Jørn Lier Horst: Kuiva maa

 

Jørn Lier Horst: Kuiva maa

Norjankielinen alkuteos Tørt land (2024)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2026

334 s. 

Wisting-sarja on edennyt jo osaan numero 18, aikamoista! Suomennostahti on ollut kiivas ja hyvä niin. Sarja on kerrassaan mainio, tuttu mutta silti sellainen että osat eroavat toisistaan. Tällä kertaa Line-tytär ei ole mukana tutkinnassa, sillä hän on Amerikassa. 

Helteinen kesä on laskenut Farrisjärven pintaa useita metrejä. Pohjalta löytyy ensin nuoren miehen ruumis, sen jälkeen kadonneen nuoren tytön koru. William Wisting selvittää molempia tapauksia. Alussa ei ole lainkaan varmaa, että kyse on rikoksista, mutta Wistingin vaisto sanoo ettei ratkaisu tule olemaan yksinkertainen. 

Tarinan toinen näkökulma on Evert Hartingin, eläkeläisen joka liikkuu järven seudulla metallinpaljastimen kanssa. Hän tulee tahtomattaan paljastaneeksi salaisuuksia, joiden hän olisi toivonut pysyvän pinnan alla. Mutta sää on armoton, ja yhtä armottomasti totuuden on vihdoin tultava esiin. 

Aurinko heijastui kutistuneesta vedenpinnasta. 

"Kaksisataatuhatta lähiseudun asukasta saa juomavetensä täältä", Wisting jatkoi. "Kaksikymmentä miljoonaa litraa vuorokaudessa. Väheneminen näkyy joka päivä."

Sandell astui askeleen rakoilevalle mutapohjalle. Wisting varjosti kädellä silmiään.

"Sen paikan josta mies kaivoi kirjainkorun esiin pitäisi näkyä tähän", hän sanoi. "Se on noin kahdenkymmenen metrin päässä."

"Tuolla", Sandell sanoi ja osoitti. 

He seurasivat miehen jalanjälkiä täytetylle kuopalle. 

Ingrid Sandell kyykistyi, otti kourallisen hienojakoista maata ja antoi sen valua sormiensa välistä. 

"Mies melkein vannoi, ettei tässä ole mitään muuta metallista", Wisting sanoi.

"Kuinka syvällä koru oli?" Sandell kysyi ja otti toisen kourallisen maata.

"Noin kolmenkymmenen sentin syvyydessä", Wisting vastasi. 

Sandell nousi ja kulki vähän kauemmaksi kohti vesirajaa, missä maa oli kosteampaa. Kengät vajosivat mutaan.

"Voin tilata koirat tänne huomiseksi", Wisting sanoi. 

Tuttuun tapaan tunnelma on melankolinen kautta koko kirjan, ja surullisia kohtaloita on myös muilla kuin kuolleilla. Kesän kuumuus välittyy sivuilta, ja ehkä se vaikuttaa tutkintatiimiinkin koska tapahtumat etenevät kiireettä. Toisaalta, ei sarjaan sopisikaan puhelinlinjojen kiivas pirinä ja renkaat vinkuen tehtävät takaa-ajot. Asiat selkiytyvät vähitellen, kuitenkin niin että kuva kirkastuu tarpeeksi nopeasti jotta lukijan kiinnostus pysyy yllä. Ainakin minun oli luettava aina vielä vähän eteenpäin. 

Nyt suomennettu tarina on julkaistu Norjassa kaksi vuotta sitten, saa nähdä montako osaa vielä tulee ja myös tuleeko suomennoksiin jossain kohtaa tauko kun pitää odottaa että Horst saa seuraavan kirjan valmiiksi. Kiinnostavaa nähdä, onko Line seuraavassa osassa isommassa roolissa, ja onko myös Maren Dokken enemmän esillä kuin nyt. 

Hélène Gullberg: Suojatti

 

Hélène Gullberg: Suojatti

Ruotsinkielinen alkuteos Adepten (2023)

Suomentanut Hanni Salovaara

Docendo 2025

393 s. 

Jälleen uusi ruotsalainen dekkarisarja! Tämä saa päähenkilökseen Majja Skogin, erakkoluonteisen taideasiantuntijan. Kun taidetta ja antiikkiesineitä täynnä olevan Hammarnäsin kartanon isäntä Sten Hammar murhataan, Majja saa tehtäväkseen arvioida kokoelman. Walliuksen huutokauppakamari ja poliisi eivät tiedä, että Majjan osaaminen on nimenomaan Stenin ansiota. Kaksikon välinen yhteys on ollut poikki jo vuosia, mutta silti kartanoon palaaminen on pelottavaa. 

Tukholmalaispoliisi Karin Klinga on tullut työvaihtoon Östhammariin. Hän oletti tutkivansa traktorivarkauksia ja vastaavia eikä ollut varautunut siihen että heti ensimmäisenä vastaan tulee murhatutkinta. Yhteistyö Majjan kanssa sujuu yllättävän hyvin heti alusta, ja myös poliisikollegoiden kanssa homma toimii kohtalaisen hyvin alkukankeuden jälkeen. 

Hänen ei tarvinnut odottaa kauan. Kadulta kuului korviahuumaava ärjyntä, aivan kuin niissä Formula 1 -kilpailuissa, joista ukko oli äsken puhunut. Kun toimittajat käänsivät päänsä äänen suuntaan, Karin livahti ulos. Hänen autolleen ei ollut montakaan askelta, mutta hän ehti nähdä vaaleanpunaisen monsterin pysäköintialueella ja kuulla kierroksia lisäävän moottorin äänen. Ei tarvinnut olla moottoreista kiinnostunut ollakseen vaikuttunut. Kun Majja sammutti moottorin ja astui autosta, jotkut taputtivat hänelle käsiään ja toiset naureskelivat. Karin istui kumarassa autossaan ja väläytti Majjalle pitkiä valoja. Pian ovi avautui, ja Majja liukui sisään. 

"Kiitos avusta", Karin sanoi vaihdekepin yllä kyyristellen. 

"Eipä kestä."

"Entä auto?"

"Pysäköity poliisiaseman eteen. Tuntuu suhteellisen turvalliselta paikalta."

Tämä oli varsin kiva tuttavuus, kurkistus taidemaailmaan ja huutokauppakamarin toimintaan oli virkistävä lisä. Kirjailija on itse työskennellyt vastaavissa tehtävissä ja on parhaillaan intendenttinä kuninkaanlinnassa, joten vahva alan osaaminen näkyy tarinassa. Minun makuuni taidejuttuja ei ollut liikaa, etenkin kun Majjan lapsuus- ja nuoruusvuosien aikainen perehtyminen aiheeseen on keskeistä tarinan kannalta. Joku muu saattaa olla eri mieltä ja kaivata enemmän varsinaista murhatutkintaa. Jännitystä olisi toki voinut olla enemmän ja alkaen aikaisemmin. 

Karin on näkyvästi esillä, samoin taas kerran oi-niin-kliseinen miespoliisi Ricky. Kliseinen sikäli, että hän on kovasti rehentelevä ja pyrkii ottamaan tukholmalaislikalta luulot pois esittelemällä omaa erinomaisuuttaan. Muu poliisikunta sekä oikeuslääkäri ja tekniset tutkijat jäävät ehkä turhankin vähälle huomiolle. 

Aion kyllä lukea ainakin seuraavan osan, Kokelas onkin ilmestynyt suomeksi viime viikolla. Kiinnostavaa nähdä, avautuuko Majja yhtään kun yhteistyö Karinin kanssa jatkuu. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 38, "kirjassa keräillään jotain."

Ja näin ollaan päästy Dekkariviikolla jo lauantaihin asti :)

Kamilla Oresvärd: Cirkusprinsessan

 

Kamilla Oresvärd: Cirkusprinsessan

Norstedts 2022

365 s.

Greta Leikler -sarjan avausosa on persoonallinen ja osittain myös yllätyksellinen tapaus. Persoonallisuus tulee siitä, että tarinaa seurataan rikoksen jälkeen ja paitsi poliisin myös rikoksesta tuomitun näkökulmasta. 

Liikemies Fredrik Wallin murhattiin, ja murhatavan sekä aiemman väkivaltaisuuden ja laitos- sekä sijaiskotihistorian perusteella hänen naisystävänsä Greta Leikler tuomittiin murhasta. Kun Greta kaksi vuotta myöhemmin pakenee vankilasta, alkaa jännittävä kissa ja hiiri -leikki. Poliisi Björn Carlsson on täysin varma Gretan syyllisyydestä ja aikoo ottaa tämän uudelleen kiinni mitä pikimmin. Greta puolestaan epäilee tietyn henkilön lavastaneen hänet murhaajaksi ja aikoo oikaista asian. 

Entisenä trapetsitaiteilijana ja veitsenheittäjänä Junkertin sirkus oli Gretalle turvapaikka, ja hän uskoo sen toimivan sellaisena edelleen. Hän tietää poliisin tutkivan sirkuksen, mutta onko hänellä muuta paikkaa mihin mennä? Uskaltaako hän luottaa sirkuslaisiin? Koko Ruotsi pitää häntä etsittynä, vaarallisena vankikarkurina ja murhaajana. Ja vaikka hän ei tiedä sitä, hänen kannoillaan on joku muukin taho. 

Björn har varit här sedan sextiden. De första poliserna kom en timme före honom. De har finkammat varenda vagn och vartenda skrymde innan föreställningen borjade utan att hitta några spår efter Leikler. Hundarna har markerat flera gånger men det har alltid visat sig vara gamla spår. Nu närmär sig klockan elva. Kollegorna har slutat för dagen, själv dröjer han sig kvar. Han hade velat stoppa cirkusen från att åka vidare och på så sätt tvinga någon av dem att träda fram och berätta var hon är. Men Maja Gräddnos sa naturligtvis nej. Den typen av kollektiva bestraffningar vill hon inte veta av. Han skakar på huvudet. Idiotiskt. Det är bara resultatet som räknas. Inget annat.

Han tittar ut över området igen. Hon är här. Någonstans. Vart ska hon annars ta vägen? Han kommer inte att ge sig förrän han hittar henne.

Greta on ihan piristävä poikkeus dekkarigenren päähenkilöissä. Sirkuksessa saatu fysiikka ja kylmäpäisyys auttavat häntä tukalissa tilanteissa. Hän pystyy arvioimaan vaihtoehtoja ja tekemään päätöksiä nopeasti. Monet hänen tekemänsä ratkaisut tekevät sen, että tilanteet kääntyvät hyvin odottamattomiksi. Minua ainakin ihastutti lukea sellaisia käänteitä, joita en muissa dekkareissa ole kohdannut. 

Björn sen sijaan on mitä tympein ja kliseisin poliisihahmo. Iät ajat poliisissa työskennellyt, liialliseen väkivaltaan taipuvainen, itseään nuorempaa naispomoa halveksiva, jonka ajatusmaailmaan mahtuu vain yksi mahdollinen tapahtumakulku, oli tapaus millainen tahansa. Toivon että hän ei enää tulevissa osissa ole mukana, tai jos on niin mahdollisimman pienessä roolissa. 

En pitänyt myöskään turvallisuusyrityksen pomosta Victoriasta. Hän on niitä kliseisiä tyyppejä, joille raha ja valta tarkoittavat ettei mistään säännöistä tai kenestäkään ihmisistä tarvi välittää, vaan voi puskea kuin juna kohti omia tavoitteita. 

Suomeksi tätä sarjaa ei ole ainakaan toistaiseksi ilmestynyt painettuina kirjoina vaan pelkkinä äänikirjoina (suomentajia Taru Luojola ja Pirjo Lintuniemi). 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 24, "kirjassa on sirkus tai huvipuisto". 

Tämä postaus on mukana Dekkariviikolla.

Hjorth & Thorsson: Väkivallan saari

 

Hjorth & Thorsson: Väkivallan saari

Ruotsinkielinen alkuteos Våldets ö (2026)

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2026 

382 s.

Ruotsalais-islantilainen kaksikko Michael Hjorth ja Bjarni Thorsson ovat yhdistäneet voimansa ja aloittaneet Islantiin sijoittuvan Helga & Bjarki -sarjan. 

Kun nainen löytyy murhattuna hevostallista, väkivaltaosastolla työskentelevä Helga saa vastuulleen ensimmäisen ison tutkintansa. Hän ymmärtää nopeasti naisen pojan olevan kadoksissa. Avuksi etsintään tulee Bjarki, liikennepoliisi mutta myös pelastusryhmän jäsen. Kaksikon ja Salka-koiran yhteistyö sujuu hyvin. Kun löytyy toisen naisen ruumis, Bjarki ei siirry väkivaltaryhmään mutta toimii puolivirallisena apulaisena. Poliisissa alkaa kaihertaa epäily, että liikkeellä on sarjamurhaaja joka ei aio lopettaa kahteen. 

"Olet aika huonosti pukeutunut tähän hommaan. Tarvitset paremmat kengät ja paremman takin. Mieluiten myös suojahousut."

Helga tuijotti Bjarkia hetken, meni sitten poliisiautolle ja koputti matkustajanpuolen ikkunaan. Matkustajanpaikalla istuva poliisi ei aluksi vaikuttanut osaavan avata ikkunaa, mutta onnistui lopulta. 

"Pahoittelen. Anteeksi, että kysyn, mutta mikä kengänkokosi on?"

"Öö, neljäkymmentäyksi. Tai neljäkymmentäkaksi."

"Ja mikä nimesi on?"

"Öö, Atli", poliisi vastasi.

"Hyvä. Atli, voisitko tulla piipahtamaan autotallissa?"

Bjarki ei tiennyt, kuinka monta naista oli elämänsä aikana tavannut, mutta Helga oli selvästi erilainen kuin useimmat muut. Bjarki sai ajatukseensa vahvistuksen, kun Helga muutaman minuutin kuluttua avasi autotallin oven ja tuli ulos yllään suuri keltainen poliisintakki ja mustat kengät. Atli oli paitahihasillaan ja sukkasillaan. 

"Oletko nyt tyytyväinen?"

Bjarki nyökkäsi vaikuttuneena.

"Luultavasti tyytyväisempi kuin Atli". 

Tykkäsin etenkin siitä, kuinka sujuvasti kaksikon yhteistyö lähti liikkeelle vain hyvin pienen alkukankeuden jälkeen. Keskinäistä kilpailua ja nokittelua ei ole lainkaan. Kumpikin hyväksyy toisen ja ymmärtää heidän olevan erilaisia. Muuten on tietysti hidasteita, etenkin pomo eli osastonjohtaja Gísli Freyr joka on olevinaan kovinkin pätevä mutta ei uskalla tehdä päätöksiä sekä vanhan liiton poliisi Benni, joka ei sulata Ruotsissa varttunutta Helgaa. 

Pidän myös siitä, että vaikka Helga ja Bjarki välillä venyttävät sääntöjä niin he eivät rymistele menemään päättömästi vaan touhussa pysyy tolkku. He osaavat katsoa nykyhetkeä pidemmälle ja piittaavat seurauksista. Eivätkä he ole kaksin muuta maailmaa vastaan, esimerkiksi tekninen tutkija Yvette sekä poliisikollega Lárus ovat hyvinkin mukavia ja avuliaita. 

Tämä on kyllä erinomaisen hyvä avausosa, ehdottomasti luen myös jatko-osat. 

Ja näin pääsimme Dekkariviikon puoliväliin. 

Robert Thorogood: The Mysterious Affair of Judith Potts

 

Robert Thorogood: The Mysterious Affair of Judith Potts

HQ 2026 

307 s. 

The Marlow Murder Club Mysteries -sarja, jota suomennetaan nimellä Thamesjoen murhat, on edennyt viidenteen osaan. Uusi tarina alkaa vain tunteja siitä, kun edellinen on päättynyt. Judithin ovelle ilmestyy nuori nainen, joka väittää Judithin murhanneen oman aviomiehensä vuosikymmeniä sitten. Nainen sanoo, että hänellä on todisteet asiasta, mikä järkyttää Judithia kovasti. Kuinka hän saa pidettyä salaisuutensa piilossa? Kun Tanika Malik poliisista yrittää herättää Judithin kiinnostuksen tuoreeseen julkkismurhaan, tämä ei innostu ollenkaan, sen sijaan Suzie ja Becks innostuvat kovasti. Judith ei voi muuta kuin lähteä vastentahtoisesti mukaan, samalla parhaansa mukaan esittäen ettei mikään ole vialla. 

Pian kuolee toinenkin julkkis, ja sen jälkeen Judithin ovikello soi taas. Tällä kertaa ovella on nainen, joka pelkää olevansa seuraava uhri ja joka väittää tietävänsä kuka murhaaja on. Kun Tanika hyllytetään poliisin tehtävästä, Judithin on ryhdyttävä toimiin. Uusi pomo Brendan ei siedä amatöörikerhoa, joten naiskolmikko toimii kuten ennen mutta ilman poliisin tukea. Tiukkoja tilanteita riittää, ja kaiken huipuksi menneisyys saa Judithin kiinni pakottaen tämän toimimaan tavalla jota kukaan ei osaa odottaa.

Brendan stopped in surprise when he saw the evidence photos that were pinned to the wall behind Judith's desk. 

"That looks suspiciously like an incident board to me," he said and crossed the room to inspect it.

"As eagle-eyed as ever," Judith said as Brendan unpinned the photo of Angela Gulliver from the wall so he could look at it more closely. 

"Why have you got a photo of a TV agony aunt here?"

"Don't you have one on yours?" Judith said, trying to make a joke of it as she took the photo from Brendan and pinned it back onto the wall.

"This isn't legal," Brendan said

"It's perfectly legal," Judith said.

"Amateurs," he scoffed.

"Amateurs with a track record of catching killers," Judith said, irritated by Brendan's belief in his superiority.

Tuttua viihdyttävää ja cozy crimeksi yllättävän vauhdikasta menoa. Naiskolmikko on keskenään hyvin erilainen mutta he täydentävät toisiaan ja onnistuvat nokkeluudellaan pääsemään pois monenlaisista hankalista tilanteista. Sana-arvoituksilla on tässä kirjassa aivan erityinen rooli, täytyy myöhemmin lukea suomennos ja katsoa miten ne on käännetty. Loppu on mielestäni muihin osiin verrattuna erityisen ovela. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 33, "kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias". 

Jan-Erik Fjell & Jørn Lier Horst: Huuto

 

Jan-Erik Fjell & Jørn Lier Horst: Huuto

Norjankielinen alkuteos Skriket (2024)

Suomentanut Anna-Maija Ihander

Otava 2026

333 s.

Heti alkuun nillitän: muutama radikaali kirjoitus- tai ajatusvirhe on muutama liikaa. Esimerkiksi Oslon lentokenttä ei ole nimeltään Gardemoen vaan Gardermoen, entisen presidentin etunimi ei ole Barak vaan Barack, eikä televisioon liity kauko-ohjain vaan kaukosäädin. Lentokenttä vielä menee mutta nuo muut eivät ole hyväksyttäviä virheitä. Ja kun kaksi ensiksi mainittua on ensimmäisellä sivulla, sitä jo alkaa pelätä mitä on tulossa. Onneksi sen jälkeen virheet jäävät vähiin.

Markus Heger -sarjan ensimmäinen osa on kahden dekkaristin yhteistyö. Tällä kertaa Jørn Lier Horstin rinnalla on Jan-Erik Fjell, jonka Anton Brekke -sarjaa on myös käännetty suomeksi. Uutta ja erilaista on se, että päähenkilö on podcastin tekijä. Markuksella on historiaa poliisikoulusta, mutta hän ei koskaan valmistunut sieltä eikä ole työskennellyt poliisina. 

Rikospodcastissaan Markus ottaa käsittelyyn vuosia aiemmin kadonneen 7-vuotiaan tytön tapauksen. Ensimmäisen jakson jälkeen ei ole tullut toista, sillä uudeksi todistajaksi ilmoittautunut henkilö ei halunnutkaan kertoa tietojaan. Kun tapauksesta kiinnostunut toimittaja katoaa, Markus ei voi antaa asian olla. Joku tietää mitä Leahille tapahtui, ja hän aikoo saada sen selville. Samalla hän tietysti joutuu kohtaamaan oman kipeän menneisyytensä. 

Hän joi äänettömästi kostuttaakseen suutaan ja antoi kuulijoille hetken omaksua sen, mitä oli juuri kertonut.

"Toista henkilöä, joka voi antaa uutta tietoa Leah'sta, ehdin puhuttaa vain hetken eilisiltana ennen kuin puhelu katkesi, mutta aion jatkaa siitä nyt. Nimittäin juuri tämä henkilö asuu talossa, jonka hetki sitten mainitsin. Ruskeassa, hieman yksinäisessä talossa, joka sijaitsee täällä tien laidassa. Näin jo, että siellä ollaan kotona. Tämä on toinen osa sarjasta Huuto, jota kukaan ei kuullut, ja minun nimeni on Markus Heger."

Hän pysäytti äänityksen ja veti takin päälleen. Hän kaivoi langattoman mikrofonin laukusta ja kiinnitti sen neuleen kaulukseen. Sitten hän astui ulos sateeseen. Vilkaisi nopeasti oikealle ja vasemmalle ja ylitti tien. Sade oli jo rankempaa. Hän suuntasi Peder Eikelandin pihalle. Tuulenpuuska rapisutti pressua, joka oli pingotettu halkopinon päälle talon seinustalla. Hän jatkoi nauhoittamista. 

Ihan kelpo mutta ei mitenkään järisyttävän hyvä dekkari. Tuntuu että viime vuosina on tullut aika paljon näitä, missä selvitetään vuosia vanhaa juttua joka lisäksi usein on lapsen tai nuoren (yleensä tytön tai naisen) katoaminen. Podcast on kiva lisä, varsinkin kun Markus nauhoittaa paljon liikkuessaan paikasta toiseen, ei pelkästään ollessaan kotona tai jonkun haastateltavansa luona. Epäuskottavaa toki on se, miten paljon hän saa selville muutamassa päivässä sellaista, mitä poliisi ei ole onnistunut kaivamaan esiin viidessätoista vuodessa. En voi olla miettimättä, miksi kaikki uudet todistajat ottavat yhteyttä Markukseen eikä kenellekään tule mieleen puhua poliisille. Jää Markuksen vastuulle jakaa tietoja eteenpäin. 

Todennäköisesti jatkan sarjan seuraaviin osiin. Kiinnostavaa nähdä, onko seuraavaksi luvassa vanha vai uusi juttu. Markus kuitenkin tekee jaksoja myös tuoreista rikoksista. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 45, "kirjassa on kiusaamista". 

Tämä postaus jatkaa Dekkariviikkoa. 

Anu Patrakka: Sydänvaras

 

Anu Patrakka: Sydänvaras

Otava 2026

272 s. 

Sarjan neljännessä osassa Nelson Monteiro kokee painetta monelta taholta. Tyttöystävä haluaisi muuttaa yhteen mutta Nelsonia arveluttaa sillä hän kokee isänsä muistisairauden esteeksi. Emilia alkaakin vihjailla mahdollisuudesta muuttaa takaisin Suomeen. Töissä on ratkottavana murhasarja, jossa miehiä kuolee kauhistuttavan tiheään tahtiin eikä juuri muita vihjeitä ole kuin murskattu suklaasydän ja epämääräiset vihjailut naisystävistä. Pomo hengittää niskaan ja vaatii nopeita tuloksia. Tutkinnassa Nelson joutuu epämukavuusalueelleen, kun hän joutuu tekemään profiilin treffisovellukseen. 

- Agudasta on löytynyt ruumis, Kiame ilmoitti.

- Onko kyseessä varmasti henkirikos? Ettei mennä turhan päiten.

- Ei pienintäkään epäilystä. Kuulemma pahaa jälkeä. Ana lähti sinne hetki sitten.

Monteiro haki mielessään parasta reittiä joen yli entiseen kalastajakylään. Hän oli väärällä puolella Portoa käyttääkseen Atlantin tuntumassa kohoavaa Arrábidan siltaa, ja se olisi joka tapauksessa työmatkaliikenteen tukkima tähän aikaan iltapäivästä. Jäljelle jäi reitti Freixon kautta.

Puoli tuntia myöhemmin hän nousi autosta kookkaan keltaiseksi maalatun talon edessä. Kasvoille hulmahti kuumankostea suolainen ilma, joka oli niin paksua, että sitä oli raskas hengittää. Korvia hiveli aaltojen taukoamaton pauhu, hiekkadyynit alkoivat kymmenen metrin päästä. Ei hullumpi paikka asua, Monteiro ajatteli itsekseen. 

Tykkäsin jälleen kerran. Koko sarjassa on jotenkin alakuloinen tunnelma, mutta aina myös iloa. Poliisikolmikon keskinäiset mutkattomat välit tarkoittavat luottamusta ja lämpöä. Pidän myös siitä, että keskeisiä hahmoja on vähän; kertaakaan ei tarvitse pysähtyä miettimään että kukahan tämä oli ja missä hänet tavattiin edellisen kerran. Tykkään ihan tosi paljon myös siitä, että hahmojen kokemat ongelmat ovat tavallisia asioita, sellaisia joita voisi tapahtua ehkä kenelle tahansa lukijalle. Ollaan menossa neljännessä osassa enkä kertaakaan ole kyllästynyt, en kertaakaan ole ajatellut että taas jauhetaan samaa asiaa. 

Pidän siitä, että Patrakka ei nouki paikallisia nähtävyyksiä ja esittele niitä, vaan kuvaa hyvin elävästi esimerkiksi sitä millaista on kesän ensi helteillä tai hiukan rapistuvassa talossa. Tapahtumat ja miljöö ovat saumattomasti yhdessä, kumpikaan ei ole toisen päälle liimattu. Matkakuume tässä kyllä herää!

Jostain syystä Emilia alkoi vähän ärsyttää viime osassa, ja nyt vielä enemmän. En saa kiinni, että miksi. Ehkä alitajuisesti palaan aikaan, jolloin omassa suhteessani ulkomaalaisen miesystävän kanssa oli hetki, että joko muutetaan yhteen tai erotaan. Me tosin asuimme riiusteluajan koko ajan eri maissa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 42, "kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä". 

Lynn Messina: Kauhistuttava näky

 

Lynn Messina: Kauhistuttava näky

Englanninkielinen alkuteos A Ghastly Spectacle (2020)

Suomentanut Meri Kapari

Aula & Co 2026

294 s.

Heti alkuun haukut kirjan nimestä, ei sitten tylsempää nimeä keksitty suomennokselle! Nimi sopisi sarjan jokaiselle osalle - onhan mukana ollut esimerkiksi päätön ruumis ja vainaja jonka selästä törröttää tikari - eikä mitenkään kuvaa juuri tätä kirjaa. 

Bean tutkimukset herättävät seurapiireissä pahennusta. Lady Abercrombie on sitä mieltä, että kohu laantuu vain suuntaamalla huomio tämän nerokkuuteen. Lady järjestää murhamysteeri-illallisen, jossa yksi vieraista "kuolee" ja muut vieraat yrittävät selvittää syyllisen. Oletus on, että Bea on porukan nokkelin. Vahinko vaan että illan koittaessa yksi vieraista kuolee oikeasti. Bean onneksi hänellä on Kesgraven herttua vierellään, sillä ilman tätä hän ei olisi päässyt tutkimaan suljetun huoneen mysteeriä. Mutta miten saada syyllinen selville, kun paikalla on vain yhteiskunnan kermaa?

Kreivitär kieltäytyi olemasta hänelle mieliksi. "Hakeutuminen päättömän ruumiin luo ylittää kuitenkin rajan, nuori nainen, ja sinun sijaisäitinäsi minun on vaadittava, että lopetat sellaiset toimet välittömästi. 

Vera-täti palautti teekuppinsa pöydälle ja vastusti tätä kuvausta sanomalla painokkaasti, että hän oli Bean sijaisäiti. 

Niin oikein kuin tämä lausunto tosiasioiden valossa olikin, sen tarkkuudella ei ollut mitään merkitystä tilanteessa sellaisena kuin lady Abercrombie sen näki, ja lady jätti sen asianmukaisesti omaan arvoonsa. "Minun täytyy pitää itseäni osasyyllisenä, koska en nähnyt vaaraa siinä, että sallisin sinun hakeutua sellaisten ruumiiden luokse, joilla on pää paikallaan. Huomaan nyt, että se oli virhe."

Vaikka Vera-täti yleensä oli ihailun vallassa, mitä aatelisiin tuli, hänen kunnioituksensa nimenomaan kreivitärtä kohtaan oli vähentynyt, kun hän oli nähnyt tätä enemmän. Hän nousi vihaisesti seisomaan ja vastusti uudelleen hänen armonsa oletusta sijaisäitiydestä. "Beatrice on minun sukulaistyttöni. Jos jotakuta pitää syyttää siitä, että hänen annettiin etsiä käsiinsä päällisiä ruumiita, niin juuri minua."

Olen useasti maininnut tykkääväni suljetun huoneen mysteereistä ja niin tykkäsin tästäkin. Herkkähipiäinen seurapiiri on kauhuissaan, kun heistä jokaista epäillään murhaajaksi, ja kiihtyneessä mielentilassa he herkeävät toisinaan suorastaan absurdiin sanailuun. Etenkin rouvat puhuvat itseään pussiin ja yrittävät sitten kiemurrella umpikujastaan ulos. 

Vaikka Bea on nyt naimisissa Kesgraven kanssa, hän yllättyy yhä uudelleen tämän asenteesta ja käytöksestä. Edes avioliitto ei ole esteenä tutkimuksille, vaan herttua tuo monesti esiin että tukee Beaa eikä yritä pakottaa tätä perinteiseen herttuattaren malliin. Pariskunnan keskinäinen dialogi on myös hyvin nautittavaa luettavaa. 

Tämä on seitsemäs suomennettu osa, englanniksi on ilmestynyt jo monta lisää. Tähän mennessä uusi tarina on alkanut hyvin nopeasti edellisen päättymisen jälkeen, parhaimmillaan tai pahimmillaan tapausten välissä on ollut vain muutama viikko. Mikään ei viittaa siihen, että pitkiä taukoja olisi luvassa jatkossakaan. Aristokraateilla riittää oman edun tavoittelua ja luurankoja kaapissa.

Helmet-lukuhaasteessa mietin kahden eri vaihtoehdon välillä mutta päädyin kohtaan 20, "haluaisit olla joku kirjan hahmoista". Muutama päivä Bean mekossa voisi olla hyvin mielenkiintoinen kokemus. 

Camilla Läckberg: Itkijänainen

 

Camilla Läckberg: Itkijänainen

Ruotsinkielinen alkuteos Gråterskan (2025)

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2025

458 s.

Kahdestoista osa Fjällbacka-sarjaa vie lukijan muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin tuttuihin kuvioihin. Patrik tutkii rikosta ja Erica sekaantuu asioihin kirjaprojektin varjolla. Kotona lapsimäärä on kasvanut neljään joten vilinää riittää. 

16-vuotias Sofie katosi kolme vuosikymmentä sitten eikä tapaus ole selvinnyt. Nyt vanhaan juttuun tulee uusi käänne, ja Patrik tiimeineen paneutuu tutkintaan. Jäikö aiemmin jotain huomaamatta? Sofien perhettä ja ystäviä asuu yhä lähistöllä, joten sekä poliisin että Erican on helppo tavoittaa heidät. Kuinka tarkkoja muistikuvat ovat vuosikymmeniä myöhemmin? Ja jos joku tietää jotakin, onko viimein tullut aika paljastaa tiedot? 

Erica hymähti mietteliäänä. Hän katsoi Noraa, joka oli taas sulkenut silmänsä. 

"Minun on viisainta yrittää saada tyttö nukkumaan, jottemme istu täällä koko yötä. Tule sinäkin pian."

"Mm, minulla on tässä muutama sivu jäljellä, käyn vain nopeasti vessassa."

Patrik meni hänen ohitseen kylpyhuoneeseen.

Erica suuntasi portaisiin, mutta pysähtyi. Sitten hän menikin lattialla oleville laatikoilla ja valitsi yhden sattumanvaraisesti. Hän työnsi laatikon nopeasti olohuoneen raskaiden verhojen taakse. Patrik oli toivon mukaan vain ottanut tutkinta-aineistolaatikot mukaansa laskematta niiden määrää. Erica piteli Noraa tiukasti. 

Kun Patrik tuli vessasta, he olivat kadonneet yläkertaan. 

Tykkäsin monesta asiasta, mutta aika monesta myös ärsyynnyin. Dekkarijuoni on hyvä, Sofien kohtalo kiinnostaa kovasti ja mukana on monenlaisia yllätyksiä. Henkilöhahmojen välillä on odottamattomia yhteyksiä, ja useat hahmot on taidokkaasti sidottu osaksi Sofien tarinaa. Nimihahmo itkijänainen on taustalla, mutta hän jos kuka on kiinnostava. Luvut loppuvat usein niin, että on vaan pakko jatkaa eteenpäin. Vaikka sivuja on kohtalaisen paljon, tutkinta etenee tasaisesti eikä jää muiden tapahtumien varjoon.

Kuten monessa muussakin osassa, Erica ärsyttää minua taas. Hän on synnyttänyt kuusi viikkoa aiemmin, mutta lipittelee viiniä koska lapsi syö vastiketta. Kirjaprojekti vie hänet mennessään, mikä tarkoittaa että hän ja Patrik eivät vietä aikaa lasten kanssa juuri ollenkaan vaan heidät istutetaan ruutujen ääreen. Ihmettelen myös sitä, että hän jättää pienen vauvan melkein joka päivä anoppinsa hoitoon. Oma kummityttöni on nyt puolivuotias, eikä hän ole ollut kuin muutaman yksittäisen tunnin jonkun muun kuin jommankumman tai molempien vanhempiensa hoidossa. Jaksan myös ihmetellä sitä, kuinka huolettomasti Patrik rikkoo salassapitovelvollisuutta ja kertoo asioita Ericalle, jäämättä siitä koskaan kiinni.  

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 31, "kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi". Kirjassa on Sofien päiväkirjamerkintöjä, jotka on nimetty hänen sen hetkisiin fiiliksiinsä sopivilla biiseillä. 

Kirja on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kaksi sivullista. 

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

 

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

Englanninkielinen alkuteos The No 1 Ladies' Detective Agency (1998)

Suomentanut Jaakko Kankaanpää 

Otava 2003

302 s.

Uskokaa pois, en ole koskaan aiemmin lukenut McCall Smithin kehuttua Mma Ramotswe -sarjaa! Sitäpä hauskempaa on, että nyt kun luin ensimmäisen niin vielä on monta monituista osaa jäljellä. 

Precious Ramotswe perii edesmenneeltä isältään karjaa. Hän myy sen pois ja perustaa etsivätoimiston. Botswanassa ei ole ennestään yhtään naisetsivää, mutta tomera Mma Ramotswe ei anna sen haitata. Hän uskoo kykyihinsä. Hiljaiseloa ei kestä kauaa, ennen kuin hän saa ensimmäisen juttunsa, jonkin aikaa sen jälkeen toisen ja sitten yhä useamman. Kerta toisensa jälkeen hän osoittautuu sekä nokkelaksi että ovelaksi, puhumattakaan pelottomuudesta. Hän on kuitenkin myös ymmärtäväinen, eikä ilmoita kaikkia rikkomuksia poliisille. Inhimillisyys on tärkeää, ja jos pahis ei vielä ole paatunut niin hän saa tilaisuuden parantaa tapansa. 

Mma Ramotswella oli etsivätoimisto Afrikassa, Kgale Hillin juurella. Tällainen oli sen omaisuus: pieni valkoinen pakettiauto, kaksi kirjoituspöytää, kaksi tuolia, puhelin ja vanha kirjoituskone. Lisäksi toimistolla oli teekannu, jossa Mma Ramotswe - Botswanan ainoa naispuolinen yksityisetsivä -  teki rooibosteetä. Ja kolme mukia - yksi hänelle, yksi sihteerille ja yksi asiakkaalle. Eihän etsivätoimisto oikeastaan muuta tarvitse. Etsivän työ perustuu älyyn ja vaistoon, ja niitä Mma Ramotswella oli yllin kyllin. Niitä tosin ei voinut luetella inventaariossa muun omaisuuden mukana.

(...)

Jos meni Kalahariin, saattoi kuulla yöllä leijonia. Sillä leijonia siellä tosiaan yhä oli, noilla avarilla mailla, ja kun pimeässä kuuli niiden korahtelevat yskähdykset ja urahtelun, niiden tiesi olevan lähellä. Hän oli ollut siellä kerran, nuorena tyttönä, kun hän oli mennyt erään ystävänsä kanssa käymään syrjäiselle karjatilalle. He olivat olleet syvällä Kalaharissa, niin kaukana että karja oli hädin tuskin tullut siellä toimeen, ja hän oli saanut tuntea, kuinka yksinäistä on olla maassa, jossa ei ole ihmisiä lainkaan. Se oli pelkistettyä Botswanaa; se oli hänen maansa syvin olemus. 

Tämä oli monella tapaa yllättävä lukukokemus. En osannut ollenkaan odottaa, että Mma Ramotswe selvittää monta lyhyttä juttua eikä yhtä pitkää. Jotkut tapaukset selviävät parin sivun aikana. Isä-Ramotswen historiaa kerrotaan lähes yhtä paljon kuin tyttären historiaa, tuntuu kuin Mman elämä käytäisiin läpi pikakelauksella. Palataankohaan siihen sarjan myöhemmissä osissa, vai keskitytäänkö niissä nykyhetkeen? Yllätyin myös siitä, kuinka hauska kirja oli. Mma Ramotswe on kuten sanottua nokkela selviytymään hankalistakin tilanteista, ja lisäksi hän tuntee mitä yllättävämpiä ihmisiä joilta saa apua aina tarvitessaan. 

Vuosi Afrikassa -haaste varmasti tulee sisältämään monia rankkoja lukukokemuksia, joten tällainen hiukan keveämpi oli kiva. Saa nähdä raaistuvatko rikokset jatkossa. Nyt oli muun muassa petoksia ja isä joka epäilee tyttären tapailevan jotakuta poikaa, toki myös yksi hurja noitatohtoritapaus. 

Kirja joka maasta -haasteeseeni tulee Botswana. 

Pitkän sarjan avausosa on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjakaapin avain, Kirjahullun päiväkirja ja Kirjahamsterin lukuvinkit. 

Ann Cleeves: Varisloukku

 

Ann Cleeves: Varisloukku

Englanninkielinen alkuteos The Crow Trap (1999)

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2023

479 s.

Nyt se vihdoin tapahtui: aloin lukea Vera Stanhope -sarjaa. Olen tykännyt ihan tosi paljon Shetlanti-sarjasta ja melko paljon Kahden joen välissä -sarjasta, mutta Veraa olen vältellyt. Se on ollut niin pidetty sekä kirjana että tv-sarjana, että en ole halunnut aloittaa sarjaa koska sitten se joskus loppuu ja mitä sitten lukisin? Cleevesillä on kyllä monta muutakin sarjaa, jotain alkupään tuotantoa 1990-luvulta olen lukenut englanniksi mutta ne eivät ole olleet erityisen mieleenpainuvia. 

Vera-sarjan suomentaminen aloitettiin jostain syystä vasta kolmannesta osasta, ja kaksi ensimmäistä on suomennettu vasta ihan äskettäin. Olen kuullut ettei tämä avausosa ole sarjan parhaita, mutta halusin kuitenkin aloittaa alusta. 

Baikien mökki pohjois-Englannissa. Kolme naista on tulossa tekemään ympäristötutkimusta ja selvittämään, onko louhokselle esteitä. Rachael saapuu päivää ennen muita ja järkytyksekseen löytää ystävänsä ruumiin. Bella on jättänyt jäähyväiskirjeen, mutta Rachaelin on silti vaikea uskoa itsemurhaan. Kun Anne ja Grace tulevat paikalle, ei kestä kauaa ennen kuin seuraava ruumis löytyy. Tämä tapaus ei mitenkään voi olla itsemurha tai onnettomuus, joten paikalle ilmestyy persoonallinen komisario Vera Stanhope. Homssuinen ulkomuoto ja poliisille epätyypillinen käytös tarkoittavat sitä, että monien on vaikea uskoa hänen olevan hyvin terävä-älyinen. Vera ja tutkijanaiset tekevät epävirallista yhteistyötä houkutellakseen paikalliset salaisuudet esiin. 

Kun Rachael aamulla nousi, Vera oli jo Baikiessa. Hän seisoi keittiössä paahtoleipä toisessa kädessä ja mukillinen Annen suodatinkahvia toisessa. Hänen mussutuksensa kaikui portaisiin saakka. 

Vera oli siis jälleen yöpynyt Black Law'ssa. Taas yksi töissä vietetty yö. Mikä häntä oikein riivasi? Ilmeisesti kunnianhimo. Epäonnistumisen pelko. Tai kenties tyhjä koti, jossa ei odottanut kukaan. Siihen Rachaelkin samastui. Vera ei ollut kertaakaan maininnut aviomiestä tai rakastajaa, eikä hän taatusti nauttinut kotoilusta. Rachael ei kerta kaikkiaan pystynyt kuvittelemaan häntä sohvalla television ääressä. 

En tiedä, olisiko sarja noussut Suomessa niin suureen suosioon, jos kääntäminen olisi aloitettu tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta on kuin mikä tahansa romaani, jossa nyt vaan sattuu kuolemaan pari ihmistä. Tapahtumia käydään läpi Rachaelin, Annen ja Gracen näkökulmasta, toki siinä samalla tutustutaan heihin kaikkiin vähän tarkemmin mutta dekkarijuonen kannalta siinä on paljon tyhjäkäyntiä. Mielenkiintoista luettavaa kyllä, mutta ei juonen kulkua juurikaan edistävää eikä missään määrin jännittävää. 

Vera tulee kuvioihin ennen kirjan puoltaväliä, mutta tapahtumia seurataan jatkossakin enemmän tutkijanaisten kuin hänen näkökulmastaan. Jonkin verran saadaan tietää hänen lapsuudestaan, mutta aika vähän muusta. Rikostutkintaa hän tekee varsin vähän. Uskon, että seuraavissa osissa hänen roolinsa kasvaa, ja toivon että jatkossa tapahtumia nähdään enemmän hänen näkökulmastaan. Nyt hän lähinnä on paikalla, ja silloin harvoin kun käy jututtamassa jotakuta niin tärkeämmältä tuntuu syöminen tai juominen. 

Minulla oli vaikeuksia pysyä kartalla tapahtumapaikoista. Oliko Baikien mökki Black Law'n maatilalla vai sen lähellä? Mikä oli Holme Park, missä oli vuokraviljelijöitä? Oliko se alue, jonne louhosta suunniteltiin, ja jos ei niin minne sitä suunniteltiin? 

Eli siis varsin hämmentävä lukukokemus. Odotin enemmän, mutta oli tässä sen kuitenkin verran imua että sivut kääntyivät nopeasti eikä mielessä käynyt vaihtoehto jättää kesken. Vera on aika kulmikas ja yllättävän tyly hahmo, mutta tykästyin häneen silti. 

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee toiseksi pariin 47 ja 48, "kaksi kirjaa, joissa on samanniminen päähenkilö". Jo keväällä luin Vera Wong -dekkarisarjan avausosan. 

Varisloukku on luettu myös blogeissa Kirjavinkit ja Sivumerkkejä.

Mattias Edvardsson: Viimeinen piilo

 

Mattias Edvardsson: Viimeinen piilo

Ruotsinkielinen alkuteos Gravglänta (2024)

Suomentanut Antti Immonen

Like 2025

367 s. 

Ensimmäinen osa Rikospaikka Söderslätt sarjaa vie lukijat vuosien 1989 ja 1994 Skåneen. Kahdeksanvuotiaan Robinin kadotessa lähimetsään poliisin avustaja Gunni Hilding pääsee mukaan tutkintaan. Hänellä on paikallistuntemusta, jota tarvitaan poikaa etsiessä. Tutkinta on hidasta, sillä todistajanlausunnot ovat hyvin epävarmoja. Tapauksen alkaessa selvitä Gunni ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Hänen mielestään kaikkea ei ole tutkittu riittävän perusteellisesti, eikä hän koe kaikkia käytettyjä tutkimusmetodeja oikeiksi. 

Kun myöhemmin toinen poika katoaa leirintäalueelta, Gunnia tarvitaan jälleen. Hän yrittää pitää vanhempaa tapausta esillä uuden rinnalla, mutta ei juuri saa kannatusta. Silti hän on varma, että on oikeassa. Jokin vanhassa jutussa hiertää. Uudessa tapauksessa on epätarkkoja havaintoja, mutta kuitenkin jotain mikä saa palasia liittymään toisiinsa. 

Nyt Gunni sai ryhmän täyden huomion. Hänen oli vaikea uskoa, että tämä oli todella tapahtunut. Vielä viime viikolla hän oli ollut Malmön Folkets Parkin liikennekoulussa opettamassa päiväkotilapsille, että heidän pitää katsoa oikeaan ja vasempaan ennen astumista suojatielle. 

Gunni oli jo pitkään harkinnut poliisin työstä luopumista ja uudelleenkouluttautumista. Toki oli mukavaa työskennellä ihmisten kanssa, ja useimmat kohtelivat häntä kunnioittavasti, mutta kun ilmapiiri kiristyi ja ilmeni ristiriitoja, Gunni saattoi hautoa asiaa iät ja ajat ja miettiä, olisiko hänen pitänyt tehdä jotain toisin. Ehkä hänen olisi pitänyt kuunnella perhettään ja ryhtyä opettajaksi. 

Ja nyt hän olikin yhtäkkiä keskellä murhatutkimusta. 

Surullista lukea rikostapauksista, joissa osallisena on lapsia. Tässä heitä on lisäksi monenlaisissa rooleissa etenkin pitkin varhaisempaa tutkintaa. Rikoksia ei kuvata tarkasti, tärkeämpää on lasten asema osana tiivistä yhteisöä. Kyse on myös siitä, mitä rikos tekee porukalle, jossa kaikki tuntevat toisensa. Uskotaanko siihen, että syyllinen on joku meistä, halutaanko tekijän olevan joku huonomaineinen vai toivotaanko syypääksi täysin yhteisön ulkopuolista tekijää.  

On kiinnostavaa nähdä, missä ajassa seuraavassa osassa liikutaan, ollaanko silloin yhä 1990-luvulla vai myöhemmässä ajankohdassa. 

Satu Rämö: Tinna

 

Satu Rämö: Tinna

WSOY 2025

406 s.

Viides ja kenties viimeinen osa trilogiaa vie Hildurin selvittämään paitsi tuoretta kuolemantapausta myös perheensä historian vielä puuttuvia paloja. 

Kesken syksyisen lampaidenkeruun laaksosta löytyy ruumis. Hildur on mukana vahtimassa lampaita, joten hän pääsee nopeasti paikalle. Pian hänestä alkaa tuntua, että kuolemantapauksessa on jotain hämärää. Kaikki ei täsmää siihen mitä hän näkee. Kuka uhri oli ja miksi hän kuoli? 

Vähitellen tapaus vie Hildurin hänen uransa alkuvuosiin ja sydänsuruihin. Samalla hän yrittää Tinnan toiveesta auttaa selvittämään, mitä tämän Hulda-siskolle tapahtui. Miksi Hulda lähti yhtäkkiä Tanskaan eikä koskaan palannut? 

Jakob on myös mukana tutkinnassa, mutta hän tuntuu jäävän kovasti sivuosaan. Ehkä siksi koska Hildur menee pääkaupunkiin, eikä Jakobilla tunnu olevan mitään tekemistä töissä. 

Hildurin teki mieli kiljua. Hän halusi huutaa niin kovaa, että korvissa soiva korkea vihellys ei enää erottuisi. Kadulla ei näkynyt ketään. Hän painautui rakennuksen seinää vasten, painoi suunsa takinhihaan ja huusi siihen. Keuhkojen tyhjennyttyä hän pyyhkäisi suupieliään ja silmäkulmiaan ja nosti rinnuksille valahtaneen letin selkäpuolelle. Sitten hän astui rikoslaboratorion ovista sisään.

Vastaanotossa istui kalju, lihaksikas mies. Hän tervehti Hilduria tuttavallisesti.

- Ei kai sulla ole kärpänen nenässä? mies kysyi puolalaisella aksentilla.

Puolalainen sanonta viittasi siihen, että joku on pahalla tuulella.

- Tuo tuuli vain saa minut hulluksi Hildur sanoi ja pyyhki silmäkulmiaan. 

Mies ojensi ison kouransa tiskin yli:

- Sä toit taas lisää analysoitavaa? Niiden vanhojen kanssa on homma vielä kesken. DNA-testit venyy kuin pääsiäismessu. 

Tykkäsin! Tässä(kin) osassa ihmiset ovat ihanan tavallisia, ja heidän ongelmansa ovat varsin tavallisia. Siinä missä sarjan avausosa tuntui paikoin matkaoppaalta, tässä paikkoja ja legendoja on määrällisesti vähemmän mikä antaa tilaa rikosjuonelle ja siihen liittyville käänteille. Menneiden ja nykyisten tapahtumien selvittäminen on tasapainossa, kumpikaan ei hallitse liikaa. 

Olikohan tämä nyt tässä? Vai vieläkö tulee jatkoa, esimerkiksi Huldan tarina seuraavaksi? 

Tinna on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjasähkökäyrä. 

Samuel Bjørk: Pommittaja

 

Samuel Bjørk: Pommittaja

Norjankielinen alkuteos Bomberen (2025)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2025

445 s. 

Olen pitänyt Holger Munchin ja Mia Krügerin seikkailuista, ja pidin myös sarjan kuudennesta osasta. Oslon metrossa räjähtää pommi, ja räjäyttäjäksi osoittautuu hyvin epätodennäköinen henkilö. Tämän asunnosta löytyy sinne kuulumattomia esineitä, mutta poliisi ei ymmärrä niiden merkitystä. Pian Munch ja Mia saavat kuulla, että toinen pommi tulee räjähtämään vuorokausi ensimmäisen jälkeen. Onko tulossa kolmaskin? Tai useampi? Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, kun poliisi ja puolustusvoimat sulkevat Oslon ja yrittävät löytää kaiken takana olevan tahon. 

Jäljet päättyivät siihen. 

Kaikki yksiköt olivat etsineet läpi yön. 

Kaikilla teillä oli ollut sulut, kaupunkiin tulevat ja sieltä poistuvat autot tarkastettiin, toivotonta tietysti. Hapuilua pimeässä. Munch oli käsittänyt sen jo Sognsvannissa.

Emme löydä häntä. Tämä on suunniteltua. Auto ei ole enää Opel eikä Ford. Hän on vaihtanut sitä uudestaan. 

Ja uudestaan.

Hemmetti.

Munch imaisi pitkään savuketta ja näki savukiehkuran sekoittuvan harmaaseen pilveen, joka vieläkin kohosi muurien yllä. 

Akershusin linnoitus?

Miksi?

Tässä on kyllä tiukkaa menoa alusta loppuun asti, ja jännitystä riittää. Toiminta alkaa heti ensi sivuilta eikä välissä ehditä sen kummemmin pysähtyä. Välillä Mia sulkeutuu huoneeseensa ajattelemaan, mutta silloinkin tekstimuoto välittää kiireen tunnun. Voi olla monta sivua peräkkäin lyhyitä lauseita, tai vain yksi sana rivillä. Jotenkin muotoilu korostaa paineessa oloa. Olisin ehkä toivonut sitä, että tehokeinoa olisi käytetty vain Mian osuuksissa, nyt sitä on vähän turhankin usein. Joissain kohdin olisi aivan hyvin voinut olla sivulauseita ja pitkiä kappaleita. 

Vaikka kirja on ilmestynyt Norjassakin tänä vuonna, ei tämä ole suoraa jatkoa viidenteen osaan vaan paluu aiempaan. Muutamaankin kertaan viitataan yhteen yhdessä selvitettyyn juttun, ei useampaan. Samoin asiat, joita Mia kokee siskonsa kanssa ovat selkeästi tapahtuneet ennen viidennen osan tapahtumia. Jännä sinänsä, että nyt on tehty ajallinen hyppäys taaksepäin kirjailijan toimesta, eikä niin että osat olisi suomennettu eri järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneet. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 49, "kirja on julkaistu vuonna 2025".

Pommittaja on luettu myös blogissa Luetut.net.

Ninni Schulman: Nätter utan gryning

 

Ninni Schulman: Nätter utan gryning

Bazar 2025

396 s.

Ingrid Wolt -sarjan kolmas osa jatkuu vain muutamaa viikkoa myöhemmin siitä, mihin toinen osa Rakas Lena päättyy. Postinkantaja Herman Ångströn on kadonnut, ja koska poliisi ei pidä asiaa epäilyttävänä niin se ei tutki asiaa. Ingridin poliisiystävä Benny on eri mieltä, mutta ei yksin mahda mitään. On keskityttävä kiireellisempiin tapauksiin. Hermanin isä on vakuuttunut siitä, että jotain on sattunut. Kun sekä Benny että Gösta ottavat yhteyttä Ingridiin, tämä päättää ottaa jutun etsivätoimistolleen. Ei hänellä ole muutakaan työtä. 

Lukijalle tulee pian olo, että poliisi on ollut todella huolimaton. On kuultu vain Hermanin vaimoa ja isää, siinä kaikki. Lisäksi on valittu uskoa vaimon kertomus. Todella nopeasti Ingrid tavoittaa muita ihmisiä, jotka ovat olleet Hermanin lähipiiriä tai vakiasiakkaita. Ollaan vuodessa 1983, jolloin postinkantajalla oli aikaa auttaa lampun vaihtamisessa tai juoda kahvit, joten Ingrid saa kuulla Hermanista monelta taholta ja monesta näkökulmasta. Hän alkaa uskoa jotain pahaa tapahtuneen. Mutta mitä hän voi tehdä ilman poliisin valtaa? Saako hän Bennyn lisäksi muut uskomaan, että katoamista kannattaa tutkia pontevammin? 

Samalla tietysti sekä Ingridillä että Bennyllä on henkilökohtaisia ongelmia, jotka puskevat läpi vaikka he eivät niitä haluaisi ajatella. 

"Berätta vad som händer", sa han och satte sig i soffan. "Vi börjar bli oroliga på jobbet."

Ingrid tog fåtöljen, som senast.

"Som jag sa sist är det inte likt Herman att vara borta från arbetet", fortsatte John. "Om han dessutom inte är sjuk är det riktigt konstigt."

"Jag vet", sa Ingrid. "Alla säger samma sak. Det är det här som gör att jag på allvar börjar tro att han har råkat illa ut."

Hon knäppte upp jackan, men behöll den på. 

"Pernilla har berättat för polisen att han inte kom hem från jobbet i måndags."

"Jaha?" sa John. "Men varför sjukanmälde hon honom i så fall?"

Att det pratades och spekulerades bland kollegorna på posten rådde det inget tvivel om. 

"Säg det", sa Ingrid. 

Tykkäsin, tämä on jotenkin tosi mukaansatempaava vaikka asiat etenevät hitaasti eikä jännitystä ole juuri ollenkaan. Suurin jännitys tulee siitä, että tapahtumia seurataan Hermanin näkökulmasta alkaen kolme kuukautta ennen nykyhetkeä. Lukija tietää siis ennen Ingridiä ja poliisia, missä hän on liikkunut ja mitä hänelle on tapahtunut. 

Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja kiinnostavia, eivät pelkästään päähenkilöt vaan myös sivuhenkilöt. Schulman osaa kuvata heidät niin, että parilla lauseella saadaan tietää paljon ja pystytään lukemaan rivien välistä lisää. 

Ainakin minua ajattelutti se, kuinka tärkeä postinkantaja oli monille tuolloin. Sama ihminen kävi vuosikausia päivittäin tai lähes päivittäin. Nykyään taitaa olla kauppa, apteekki tai kirjasto se, missä yksinäinen voi kohdata toisen ihmisen ja vaihtaa muutaman sanan. Silloinkin taitaa usein takana olla jonoa, missä joku mielessään manailee toisen hidastelua ja jaarittelua. 

Seuraavaa osaa odotellessa siis! Uskon jatkoa tulevan, sen verran sekaisin tietyt asiat ovat vielä. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 6, "kirjassa on prologi eli esipuhe". 

Anu Patrakka: Ihailija

 

Anu Patrakka: Ihailija

Otava 2025

271 s. 

Kolmas osa Nelson Monteiro -sarjaa vie meidät Lissaboniin ja fado-musiikin maailmaan. Monteiron vapaa viikonloppu suomalaisen Emilian kanssa muuttuu työntäyteiseksi, kun Nelsonille tuttu koditon kuolee. Manuel on ollut kuolemaan johtaneen yliajon ainoa silminnäkijä, joten Nelsonin poliisinvaistot heräävät. Onko jommassakummassa tai molemmissa kuolemantapauksissa jotain hämärää? Emilian kierrellessä museoita ja kauppoja yksin Nelson voi omistautua tutkimuksilleen. Yliajon uhri oli kuuntelemassa Nelsonin tuntemaa fado-laulajaa Maria Glóriaa, joten Nelson on yhteydessä laulajaan ja tämän kotiapulaiseen Rosaan, entinen fado-laulaja tämäkin. 

Vähän kerrassaan Nelsonille ja lukijalle avautuu maailma, jossa musiikin voima on valtava ja jossa ihmissuhteista tulee herkästi tuhovoimaisia. Lisääntyvä köyhyys ja rakennetun ympäristön rapistuminen vievät toivoa entisestään. 

- Onko hänkin...

- Aikoja sitten.

Ääni särähti. Monteiro ei voinut olla säälimättä yksin jäänyttä vanhaa naista. Selviäisikö tämä hautajaisjärjestelyistä ja muista kuolemaan liittyvien asioiden hoitamisesta sitten kun pojan ruumis luovutettaisiin? Oliko Elsa Alvesilla edes varoja hautajaisten maksamiseen? Kodin kunnosta päätellen ei. 

- Olen todella pahoillani menetystenne vuoksi, Monteiro sanoi latteasti. 

- Seuraavaksi on minun vuoroni, ja kyllähän minä täältä jo joutaisin.

Elsa Alves nousi ylös sen merkiksi, että tapaaminen oli päättynyt. Hän saattoi Monteiron ovelle ja potkaisi ohi kulkiessaan käytävälle kasattuja rojuja. 

- Me ihmiset olemme sisimmältämme oravia, keräämme kaikenlaista. Turhia tavaroita ja ihmisiä ympärillemme ja pelkäämme päästää niistä irti. Eikä meistä jää jäljelle muuta kuin painaumat ihmisten mielissä, ja ajan mittaan nekin tasoittuvat, kunnes katoavat kokonaan. Olin vaimo ja äiti, nyt minulta on viety kaikki. Elämäni on yhtäkkiä tyhjää. 

Monteiro seisoi käsi ovenrivalla ja kuunteli katkeraa yksinpuhelua, eikä tiennyt mitä sanoa. Vanhasta naisesta huokui muutakin kuin surua pojan poismenon vuoksi. Oliko se vihaa? Mutta miksi, ja mitä tai ketä kohtaan?

Pidän kovasti Patrakan dekkareista, erityisesti sen takia että niissä sekä uhrit, tekijät että rikokset ovat ihan tavallisia. Ei olla prameiden palatsien kulisseissa tai suljettujen ovien takana salaseuroissa, eikä yritetä ratkoa symbolien tai mystisten viestien merkitystä. Ei, eletään tavallista elämää jossa olosuhteet tekevät joistakin rikollisia ja toisista uhreja. 

