Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Kultti

Camilla Läckberg & Henrik Fexeus: Kultti

Ruotsinkielinen alkuteos Kult (2022)

Suomentaneet Kirsi Kokkonen ja Petri Stenman 

Otava 2022

654 s.

Kirjailijakaksikko Läckberg & Fexeus jatkaa Mina Dabirista ja Vincent Walderista kertovaa sarjaa. Avausosa Mentalisti ei saanut minua liekkeihin, eikä sitä tee tämä toinenkaan osa. Tykkäsin tästä kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä. 

Viisivuotias lapsi katoaa päiväkodista. Pian käy ilmi, että tapaus ei ole ensimmäinen - eikä viimeinen. Poliisi yrittää ensin omin voimin, mutta kutsuu pian avukseen lahkoasiantuntija Novan ja mentalisti Vincentin. Kuka vie lapsia ja miksi? Millainen ihminen tai ihmisjoukko pystyy sellaiseen? Kello tikittää, ja poliisilla on paine saada kierre poikki. Tilannetta ei helpota aiemmin siepatun lapsen sekava äiti, joka yhdessä äärioikeistolaisen poliitikon kanssa syyttää tilanteesta niin poliisia kuin maahanmuuttajia. 

Hänen ympärillään kuhisi. Mina tiesi, että hän voisi lähteä hetkeksi pois toimistolta. Työtä tehtiin kuumeisesti, ja kaikki työskentelivät vuoroissa, jotta jaksoivat. Niin sen piti ollakin, hän tiesi Julian olevan oikeassa. Eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että välttyisi niiltä liikkuvilta hikipilviltä, joiksi hänen työtoverinsa olivat muuttuneet. Hänen oli kuitenkin vaikea irrottautua, vaikka hänen pitäisi lähteä poliisitalolta viiden minuutin kuluessa, jottei myöhästyisi treffeiltä Amirin kanssa.

Hän ei vain oikein pystynyt vielä lähtemään.

Hän tuijotti työpöydällä olevia asiakirjoja Lillystä ja Ossianista, ikään kuin voisi pakottaa ne puhumaan. Mina oli tulostanut kaiken, minkä oli löytänyt. Hänen ajatuksensa kulki paremmin, kun hän pystyi ikään kuin pitelemään sanoja käsissään, selailemaan papereita, leikkelemään ja tekemään alleviivauksia. Se oli yksi harvoista tilanteista, jolloin hän salli itselleen hieman sekasotkua. John Cleese oli oikeassa sanoessaan, ettei luovuus löydy näyttöä tuijottamalla. Ja Minan täytyi löytää ainakin jotakin. Koska mikään ei täsmännyt. 

Mina on yhtä bakteerikammoinen kuin avausosassa, mutta nyt jatkuva peseytyminen, siivoaminen ja desinfioiminen ei ole yhtä ärsyttävää kuin ennen. Aloin miettiä, että tällaisia hahmoja on kirjallisuudessa varsin vähän, ja vielä vähemmän sellaisia jotka poliiseina joutuvat menemään hyvinkin epähygieenisiin asuntoihin ja paikkoihin. On havahduttavaa, että Minalla on turvaverkkonaan äärimmäisen pieni määrä ihmisiä. Hurjaa, että Tukholman kokoisessa paikassa hänellä on yksi kahvila, jonka yksi työntekijä ymmärtää hänen tarvettaan saada take away -kahvinsa mukista, joka otetaan avaamattomasta pakkauksesta. Ahtaita paikkoja kammoava Vincent sopii hyvin Minan pariksi. He pystyvät myös hieman vitsailemaan peloistaan.

Huomasin, että en muista ketään muita hahmoja kuin Minan ja Vincentin. Käsiteltiinköhän muiden poliisien elämää ykkösosassa ollenkaan? Hyvä että nyt saamme olla myös Julian, Rubenin ja Christerin mukana ja tutustua heihin paremmin. Pidän siitä, että poliisitalolla on varsin hyvä henki ja keskinäinen nokittelu on pääosin leppoisaa. 

En pitänyt siitä, että kirjassa on lapsiin kohdistuvia rikoksia, joita selvitetään sanoja laskemalla ynnä muita matemaattisia arvoituksia ratkomalla. Missä ovat vanhat kunnon sisarusten / vanhempien / isovanhempien kuristamiset ja myrkyttämiset, joiden motiivina on perintöriita tai mustasukkaisuus? Miksi niin usein nykydekkareissa uhreina ovat pienet lapset? Ja tiedän kyllä, että todellisessa maailmassa miljoonat lapset kokevat pahempaa kuin mitä hurjimmassakaan dekkarissa. 

Ehkä pikkujuttu, mutta jumiuduin siihen, että kirjan nimi on Kultti mutta sitä sanaa ei esiinny suomennoksessa kertaakaan. Aina puhutaan lahkoista. 

Hiukan olisi ollut tiivistämisen varaa, minä ainakin kyllästyin siihen kun jatkuvasti on kuuma ja paidoissa on hikiläikät ja tuulettimet levittävät bakteereja ja hiki valuu selkää pitkin / kasvoilla... 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 1, "kirjassa on kartta".