Islanninkielinen alkuteos Myrkriđ veit (2017)
Suomentanut Tapio Koivukari
Blue Moon 2020
285 s.
Turistiryhmä löytää ruumiin Langjökull-jäätiköltä. Hyvin säilynyt vainaja tunnistetaan nopeasti Sigurviniksi, mielehksi joka on ollut kateissa 30 vuotta. Tapausta tutki aikoinaan Konrađ, nyt jo eläköitynyt poliisi. Hän tulee kuitenkin vedetyksi mukaan tapaukseen, koska Sigurvinin taposta silloin ja nyt epäilty Hjaltalín ei suostu puhumaan kenellekään muulle. Vuosien jälkeen Konrađin nyt kohtaamat ihmiset tuovat uutta tietoa paitsi Sigurvinin tapaukseen myös toiseen tapahtumaan.
- Mitä sinulle kuuluu? kysyi hänen poikansa. - Ajatteletko yhä Sigurvinia?
- En juuri, olen vain penkonut yhtä ja toista sen jälkeen kun hän löytyi jäätiköltä, Konrađ sanoi ja napsautti kahvinkeittimen päälle. - Jotainhan tässä täytyy ajankulukseen tehdä.
- Tarkoitat varmaan, etten luovuta, Húgó sanoi. - Sinä aiot vielä saada selville, ketkä veivät hänet sinne.
- Tarkoitan etten aio pitkästyä.
Pojat olivat istuutuneet television ääreen jäätelöineen ja löytäneet sieltä jotain katsottavaa. Húgó antoi heidän olla ja touhuta. Pojat olivat varsin vauhdikkaita, varsinkin ukin luona käydessään. Ukki villitsi heitä helposti ja oli ihan mainiota, jos he vähäsen rauhoittuisivat ruudun ääressä.
- Etkö sinä vain kaipaa töihin? Húgó kysyi.
- Ei, en todellakaan.
- Kaipasit kun sinut erotettiin.
- Ei minua erotettu, Konrađ sanoi. - Minä lähdin virkavapaalle.
Pidän tästä, kuten olen pitänyt kaikista Arnaldurin kirjoista. Pidän niiden rauhallisesta tunnelmasta ja siitä, että käytetään aikaa tekojen syiden pohtimiseen. Tapahtumat eivät vyöry päälle, ei ole paniikkia ja kaaosta vaan verkko rikollisen ympärillä kiristyy pikkuhiljaa. Pidän siitä, että asioita selviää ihmisiä jututtamalla, ilman että heitä tarvitsee uhkailla tai kovistella kuulusteluhuoneessa. Pidän leppoisuudesta, jossa kuitenkin pohjavireenä on päättäväisyys siitä että rikos selvitetään.
Konrađ on mukava hahmo, jossa on tasapainossa lapsenlapsiaan villitsevä ukki ja urallaan rosoja kokenut poliisi. Pidän siitä, että vaikka hän on eläkkeellä, poliisipäällikkö Marta ottaa hänet mukaan kuvioihin, ja asia on ok valtaosalle muistakin poliiseista.
Tarina on tasapainoinen, menneisyys ja nykyisyys ovat hyvässä suhteessa eikä kumpikaan hallitse liikaa. Loppuratkaisuun olin hiukan pettynyt, siinä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta olisin toivonut sen olevan toisenlainen, ehkä vähän erikoisempi, yllättävämpi. Mutta hyvin se uppoaa näinkin.
Kirja on luettu myös blogissa Kaksi sivullista.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan Jäämiehen kohtaan 10, "kirja sijoittuu maahan jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa". Se sopisi moneen muuhunkin kohtaan, esimerkiksi numeroihin 25, "kirjassa ollaan saarella" ja 42 "kirjassa on isovanhempia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti