sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Elly Griffiths: Mordkonsulten

 

Mordkonsulten-kirja violetilla viltillä valkoista seinää vasten
Elly Griffiths: Mordkonsulten

Englanninkielinen alkuteos The Postscript Murders (2020)

Ruotsiksi kääntänyt Ylva Spångberg

Modernista 2020

327 s.



Elly Griffiths on sikäli mielenkiintoinen kirjailija, että hän kirjoittaa samaan aikaan useaa eri dekkarisarjaa. Ruth Galloway -kirjoja on ilmestynyt suomeksi useita, mutta olen lukenut osan englanniksi kun en ole jaksanut odottaa suomennoksia. Stephens & Mephisto - sarjaa ei ole ainakaan vielä ilmestynyt suomeksi, mikä on harmi sillä sarja on oikein mainio ainakin ensimmäisten kolmen osan perusteella. Viime vuoden lopulla huomasin verkkokirjastosta, että Piki-kirjastoissa on tuore Griffithsin teos. Huomasin myös, että se on toinen osa Harbinder Kaur - sarjaa. Kirjan esittelytekstissä sanotaan, että se on itsenäinen jatko-osa kirjalle The Stranger Diaries, ja todella, aiempaan osaan viitataan lyhyesti vain parissa kohtaa, eikä Harbinderinkaan elämäntarina etene niin että lukijalle jäisi olo että jotain puuttuu, jos ei ole lukenut ensimmäistä osaa. Lainahistoriastani näin, että olen lukenut ykkösosan englanniksi, mutta pakko myöntää että en muista siitä yhtään mitään... Lainasin sen ruotsinnoksena mutta en ehtinyt lukea ennen Mordkonsultenia.

Peggy Smith asuu palvelutalossa meren rannalla. Koska hän on iäkäs, ei kuolema ole yllätys. Hänen kodinhoitajansa Natalka kuitenkin alkaa epäillä, että noinko liikunnallisesti aktiivinen, eilen täysin terve Peggy kuolisi tuosta vaan luonnollisen kuoleman. Kun naapurin Edwin löytää Peggyn kirjan välistä oudon postikortin, tapahtumiin mukaan tulee Harbinder Kaur. Koska Peggy on jo haudattu, kuolinsyytä ei voida enää tutkia. Mutta pian tapaus saa monia kummallisia käänteitä. Asunto on täynnä kirjoja, jotka on omistettu Peggylle, joissa häntä kiitetään neuvoista ja inspiraatioista. Kuka oli tuo nainen, jota kirjailijat pitivät murhakonsulttina? Lisäksi kaksi kirjailijaa kuolee epäilyttävissä oloissa. Harbinder tutkii tapausta poliisikollegansa Neilin kanssa, mutta Natalka, Edwin ja heidän tuttunsa, kahvikioskia pitävä Benedict alkavat toimia amatöörietsivinä ja pyrkivät tahollaan saamaan tapahtumiin selvyyttä. 

"Vi följer efter honom", säger Natalka.
"Är du tokig?" säger Benedict. "Vi måste ringa polisen." Han har redan tagit fram telefonen.
"Jag ringer Kaur", säger Natalka. "Det går fortare." Medan Natalka pratar ("med en pistol... i Peggys lägenhet... alldeles nyss...") går Benedict fram till föstret. Han hoppas på att se mannen när han flyr men Peggys vardagsrum vetter mot stranden, så det enda han ser är det oklanderligt blå havet. En båt med röda segel glider smidigt över horisonten. Röda segel i solnedgången. Det ser ut som om den hör hemma i en annan värld. 
"Hon kommer", säger Natalka. "Hon sa att vi inte ska röra vid något. Vad tog han?"
"Vem då?" säger Benedict, som fortfarande tittar på båten. 
"Benny! Han med pistolen! Vad tog han upp från golvet?"

Olen tykännyt Griffithsin kirjoista, mutta tästä jäi kaksijakoinen fiilis. Henkilöhahmot ovat ihan huippuja. Päähenkilöistä valtaosa on jokseenkin epätavanomaisia (intialaistaustainen lesbo, ukrainalainen matematiikan opiskelija josta tuli kodinhoitaja, ex-munkki kahvikioskin pitäjänä), mutta lukiessa ei tule oloa että erilaisuutta olisi liikaa. Kaikkinensa hahmoja on todella paljon, mutta pienemmänkin roolin esittäjät ovat sen verran esillä, että heidät on helppo muistaa. Peggy olisi saanut elää hiukan kauemmin; vaikka hänestä puhutaan myöhemmin paljon niin hän jää kuitenkin aika etäiseksi. 

Tarina sen sijaan jätti minut hämmentyneeksi. Dekkarikirjat sinänsä toimivat, mutta kun mukaan alkaa tulla kryptovaluuttaa ja mafiaa, tuntuu että nyt menee överiksi, näitä ei mitenkään saa sovitettua yhteen. Mietin myös, luinko liian nopeasti vai enkö ymmärtänyt lukemaani, kun oli useampi asia joka jäi epäselviksi. Mistä Nigelin kirjat saivat alkunsa, miten asemiehet pääsivät taloon, milloin Sheila asui palvelutalossa... Tarina on valtaosin hyvä ja kiinnostava, mutta siinä on kuitenkin liikaa ylimääräistä sälää. Myös tapahtumien eteneminen on Griffithsin tyyliin verrattuna vielä tavallistakin verkkaisempaa. 

On myös kiinnostavaa ja hiukan outoa, kuinka vähän Harbinder on esillä siihen nähden, että kyseessä on hänen nimikkosarjansa. Joo, tiedetään miten hän asuu ja että hän on lesbo, mutta siinäpä se melkein olikin. Tuntuu, että luettuani tämän tiedän hänen sisaruksistaan enemmän kuin hänestä, ja kaikkein eniten tiedän Natalkasta ja Benedictistä. Ykkösosaan viitattiin tässä vain lyhyesti, joten (mahdollisessa) seuraavassa osassa kiinnostaa se, viitataanko siinä yhtä lyhyesti kakkososaan, vai ovatko Natalka, Benedict ja Edwin yhä mukana. Toivon, että he ovat, sillä he ovat mitä mainioimpia tyyppejä. Toivoisin myös perusteellisempaa tutustumista Harbinderiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti