Anders de la Motte: Keräilijä

 

Anders de la Motte: Keräilijä

Ruotsinkielinen alkuteos Bortbytaren (2022)

Suomentanut Aki Räsänen

Into 2024

453 s. 

Dekkariviikko jatkuu uuden sarjan avausosalla. Anders de la Motte on kirjoittamassa jo ainakin kolmatta sarjaa, ja Keräilijä vie meidät jälleen ihan uudenlaiseen ympäristöön. 

Leonore Asker tutkii nuoren parin katoamista. Hän ei pääse alkua pidemmälle, kun hänet irrotetaan tutkinnasta ja siirretään poliisitalon kellariin, Kadotetuiksi sieluiksi nimitetyn porukan johtoon. Kellarissa työskentelee mitä kummallisin henkilökaarti, jotka tuntuvat kaikki puuhaavan omiaan ilman minkäänlaista koordinaatiota tai edes selkeää juttua. Leo ei anna periksi vaan paneutuu edeltäjänsä aloittamaan pienoismallimaailmaan sijoittuvaan tutkintaan. Kuka lisää figuureja valtavankokoiseen pienoisrautatiehen? Miksi? Pian Leo huomaa, että figuureilla on yhteys paitsi hänen aikaisempaan tutkintaansa myös moneen muuhun juttuun. Mutta koska hän ei ole väleissä paikkansa vieneen tutkijan kanssa, hän päättää selvittää tapauksen yksin. Vain huomatakseen ettei ole yksin; Kadonneiden sielujen kollegat ovat sittenkin hänen puolellaan ja valmiita auttamaan - vaikka sitten salaa. 

"Bengt Sandgren. Mitä hän viime aikoina tutki?"

"E-en oikein tiedä." Rosen valehtelee huonosti.

"Etkö? Luulin, että olet osaston kallio."

Hermoheikko pikku nainen nielaisee jälleen. 

"Hän tutki jotain hieman arkaluontoista, luullakseni. Hän ei oikein halua kertoa siitä."

"Mutta sinä autat häntä?" Hakuammuntaa, mutta osuma tulee. 

"Teen vain vähän hakuja rekistereistä ja sen sellaista."

"Millaisia hakuja?"

Rosen pyöriskelee tuolissaan. 

"Millaisia hakuja?" Asker toistaa. 

"K-kadonneiden henkilöiden rekisteristä. Bengt pyysi minua..." Hän vaikenee ja katsoo Askerin ohi käytävään kuin varmistuakseen, ettei kukaan salakuuntele. "Bengt pyysi minua kokoamaan listan kadonneista henkilöistä, joilla on yhteys Skåneen. Taustatietoa ja sellaista."

"Onko se sinulla vielä?"

Rosen nyökkää. 

"On, hän pyysi minua päivittämään sitä aina silloin tällöin."

"Kuinka kauan olet tehnyt sitä?"

Rosen kohtauttaa olkapäitään.

"Pari vuotta. Viimeksi hän pyysi minua päivittämään listan noin kuukausi sitten."

"Olet siis säännöllisesti pitänyt yllä salaista rekisteriä ja tehnyt hakuja jutuista, joita osastosi tai Sandgren eivät oikeastaan edes tutki?"

"Ei, ei." Rosen levittää kätensä. "En rekisteriä, listaa vain. Bengt sanoi, ettei mitään vaaraa ollut. Hönellä on tapana sanoa..."

Hän pitää tauon ja puree huultaan kuin epäröisi jatkaa.

"Bengtillä on tapana sanoa, että kukaan ei valvo, mitä me tällä osastolla teemme. Että ylempien kerrosten johtajat eivät välitä, mitä asioita tutkimme tai mitä sääntöjä noudatamme, kunhan vain pidämme matalaa profiilia emmekä herätä huomiota."

Asker kohottaa väitteelle kulmiaan. 

Poliisitalon kellarin ohella pääsemme urbaanin löytöretkeilyn maailmaan. Hylätyt, rapistuneet, usein unohdetut ja kartoista kadonneet paikat ovat mitä sopivin ympäristö murhatarinaan. Pienoismallit tuovat myös kivan mausteen. Ihmissuhteissa on toki se nainen-jätti-mieskollegan-mitä-mies-ei-sulata-ja-nainen-saa-kärsiä -kuvio, mutta muuten pahimmat kliseet on vältetty. Kellarikerroksen henkilögalleria on omituisuudessaan ihan superhauska ja kiinnostava. Toivottavasti heihin tutustutaan seuraavassa osassa enemmän. 

Erittäin hyvä, tiukasti otteessaan pitävä sarjan avaus.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 14, "kirjassa harrastetaan."

Keräilijä on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjarouvan elämää. 

Dekkariviikon yhteistyökumppanina on Suomen dekkariseura ry. Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Kultti

Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Kultti

Ruotsinkielinen alkuteos Kult (2022)

Suomentaneet Kirsi Kokkonen ja Petri Stenman 

Otava 2022

654 s.

Kirjailijakaksikko Läckberg & Fexeus jatkaa Mina Dabirista ja Vincent Walderista kertovaa sarjaa. Avausosa Mentalisti ei saanut minua liekkeihin, eikä sitä tee tämä toinenkaan osa. Tykkäsin tästä kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä. 

Viisivuotias lapsi katoaa päiväkodista. Pian käy ilmi, että tapaus ei ole ensimmäinen - eikä viimeinen. Poliisi yrittää ensin omin voimin, mutta kutsuu pian avukseen lahkoasiantuntija Novan ja mentalisti Vincentin. Kuka vie lapsia ja miksi? Millainen ihminen tai ihmisjoukko pystyy sellaiseen? Kello tikittää, ja poliisilla on paine saada kierre poikki. Tilannetta ei helpota aiemmin siepatun lapsen sekava äiti, joka yhdessä äärioikeistolaisen poliitikon kanssa syyttää tilanteesta niin poliisia kuin maahanmuuttajia. 

Hänen ympärillään kuhisi. Mina tiesi, että hän voisi lähteä hetkeksi pois toimistolta. Työtä tehtiin kuumeisesti, ja kaikki työskentelivät vuoroissa, jotta jaksoivat. Niin sen piti ollakin, hän tiesi Julian olevan oikeassa. Eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että välttyisi niiltä liikkuvilta hikipilviltä, joiksi hänen työtoverinsa olivat muuttuneet. Hänen oli kuitenkin vaikea irrottautua, vaikka hänen pitäisi lähteä poliisitalolta viiden minuutin kuluessa, jottei myöhästyisi treffeiltä Amirin kanssa.

Hän ei vain oikein pystynyt vielä lähtemään.

Hän tuijotti työpöydällä olevia asiakirjoja Lillystä ja Ossianista, ikään kuin voisi pakottaa ne puhumaan. Mina oli tulostanut kaiken, minkä oli löytänyt. Hänen ajatuksensa kulki paremmin, kun hän pystyi ikään kuin pitelemään sanoja käsissään, selailemaan papereita, leikkelemään ja tekemään alleviivauksia. Se oli yksi harvoista tilanteista, jolloin hän salli itselleen hieman sekasotkua. John Cleese oli oikeassa sanoessaan, ettei luovuus löydy näyttöä tuijottamalla. Ja Minan täytyi löytää ainakin jotakin. Koska mikään ei täsmännyt. 

Mina on yhtä bakteerikammoinen kuin avausosassa, mutta nyt jatkuva peseytyminen, siivoaminen ja desinfioiminen ei ole yhtä ärsyttävää kuin ennen. Aloin miettiä, että tällaisia hahmoja on kirjallisuudessa varsin vähän, ja vielä vähemmän sellaisia jotka poliiseina joutuvat menemään hyvinkin epähygieenisiin asuntoihin ja paikkoihin. On havahduttavaa, että Minalla on turvaverkkonaan äärimmäisen pieni määrä ihmisiä. Hurjaa, että Tukholman kokoisessa paikassa hänellä on yksi kahvila, jonka yksi työntekijä ymmärtää hänen tarvettaan saada take away -kahvinsa mukista, joka otetaan avaamattomasta pakkauksesta. Ahtaita paikkoja kammoava Vincent sopii hyvin Minan pariksi. He pystyvät myös hieman vitsailemaan peloistaan.

Huomasin, että en muista ketään muita hahmoja kuin Minan ja Vincentin. Käsiteltiinköhän muiden poliisien elämää ykkösosassa ollenkaan? Hyvä että nyt saamme olla myös Julian, Rubenin ja Christerin mukana ja tutustua heihin paremmin. Pidän siitä, että poliisitalolla on varsin hyvä henki ja keskinäinen nokittelu on pääosin leppoisaa. 

En pitänyt siitä, että kirjassa on lapsiin kohdistuvia rikoksia, joita selvitetään sanoja laskemalla ynnä muita matemaattisia arvoituksia ratkomalla. Missä ovat vanhat kunnon sisarusten / vanhempien / isovanhempien kuristamiset ja myrkyttämiset, joiden motiivina on perintöriita tai mustasukkaisuus? Miksi niin usein nykydekkareissa uhreina ovat pienet lapset? Ja tiedän kyllä, että todellisessa maailmassa miljoonat lapset kokevat pahempaa kuin mitä hurjimmassakaan dekkarissa. 

Ehkä pikkujuttu, mutta jumiuduin siihen, että kirjan nimi on Kultti mutta sitä sanaa ei esiinny suomennoksessa kertaakaan. Aina puhutaan lahkoista. 

Hiukan olisi ollut tiivistämisen varaa, minä ainakin kyllästyin siihen kun jatkuvasti on kuuma ja paidoissa on hikiläikät ja tuulettimet levittävät bakteereja ja hiki valuu selkää pitkin / kasvoilla... 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 1, "kirjassa on kartta". 

Camilla Läckberg: Käenpoika

Camilla Läckberg: Käenpoika

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2022

390 s.

Patrik Hedström tutkii valokuvaajan murhaa ja pian myös Skjälerön saarella tapahtunutta tragediaa. Onko tapahtumilla yhteys, vai onko asia kertakaikkiaan vain niin, että tapauksiin liittyy samoja ihmisiä? Erika Falck puolestaan saa idean uuteen kirjaan, ja alkaa selvittää vuonna 1980 tapahtunutta kaksoismurhaa. Murhan uhrit ovat olleet nyt kuolleen valokuvaajan ystäviä. Liittyvätkö tuon ajan tapahtumat nykyhetkeen, vai onko kyseessä pelkkä sattuma? 

Vanha luokkakaveri ajoi ohi, näki Patrikin portailla ja vilkutti. Juuri tämän takia hän piti Tanumsheden ja Fjällbackan kaltaisista paikoista. Kaikki tunsivat kaikki. Se loi turvaa. Aina oli joku naapuri, joka oli nähnyt jotain. Aina joku tunnisti jonkun. Poliisi sai sen tyyppisiä puheluita kuin: "Se oli Bengtin poika, joka varasti naapurin pyörän." Kaikki saattoivat samastua toisiinsa. 

Karu totuus oli, että useimmiten rikoksen tekijä oli uhrille tuttu. Patrik oli kuullut, että murhista niinkin monen kuin yhdeksän kymmenestä teki joku läheinen. Skjälerössä ei ollut ollut tapahtuma-aikaan muita kuin Bauerit ja heidän ystäviään. Saari ei ollut sinänsä mikään saavuttamaton linnoitus, ja oli täysin mahdollista mennä sinne veneellä ja nousta maihin pimeyden turvin. Se vain tuntui kovin kaukaa haetulta verrattuna Patrikin näppituntumaan.

Monissa kirjoissa ärsyttää joku asia, ja tässä se on se kuinka monen monta kertaa toistetaan Erikan saaneen muutaman kilon lisää painoa. Mitä väliä? Mielestäni aivan tarpeetonta siunailua kuinka housut välillä vähän kiristävät ja kuinka on morkkis kun syö irtokarkkeja elokuvaa katsoessaan. En tunne rikostapausten salassapitosääntöjä, mutta jotenkin tuntuu oudolta että Erika saa tuosta vaan vanhan tikostapauksen tutkintapöytäkirjan ruumiinavausraportteineen. Onhan rikoksesta toki jo 40 vuotta aikaa, mutta silti. 

Muuten tykkäsin tästä kyllä, oli mukava palata Fjällbackaan vuosien tauon jälkeen. Päähenkilöt olivat ennalta tuttuja, mutta heidän ärsyttävät puolensa olivat ehtineet unohtua, eivätkä ainakaan tässä nousseet häiritsevästi esiin. Rikkaita ja kauniita / komeita ihmisiä kyllä riittää, mutta tässä he eivät elä kiiltokuvaelämää vaan kohtaavat ihan oikeaa surua ja pelkoa, tehden heistä ainakin minulle läheisempiä. 

Läckberg on ottanut käsiteltäväkseen transseksuaalisuuden, ja pidän tavasta miten hän sen tekee. Aiemmissa osissa Erika on mielestäni tuntunut vähän nenäkkäältä ja kaikkitietävältä, nyt hän on epävarma eikä tiedä mitä käsitteitä käyttää. Hän myös uskaltaa sanoa epävarmuutensa ääneen. Mutta koska hän haluaa tuoda transihmisen tarinan esiin, hän on valmis astumaan itselleen tuntemattomalle alueelle. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjaimia ja Kirjarouvan elämää.

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 16, "kirjassa kirjoitetaan kirjaa".

Anders de la Motte & Måns Nilsson: Ett fynd att dö för

 

Anders de la Motte & Måns Nilsson: Ett fynd att dö för

Kansi Nils Olsson 

Forum 2022

395 s. 

Österlenissä järjestetään suuret antiikkimarkkinat ja sinne kokoontuu valtava määrä ihmisiä. Antiikkikauppiaat pääsevät alueelle edellisenä iltana ennen yleisöä, heillä on mahdollisuus tehdä hyviä - tuottoisia - löytöjä. Aamulla portit aukeavat kaikelle kansalle. Kaunis kesäpäivä saa ikävän käänteen, kun markkinoille iskee rankkasadekuuro, jonka jälkeen löytyy ruumis. Kesälomaileva poliisi Peter Vinston sattuu olemaan markkinoilla, ja pystyy turvaamaan rikospaikan. Paikallispoliisi Tove Esping on nyreissään saapuessaan paikalle; taasko tuo tukholmalainen päällepämäröi hänen rikostutkintaansa. Yhteistyötä kuitenkin tarvitaan, kun tuhansien ihmisten joukosta etsitään murhaajaa, joka onnistui tekemään tekonsa muutaman minuutin aikana. 

Antiikkimaailma osoittaa poliiseille nopeasti karumman puolensa. Kauniiden esineiden takana on tiukkaa kilpailua ja päivänvaloa kestämättömiä toimintatapoja. Uhri ei ole kaikkein kunniallisin henkilö, joten epäiltyjä ja motiiveja riittää. Ja mikä on se kiinalainen vaasi, joka vuoroin ilmestyy näkyviin ja katoaa taas?

"Vilken jäkla mardröm", sa hon. "Jag tror knappt att jag varit på en värre brottsplats. Skoavtryck från flera tusen personer, och säkert lika många fingeravtryck på grejerna inne i montern."

Hon kliade sig i pannan med handryggen. 

"Jag som tänkt dricka lådvin och titta på Barnaby. Men nu kommer vi behöva lägga både kvällen och natten på det här. Vi tar in hela husbilen på teknisk undersökning, det är lättast. De har lovat mer regn i natt. Obduktionen blir någon gång i borjan av veckan. Men jag tänker att det kanske inte är alltför bråttom? Dödsorsaken ser ju ut att vara rätt klart."

Hon nickade mot handtaget som stack ut ur tältduken. 

"Finns det fingeravtryck på dolken?" frågade Esping, mest för att säga något. 

"Stickerten", rättade Vinston. "Och ja, det gör det. Bland annat mina, är jag rädd. Jag stod och höll det bara en stund före mordet."

"Såklart du gjorde", suckade Esping. 

Först fingrar han på mordvapnet, sedan är han med och hittar liket och tar befälet över polisinsatsen. Skulle hon aldrig bli kvitt Peter Vinston? 

Österlen on idyllinen ympäristö, jonka leppeässä kesätunnelmassa on mukava olla. Murhatutkinnassa riittää yllättäviä käänteitä, jotka sekä kummastuttavat että turhauttavat poliiseja. Lukijalle se sitä vastoin on riemastuttavaa. Tutkinnan yhteydessä päästään kurkistamaan antiikkiesineiden ja huutokaupan maailmaan. 

Miinuksena se, että ihmiset jäävät kovin etäisiksi. Vaikka he viettävät paljon aikaa keskenään ja vaikka poliisit juttelevat monien kanssa, tuntuu että raapaistaan vain pintaa. Ikään kuin henkilöhahmot olisi ripoteltu tarinaan koristeeksi, epäiltyrivin jatkoksi. Toinen miinus siitä, että kirjasarjan nimi on kannessa valtavan hallitseva, itse kirjan nimi jää kovasti piiloon. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 46, "kirjassa on epätavallinen mies tai poika". Peter Vinston on hyvinkin epätavallinen, pukeutuessaan aina kolmiosaiseen pukuun ja ollessaan suorastaan neuroottisen tarkka monesta asiasta. Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 13, "kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs" tai 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa muutos on esineen tai henkilön katoaminen / löytyminen. 

Kristina Ohlsson: Skuggläge

 

Kristina Ohlsson: Skuggläge

Forum 2022

534 s.

Oh, pettymys heti alkuun: August Strindberg ei enää aja keltaisella ruumisautolla! Nyt hän kulkee tylsällä sinisellä pakettiautolla, ja aika paljon myös veneellä. Mutta kulkupelistä viis, hän tulee kuitenkin jälleen vedetyksi mukaan murhatutkimuksiin.

Parinsadan asukkaan Hovenäs kokee järkytyksen, kun hyppytornista löytyy kuollut mies. Hän ei ole paikkakuntalainen, se on heti selvää. Mutta kuollut hän on, eikä se ole tapahtunut luonnollisesti. Onko paikkakunnalla murhaaja? Augustin poliisi-tyttöystävä Maria on tietenkin mukana tutkinnassa, mutta on paljon asioita joita August saa selville ihan vahingossa. Onneksi hän on sellainen tyyppi, joka kertoo kuulemastaan ja näkemästään kotona, vaikka ei saa vastavuoroisesti tietoja. 

Tarina kietoutuu auki vähitellen nostaen esiin asioita jopa vuosikymmenien takaa. Moni ihminen etsii totuutta, joka pala palalta paljastuu. Eikä se ole kaunista katsottavaa. 

Allt detta for genom Augusts huvud innan han svarade. 

- Det är ingen som säger att du är en gammal idiot, sa han. Om du vet något om mannen som hittades död igår måste du berätta det. Men inte för mig, utan för polisen.

- Nix, sa Gunnar. Kom hit så säger jag jag vad jag vet. Jag blev precis klar med min rehabträning i Väjern. Jag vill inte ta färdtjänst hem. Du får hämta mig med båten så ska jag förklara allt. 

- Nej, men det går inte, sa August. Hur ska jag få ner dig och rullstolen i en båt, Gunnar? Sorry, verkligen, jag... 

- August.

- Ja?

- Kom genast.

- Men det kan jag nog. Butiken är öppen och...

- Strindberg, ring in vikarien och kom hit. Jag har trots allt räddat ditt liv en gång.

- Jag vet, sa August. Jag är dig evigt tacksam för det. Men... 

- Det var jäkligt kallt i vattnet den dagen. Jag kunde ha dött i lunginflammation. 

- Jag vet. Och som sagt, jag komer aldrig att glömma vad du gjorde för mig. Men...

- Du var tung, August. Jag hade ont i axlar och armar flera veckor efteråt. 

August log mitt i all bedrövelse. Han hade faktiskt en kund han behövde besöka i Väjern. Och Viggo fanns ju tillgänglig.

- Okej, sa han till sist. Jag kommer. 

En pitänyt tästä ihan yhtä paljoa kuin kahdesta aikaisemmasta osasta, mutta oli tämäkin minulle keskivertoa parempi dekkari. August ja Gunnar ovat ihan supermahtavia hahmoja, ja etenkin Augustin hyväuskoisuus, jopa tietty naiivius on hellyyttävää. Poliisien tukikohta on yhä asuntovaunussa, mikä on edelleen hauska juttu. 

Vaikka hovenäsiläisiä on vähän, tuntuu etten silti tiedä heistä kuin Augustin, Marian, Gunnarin ja Ray-Rayn. Enkö vain muista muita, vai onko joka kirjassa eri hahmot? Voisin kyllä lukea aiempien osien suomennokset ihan vain tarkistaakseni asian. 

Sarja on kuitenkin hyvä, joten luen heti kun jatkoa seuraa.

Helmet-lukuhaasteeseen saan kohdan 8, "kirja kertoo pienestä kaupungista". 

Anki Edvinsson: Lumienkeli

 

Anki Edvinsson: Lumienkeli

Ruotsinkielinen alkuteos Snöängeln (2021)

Suomentanut Leena Virtanen

WSOY 2022

367 s.

Suhtauduin skeptisesti Anki Edvinssonin Lumienkeliin, koska huumeet eivät aiheena yleensä kiinnosta minua juuri lainkaan, ja koska aihetta on usein käsitelty dekkareissa pitkälti samaan tapaan kirjasta toiseen. Olinkin positiivisesti yllättynyt siitä, miten Edvinsson pureutuu huumeteemaan. 

Tarina on monella tapaa surullinen. Alussa teinipoika tekee itsemurhan, sitten löytyy murhattu nainen, kohta katoaa teinityttö, löytyy murhattu mies... Nuorilla on surua ja huolta koulukavereistaan, mutta samalla elämä ja ulkonäköpaineet asettavat vaatimuksia. Pitää olla laiha, pitää pukeutua tietyllä tapaa, pitää osallistua juhliin ja kiskoa viinaa sekä pillereitä. Poliisikaksikko Charlotte von Klint ja Per Berg joutuvat sukeltamaan syvälle Uumajan nuorten elämään saadakseen selville, mistä ja keneltä huumeet tulevat. Samalla he haluavat estää useampien tragedioiden tapahtumisen. Taustalla väijyy vielä Kartellin pomo Tony Israelsson, jolla on kana kynittävänä Charlotten kanssa. 

"Tästä eteenpäin saat selvitä omin avuin", sanoi mies ja paukautti auton oven kiinni Charlotten selän takana.

Charlotte nyökkäsi, päästi irti miehen kädestä. 

"Kiitos, kuka sitten oletkin", hän sanoi ja otti ensimmäisen askelen kohti sairaalan ovea. Hän ei tuntenut maata jalkapohjiensa alla. 

"Me tapaamme pian uudelleen", mies sanoi, kiersi auton toiselle puolelle ja kävi kuljettajan paikalle istumaan. Kun auto lähti, Charlotte yritti katsoa sen rekisterinumeron. Hän räpytteli silmiään nähdäkseen paremmin, mutta auto katosi näkyvistä liian nopeasti. 

Kai täällä on valvontakamerat, hän ajatteli. Sairaalan ovet liukuivat auki, ja hän pääsi sisälle lämpimään. 

Hän käveli hitaasti peremmälle päivystysvastaanoton aulaan, ja vain muutaman askelen jälkeen sairaanhoitaja ryntäsi hänen luokseen. Hoitaja tuki häntä käsivarrellaan, ja hänen ilmeestään päätellen Charlotte taisi näyttää siltä kuin olisi tehnyt kuolemaa. 

"Ystävä rakas, mitä sinulle on tapahtunut?"

Charlotte tarkensi katseen paljaisiin jalkoihinsa, lakattuihin varpaankynsiin. Yksinäinen kyynel vierähti poskelle. 

Tykkään siitä, kuinka Edvinsson tuo esiin yhteiskunnalliset ongelmat kaikessa karuudessaan. Etenkin nuorilla on jatkuvia ulkonäköpaineita, tarve kuulua joukkoon, syömishäiriöitä, itsensä vahingoittamista, mielenterveysongelmia joihin ei saa apua... Lisäksi niin kovin monet vanhemmat ovat vakuuttuneita siitä, että ei ainakaan meidän kullannuppu sekoita päätään viinalla ja pillereillä. Nuoret saavat mennä juhliin, joista vanhemmilla ei ole mitään aavistusta että missä ne pidetään, keitä siellä on ja mitä siellä oikein tapahtuu. Tarinassa jotkut vanhemmat saavat aika rajun pudotuksen maan pinnalle, kun he tajuavat että juuri heidän kullannuppunsa on sitä porukkaa, joka päivä toisensa jälkeen laittaa päänsä sekaisin. 

Pidän tarinan yllätyksellisyydestä. Tapahtumissa ja ihmisissä riittää käänteitä. Moni asia ja henkilö ei olekaan sitä, miltä aluksi tai aika pitkäänkin näyttää. Yllätyksiä ei ole kuitenkaan liikaa, kertaakaan ei tule olo että nyt on jo liioittelua. Tarina on mielenkiintoinen ja maanläheinen. Etenkin nuorten näkökulmaa lukiessa tulee olo, että tätä aivan varmasti tapahtuu monelle, myös Suomessa. Pidän myös siitä, että tarinaa seurataan monen eri henkilön kertomana. 

Päähenkilöillä on tietysti ongelmansa, mutta siinä missä Charlotten vaivana on rikollispomo kohtaa Per ihan tavallisia arkielämän ongelmia, juuri sellaisia mitä voi tulla kenen tahansa taviksen eteen. Ehkä siksi kirja koukuttaa tehokkaasti. Tässä on asioita joita voisi tapahtua sinulle tai minulle. 

Lumienkeli aloittaa sarjan, eiköhän siihen pian ole tulossa seuraava osa. Eikös suurimmalla osalla dekkaristeista ole tapana kirjoittaa sarjaa osa per vuosi tahdilla. 

Kirja on luettu myös blogissa Annelin lukuvinkit. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 22, kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä. Nuoret lähettelevät Snapchat-viestejä, lisäksi Linnin äiti Camilla postaa Instagramiin useita kertoja päivässä. Muita sopivia haastekohtia olisivat esimerkiksi numerot 2, "kirjassa jää tai lumi on tärkeässä osassa", 19, "kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa" ja 28, "kirjan päähenkilö on alaikäinen" (jos riittää, että osa päähenkilöistä on alaikäisiä). 

Johan Theorin: Benvittring

 

Johan Theorin: Benvittring

Wahlström & Widstrand 2021

410 s.

Voi Gerlof! Ihana olet <3

Ihastuin Johan Theorinin Öölanti-sarjaan heti avausosasta lähtien ja luin sarjan neljä kirjaa putkeen. Nyt, monen vuoden tauon jälkeen, Theorin on kirjoittanut sarjaan vielä ainakin yhden osan.

Gerlof Davidsson on ihastuttava jääräpäinen itsensä. Vaikka ikää on jo 86 vuotta, kuulo on huono eikä liikkuminenkaan oikein suju, hän tunkee mukaan poliisitutkintaan. Poliisi-sukulainen Tilda ei voi kuin katsoa sivusta ja toivoa parasta Gerlofin tehdessä omia tutkimuksiaan. Milläs häntä valvot, kun taksi kuljettaa ja rollaattori antaa tukea!

Rannalta löytyy kuollut mies, ja poliisi epäilee rikosta. Uhri on Gerlofin tuttu, ei läheinen mutta henkilö, johon hän on törmännyt aiemmin. Kun samalta rannalta löytyy vanhempi ruumis, jolla on selkeästi yhteys Gerlofiin, hän päättää alkaa penkoa asioita. Vuosikymmeniä sitten tapahtui jotain, joka ulottaa lonkeronsa nykyhetkeen, ei pelkästään Gerlofiin vaan moneen muuhunkin henkilöön. Valta ja pelko ovat asioita, joista ei kukaan pääse helpolla eroon.

Tilda ei saa kertoa kaikkia tietojaan, mutta riittävästi, jotta he voivat Gerlofin kanssa vertailla tutkimustuloksiaan. He eivät kuitenkaan tutki eivätkä liiku yhdessä, joten Gerlof joutuu jälleen kerran kohtaamaan vaaran yksin. Joko hän nyt on liian vanha ja kankea livahtaakseen kuolemaa karkuun?

På lördag vaknade han halv åtta med en lite vilse känsla, tills han såg ut genom fönster och upptäckte sundet i fjärran. Han var i Kalmar, och han var redo. En sköterska kom in vid halv nio och gav honom frukost på en bricka, som på ett finare hotell, och frågade om han behövde något.

“Finns det en telefon?” sa Gerlof. ”Jag vill gärna ringa en släkting. Helst ingen knapptelefon.”

”Knappar är allt vi har”, sa sköterskan.

”Tilda”, sa Gerlof i telefonluren. “Jag vet att du inte är där, men jag tror att jag har klurat ut det.”

Det var fortvarande telefonsvararen som gick igång, men nu var han tvungen att prata med den. Klockan var kvart i nio och Tilda hade tydligen inte slagit på sin mobil än. Och ändå, han måste berätta vad han tänkte göra.

”Så vet du”, sa han när han var klar.

Han la på med en nöjd känsla i bröstet. Nu kunde Tilda i alla fall inte säga att than hade varit hemlighetsfull.

Vid tio kom en läkare med en ny sköterska in och tittade till honom.

“Redo för en morgonjogg?” sa läkaren och log.

”Inte i dag. För dålig cirkulation.”

Gerlofs huvud kändes opåverkat av den magnetiska röntgen, men armen där nålen gick in var mörkblå.

“Helt normal blåmärke”, sa sköterskan när hon drog av bandaget och satte på en plaster. ”Det försvinner snart.”

Lördagen var vilodag, och Gerlof kände att han behövde vila. Men han hade arbete framför sig. Det var bara att börja ta på sig kläderna.

Tykkäsin tästä todella paljon. Tapahtumiin tulee aivan uusi taso mukaan, kun asioita selvitetään vanhainkodissa ja sairaalassa. Ja vaikka Gerlofilla kuluu yhden kerrosvälin kulkemiseen vartti, tarinan tempo ei tunnu liian hitaalta. Gerlofin pää on yhä varsin terävä, ja hidas kulku antaa aikaa ajatella ja hahmotella asioita.

Tilda jää pitkälti sivuosaan, osittain siksi että hän tutkii montaa muuta rikosta samaan aikaan eikä voi keskittyä vain tähän yhteen tapaukseen. Lisäksi poliisi joutuu varmistumaan rikoksesta, kun taas Gerlof voi laittaa kaasun pohjaan heti alusta alkaen.

Gerlofin elämäntarina saa täydennystä. Koska edellisen osan ilmestymisestä on niin kauan, ainakin minä olin unohtanut paljon. Toki muistin, että hän oli merimies ja että hän on todella sympaattinen eläkeläinen. Nyt palaamme 1950-luvulle ja saamme lisää tietoa merillä olosta ja hänen kipparoimastaan veneestä.

Saa nähdä vieläkö sarjalle tulee jatkoa. Pidän myös Tildasta, joten en olisi lainkaan pahoillani mikäli hän saisi suurempaa roolia kuin mitä tässä kirjassa.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 29, ”kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa”. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa ollaan rannalla tai rannikolla.  

 

Håkan Nesser: Schack under vulkanen

Håkan Nesser: Schack under vulkanen

Albert Bonniers Förlag 2021

395s.

Barbarotti-sarja on edennyt jo seitsemänteen osaan, ja suomennos Kirjailijan viimeiset päivät on tulossa jo ensi keväänä. Kritisoin heti alkuun suomennoksen nimeä, se ei vastaa yhtään alkuperäistä nimeä eikä oikein kyllä sisältöäkään. 

Tarina on on jaettu osiin niin että eri osissa on eri päähenkilö. Osat kulkevat osittain samassa ajassa, toisinaan niiden välissä on kuukausia. Osat yksi, kolme ja viisi ovat kirjailijoiden näkökulmasta. Kaksi ensimmäistä kirjailijaa kiertää tapahtumissa, ja kohtaa stalkkerin. Kumpikin katoaa jälkiä jättämättä. Viidennessä osassa seurataan ilkeää kriitikkoa, joka kuitenkin on aiemmin ollut menestyskirjailija omalla nimellään, nyt on menestyskirjailija salanimellä. Myös hänellä on stalkkeri, ja myös hän katoaa. 

Osissa kaksi, neljä, kuusi, seitsemän ja kahdeksan päähenkilönä on komisario Gunnar Barbarotti. Kuukausien kuluessa hän on yhä enemmän ymmällään. Raivaako joku kirjailijoita pois elävien kirjoista? Jos kyllä, niin missä ruumiit ovat? Miksi yhdelläkään tapauksella ei ole silminnäkijöitä, teknisiä todisteita tai valvontakameran kuvia? Lunde kirjoitti kustantajalleen lupaamaansa pienoisromaania En skriftställares sista dagar och död (eli kirjailijan viimeiset päivät ja kuolema) ja Green kirjoitti päiväkirjaa; näissä molemmissa kerrottiin heidän kohtaamistaan oudoista asioista. Walde puolestaan oli kertonut stalkkerista pojalleen. Mutta miksi kukaan ei ollut kertonut poliisille, jos he tuntivat olonsa uhatuksi? Oliko heillä jotain salattavaa? 

"Bedömning tack", sa Sarah Sisulu tio minuter senare.

"Samma som din", sa Barbarotti. "En udda figur, men jag är böjd att tro honom."

"Sa hon ingenting mer? Vilken bedrövlig ledtråd!"

Barbarotti funderade ett ögonblick. "Kanske inte så bedrövlig ändå. De pratade om en kvinna."

"Det kommer jag också fram till."

"Det gäller bara att ta reda på vem."

"Bara? Det finns åtminstone fem miljarder att välja på."

"Om vi utesluter Indien och Kina är vi nere på tre."

Sarah Sisulu gav till ett förtjust skratt. 

"Jamen då så. Du kann stryka mig och Michelle Obama också. Jag är säker på att ingen av oss är inblandad."

"Finemang", sa Barbarotti. "Då är vi praktisk taget i mäl. Får jag bjuda dig på middag ikväll?"

Hon betraktade honom med en rynka i pannan några sekunder. 

"Inte om du har avsikter."

"Avsikter?" utbrast Barbarotti. "Är du inte klok? Jag skulle kunna vara din pappa."

"Knappast", sa Sarah Sisulu. "Min pappa är kolsvart."

Olen pitänyt sarjasta, ja pääsääntöisesti pidin myös tästä osasta. Alku on tosi tehokas, kun Lunde kirjoittaa pienoisromaaniaan ja tapahtumat muistuttavat kovin paljon hänen päiväohjelmaansa. Greenin ja Walden kanssa kestää kauemmin, ennen kuin päästään itse asiaan eli uhkailuihin. Niissä aloin jo odotella, koska osa loppuu ja pääsen taas Barbarottin matkaan. 

Loppu on mielestäni ongelmallinen siinä mielessä, että se tulee liian äkkinäisesti. Ensin on yli 350 sivua hidasta tapahtumakulkua, sitten naps vaan ratkaisu on Barbarottin mielessä ja kaikki vedetään yhteen viimeisen kymmenen sivun aikana. Koin, että kuilu aiemmin tapahtuneen ja lopun välillä on liian suuri. Loppu olisi voinut olla hidastempoisempi tunnelman siitä kärsimättä. Dekkariksi tämä on luokiteltu, mutta jännitystä ei ole oikeastaan ollenkaan. 

Pidän kovasti Barbarottin hahmosta, hän on niin syvästi inhimillinen epävarmuuksineen ja pelkoineen. Poliisina hän on kärsivällinen, hätiköimätön ja myös inhimillinen. Hän osaa tarkastella asioita myös uhrien ja omaisten näkökulmasta. Sama pätee hänen kollegaansa ja puolisoonsa Eva Backmaniin. Muutenkin ainakin tämän kirjan poliisit ovat kaikki mukavia tyyppejä, joiden kanssa asiat etenevät vaivattomasti. Miten virkistävää!

Palaan vielä suomennoksen nimeen, se siis viittaa Lunden tekstiin. Ongelma on mielestäni siinä, että katoamisketjussa on mukana kolme kirjailijaa eikä suinkaan yksin Lunde. Myös viimeiset päivät on hankala, sillä tapahtuma-aika on lokakuusta 2019 kesäkuuhun 2020. Olivatko ne fiktiivisen vai todellisen kirjailijan viimeiset päivät, joista hän kirjoitti? Kuka kuoli ja milloin? 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 41, "kirjassa matkustetaan junalla". Lunde junailee kirjailijavierailuille, ja kirjan alkupuolella Barbarotti matkustaa junalla Kymlingestä Tukholmaan ja takaisin. 

Sofie Sarenbrant: Skyddsängeln

 

Sofie Sarenbrant: Skyddsängeln

Bookmark 2021

397 s.

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan. Olen aiemmin kirjoittanut kakkososasta Andra andningen, joka hassua kyllä on vasta tulossa suomeksi. Jostain kumman syystä suomennokset aloitettiin kolmannesta osasta, en nyt muista olisiko Sarenbrant saanut Lasiavain-palkinnon ja siksi olisi haluttu kääntää ensimmäisenä silloin tuorein kirja. Joka tapauksessa, suomennoksia on ilmestynyt muutama, nyt sitten väliin tulee Emman tarinaa hämmentämään ykkös- ja kakkososat, ja sitten oletettavasti hypätään taas edemmäs tarinaa. 

Olen lukenut sarjan kaikki osat, ja mielestäni niiden taso on vaihdellut jonkin verran. Tätä aloittaessani tajusin heti, että en muista yhtään mitä edellisessä kirjassa on tapahtunut. Onneksi sen keskeisiin tapahtumiin viitattiin muutaman kerran, niin pääsin taas kartalle. 

Tällä kertaa Emmalla ja muilla poliiseilla on tavallista tiukempi paikka, he etsivät kadonnutta työkaveriaan. Tämä on hävinnyt jäljettömiin jo seitsemän kuukautta aiemmin. Aika moni on valmis uskomaan, että kollega ei löydy elävänä. Kun poliisi tavoittaa henkilön, joka näki kadonneen viimeisenä elossa, tutkinta pyörähtää taas isommalle vaihteelle. Pian kadonneita on enemmänkin, ja kun ensimmäinen ruumis löytyy, palapeli hajoaa yhä laajemmalle. Mikä osa hylätyllä mielisairaalalla ja sitä vahtivalla vanhuksella on tapahtumissa? Kuka on salaperäinen Åsa, miksi kukaan ei tiedä hänestä kuin etunimen? Miksi Emman psykologi Nora kohtaa toinen toistaan kummallisempia asiakkaita? Ja kuinka moni tapahtumiin liittyvä on kadonnut ilman että heidän on huomattu kadonneen?

Vilka dårar har frivilligt tagit sig in och slagit sönder inredningen? Sängar ligger huller om buller och det droppar från taket. Blicken faller på en död råtta som ligger rakt över gången. Nyllet kliver äcklat över den. Hela tiden lyssnar han efter ljud och är beredd att försvara sig. De tar sig igenom hela källaren och han märker på Emmas allt mörkare röst att hon är djupt besviken.

"Tomt", säger hon när de har genomsökt den sista delen, och äntligen rör sig tillbaka mot trappan. Mot ljuset. 

Nyllet pustar ut när de kommer upp till markplan igen. Tackar högre makter att de överlevde. Han försöker lägga band för ilskan som kryper sig på. Emma borde inte utsätta dem för det här. Agera dumdristigt och ta oförankrade beslut. Han minns en gång när han tvingades klättra uppför en klippväg som barn. Det var kravet för att få vara med det coola gänget. Prövningen. Ungefär samma procedur för att bli accepterad av Emma.

"Jag tänker göra en sista sak innan vi åker", säger hon och pekar mot övervåningen.

Sedan går hon iväg och han följer efter som en tragisk skugga. Hon stannar utanför själva brottsplatsen.

Minua on aiemminkin ärsyttänyt niin Emma Sköld -sarjassa kuin monissa muissakin kirjoissa päähenkilön impulsiivisuus ja myös yleensä poliisin huolimattomuus, tyyliin että mennään isolla joukolla hakemaan epäiltyä mutta kukaan ei hoksaa vahtia takaovea, tai että päähenkilö lähtee yksin jahtiin ja yleensä vielä esimiehensä nimenomaista käskyä vastaan. Eli tiettyjä dekkarikliseitä tässäkin kirjassa vilisee, myös muita kuin nuo pari esimerkkiä. 

Jostain syystä Emma on sellainen hahmo, että en vaan kiinny häneen. Tässä(kin) hän vaikuttaa kovin itsekkäältä, suunnilleen unohtaen että hänellä on pieniä lapsia. Sen sijaan pidän paljon esimerkiksi Emman kollegasta Nylletistä ja siskosta Josefinista. He ovat välittäviä, inhimillisiä, lämpimiä hahmoja. Tässä kirjassa esiintyvä Arne on myös huipputyyppi, ihana vanha peloton jääräpää, joka muun muassa karkaa sairaalasta etsiäkseen kadonnutta koiraansa. 

Iso ansio tulee tarinan yhteiskunnallisesta puolesta. Luemme Sankta Gertrudin mielisairaalan historiasta ja siitä, mitä tapahtuu potilaille kun sairaala suljetaan. Luemme mahdollisesti kerran kauniista mutta nyttemmin unohdetusta ja hylätystä paikasta, jota ei muista kuin muutama ihminen ja josta välittää vielä harvempi. Luemme kadonneista ihmisistä ja siitä, miten tietyt ihmiset voivat olla näkymättömissä pitkäänkin ilman että heitä osataan alkaa etsiä, kuinka naapurit keksivät loogisia selityksiä sille, miksei jotakuta enää näy, tai kuinka jollakulla ei kerta kaikkiaan ole ketään, joka häntä kaipaisi.

Vaikka en Emmalle erityisesti lämpiäkään, aion silti lukea sarjaa jatkossakin. Siinä on riittävästi muita hahmoja ja teemoja, jotka pitävät mielenkiintoa yllä kirjasta toiseen.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa". Työ tulee esiin niin Emmassa ja Nylletissä poliiseina, Norassa psykologina kuin mielisairaalan Martinissa. Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 9, "kirjailija etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella", 14, "kirja on osa kirjasarjaa" tai 45, "kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija". 

Håkan Nesser: Den sorgsne busschauffören från Alster

 

Håkan Nesser: Den sorgsne busschauffören från Alster

Albert Bonniers Förlag 2020

Äänikirjan lukija Reine Brynolfsson

Håkan Nesserin kirja on ilmestynyt tänä vuonna suomeksi, jo keväällä ihmettelin suomenkielistä nimeä Koston jumalatar ja nyt ihmettelen sitä vielä enemmän. Kyllähän Nemesis mainitaan muutaman kerran, mutta tämä on kuitenkin ennen muuta tarina alsterilaisesta bussikuskista Albin Rungesta. 

Vuonna 2008 Runge ajoi bussilla kolarin, jossa kuoli lähes 20 ihmistä. Muistiinpanoissaan hän kummastelee, miksi hän jäi eloon. Ajamisesta ei tullut onnettomuuden jälkeen enää mitään, joten hän jättäytyi pois. Vähän myöhemmin hänen vanhempansa kuolivat jättäen varsin huomattavan perinnön. Niinpä Runge saattoi heittää taloushuolet mielestään. 

Viisi vuotta onnettomuuden jälkeen Runge alkoi saada uhkauskirjeitä ja -soittoja. Kirjeiden allekirjoittaja oli Nemesis, koston jumalatar. Runge kertoi uhkauksista poliisille, mutta nämä eivät päässeet lähettäjän jäljille. Kun Rungelle ilmoitettiin hänen kuolinpäivänsä, poliisi tietenkin alkoi suojella häntä. Elettiin yhä vuotta 2013 kun Runge puolisoineen lähti poliiseilta salaa matkalle, jonka aikana hän katosi jäljettömiin.

Tarinan nykyhetki on vuosi 2018. Gunnar Barbarotti ja kumppaninsa Eva Backman ovat parin kuukauden mittaisella virkavapaalla pohjois-Gotlannissa. Kukapa siellä tuleekaan Barbarottia vastaan punaisella polkupyörällä, ellei Albin Runge! Vai... tuleeko sittenkään? Mies ja polkupyörä pysyvät näkymättömissä, eikä paikallisista oikein ole apua. Kukaan ei tiedä pyöräilevästä miehestä mitään. Mutta koska Barbarotti on äärettömän kärsivällinen ja myös sinnikäs, hän ei luovuta ennen kuin saa kysymyksiinsä sellaisia vastauksia, joihin voi tyytyä.

Kuuntelin tämän äänikirjana, jonka lukee suosikkini Reine Brynolfsson. Kuuntelin häntä ensimmäistä kertaa Nesserin kirjan De vänsterhäntas förening lukijana, ja silloin jouduin kelaamaan monta kertaa taaksepäin huomattuani, että kuuntelin tarinan sijaan ääntä. Nyttemmin olen kuunnellut muutaman muun hänen lukemansa kirjan, ja pystyn jo seuraamaan tarinaakin. Hänen rauhallinen, tasainen äänensä sopii erinomaisesti Nesserin rauhallisiin, hitaasti eteneviin ja jännitykseltään vähäisiin tarinoihin. 

Tarinaa kerrotaan sekä Barbarottin että Rungen näkökulmasta, mikä on onnistunut ratkaisu. Rungen muistiinpanot valaisevat hahmoa, joka ei esiinny elävänä montaa kertaa. Barbarotti on oma itsensä, paljon pohtiva ja hätäilemätön. Hän ei säntää suin päin minnekään, vaan suunnittelee siirtonsa tarkasti. 

Tarina on hidastempoinen mutta se säilyttää mielenkiintonsa koko ajan. Rungesta ja hänen elämästään paljastuu vähän kerrassaan asioita, jotka täydentävät kokonaiskuvaa. Silti ihan loppuun asti saa jännittää, mitä yllätyksiä vielä tulee vastaan. 

Paloittelua ja verellä seinään kirjoitettuja symboleita kaipaavalle tämä saattaa olla tylsä, mutta minä tykkäsin kovasti. Kaiken teknologian keskellä on todellakin rentouttavaa uppoutua kirjaan, jossa asioita selvitetään ihmisiä tapaamalla ja keskustelemalla. Kirjoittaisipa Nesser vielä paljon lisää!

Suomennos on luettu jo esimerkiksi blogeissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Leena Lumi ja Kirja vieköön! 

Kristina Ohlsson: Stormvakt

 

Kristina Ohlsson: Stormvakt

Forum 2020

491 s.

Fredrika Bergman - ja Martin Benner - sarjojen kirjoittajana tunnettu Kristona Ohlsson on aloittanut uuden dekkarisarjan. Kannessa on "Strindbergdeckare", mikä on sinänsä hauskaa, koska August Strindberg ei suinkaan ole poliisi, jonka tekemiä tutkimuksia seurattaisiin. Ei, hän on entinen finanssihai, joka eron sekä vanhempiensa kuoleman jälkeen päättää jättää Tukholman taakseen. Hän ostaa pienestä Hovenäsetistä entisen hautaustoimiston, jonne hän aikoo avata second hand -kaupan. Tässä ensimmäisessä osassa hän ei pääse alkua pidemmälle, sillä hän tulee vedetyksi mukaan kadonnutta naista koskeviin tapahtumiin. Augustin vuokraama talo on eräänlainen kummitustalo, sillä paikalliset ovat karttaneet sitä 30 vuotta vanhan murhatapauksen jälkeen. Talo tulee kuitenkin esiin kerta toisensa jälkeen osana Agnesin katoamisen tutkintaa. Poliisi Maria Martinsson ilmestyy Augustin ovelle yhä uudelleen.

- Vad är det för bil han kör runt i? sa Maria. 

- Tydligen en grannes, sa Ray-Ray. Hans egen Opel är på verkstaden. 

- Varför då?

- Vi kollade med bilfirman för en stund sedan. Han råkade köra på en grävling och fick skador på framvagnen.

Maria tittade på bilderna igen. Det var något med den silverfärgade Volvon som störde henne. Och så var det området där bilderna var tagna. Maria kände inte igen sig. Inte omedelbart. 

- Var är det här någonstans? sa hon.

- Hovenäset, sa Ray-Ray.

Maria vred på huvudet. 

- Hovenäset? Vad gjorde han där?

- Enligt span parkerade han en bit från Fryshuset och satt där och väntade. Säkert en timme. Sedan kom en likbil körande och då stack han.

Maria skrattade till.

- Det måste vara vår vän August Strindgerg som kör likbilen, sa hon. Den ingick väl i begravningsbyrån. 

Tästä minulle jäi vähän sama fiilis kuin Elly Griffithin Mordkonsultenista. Suhtaudun hieman varauksella, paikoitellen nuivahkosti. 

Henkilöhahmot ovat toinen toistaan herkullisempia. Maria on muihin verrattuna tylsähkö, hänellä on oma salaisuutensa mutta se selvitetään jo tässä avausosassa. Ray-Ray on jo nimenä huippu, lisäksi hän on kohtalaisen epätyypillinen poliisi jolla liuta lapsia monen eri naisen kanssa ja onpa hänellä kolme venettäkin. August on eräänlainen avaruusolento, muualta tullut kummajainen joka vähän kerrassaan hyväksytään osaksi kylää. Vanhainkodin Jochen on erityisen yllätyksellinen. Unohtamatta älykästä ja lahjakasta teinipoikaa Karlia, joka aikoo vakaasti tulla astronautiksi. 

Kungshamn on idyllisen oloinen ympäristö lukuisine venevajoineen ja rantakallioineen. Mutta siinäpä se, juuri muuta siitä ei kerrotakaan. Valtaosa tapahtumista sijoittuu joko poliisin työpisteenä toimivaan asuntovaunuun, Augustin vuokrataloon, Augustin tulevaan myymälään tai vanhainkotiin. Tarinassa on paljon persoonallisia ja hauskojakin elementtejä, kuten juuri tuo että rikostutkijat työskentelevät testimielessä asuntovaunussa. August ajaa ruumisautolla. Huumori keventää sopivasti tarinaa, jossa ei ole väkivaltaa mutta sitäkin enemmän omistushalua sekä väljähtäneitä tai jännittyneitä ihmissuhteita.

Dekkariosasto tarinassa on varsin köyhä. Agnesin katoamista yritetään selvittää kovasti, mutta tapahtumat etenevät kovin hitaasti. Lisäksi tulee käänne, jonka jälkeen lukija tietää poliiseja enemmän; itse en ole tällaisen kerrontatavan ystävä. Vanhaa murhaa käsitellään melko paljon, vaikka se ei tuo tarinaan juuri muuta kuin Augustin uuden kodin historian. Tarinaa olisi voinut tiivistää siltä osin, samoin kuin siitä kuinka paljon August viettää aikaa myymälässään, jonne ei ehdi tämän kirjan aikana saada juuri mitään tavaraa myyntiin saati avattua sen ovia.

Kaikkinensa tämä oli hyvä miinus, ja koska August on niin mahtava hahmo niin luen myös seuraavan osan kunhan se joskus ilmestyy. Kenties myöhemmin tänä vuonna.

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee minulla kohtaan 1, "kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 6, "kirja kertoo rakkaudesta", 14, "kirja on osa kirjasarjaa" ja 22, "kirjassa ajetaan polkupyörällä".

Henning Mankell: Väärillä jäljillä

 

Henning Mankell: Väärillä jäljillä

Ruotsinkielinen alkuteos Villospår (1995)

Suomentajan nimi puuttuu (Laura Jänisniemi)

Suuri Suomalainen Kirjakerho 2001

448 s. 

Helmet-lukuhaasteessa on ollut yllättävän pulmallisia kohtia, yksi niistä on 40 eli "2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja". Miten onkin ollut niin, että tänä vuonna lukemieni kirjojen kirjoittajat ovat joko yhä elossa tai sitten kuolleet vuosikymmeniä sitten? "Pelastajaksi" pulmaan löytyi Henning Mankell. Hän kuoli vuonna 2015, ja hänen kirjojaan on kotikirjastossani useita. Valtaosan olen lukenut enemmän kuin kerran, mutta ykkössuosikkini on Väärillä jäljillä, jonka olen lukenut useamman kerran kuin muistan.

Pienessä Ystadin kaupungissa tapahtuu taas hurjia. Kurt Wallander hälytetään paikalle, kun tuntematon tyttö on seissyt pellolla tuntikausia. Kun Wallander pääsee paikalle ja yrittää puhua tytölle, tämä sytyttää itsensä tuleen. Kuka tyttö oli ja miksi hän halusi kuolla noin kauhealla tavalla? Tutkinta ei ehdi kunnolla alkaa, kun poliisi saa tutkintalistalleen useita kuolemantapauksia lisää. Joku murhaa kaupungin silmäätekeviä miehiä mitä julmemmilla tavoilla. Silmäätekeviä - ja yhden tavallisen tyypin. Vähitellen tapaukset alkavat limittyä yhteen, ja Wallander kollegoineen joutuu jälleen kohtaamaan ruotsalaisen yhteiskunnan nurjimmat puolet. Ne, missä valtaapitävät voivat tehdä mitä tahansa, missä mitä tahansa voi ostaa rahalla, missä ihmisen terveys ja jopa henki ovat arvottomat. Ja ne, missä nuoret uhrit jäävät yksin, missä naisen asema on olla kulutustavaraa, missä huonot kotiolot jäävät viranomaisilta piiloon ja aiheuttavat lapsille ja nuorille monenlaisia ongelmia.

Wallander istui pitkään valveilla. Ikkuna oli auki lämpimään kesäyöhön. Hän soitti levyltä Puccinin musiikkia. Hän oli kaatanut viskipullon pohjalle jääneen tilkan lasiin. Ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että hän oli löytänyt jotain siitä ilosta, jota oli tuntenut sinä iltapäivänä, kun oli ollut matkalla Salomonssonin tilalle. Se oli ollut ennen tätä katastrofia. Nyt hän oli keskellä tutkintaa, jossa oli kaksi keskeistä kysymystä. Toinen niistä oli se, että heillä oli hyvin vähän aineistoa, mitä murhaajan tunnistamiseen tuli. Toinen oli se, että murhaaja saattoi hyvinkin olla juuri tällä hetkellä matkalla tekemään kolmatta murhaansa. Wallanderista tuntui kuitenkin, että hän pystyi myöhäisinä yön tunteina pitämään tutkinnan melko hyvin poissa mielestään. Myös palava tyttö oli hetkeksi lakannut juoksemasta hänen ajatuksissaan. Hänen täytyi tajuta, ettei hän pystynyt yksinään vastustamaan kaikkea väkivaltaa, jota Ystadin poliisipiirissä esiintyi. Hän ei pystynyt tekemään enempäää kuin parhaansa. Kukaan ei pystynyt.

Wallander-sarja on kokonaisuudessaan yksi dekkarisuosikeistani. Pidän siitä, että Wallander ei jatkuvasti toimi yksin vaistojensa varassa, vaan asioista keskustellaan ja tiimi miettii yhdessä, mitä tehdään. Tekniset tutkimukset eivät ole koko ajan odotuksen ja valituksen kohteena, vaan asiat etenevät tuloksia odotellessa ihan perinteisillä ihmisten haastatteluilla ja aivoriihillä. Wallander miettii asioita kotona viskin ja musiikin voimin, mutta juominen on hallinnassa eikä tarkoitus ole turruttaa ajatuksia. 

Pidän henkilöhahmoista, he ovat kaikki kovin inhimillisiä ja todentuntuisia. Sen paremmin poliisit kuin rikolliset eivät ole ylivertaisia esimerkiksi muistiltaan, tietoteknisiltä taidoiltaan, kielitaidoltaan tai ulkonäöltään, joten he voisivat olla ketä tahansa. Tämä tuo tarinan lukijan lähelle; se voisi periaattessa tapahtua minun naapurustossani. Kaikissa Mankellin kirjoissa on vahva yhteiskunnallinen puoli, mutta Väärillä jäljillä on kaikkein raadollisin ja surullisin. Vaikka syyllinen saadaan kiinni, monen elämä muuttuu peruuttamattomasti, eikä läheskään kaikilla hyvään suuntaan. 

Sääli, että Mankell on poissa, hänellä olisi varmasti ollut vielä lisää tarinoita kirjoitettavanaan!

Väärillä jäljillä on luettu myös blogeissa Kuristava kirsikka ja Jokken kirjanurkka.

Hans Rosenfeldt: Surman susi

 

Hans Rosenfeldt: Surman susi

Ruotsinkielinen alkuteos Vargasommar (2020)

Suomentanut Jaana Nikula

Otava 2020

413 s.

Hans Rosenfeldt on dekkarilukijoille tuttu kirjailijaparista Hjorth & Rosenfeldt, jotka loivat ihanan kamalan Sebastian Bergmanin. Nyt Rosenfeldt kirjoittaa yksin, ja se on aina kiinnostavaa: onko tyyli samaa kuin ennen vai jotain uutta? Pystyykö kirjoittajaparistaan irtautunut kirjoittamaan yksin? Rosenfeldtin kohdalla vastaus on kyllä, hän on kykenevä kirjoittamaan sekä yksin että laadukkaasti. Toki hänellä on pohjaa myös tv-puolelle kirjoittamisesta. 

Nyt alkaa uusi Haaparantaan sijoittuva sarja, jossa päähenkilönä on viisikymppinen, vaihdevuosista kärsivä Hannah Wester. Tästä heti plussaa, että ongelmana eivät ole päihteet! Yksityiselämässä Hannahilla riittää koukeroita, mutta ne eivät ole liian hallitsevia, vaan tarinassa keskitytään rikoksiin.

Tarina alkaa, kun metsästä löytyy myrkytettyjä susia, joiden vatsasta löytyy ihmislihaa. Ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi, eikä uhrin henkilöllisyys selviä helposti. Kuolinpaikka on kuitenkin löydettävissä susien gps-jälkiä seuraamalla. Kun henkilöllisyys lopulta saadaan tietoon, poliisi pääsee kansainvälisen tapauksen jäljille. Yhteyksiä löytyy niin Suomeen kuin Venäjälle. 

"Käväisen Hellgrenillä", hän sanoi kiskoen virkapuvun takkia ylleen.

"Miksi?"

"Tutkimme vieläkin metsästysrikosta, mutta enimmäkseen ihan kiusallani." Hän oli melko varma, ettei juuri muuhun pystyisikään kuin kiusantekoon, sillä Hellgren oli selvinnyt kuin koira veräjästä silloinkin, kun näyttöä oli ollut reilusti, ja nyt sitä oli niin vähän, että riitti tuskin aihetodisteiksi.

"Kelpaako seura?"

"Totta kai."

He lähtivät asemalta yhdessä. Hannah oli kuvitellut, että pihalla päivystäisi edes yksi toimittaja, mutta ketään ei näkynyt. Luulajassa pidetty tiedotustilaisuus, johon Gordon oli osallistunut etäyhteyden päästä, oli jäänyt anniltaan laihaksi. He olivat kertoneet löytäneensä uhrin, ilmoittaneet löytöpaikan ja sen, että kuski oli paennut paikalta. Lopuksi oli pyydetty niitä, jotka olivat nähneet alueella viime viikolla jotakin - esimerkiksi tummansinisen auton - ottamaan yhteyttä. Ei sanaakaan ampumavammasta, susista tai mahdollisesta yhteydestä Rovaniemen tapahtumiin. Hannah oli kuvitellut, että kaupungissa jossa hirvikolari oli etusivun uutinen, väkivaltaisesta kuolemasta olisi kirjoitettu isosti ja pitkään, mutta hän oli ilmeisesti ollut väärässä.

Tarinassa on jonkin verran ennalta-arvattavuutta, esimerkiksi moottoripyöräjengi ja venäläiset gangsterit eivät yllätä, kuten ei yllätä sekään mikä on susien syömän henkilön taustakuviona. Enemmän on kuitenkin epätavanomaisuutta, varsinkin tavallisten ihmisten ja itse kaupugin osuudessa. Tarina laittaa pohtimaan, pääseekö mennyttä karkuun, voiko rikollisesta elämästä päästä lopullisesti eroon vai kolkuttaako se yhä uudelleen ovelle. Samalla se herättää havaitsemaan, että matka rikolliseksi on varsin lyhyt. Pahimmillaan siihen riittää yksi väärä päätös. 

Henkilöhahmot ovat vakuuttavia. Hannah vaihdevuosineen on kuningatar, mutta onneksi hänessä on paljon muutakin kuin ikä ja hikoilu. Hannahin mies Thomas, tämän sisarenpoika Kenneth puolisonsa Sandran kanssa sekä autokorjaamon UV ovat niitä tavallisia ihmisiä, joiden kautta kuvataan elämää hiljenevässä Haaparannassa. Mitä jää jäljelle, jos töitä ei saa mistään, tai jos työstä saa niin vähän palkkaa että sillä ei hoideta sairasta lasta tai korjata umpirisaa taloa? Venäläinen nainen, joka käyttää nimeä Katja, ja joka on lapsesta asti saanut koulutuksen taistelijaksi, on tavattoman kylmä mutta samalla tavattoman inhimillinen hahmo. Kaikesta tästä johtuu, että hahmot tulevat lähelle, läheisiksi. Heidän kohtalonsa kiinnostaa ja liikuttaa. 

Pidän kovasti Haaparannan osuudesta. Tasaisin väliajoin luvut alkavat kaupungin heräämisellä uuteen päivään, siihen miltä siitä tänään tuntuu, mikä on kenties muuttunut tai muuttumassa. Seurataan lyhyesti muutaman asukkaan elämää, ehkä jo viitaten siihen miten heille - ja kaupungille - tulevaisuudessa käy. 

Mielenkiinnolla odotan jatkoa, että mitä kaikkea Hannah ja Haaparanta vielä kohtaavatkaan.

Surman susi on luettu myös blogissa Kirjoja hyllystäni.

 

Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä

Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä

Ruotsinkielinen alkuteos Mellan djävulen och havet (2020)

Suomentanut Terhi Vartia

Tammi 2020

426 s.

Maria Adolfssonin Doggerland-sarja on ollut itselleni dekkarilukijana yksi iloisimmista yllätyksistä. Kuvitteellinen paikka ei ennalta tuntunut kiinnostavalta, eikä ykkösosan Harha-askel alkusivut luvanneet erityisen persoonallista henkilögalleriaa. Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti, ja luin avausosan parissa päivässä. Toinen osa Myrskyvaroitus oli silloin vielä suomentamatta, joten luin sen ruotsiksi. Alku oli jälleen vähän tahmea, mutta jossain kohtaa koukutuin niin että oli luettava loppuun yhdeltä istumalta. Nyt on juuri ilmestynyt sarjan kolmas osa Meren ja pirun välissä, joka sitten onkin koukuttavaa ja kiinnostavaa alusta loppuun saakka.

Karen on viemässä avaimia vuokralaiselleen Leolle ja tapaa samalla kuuluisan poptähti Lunan. Tämä on pitänyt hiljaiseloa vuosikymmenen, mutta on nyt uuden levyn kimpussa. Seuraavana päivän Karen kuulee Lunan kadonneen. Kun aikaa kuluu eikä Luna palaa, Karen komennetaan tutkimaan juttua. Hän on vastentahtoinen, sillä hän ei erityisemmin pidä Lunasta, ja toisaalta hän olisi mieluummin tutkimassa naisiin kohdistuvien raiskausten sarjaa oltuaan tiiviisti mukana aiempien tapausten tutkinnassa. Myöhemmin hän pääsee mukaan myös siihen, ja onkin iso tekijä palapelin kokoamisessa. Lunan tapaus ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan hän joutuu palaamaan myös sen pariin. Samaan aikaan hän on huolissaan terveydestään, sillä moni asia on raskaampaa ja vaivalloisempaa kuin aiemmin. Ei kai hän ole tulossa vanhaksi?

- Eli onko kyseessä joku mielipuoli, joka voi hyökätä kenen tahansa kimppuun missä tahansa? kysyy vuorostaan Eirik.

Karen ei vastaa. Juhlatunnelma on vähän lässähtänyt. Hän tietää, etteivät toiset tarkoita sitä, mutta silti hänestä tuntuu kuin hän olisi kaikesta vastuussa. Pöydän ääressä on hiljaista, kun hän miettii mitä vastata. Poliisitutkinta on toistaiseksi epäonnistunut, se on selvää. Ja siltähän se tietysti ulkopuolisista näyttää. Hän olisi taatusti itsekin sitä mieltä, jos tekisi työkseen jotakin muuta. Ääneen hän sanoo:

- Sovitaanko niin, että minä en tule sekaantumaan studioäänityksiin, jos sinä...

Kore virnistää kohottaen lasinsa. Hän on nähtävästi valmis vaihtamaan keskustelunaihetta. Ainakin melkein.

- Iisisti nyt. Rakastamme sinua vaikka oletkin yksi kaupunkia kiertelevistä kytistä.

Karen nostaa lasinsa irvistäen.

- Kelpasihan meidän kyttien seura tässä hiljattain, hän sanoo - Kun pikku kultahanhenne oli kadonnut. Onneksi olkoon muuten, taidatte olla tyytyväisiä nyt?

Kore katsoo häntä kysyvästi ja on jo sanomaisillaan jotakin, kun Aylin keskeyttää.

- Ei kenen tahansa kimppuun, hän sanoo. - Se mies tietää täsmälleen mitä tekee ja kenelle.

Mielestäni sarjan vahvuus on henkilöhahmoissa. Poliisitalolla on tietenkin ne inhottavat pomot ja tutkintatiimissä yksi raivostuttava päänaukoja, mutta muuten työskentelyilmapiiri on hyvä. Poliisien ongelmat keskittyvät perhe-elämään, ei päihteisiin, eikä joukossa ole rikollisia. Lisäksi poliiseilla on työn ulkopuolella varsin normaali ja tasapainoinen elämä. Karenilla on pieni mutta mielenkiintoinen ystäväpiiri, jossa on niin naisia kuin miehiä eri ammattikunnista ja eri ikäryhmistä. Äiti ja etenkin tämän uusi "poikaystävä" ovat ylimääräinen piristys lukijalle. 

Adolfsson on taitava tarinankuljettaja; vaikka tässä on kaksi eri tapausta niin lukija ei tunne lukevansa kahta eri kirjaa. Karen on riittävän luja lenkki tutkintojen välissä. Rikokset eivät ole pakollisia täytepaloja ihmissuhdesotkujen keskellä, vaan niihin keskitytään kunnolla. Ihmissuhdeasioita toki on, mutta hallitussa määrin, ilman että ne katkaisisivat rikostapausten etenemistä ja jännityksen kehittymistä. 

Harmi että alkuperäinen kirja on ilmestynyt Ruotsissa vasta tänä vuonna, täytynee odottaa ensi vuoteen ennen kuin uusi osa on saatavilla. Uskon, että jatkoa kuitenkin tulee, olen varma että Doggerlandissa on lisää salaisuuksia odottamassa paljastumistaan. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 7, "kirjassa rikotaan lakia". Se sopisi myös kohtiin 25 (kirjassa ollaan saarella), 30 (kirjassa pelastetaan ihminen) ja 34 (kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana).

Kuunnellut äänikirjat - blogissa on jo ehdittyä tutustua tähän.

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Ruotsinkielinen alkuteos Svara om du hör mig (2013)

Suomentanut Maija Kauhanen

Tammi 2019

444 s.

Olen sanonut jo ties kuinka monta kertaa aiemmin, että pidän erityisesti suljetun huoneen mysteereistä. Nyt ollaan ulkona, mutta lähtökohta on sama. Rajallinen määrä ihmisiä rajatussa tilassa, ulkopuolisten läsnäolo mahdoton. Kuollut henkilö. Syyllisen on oltava joku paikalla olijoista.

Jahtiporukka lähtee metsästysretkelle. Valtaosa on keskenään tuttuja, uusia kasvoja on pari; Henrik, joka on äskettäin tullut Hagforsiin, sekä Pärin teini-ikäinen tytär Alva. Rutiinit eivät kuitenkaan muutu, vaan kaikki sujuu kuten niin monta kertaa ennenkin. Kunnes radiosta kuuluu ylimääräinen laukaus. Kukaan ei myönnä ampuneensa, kukaan ei näe kaatunutta hirveä. Illan tullen huomataan, että Pär ja Alva eivät ole palanneet. Hirviporukkaan kuuluva poliisi Petra Wilander lähtee etsimään kadonneita, eikä aikaakaan kun Pär löytyy kuolleena. Alva sen sijaan on kadonnut jäljettömiin. Poliisi on visaisen tehtävän edessä. Kello käy, on kylmä yö, Alva pitää löytää pian. Samalla pitää alkaa selvittää jahtiporukan välejä ja historiaa. On sana sanaa vastaan, vanhoja kaunoja, valehtelua. Kuka puhuu totta ja kuka ei, kuka peittelee jälkiään – ja kuka on murhaaja. Toisaalla toimittaja Magdalena Hansson tulee vedetyksi puoliväkisin mukaan tutkimuksiin. Hänellä on paikallistuntemusta mutta myös kontakteja, sillä hänen isänsä on yksi hirvestäjistä ja samalla yksi epäillyistä.

Christer seurasi kuinka Sannerien valaistut keittiön ikkunat kutistuivat peruutuspeilissä, kun Folke kääntyi maantielle. 

"Mitä sinulla oli mielessä, kun kysyit, onko Alvalla tapana lähteä mukaan metsälle?"

Folke käänsi puhaltimen lämpöä kovemmalle ja sanoi:

"Ensinhän sitä ajattelee, että oli onneton sattuma, että Alva oli mukana metsällä juuri tänään. Mutta jos asiaa katsoo toiselta kantilta, ehkei se ollutkaan mikään sattuma. Ehkä oli tarkoituskin, että hänkin olisi paikalla."

"Tarkoitus? Tarkoitatko, että hänenkin oli määrä olla uhri?"

"Miksi ei?"

He istuivat vähän aikaa hiljaisuudessa. Christer päästi katseensa harhailemaan ulos sivuikkunasta, katseli kuinka rosoiset kuuset sujahtivat ohi aivan ojan reunalla, kuinka niiden oksat heiluivat tuulessa.

"Uskotko, että hän on elossa?" Christer kysyi. 

"Toivon niin", Folke sanoi. "Mutta pakko sanoa, että epäilen sitä."

Ninni Schulman on noussut yhdeksi suosikikseni ruotsalaisista dekkaristeista. Tarinan eteneminen on sujuvaa eikä raakuuksilla mässäillä. Henkilöhahmoilla on ongelmansa, mutta ne ovat sivuroolissa eikä niitä vatvota. Poliiseilla on kohtalaisen hyvät keskinäiset suhteet, toki pieniä kahnauksia on mutta enemmän luottamusta ja ystävyyttä. Ihan tarpeeksi on kirjoitettu poliisilaitoksen valtapeleistä, kettumaisista pomoista ja pahanmakuisesta automaattikahvista, poliisien päihdeongelmia ja rikollisia harrastuksia unohtamatta. Pidän siitä, että uhri nousee poliiseja tärkeämmäksi, että kärjessä on sen selvittäminen, mitä hänelle tapahtui ja miksi. Tässä kirjassa pidän varsinkin Petran asenteesta. Hän tiedostaa olevansa epäilty, ja haluaa pysytellä tutkinnasta syrjässä. Kun hänet vaaditaan mukaan, hän suostuu vaikkakin on hiukan varpaillaan. 

Pidän myös tavasta, jolla Magdalena hoitaa perhe-elämäänsä. Mies tekee pitkää päivää töissä, mutta hoitovapaalla oleva Magdalena kieltäytyy jumiutumasta pelkkään äidin rooliin. Mies saa luvan ottaa vastuuta, onhan kyseessä hänenkin lapsensa. Magdalenan työpaikka on uhattuna, koko paikallislehti on uhattuna, koska pitää säästää. Pär Sannerin tapauksen raportointi on yksi keino, jolla Magdalena voi osaltaan auttaa lehteä. Paitsi että Magdalena ajautuu tapauksessa paljon syvemmälle kuin pelkästään raportoinnin tasolle.  

Tarinaa seurataan paitsi Petran ja Magdalenan myös poliisi-Christerin sekä jonkin verran Pärin lesken Bodilin kautta. Hyvä niin, on aina tervetullutta nähdä asiat erilaisten hahmojen ja erilaisten roolien kautta. Aika usein dekkareissa uhrien omaiset ovat sivuosassa tai pääepäiltyjä, eikä juurikaan seurata sitä miten heidän elämänsä muuttuu tragedian jälkeen. 

Yksi asia, mistä en pidä, ei tässä kirjassa vaan yleensä, on se että takakannessa kerrotaan liikaa. Esimerkiksi tässä on isolla: "Kohtalokas metsästysonnettomuus paljastaa (...)" en kerro mitä, katsokaa itse. Mutta siis jo takakannen perusteella tietää, mistä rikoksessa on pääpiirteittäin kyse, mikä on motiivina. Vain yksityiskohdat pitää selvittää lukemalla. Ei näin! 

Vastaa jos kuulet on luettu ainakin blogeissa Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä, Luetut.net sekä Kirjanmerkkinä lentolippu. 

Koska kirja on julkaistu ruotsiksi jo kuusi vuotta sitten, oletan että sarjaan on tullut jo jatkoa. Lukulistalle siis mitä löytyy!

Thomas Erikson: Mielivalta

Thomas Erikson: Mielivalta
Ruotsinkielinen alkuteos Vanmakt (2013)
Suomentanut Timo Korppi
Minerva 2019
468 s.

Nyt on kuulkaa dekkariraakki mielissään! Siihen on yksinkertainen syy, jota en osaa selittää yksinkertaisesti. No mutta, tiedätte dekkarit ja trillerit, joissa "joku haluaa osoittaa valtansa" kaihtamatta mitään keinoja. Yleensä niissä vallankäyttäjät ovat joukko miehiä, joiden vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu naisten ja/tai lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Tässä kirjassa ei liikuta lainkaan sellaisissa vesissä; ei kuljeta pimeillä kujilla eikä olla päihteiden orjia. Iloa tuottaa juoni, joka on lähestulkoon nerokas. 

Tukholmassa asuu brittiläinen diplomaattiperhe, jolle alkaa tapahtua omituisia asioita. Perheenjäseniä katoaa, löytyy ja katoaa taas. Niin perhe kuin poliisi on ymmällään. Mistä on kyse? Lunnaita ei vaadita, sen sijaan ihmiset löytyvät itsekseen tai heidät tuodaan näkyville. Lukija tietää koko ajan enemmän kuin perhe ja poliisi, sillä tarina etenee myös rikollisten näkökulmasta. Mukana on niin valehenkilöllisyyksiä kuin ambulanssin kaappaus. Juonenkulku on monimutkainen mutta hallittu, tapahtumia on paljon mutta ne eivät etene vyöryen. 

Käyttäytymistieteilijä Alex King päätyy mukaan tutkintaan osin sattumalta. Hän asuu diplomaattiperheen naapurissa, ja on oiva välikappale perheen ja poliisin välillä. Moni asia hoituu hiljaisuudessa, kun ne käsitellään naapurin kautta, ei pelkästään virkapukuisten poliisien. Myöskään psykologiaa ei vyörytetä lukijaa tainnuttamaan, vaikka se kulkee tiiviinä osana tarinaa. 

Hellmark nyökkäsi. Hän naputteli työpöytänsä pintaa kynällä. "Syyllisen kiinni saaminen käy koko ajan vaikeammaksi. Osaa epäilemättä pysyä piilossa."

"Minusta tämä näyttää nyt oikealta kidnappaukselta."

"Kun lapsenlikalta ensimmäisellä kerralla napattiin vaunut, oliko se silloin kidnappaus?" Hellmark lausahti.

"Siitä meillä ei ole tarpeeksi tietoa. Ehkä joku vain löysi vaunut. Jätti ne sitten. Yksityiskohdista ei ole aavistustakaan."

"Jos joku löytäisi vaunut ja niissä lapsen, niin eikö hemmetissä hän soittaisi poliisille? Eikä kärräisi niitä suoraan oletetulle omistajalle? Ja keskellä yötä kaiken lisäksi. Hämärä homma. Ja mistä kukaan voi tietää, kenen vaunuista on kyse?"

Alex kohautti olkapäitään. "Tässä ei ole liikkeellä kuka tahansa. Emme tiedä syyllistä. Ja syitä voi olla muitakin kuin raha."

"Mitä ajat takaa?"

"Miksi asioita yleensä tehdään? Et sinäkään tee työtäsi ensisijaisesti rahan takia."

Kun lukee paljon dekkareita, alkaa turtua. Toisinaan on olo, että lukee samoja kirjoja, riippumatta kirjoittajasta. Siksi onkin aina ilahduttavaa huomata yllättyvänsä jostain. Mielivallan suhteen olin alkuun skeptinen, juurikin tuon alussa kuvailemani valtakuvion takia. Nopeasti kävi ilmi, että nyt on kyse jostain muusta. Ehkä siksi innostuin tästä niin paljon. Se vaan aina sykähdyttää, kun kohtaa totutusta poikkeavan tarinan. 

Luettuani kirjailijan loppusanat jäin miettimään, että miksi tätä(kään) sarjaa ei suomenneta kokonaan tai järjestyksessä. Kansilieve kertoo, että tätä ennen on suomennettu Pelonkylväjät. Erikson kuitenkin kiittää Maria Sundbergiä, "joka kuten kahteen aiempaankin Alex King - romaaniin, loi tähän hienon kannen". Kahteen? Onko siis suomentamatta jätetty sarjan ensimmäinen vai toinen osa? Oletettavasti toinen, koska Alexin ja poliisi-Ninan välinen suhde vaikutti melko erilaiselta kuin Pelonkylväjissä. Täytyypä tutkailla, josko suomentamaton löytyisi alueen kirjastoista ruotsiksi. Oletukseni on lisäksi, että koska Mielivalta on julkaistu ruotsiksi jo 2013, sarja on saanut jatkoa. 

Tästä on tehnyt postauksen myös Takkutukka. Mitenkä minusta tuntuu, että luemme varsin paljon samoja kirjoja? :) 

Sofie Sarenbrant: Andra andningen

Sofie Sarenbrant: Andra andningen

Ponto Pocket 2014

358 s.

Emma Sköld – sarjan suomennokset aloitettiin jostain syystä kolmososasta Avoimet ovet. Luin sen ja tykkäsin, mutta ennen neljättä osaa Osasto 73 halusin palata sarjan alkuun. Koin tärkeäksi päästä Emman mukaan ihan alusta saakka. Ykkösosa Vila i frid esitteli Emman perhesuhteet sekä parisuhteen ja kipupisteet. Pidin siitäkin, mutta postauksen haluan kirjoittaa kakkososasta Andra andningen.

Kyseessä on jokseenkin poikkeuksellinen rikosromaani. On kylmä ja sateinen lauantai kesäkuun alussa. Kuten jo vuosia tähän aikaan kesäkuusta, on Tukholman maratonin aika. Juoksijat lähtevät liikkeelle, mutta pian yksi lyyhistyy matkalle. Nopeasti selviää, että kyseessä on rikos. Hetkeä myöhemmin reitin varrelta löytyy toinen ruumis. Poliisille tulee kiire selvittää, mitä on tekeillä. Ovatko uhrit olleet kohteita vai valikoituneet sattumalta? Kulkeeko tuhansien juoksijoiden seassa murhaaja? Ennen muuta - onko uhreja tulossa lisää? Vaikka myrskysää hidastaa valtaosaa juoksijoista, kello tikittää silti kiivaaseen tahtiin. Emmaa ajaa myös henkilökohtainen syy; hänen siskonsa on juoksemassa joten hän pelkää Josefinin puolesta.

Poliisi pysyttelee nykyhetken hektisessä tutkinnassa lähes loppusuoralle asti, mutta lukija kuljetetaan hyvissä ajoin tapahtumissa taaksepäin. Jotain tapahtui vuosi sitten, minkä seurauksena jotain tapahtui 11 kuukautta sitten, jotain muta 8 kuukautta sitten ja niin edelleen. Tässä juuri on mielenkiintoinen kontrasti. Nykyhetkessä kello etenee minuutteja, menneessä kuukauden pari. Menneessä maisemat eivät juuri vaihdu, nykyhetkessä edetään juoksureitillä tasaisen nopeaan tahtiin.

Emma vill ha chefens fulla uppmärksamhet innan hon fortsätter. Han verkar väldigt inne i något på dataskärmen framför sig men det räcker med några sekundens tystnad för att han ska flytta över blicken till henne.

”Som att Viktorias tid uppdaterades efter halva loppet.”

”Vänta lite.” Lindberg ropar högt efter Nyllet, som ser nyfiken ut när han tittar in i rummet efter en stund.

”Nu förstår jag ingenting”, erkänner Nyllet och Lindberg tittar uppmanande på Emma. ”Inte jag heller.”

”Antingen har vi fel namn på offret eller så har förövaren tagit med sig hennes chip och fortsätter springa med det. Det var I alla fall Lennarts två olika teorier.”

“Det var som fan”, utbrister Nyllet.

Men Emma är långt ifrån klar. ”Inte nog med det – det finns bara tre personer som har nästan exakt samma tid som Viktoria vid halva sträckan: Börje Larsson och Antonia Karlsson, båda över femtio bast, och Martin Pihl, trettio år.”

Tämä jos mikä on kiihkeätempoista toimintaa. Ei puhuta päivistä vaan muutamasta tunnista. Jos murhaaja pääsee livahtamaan pakoon joko reitin varrella tai maalissa, häntä on melkeinpä mahdoton tavoittaa. Ja kun juoksu etenee koko ajan, on poliisilla melkoinen työ selvittää, kuka noin 16 000 juoksijan joukosta on syyllinen. Unohtamatta sitä, että murhaaja voi olla myös joku 3000 vapaaehtoisesta. Tai katsoja, joka vaihtaa paikkaa ja iskee eri kohdilla reittiä. Jännitys ei tule väkivallasta vaan siitä uhasta, että voi tapahtua mitä tahansa, koska tahansa, kenelle tahansa.

Pidän ansiokkaana sitä, että vaikka kirjassa on kolme ja puoli sataa sivua niin siinä ei jaaritella turhia. Asiat etenevät koko ajan, eikä esimerkiksi Emman ja hänen perheensä välisiä kahnauksia vatvota sivutolkulla. Toisaalta tässä kirjassa on koko ajan kiire, ehkä välillä liiaksikin. Surusanoman vievät samat poliisit, jotka etsivät murhaajaa, joten asia toimitetaan, kysymykset kysytään ja sitten äkkiä eteenpäin.

Yhden lisämausteen sain siitä, että olen itse juossut Tukholmassa maratonin kahdesti, ja kerran olen ollut katsomassa muiden juoksua. Lisäksi olen lomaillut siellä ihan muuten vaan. Osa paikoista oli siis tuttuja, ja pystyin varsin hyvin hahmottamaan missä päin kaupunkia milloinkin mennään. Lisäksi juoksijoiden kokemat tunteet olivat tuttuja, ketutus sateesta, etenemisen pakko, euforia maaliviivan lähestyessä. Toisaalta tämä myös nosti mieleen sen että maratonilla voi tapahtua kaikenlaista. Bostonin pommi-isku lienee pahin toteutunut, mutta voi tulla muutakin. Kuten kilpailun johtaja Lennart tuumii, on tilastollisesti todennäköistä että kuudentoista tuhannen juoksijan joukossa on joitakin, joilla on rikollista taustaa. Aivan. Hui!

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 42, ”kirjailijan nimi viehättää sinua”. Sofie Sarenbrant on kaunis, rimmaava nimi nimi. Vila i frid – kirjassa kirjailija kiittää aviomiestään hienosta sukunimestä J