jokseenkin turhia, vähän päälleliimatun tuntuisia. Niin kuin olisi tullut pakko laittaa mukaan vähän romantiikkaa, ettei olla pelkästään seikkailemassa verisin käsin.
Kaikkinensa tämä oli ihan viihdyttävää luettavaa, josta ei ehkä kuitenkaan jää kovin pysyvää muistijälkeä.
Helmet-lukuhaasteessa tämä sopii myös vaikkapa kohtiin 11, "vaihtoehtohistoria" ja 34, "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti