Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Viveca Sten: Offermakaren

 

Offermakaren-kirja mustavalkoisen verhon edessä, tummanharmaan sohvan käsinojalla
Viveca Sten: Offermakaren

Forum 2020

469 s. 





Onpa ollut poikkeuksellinen ja hiukan hassukin alkuvuosi; olen ehtinyt lukea jo useamman dekkarin, joka aloittaa tutulta tekijältä uuden sarjan. Elly Griffithsillä sarjoja on useampikin, toinen uusiutuja on Kristina Ohlsson. Seuraavana vuorossa on Viveca Sten, joka - onneksi - on tehnyt ainakin välillä jotain muuta kuin Sandhamn-sarjaa. Siitä olen lukenut useamman osan, mutta välillä kyllästynyt, etenkin siihen yhteen jossa Nora istuu sohvalla, lipittää viiniä ja pohtii eroaan, ja hups vaan keksii ratkaisevan oivalluksen jolla rikos selviää.

Uusi Åremorden-sarja sijoittuu nimensä mukaisesti Åren maisemiin. Pääosassa on kaksi poliisia, joiden tiet kohtaavat osin sattumalta. Daniel on ollut aiemmin töissä Göteborgissa, mutta kohdannut siellä uhkaa jonka vuoksi on muuttanut pois. Nyt hänellä on puoliso ja kolmen kuukauden ikäinen tytär. Åren seudulla vakavat rikokset ovat harvinaisia, joten murhatutkinta tuo hänelle isot paineet saada sovitettua työ ja perhe-elämä yhteen. Hanna puolestaan on ajautunut Tukholmassa törmäyskurssille pomonsa ja useimpien kollegoidensa kanssa, minkä vuoksi hänet on pakotettu pois töistä. Lisäksi hänen parisuhteensa päättyy. Hän pääsee asumaan sisarensa huvilaan Åreen, jossa voi miettiä elämäänsä. Vähän vahingossa hän tulee mukaan tutkintaan, ja pääsee osaksi poliisin tutkintaryhmää.

18-vuotias Amanda on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena. Tapaus järkyttää koko yhteisöä, Åre on sen verran pieni paikka että hän oli monille tuttu. Ruumis löytyy hiihtohissistä, mikä aiheuttaa poliisille päänvaivaa. Miten ruumis päätyi sinne? Miksi Amanda on pelkissä alusvaatteissa? Ja missä hän oli katoamisen ja löytymisen välisen ajan?

"Hur är det med mobilen?" säger han.
"Fortfarande borta", säger Anton. 
"Platsen måste vara betydelsefull", tänker Daniel högt. "Vem gömmer saker utmed en skoterled?"
"En person som ändå rör sig på fjället?" föreslår Anton. "Som är på väg med en snöskoter."
"En person med fjällvana, alltså."
Anton nickar.
"Förmodligen någon från trakten", säger Daniel. "Vem skulle det annars vara?"
"Det är för jävligt i så fall."
Anton verkar ta det personligt. Han är en lokalpatriot som aldrig skulle sätta foten i en storstad frivilligt. 
"Jag undrar om gärningsmannen kan ha lämnat av Amanda och slängt påsen på vägen tillbaka", säger Raffe. "Han eller hon kanske ville göra sig av med den innan hemkommen, för att minska risken för upptäckt."

En ihastunut sarjan avausosaan kympillä, mutta ainakin kasipuolikkaalla jos en ysillä. Ensin miinukset: kliseitä riittää tässäkin. Ensin ei ole yhtään epäiltyä, sitten yhdessä rytäkässä löytyy useampi joilla tietenkin kaikilla on motiivi ja etsitynlainen kulkupeli. Tietenkin on poliisi, joka pitää osan löydöistään omana tietonaan ja joka lähtee yksin selvittämään asioita, ja tietenkin puhelin kieltäytyy käynnistymästä. Tietenkin virkoja on täyttämättä ja työryhmällä resurssipula. 

Plussia on kuitenkin rutkasti. Åre tapahtumaympäristönä on persoonallinen, vaikka ehkä olisin kaivannut hiukan lisää siitä, miksi se on yksi talviurheilun klassikkopaikoista. Toivottavasti joku sarjan osista sijoittuisi kesäaikaan, jolloin paikasta löytyisi kenties aivan uusia puolia. Ehkä olisin kaivannut vähän enemmän myös kaupunkikuvausta, että mitä muuta on kuin varakkaiden jättihuviloita, rähjäinen vuokra-asuntoalue ja rutkasti metsää.

Tarina etenee sujuvasti, uutta tietoa tulee hitaasti mutta kuitenkin tasaiseen tahtiin, niin ettei tarina polje tyhjää missään välissä. Talviset olosuhteet lumimyrskyineen tuovat haasteita tutkinnalle, mutta juuri tähän tarinaan se sopii, eikä kuitenkaan hidasta liikaa. Pidän siitä, että kun joku epäillyistä nousee vahvimmaksi ehdokkaaksi, poliisi ei kuitenkaan takerru tähän yhteen vaan pitää muutkin mahdollisuudet avoimena niin kauan kun pitäviä todisteita ei ole. Uudet havainnot ja tiedot otetaan huomioon, eikä jumituta yhteen tutkintalinjaan. 

Hannan hahmosta en erityisesti pitänyt, en pitänyt eron vatvomisesta enkä hänen suuresta epävarmuudestaan. Sen sijaan Danielista pidin, on virkistävää että se on kerrankin mies joka potee huonoa omaatuntoa pitkistä työpäivistä. Myös Hannan sisko Lydia, joka on mukana vain puhelinkeskusteluissa, on piristävä ilmestys. Menestyksestä ja varakkuudesta huolimatta hän ei ole ylimielinen vaan auttavainen, ja jämäkkyydellään hän saa asioita tapahtumaan. Amandan isä Harald on äärettömän inhimillinen hahmo, joka joutuu hurjaan pyörremyrskyyn, sellaiseen joka imaisee hänet niin syvälle että sieltä on vaikeaa jos ei mahdotonta päästä pois. 

Eli varsin miellyttävä lukukokemus, josta tulen lukemaan jatko-osatkin. Kirjailijan kiitoksista voi päätellä, että uusi sarja ei ollut suunniteltu vaan sattuman tulos. Koronapandemia jätti Stenin jumiin Åreen, ja tarina alkoi kehittyä kuin itsekseen. Onneksi hän otti sen vastaan, eikä alkanut väkisin vääntää Sandhamn-kirjaa. 

Offermakaren on kuunneltu Kirsin Book Clubissa

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 29, "kirjan henkilön elämä muuttuu". Hannan elämä muuttuu, kun hän saapuu Åreen ja saa uuden mahdollisuuden poliisina. Haraldin elämä muuttuu monellakin tavalla. Kirja sopii haasteessa myös esimerkiksi kohtiin 12, "kirjassa ollaan metsässä", 21, "kirja liittyy johonkin vuodenaikaan" ja 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti