Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Korppi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Korppi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Hillary Rodham Clinton & Louise Penny: Terrorin valta

 

Hillary Rodham Clinton & Louise Penny: Terrorin valta

Englanninkielinen alkuteos State of Terror (2021)

Suomentanut Timo Korppi

Bazar 2022

573 s.



Taas kirja, johon suhtauduin ennakkoon epäilevästi. Poliittinen trilleri, hmm. Aiemmat kokemukset lajityypistä ovat sellaiset, että niissä on kovin paljon asiaa josta en ymmärrä oikeastaan yhtään mitään. Toisaalta kirjoittajat, ovatko niin erilaiset ihmiset kuin "kovana" poliitikkona tunnettu Clinton ja kotoisia kylädekkareita kirjoittava Penny kyenneet saumattomaan yhteistyöhön? 

Yllätyin iloisesti, kun tapahtumat tempaavat mukaansa heti alusta, eivätkä politiikan pyörteet ole ollenkaan niin vaikeaselkoisia kuin mitä pelkäsin. 

Kuvio kuulostaa tutulta: Yhdysvaltain uusi presidentti on nimittänyt ulkoministeriksi pahimman kilpakumppaninsa, ja hallinto joutuu setvimään edellisen presidentin valtakaudelta jäänyttä kaaosta. Ex-presidentti kummittelee taustalla aggressiivisine kannattajineen, jotka pyrkivät saamaan tämän takaisin valtaan. 

Ulkoministeri Ellen Adams palaa Soulista, reissusta rähjääntyneenä ja sekä senaattoreiden että median irvailemana. Vaan ei aikaakaan kun Euroopassa alkaa räjähdellä. Miksi terroriteoista ei ole saatu mitään vihiä ennalta, ja miksi kukaan ei ota niistä vastuuta? Ellen ja presidentti Douglas Williams joutuvat sivuuttamaan keskinäiset kaunansa ja tekemään tiivistä yhteistyötä saadakseen selville, kuka on räjähdysten takana ja miksi. Keneen voi luottaa tilanteessa, jossa raha ja valta tuntuvat sokaisevan yhden sun toisen? Kuvion laajetessa Ellen joutuu matkustamaan niin Iraniin, Pakistaniin kuin Venäjälle, ja mukaan tulevat sekoitetuksi myös hänen toimittajina työskentelevät lapsensa. 

Kun Betsy Jameson seisoi jonossa ja odotti taksia Dullesin lentokentällä Washingtonissa, hän mietti mielessään, pitäisikö hänen kysyä koneessa havaitsemaltaan ja hänen jälkeensä jonoon asettuneelta miellyttävän oloiselta nuorelta mieheltä, oliko tämä halukas jakamaan taksin hänen kanssaan. Mies oli niin selkeästi häntä varjostamassa, että Betsyä suorastaan huvitti. Hän toivoi, ettei kyseessä ollut mikään vakooja, koska osoittamillaan kyvyillä hänelle ei voinut veikata pitkää uraa, tuskin pitkää ikääkään, kun varjostus paljastui jopa hänelle. Betsy päätti kuitenkin lopulta, että mies oli komennettu hänelle enemmänkin suojakilveksi kuin päällystakiksi.

Betsy saattoi kuvitella, että käsky oli tullut Elleniltä, joka oli halunnut varmistaa, ettei hänelle sattuisi mitään ikävää.

Ajatus oli lohdullinen, mutta samalla levottomuutta herättävä. Betsylle ei ollut tullut pieneen mieleenkään, että hänen työhönsä ja tehtäväänsä liittyisi vaaran elementti. Tehtävä oli kieltämättä hankala, mutta ei sen pitänyt vaarallinen olla. 

Lukemisen jälkeen suhtaudun tähän ristiriitaisesti. Tarina on mielenkiintoinen ja jännittävä, lukijalle ei anneta hengähdystaukoja kun kierretään ympäri maailmaa ja kilpaillaan aikaa vastaan. Kiivastahtisuudesta huolimatta mukaan mahtuu huumoria ja lämpöä. Erityisesti pidän siitä, kuinka Ellen toimii valtioiden päämiesten kanssa, valmistautuen huolella ja muuttaen taktiikkaansa sen mukaan, miten tapaamiset etenevät, mitä tietoa hän saa ja mitä muuta tietoa aikoo vielä saada. 

Suurin heikkous on henkilöhahmoissa. Koska tapahtumia on niin paljon ja niin monessa paikassa, ei henkilöihin ehditä paneutua yhtään syvällisemmin. Minusta tuntuu, etten saanut kenestäkään otetta, en edes Ellenistä. Valkoisessa Talossa henkilökuntaa on niin paljon, että vaikka nimet ja tittelit jäivät mieleen niin työn sisällöstä ei juuri tullut kuvausta. Esimerkiksi henkilöstöpäällikkö Charles Boynton on läsnä lähes koko ajan, mutta vain hoputtamassa Elleniä jonnekin. Hänestä itsestään ei kerrota yhtään mitään. 

Loppupuolella petyin pahasti, kun Three Pines ja Armand Gamache vedetään mukaan tapahtumiin. Mielestäni se on täysin tarpeetonta mainontaa. Maininta Ruth Zardosta Ellenin lempirunoilijana hykerrytti, mutta kun mukaan tulevat myös bistro, Myrna kirjakauppoineen ja Gamachen koira Henri niin se on jo liikaa. Gamache-sarjan maailma on hyvin kaukana tiivistahtisesta terroristijahdista, eikä se tähänkään kirjaan istu luontevasti. 

Saapa nähdä onko Ellen Adamsista tulossa lisää kirjoja, toisaalta loppu antaa siihen mahdollisuuden mutta toisaalta jatko voidaan jättää lukijan mielikuvituksen varaan. 

Suositus tälle, jos kaipaat jännittävää kirjaa täynnä toimintaa mutta lähes ilman minkäänlaista ihmissuhteiden ja tapahtumaympäristöjen kuvausta. 

Terrorin valta on luettu myös Tuulevin lukublogissa

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Thomas Erikson: Mielivalta

Thomas Erikson: Mielivalta
Ruotsinkielinen alkuteos Vanmakt (2013)
Suomentanut Timo Korppi
Minerva 2019
468 s.







Nyt on kuulkaa dekkariraakki mielissään! Siihen on yksinkertainen syy, jota en osaa selittää yksinkertaisesti. No mutta, tiedätte dekkarit ja trillerit, joissa "joku haluaa osoittaa valtansa" kaihtamatta mitään keinoja. Yleensä niissä vallankäyttäjät ovat joukko miehiä, joiden vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu naisten ja/tai lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Tässä kirjassa ei liikuta lainkaan sellaisissa vesissä; ei kuljeta pimeillä kujilla eikä olla päihteiden orjia. Iloa tuottaa juoni, joka on lähestulkoon nerokas. 

Tukholmassa asuu brittiläinen diplomaattiperhe, jolle alkaa tapahtua omituisia asioita. Perheenjäseniä katoaa, löytyy ja katoaa taas. Niin perhe kuin poliisi on ymmällään. Mistä on kyse? Lunnaita ei vaadita, sen sijaan ihmiset löytyvät itsekseen tai heidät tuodaan näkyville. Lukija tietää koko ajan enemmän kuin perhe ja poliisi, sillä tarina etenee myös rikollisten näkökulmasta. Mukana on niin valehenkilöllisyyksiä kuin ambulanssin kaappaus. Juonenkulku on monimutkainen mutta hallittu, tapahtumia on paljon mutta ne eivät etene vyöryen. 

Käyttäytymistieteilijä Alex King päätyy mukaan tutkintaan osin sattumalta. Hän asuu diplomaattiperheen naapurissa, ja on oiva välikappale perheen ja poliisin välillä. Moni asia hoituu hiljaisuudessa, kun ne käsitellään naapurin kautta, ei pelkästään virkapukuisten poliisien. Myöskään psykologiaa ei vyörytetä lukijaa tainnuttamaan, vaikka se kulkee tiiviinä osana tarinaa. 

Hellmark nyökkäsi. Hän naputteli työpöytänsä pintaa kynällä. "Syyllisen kiinni saaminen käy koko ajan vaikeammaksi. Osaa epäilemättä pysyä piilossa."
"Minusta tämä näyttää nyt oikealta kidnappaukselta."
"Kun lapsenlikalta ensimmäisellä kerralla napattiin vaunut, oliko se silloin kidnappaus?" Hellmark lausahti.
"Siitä meillä ei ole tarpeeksi tietoa. Ehkä joku vain löysi vaunut. Jätti ne sitten. Yksityiskohdista ei ole aavistustakaan."
"Jos joku löytäisi vaunut ja niissä lapsen, niin eikö hemmetissä hän soittaisi poliisille? Eikä kärräisi niitä suoraan oletetulle omistajalle? Ja keskellä yötä kaiken lisäksi. Hämärä homma. Ja mistä kukaan voi tietää, kenen vaunuista on kyse?"
Alex kohautti olkapäitään. "Tässä ei ole liikkeellä kuka tahansa. Emme tiedä syyllistä. Ja syitä voi olla muitakin kuin raha."
"Mitä ajat takaa?"
"Miksi asioita yleensä tehdään? Et sinäkään tee työtäsi ensisijaisesti rahan takia."

Kun lukee paljon dekkareita, alkaa turtua. Toisinaan on olo, että lukee samoja kirjoja, riippumatta kirjoittajasta. Siksi onkin aina ilahduttavaa huomata yllättyvänsä jostain. Mielivallan suhteen olin alkuun skeptinen, juurikin tuon alussa kuvailemani valtakuvion takia. Nopeasti kävi ilmi, että nyt on kyse jostain muusta. Ehkä siksi innostuin tästä niin paljon. Se vaan aina sykähdyttää, kun kohtaa totutusta poikkeavan tarinan. 

Luettuani kirjailijan loppusanat jäin miettimään, että miksi tätä(kään) sarjaa ei suomenneta kokonaan tai järjestyksessä. Kansilieve kertoo, että tätä ennen on suomennettu Pelonkylväjät. Erikson kuitenkin kiittää Maria Sundbergiä, "joka kuten kahteen aiempaankin Alex King - romaaniin, loi tähän hienon kannen". Kahteen? Onko siis suomentamatta jätetty sarjan ensimmäinen vai toinen osa? Oletettavasti toinen, koska Alexin ja poliisi-Ninan välinen suhde vaikutti melko erilaiselta kuin Pelonkylväjissä. Täytyypä tutkailla, josko suomentamaton löytyisi alueen kirjastoista ruotsiksi. Oletukseni on lisäksi, että koska Mielivalta on julkaistu ruotsiksi jo 2013, sarja on saanut jatkoa. 

Tästä on tehnyt postauksen myös Takkutukka. Mitenkä minusta tuntuu, että luemme varsin paljon samoja kirjoja? :)