Ruotsinkielinen alkuteos Vargasommar (2020)
Suomentanut Jaana Nikula
Otava 2020
413 s.
Hans Rosenfeldt on dekkarilukijoille tuttu kirjailijaparista Hjorth & Rosenfeldt, jotka loivat ihanan kamalan Sebastian Bergmanin. Nyt Rosenfeldt kirjoittaa yksin, ja se on aina kiinnostavaa: onko tyyli samaa kuin ennen vai jotain uutta? Pystyykö kirjoittajaparistaan irtautunut kirjoittamaan yksin? Rosenfeldtin kohdalla vastaus on kyllä, hän on kykenevä kirjoittamaan sekä yksin että laadukkaasti. Toki hänellä on pohjaa myös tv-puolelle kirjoittamisesta.
Nyt alkaa uusi Haaparantaan sijoittuva sarja, jossa päähenkilönä on viisikymppinen, vaihdevuosista kärsivä Hannah Wester. Tästä heti plussaa, että ongelmana eivät ole päihteet! Yksityiselämässä Hannahilla riittää koukeroita, mutta ne eivät ole liian hallitsevia, vaan tarinassa keskitytään rikoksiin.
Tarina alkaa, kun metsästä löytyy myrkytettyjä susia, joiden vatsasta löytyy ihmislihaa. Ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi, eikä uhrin henkilöllisyys selviä helposti. Kuolinpaikka on kuitenkin löydettävissä susien gps-jälkiä seuraamalla. Kun henkilöllisyys lopulta saadaan tietoon, poliisi pääsee kansainvälisen tapauksen jäljille. Yhteyksiä löytyy niin Suomeen kuin Venäjälle.
"Käväisen Hellgrenillä", hän sanoi kiskoen virkapuvun takkia ylleen.
"Miksi?"
"Tutkimme vieläkin metsästysrikosta, mutta enimmäkseen ihan kiusallani." Hän oli melko varma, ettei juuri muuhun pystyisikään kuin kiusantekoon, sillä Hellgren oli selvinnyt kuin koira veräjästä silloinkin, kun näyttöä oli ollut reilusti, ja nyt sitä oli niin vähän, että riitti tuskin aihetodisteiksi.
"Kelpaako seura?"
"Totta kai."
He lähtivät asemalta yhdessä. Hannah oli kuvitellut, että pihalla päivystäisi edes yksi toimittaja, mutta ketään ei näkynyt. Luulajassa pidetty tiedotustilaisuus, johon Gordon oli osallistunut etäyhteyden päästä, oli jäänyt anniltaan laihaksi. He olivat kertoneet löytäneensä uhrin, ilmoittaneet löytöpaikan ja sen, että kuski oli paennut paikalta. Lopuksi oli pyydetty niitä, jotka olivat nähneet alueella viime viikolla jotakin - esimerkiksi tummansinisen auton - ottamaan yhteyttä. Ei sanaakaan ampumavammasta, susista tai mahdollisesta yhteydestä Rovaniemen tapahtumiin. Hannah oli kuvitellut, että kaupungissa jossa hirvikolari oli etusivun uutinen, väkivaltaisesta kuolemasta olisi kirjoitettu isosti ja pitkään, mutta hän oli ilmeisesti ollut väärässä.
Tarinassa on jonkin verran ennalta-arvattavuutta, esimerkiksi moottoripyöräjengi ja venäläiset gangsterit eivät yllätä, kuten ei yllätä sekään mikä on susien syömän henkilön taustakuviona. Enemmän on kuitenkin epätavanomaisuutta, varsinkin tavallisten ihmisten ja itse kaupugin osuudessa. Tarina laittaa pohtimaan, pääseekö mennyttä karkuun, voiko rikollisesta elämästä päästä lopullisesti eroon vai kolkuttaako se yhä uudelleen ovelle. Samalla se herättää havaitsemaan, että matka rikolliseksi on varsin lyhyt. Pahimmillaan siihen riittää yksi väärä päätös.
Henkilöhahmot ovat vakuuttavia. Hannah vaihdevuosineen on kuningatar, mutta onneksi hänessä on paljon muutakin kuin ikä ja hikoilu. Hannahin mies Thomas, tämän sisarenpoika Kenneth puolisonsa Sandran kanssa sekä autokorjaamon UV ovat niitä tavallisia ihmisiä, joiden kautta kuvataan elämää hiljenevässä Haaparannassa. Mitä jää jäljelle, jos töitä ei saa mistään, tai jos työstä saa niin vähän palkkaa että sillä ei hoideta sairasta lasta tai korjata umpirisaa taloa? Venäläinen nainen, joka käyttää nimeä Katja, ja joka on lapsesta asti saanut koulutuksen taistelijaksi, on tavattoman kylmä mutta samalla tavattoman inhimillinen hahmo. Kaikesta tästä johtuu, että hahmot tulevat lähelle, läheisiksi. Heidän kohtalonsa kiinnostaa ja liikuttaa.
Pidän kovasti Haaparannan osuudesta. Tasaisin väliajoin luvut alkavat kaupungin heräämisellä uuteen päivään, siihen miltä siitä tänään tuntuu, mikä on kenties muuttunut tai muuttumassa. Seurataan lyhyesti muutaman asukkaan elämää, ehkä jo viitaten siihen miten heille - ja kaupungille - tulevaisuudessa käy.
Mielenkiinnolla odotan jatkoa, että mitä kaikkea Hannah ja Haaparanta vielä kohtaavatkaan.
Surman susi on luettu myös blogissa Kirjoja hyllystäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti