Otava 2020
343 s.
Kuvio on simppeli: vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen saa potkut ja pian sen jälkeen perii veljensä seikkailupuiston. Puiston talousasiat eivät ole ihan mallillaan, mutta matemaatikkona Koskinen tarttuu oitis toimeen.
Mikään muu ei sitten olekaan simppeliä. Puiston henkilökunnan työnkuvat ovat jokseenkin epämääräisiä, ja paljastuu että puiston raha-asioissa on jotain vinksallaan. Ei aikaakaan kun paikalle saapuvat Liskomies ja AK kertomaan Henrille että on aika kaivaa kuvetta ja kuitata veljeltä jääneet velat. Henripä ei ole moiseen valmis, vaan analyyttisesti kehittelee suunnitelmia ja käy vastataistoon. Matkan varrella kertyy ruumiita, osin vahingossa, mutta Henrin loogisella ajattelukyvyllä kaikkeen löytyy ratkaisu. Vaikka seikkailupuisto alkuun olikin hänelle taakka, hyvin pian siitä tulee kiinteä osa elämää, paikka jota hän puolustaa kaikin mahdollisin keinoin.
- Tervehtimään, kysyn.
Liskomiehen silmät irtoavat tiestä, nousevat sekunniksi taustapeiliin.
- Muistuttamaan siitä lainasta, hän sanoo. - Se on omituinen juttu. Sanoin kaverille, että tulee kertomaan saman asian kuin me kerroimme kun kävimme, mutta että vähän eri tavalla. Niin että ymmärrät. Kaveri lähti ja soitti vielä matkalta, kun oli hieman epävarma että onko kyseessä huvipuisto vai seikkailupuisto.
Olen sanomassa, että kyseessä on seikkailupuisto ja että ero on huomattava ja juontaa siitä sekä tästä, mutta samassa ymmärrän että tämä ei ole keskustelu, jota haluan pitkittää. En sano mitään.
- Mutta sitten, Liskomies jatkaa. - Kaverista ei ole sen jälkeen kuulunutkaan. Ajoimme rakennuksen ympäri, autoakaan ei näy missään. Mies on kerta kaikkiaan kadonnut, Ja sinäkään et ole häntä nähnyt?
Näen matelijansilmät taustapeilissä, täysikuun himmeästi valaisemaa tietä edessä.
- En muista asiakkaiden joukossa erityisen leveäharteisia henkilöitä, sanon täysin rehellisesti. Suurin osa asiakkaistamme on äärimmäisen kapeita.
Liskomies ei heti sano mitään. Taloja on harvemmassa.
- Olen yrittänyt soittaa, hän sanoo. - Mutta puhelimeen ei saa yhteyttä. Mikä saa minut hieman huolestumaan, tiedätkö? Jos miehelle on tapahtunut jotain.
Tässä on kerrassaan riemastuttava lukukokemus. Henri Koskinen on ihastuttava hahmo, joka ottaa asiat kovin kirjaimellisesti eikä ymmärrä miksi se huvittaa tai ärsyttää muita. Hänen suhtautumisensa vastoinkäymisiin ja haasteisiin on ihanan kekseliäs; lannistuminen kestää noin sekunnin ja sitten suunnitelma alkaakin muotoutua. Kaikkeen löytyy ratkaisu, yleensä hyvin persoonallinen ja ennalta-arvaamaton. Juuri siinä on tarinan vahvuus, yhtään ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän siitä, että Henrin touhu ei mene totaalisesti överiksi, vaan siinä säilyy tietty järki ja loogisuus koko ajan. On monia asioita ja etenkin tunteita, joita Henri ei voi käsittää matematiikan avulla, mutta hän kuulostelee tuntemuksiaan ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tarinassa on monia hauskoja juttuja, mutta se ei ole hassuttelua. Huumori on synkkää mutta sellaista että sille voi nauraa ilman huonoa omaatuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti