tiistai 20. syyskuuta 2022

Teatterissa: Momentum 1900 Tampereen Työväen Teatterissa

 
Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Viime perjantaina kuulin olevani illan yksin kotona, päätin lähteä teatteriin. Valinta kohdistui Momentum 1900 -musikaaliin. Olin kiinnostunut siitä jo ennestään, ja kun esitys osui perjantai-illalle niin avot. Ja jestas sentään mitä siellä tapahtuu! 

Pariisin maailmannäyttely 1900. Suomalaisia taiteilijoita ja rakennusmiehiä on kokoamassa Suomen paviljonkia. Taiteilijat haluavat tuoda esiin suomalaista kulttuuria, mikä ei ole helppoa Venäjän valvovan silmän alla. Ruhtinas Tenishev (Aimo Räsänen) pyrkii pitämään huolta siitä, että paviljonki korostaa Suomen asemaa Venäjän yhtenä maakuntana. 

Pauliina Saarinen, Emilia Keskivinkka ja Pihla Pohjolainen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Kiire uhkaa, sillä materiaalit ovat alkuun väärät ja aikataulu tuntuu liian tiukalta. Viinikin maistuu, varsinkin taiteilijoille. Ristiriitaa tulee etenkin siitä, kun rakennusmiehet kokevat etteivät taiteilijat ymmärrä mitään fyysisestä työstä. Oman hankaluutensa tuo rakkaus. Verna (Emilia Keskivinkka) saapuu Pariisiin setänsä kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (Martti Suosalo) luo, eikä aikaakaan kun hän rakastuu rakennusmies Eliakseen (Saska Pulkkinen). Luokkaero on selvä, eikä rajaa ole helppo ylittää vaikka kuinka haluaa. Taustalla vaikuttavat myös aatteet ja ihanteet; toiset haluavat sosialismia, toiset vapautta, naiset etenkin mahdollisuutta opiskella taidetta ja elää taiteilijana.

Tatu Siivonen, Saska Pulkkinen ja Jussi-Pekka Parviainen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Momentum 1900 on kertakaikkisen huikea elämys. Siinä toimii ihan kaikki, eikä siinä ole yhtään lähellekään keskinkertaista suoritusta. Esiintyjät ovat loistavia. Kaikki ovat erinomaisia laulajia, ja livemuusikot tuovat esitykseen kivan lisämausteen. Laulut ovat yllätyksellisiä. Toki mukaan mahtuu rakastavaisten duetto ynnä muuta perinteistä, mutta enemmän on jotain ihan muuta. Suoranainen räppihenkisyys oli yllättävin juttu, mutta toimii. Ja myönnän että päässäni soi yhä, neljä päivää myöhemmin, useampikin musikaalin laulu. 

Lavasteet, valot, videot, puvut - kaikki on ihan täydellistä. Tarinan teemat ovat isoja ja mahdollistaisivat myös synkemmän tulkinnan, mutta tässä on onneksi valittu mukaan paljon huumoria. En ollut ainoa joka nauroi ääneen monta kertaa. 

Tämä on taas vaihteeksi kappale, jonka voin kuvitella katsovani enemmän kuin yhden kerran. Esityksiä on ainakin vuoden loppuun asti, toivottavasti pidempäänkin. 

Janne Kallioniemi, Martti Suosalo ja Aimo Räsänen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Momentum 1900. 
Rooleissa Emilia Keskivinkka, Saska Pulkkinen, Jussi-Pekka Parviainen, Martti Suosalo, Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Aimo Räsänen, Pihla Pohjolainen, Pauliina Saarinen, Juha-Matti Koskela, Hiski Vihertörmä, Petra Ahola, Mika Honkanen, Tatu Siivonen, Marko Keskitalo, Santeri Helinheimo Mäntylä, Anne-Mari Alaspää
Käsikirjoitus Heikki Salo ja Sirkku Peltola
Ohjaus Sirkku Peltola
Sävellys Eeva Kontu
Lyriikat Heikki Salo
Kapellimestari Tony Sikström
Koreografia Petri Kauppinen
Lavastus Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen

perjantai 16. syyskuuta 2022

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

 

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

Englanninkielinen alkuteos The Marlow Murder Club (2021)

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Kansi Laura Noponen

Siltala 2022 

335 s. 


Marlow on kylä Thamesin rannalla, rauhallinen paikka jossa ihmiset elävät elämäänsä ilman yllätyksiä. Kunnes yhtäkkiä kylää ravistelee murha-aalto. 

77-vuotias Judith Potts asuu joen rannalla. Hän laatii lehtiin ristisanatehtäviä ja nauttii iltarituaaleistaan eli jokiuinnista ja viskistä. Eräänä iltana hän kuulee laukauksen ja ilmoittaa asiasta poliisille. Joku käväiseekin naapurissa mutta siinä se. Judith sydämistyy kun hänen huoltaan ei oteta todesta. Kun naapuri löytyy kuolleena, hän ei luota poliisin ammattitaitoon vaan alkaa selvittää tapausta itse. Kun ruumiita tulee lisää, hän saa avukseen kaksi kylän naista. Kolmikko tuntee kylän ja ihmiset, ja he kuuntelevat ja katsovat tarkasti. Tarvittaessa tekevät lisääkin, sen mitä tilanne vaatii. 

Poliisia edustaa rikosylikonstaapeli Tanika Malik, joka on epävarma murhatutkintansa johdossa. Hän pyrkii näyttämään itsevarmalta ja tehokkaalta, mutta on samalla hermostunut. Paine tapausten selvittämiseen on kova. Tanika ei oikein tiedä, kuinka suhtautua Judithiin. Toisaalta hän haluaa tämän pysyvän kaukana tutkinnasta, pelkästään todistajan roolissa, mutta toisaalta, joka kerta heidän tavatessaan Judithilla on uutta tietoa kerrottavanaan. Pitäisikö poliisin todella tehdä yhteistyötä liki kahdeksankymppisen rouvan ja tämän uusien ystävien kanssa?

Becks yritti seurata Suzien logiikkaa. "Mutta sehän on varastamista."
"Voihan sitä siksikin sanoa."
Becks oli kauhistunut.
Judith nojautui eteenpäin silmät innostuksesta säihkyen. 
"Kuinka arvelet meidän pääsevän siihen käsiksi?"
"Vain yhdellä tavalla. Pitää murtautua sisään."
"Ei, ei, ei", Becks sanoi. "Emme voi murtautua asianajajan toimistoon varastamaan yhtään mitään!"
"Sinä saat sen kuulostamaan pahalta", Suzie sanoi. 
"Se johtuu siitä että se on paha juttu."
"Ei se nyt niin kauhean paha ole."
"Se on lainvastaista! Saatamme joutua vankilaan!"
"Emme me vankilaan joudu."
"Kuinka voit olla siitä varma?"
"Helposti. Emme nimittäin jää kiinni."
Becks odotti, että Suzie jatkaisi selitystä. Sen tarkempaa selitystä ei kuulunut. 
"Siinäkö kaikki?"
Suzie levitti käsiään. "Siinä."

Tässä on nyt pehmodekkari parhaimmillaan. On kyläyhteisö, jossa kaikki tietävät kaikki nimeltä mutta jossa on myös salaisuuksia - ei kuitenkaan kammottavia eikä liiallisessa määrin. On topakka päähenkilö, joka ottaa ohjat omiin käsiin ja samalla vähän neuvoo poliisia että mitä pitäisi tehdä. On ilkeitä ja lipeviä tyyppejä, jotka kuitenkin joutuvat tunnustamaan tappionsa terävä-älyisen ja toimeliaan Judithin edessä. On huumoria ja tilannekomiikkaa, joka sopii mainiosti jopa loppujännityksen osaksi. 

Kannessa lukee "osa 1", joten jatkoa lienee luvassa tuttuun kirja per vuosi -tahtiin. Eikä siinä mitään, hyvin sopii tähän lajityyppiin, jossa iäkkäämmät (usein rouvashenkilöt) ratkovat rikoksia. Suomessa on Annikki Nissinen selvittää murhan jo vuodelta 2012, pioneeri saattoi olla Leonie Swann jonka dekkareissa päähenkilö neiti Maple on lammas. Viime vuosilta tuttuja ovat S. J. Bennettin sarja kuningatar Elisabetista rikosten ratkojana sekä Richard Osmanin eläkeläisporukka. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 26, "kirja liittyy kansalaisaktivismiin". Ehkä siihen teemaan liitetään yleensä vakavampia kirjoja, mutta itse näen Judithin "otan langat omiin käsiini" -mentaliteetin yhdenlaisena kansalaisaktivismin muotona. 

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Hillary Rodham Clinton & Louise Penny: Terrorin valta

 

Hillary Rodham Clinton & Louise Penny: Terrorin valta

Englanninkielinen alkuteos State of Terror (2021)

Suomentanut Timo Korppi

Bazar 2022

573 s.



Taas kirja, johon suhtauduin ennakkoon epäilevästi. Poliittinen trilleri, hmm. Aiemmat kokemukset lajityypistä ovat sellaiset, että niissä on kovin paljon asiaa josta en ymmärrä oikeastaan yhtään mitään. Toisaalta kirjoittajat, ovatko niin erilaiset ihmiset kuin "kovana" poliitikkona tunnettu Clinton ja kotoisia kylädekkareita kirjoittava Penny kyenneet saumattomaan yhteistyöhön? 

Yllätyin iloisesti, kun tapahtumat tempaavat mukaansa heti alusta, eivätkä politiikan pyörteet ole ollenkaan niin vaikeaselkoisia kuin mitä pelkäsin. 

Kuvio kuulostaa tutulta: Yhdysvaltain uusi presidentti on nimittänyt ulkoministeriksi pahimman kilpakumppaninsa, ja hallinto joutuu setvimään edellisen presidentin valtakaudelta jäänyttä kaaosta. Ex-presidentti kummittelee taustalla aggressiivisine kannattajineen, jotka pyrkivät saamaan tämän takaisin valtaan. 

Ulkoministeri Ellen Adams palaa Soulista, reissusta rähjääntyneenä ja sekä senaattoreiden että median irvailemana. Vaan ei aikaakaan kun Euroopassa alkaa räjähdellä. Miksi terroriteoista ei ole saatu mitään vihiä ennalta, ja miksi kukaan ei ota niistä vastuuta? Ellen ja presidentti Douglas Williams joutuvat sivuuttamaan keskinäiset kaunansa ja tekemään tiivistä yhteistyötä saadakseen selville, kuka on räjähdysten takana ja miksi. Keneen voi luottaa tilanteessa, jossa raha ja valta tuntuvat sokaisevan yhden sun toisen? Kuvion laajetessa Ellen joutuu matkustamaan niin Iraniin, Pakistaniin kuin Venäjälle, ja mukaan tulevat sekoitetuksi myös hänen toimittajina työskentelevät lapsensa. 

Kun Betsy Jameson seisoi jonossa ja odotti taksia Dullesin lentokentällä Washingtonissa, hän mietti mielessään, pitäisikö hänen kysyä koneessa havaitsemaltaan ja hänen jälkeensä jonoon asettuneelta miellyttävän oloiselta nuorelta mieheltä, oliko tämä halukas jakamaan taksin hänen kanssaan. Mies oli niin selkeästi häntä varjostamassa, että Betsyä suorastaan huvitti. Hän toivoi, ettei kyseessä ollut mikään vakooja, koska osoittamillaan kyvyillä hänelle ei voinut veikata pitkää uraa, tuskin pitkää ikääkään, kun varjostus paljastui jopa hänelle. Betsy päätti kuitenkin lopulta, että mies oli komennettu hänelle enemmänkin suojakilveksi kuin päällystakiksi.

Betsy saattoi kuvitella, että käsky oli tullut Elleniltä, joka oli halunnut varmistaa, ettei hänelle sattuisi mitään ikävää.

Ajatus oli lohdullinen, mutta samalla levottomuutta herättävä. Betsylle ei ollut tullut pieneen mieleenkään, että hänen työhönsä ja tehtäväänsä liittyisi vaaran elementti. Tehtävä oli kieltämättä hankala, mutta ei sen pitänyt vaarallinen olla. 

Lukemisen jälkeen suhtaudun tähän ristiriitaisesti. Tarina on mielenkiintoinen ja jännittävä, lukijalle ei anneta hengähdystaukoja kun kierretään ympäri maailmaa ja kilpaillaan aikaa vastaan. Kiivastahtisuudesta huolimatta mukaan mahtuu huumoria ja lämpöä. Erityisesti pidän siitä, kuinka Ellen toimii valtioiden päämiesten kanssa, valmistautuen huolella ja muuttaen taktiikkaansa sen mukaan, miten tapaamiset etenevät, mitä tietoa hän saa ja mitä muuta tietoa aikoo vielä saada. 

Suurin heikkous on henkilöhahmoissa. Koska tapahtumia on niin paljon ja niin monessa paikassa, ei henkilöihin ehditä paneutua yhtään syvällisemmin. Minusta tuntuu, etten saanut kenestäkään otetta, en edes Ellenistä. Valkoisessa Talossa henkilökuntaa on niin paljon, että vaikka nimet ja tittelit jäivät mieleen niin työn sisällöstä ei juuri tullut kuvausta. Esimerkiksi henkilöstöpäällikkö Charles Boynton on läsnä lähes koko ajan, mutta vain hoputtamassa Elleniä jonnekin. Hänestä itsestään ei kerrota yhtään mitään. 

Loppupuolella petyin pahasti, kun Three Pines ja Armand Gamache vedetään mukaan tapahtumiin. Mielestäni se on täysin tarpeetonta mainontaa. Maininta Ruth Zardosta Ellenin lempirunoilijana hykerrytti, mutta kun mukaan tulevat myös bistro, Myrna kirjakauppoineen ja Gamachen koira Henri niin se on jo liikaa. Gamache-sarjan maailma on hyvin kaukana tiivistahtisesta terroristijahdista, eikä se tähänkään kirjaan istu luontevasti. 

Saapa nähdä onko Ellen Adamsista tulossa lisää kirjoja, toisaalta loppu antaa siihen mahdollisuuden mutta toisaalta jatko voidaan jättää lukijan mielikuvituksen varaan. 

Suositus tälle, jos kaipaat jännittävää kirjaa täynnä toimintaa mutta lähes ilman minkäänlaista ihmissuhteiden ja tapahtumaympäristöjen kuvausta. 

Terrorin valta on luettu myös Tuulevin lukublogissa