Tässä kirjassa päästään tuntemaan se katkeruus, jota mennyt loisto aiheuttaa. Kun on ollut pitkään menestyvä laulaja, on raskasta päästää irti huomatessaan että nuorempi laulaja saa isommat aplodit.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 21, "kirjassa on muusikko".

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjojen kuisketta, Amman lukuhetki ja Kirsin Book Club.

Fred Vargas: Varjojen tallaajat

 

Fred Vargas: Varjojen tallaajat

Ranskankielinen alkuteos Sur la dalle (2023)

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2025

478 s.

Adamsberg-sarjan kymmenes osa vie komisario Adamsbergin kollegoineen pieneen Louviecin kylään Bretagnessa. Murhaa seuraa liuta muita, ja niin paikallispoliisi kuin Pariisin apuvoimat ovat kummissaan. Kuka halusi juuri nämä henkilöt hengiltä? Kylässä liikkuu runsaasti juoruja ja legendoja, joten totuuden kaivaminen niiden joukosta on vaikeaa. 

Onneksi poliisien keskinäinen yhteistyö toimii varsin sujuvasti, ja apua saadaan myös muualta. Pariisiin jäänyt poliisikollega Danglard on mitä mainioin tietopankki lähes asiassa kuin asiassa, ja paikallisista etenkin majatalon pitäjä Johan sekä varakreivi de Chateaubriand ovat tärkeitä.

- Hitto soikoon, Mercadet manasi, - nehän valtaavat koko talon. Ja pistävät asukkaat poskeensa. 

- Eivät suinkaan. Joskus ne puraisevat asukkaita, mutta niitä ei koskaan esiinny ihmisessä valtavia määriä. Kissan ja koiran kirpuille ihminen ei nimittäin ole ensisijainen saaliseläin, vaan vasta hätävara, jos muuta ruokaa ei ole tarjolla. Siksi tilanne muuttuu radikaalisti, jos lemmikki katoaa talosta. Jos se karkaa, eksyy tai kuolee. Siinä tapauksessa lattialla lymyävät nälkäiset kirput käyvät oman ensisijaisen saaliseläimensä puuttuessa ihmisen kimppuun jopa sankoin joukoin. Meitä siis kiinnostavat nyt sellaiset lemmikinomistajat, jotka eivät ole suojanneet kissaansa tai koiraansa kirppuja vastaan ja ovat syystä tai toisesta menettäneet lemmikkinsä. 

- Miten ihmeessä sinulla on noin laajat tiedot kirpuista? kysyi Noël. 

- Et kai ole unohtanut aikaa, jonka vietimme ruttoon liittyvän tapauksen parissa?

- Sitä ei vähällä unohda. 

- Silloin perehdyin kirppuihin, ei sen kummempaa. 

Tykkäsin muuten, mutta vähän oli liikaa tapahtumia. Loppupuolella mukaan tuli ihan uusia juttuja, minkä takia alkoi tuntua siltä kuin olisi lukenut jo ihan toista kirjaa. Laajennus oli ehkä ihan turha, eikä kirja olisi kärsinyt vaikka olisi ollut sata sivua lyhyempi. 

Erityisesti pidän lempeän lämpimästä huumorista. Vitsikkäät sanailut tuntuvat luontevilta ja saavat henkilöiden keskinäiset välit tuntumaan mutkattomilta. Tykkään myös siitä, että yhteistyö toimii eikä ole arvovaltataisteluita tai toisten kyräilemistä. Toimiva dekkari ei vaadi kliseisiä olosuhteita tai henkilöitä, Vargas jos kuka sen osoittaa. Hänen henkilöhahmonsa ovat persoonallisia, ja heistä on helppo pitää. 

Toivottavasti saadaan pian lisää Adamsbergin ja kollegoidensa seikkailuja!

Varjojen tallaajat on luettu myös blogeissa Tuulevin lukublogi ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. 

Virpi Hämeen-Anttila: Kadonnut perintö

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kadonnut perintö

Otava 2025

302 s. 

Jo kahdestoista osa Björk-sarjaan! Tällä kertaa Karl Axel saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa on epäselvää onko kyseessä rikos sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Neiti Margareta Nyqvistin isä Elmer teki itsemurhan, mutta alkoi vähän ennen sitä käyttäytyä oudosti ja oli melkeinpä vihamielinen tytärtään kohtaan. Kuoleman jälkeen selvisi isän omaisuuden hävinneen. Björk kiinnostuu tapauksesta ja saa pian selville, ettei Nyqvist ollut ainoa mies joka on menettänyt osan omaisuudestaan. Apulaisensa Frans Valkaman kanssa hän hankkii tiedonjyviä sieltä täältä, päätyen askel askeleelta yhä pahempien tyyppien kannoille. 

- Älä tosiaan vähään aikaan tee mitään tutkimuksia, hän sanoi hiljaisella äänellä ennen kuin poika nousi vaunuihin. - Tuskin on syytä pelkoon, jos et ole puhunut tästä tietystä henkilöstä muiden kuin Brobergin kanssa. Annetaan pölyn laskeutua. Koetan saada poliisit ajojahtiin, sillä heillä on siihen paremmat keinot kuin meillä. 

- Pitäkää tekin huoli itsestänne, herra Björk, sanoi Valkama ja heilautti kättään, kun ajuri nykäisi ohjaksista ja vossikka lähti matkaan. 

Björk palasi kotiinsa, otti muistikirjansa ja täydensi sen tietoja. Sitten hän kävi ajatuksissaan läpi kuulemaansa. Valkaman levottomuus ei voinut olla vaikuttamatta häneen. 

Björk-sarja on mielestäni tasaisen vahva, kaikki osat ovat olleet ahmittavan hyviä eikä mukaan ole toistaiseksi mahtunut yhtään heikkoa osaa. Tästä ajattelin ensin, että noinkohan on yhtä hyvä kun tapaus ei ala murhalla, mutta hyvä on. Björkillä on kiire, sillä päivätöiden ohessa tutkimukset vievät yhä enemmän aikaa, ja hänen pitää myös ehtiä käydä oopperassa ja elävissä kuvissa morsiamensa kanssa. Siviilielämää ei ehkä ole yhtä paljoa kuin joissain muissa osissa, mutta sen verran kumminkin että se tasapainottaa työelämää. 

1920-luku tuo välillä hymyn lukijan huulille. On ihan normaalia, että kirjeitä tulee monta kertaa päivässä, ja ihan yhtä normaalia on että Björk voi pistäytyä poliisiasemalla minä päivänä ja mihin aikaan tahansa. Jebulis, Frans Valkama on mukana ja naamioitumistakin tarvitaan. 

Tämä ei ole cosy crimea, mutta silti kutsuisin tätä hyvän mielen dekkarisarjaksi. Yleensä paha saa palkkansa eikä asioita jää auki. Vaarallisia tilanteita tulee, mutta Björk ja Valkama selviävät yleensä vähin vammoin. Valkaman käyttämä slangi on suorastaan riemukasta luettavaa. Päivälliset ja illanvietot ovat tärkeitä, samoin se kuinka ihmisiä puhutellaan ja kohdellaan. Vaikka Björk on jo kihloissa, on Lisbetin kanssa kuhertelu kovin viatonta. Jokohan he seuraavassa kirjassa ehtivät naimisiin? 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 10, "kirjassa käydään elokuvissa". 

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman säkeet

 

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman säkeet

Englanninkielinen alkuteos Verses for the Dead (2018)

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Gummerus 2025

351 s. 

Dekkariviikon neljäs postaus vie meidät omaperäisen FBI-agentin Pendergastin matkaan. Sarja on edennyt jo kuudenteentoista osaan. Harmillisesti Pendergastin tuttu työpari Vincent D'Agosta ei ole mukana, vaan uudeksi pariksi tulee agentti Coldmoon. 

Miamissa tapahtuu raaka murha, ja FBI lähtee hätiin. Pendergast toimii tuttuun tapaan eli ei piittaa ohjeista vaan rahaa syytämällä hankkiutuu paikalle ennen pariaan. Ja kuten ennenkin, hän tutkii, löytää ja näkee asioita, jotka muilta menevät ohi. Coldmoon saa katsella kummastuneena, kuinka Pendergast nuuskii nurmikkoa ja noukkii jotain näkymätöntä näyteputkiloon. 

Murhia tapahtuu kiihtyvällä tahdilla lisää ja lehdistö alkaa luoda painetta. Pendergastilla on niskassaan myös New Yorkin paikallistoimiston päällikkö, joka haluaa päästä oman tien kulkijasta eroon. Pendergastin ja Coldmoonin yhteistyö kuitenkin alkaa sujua, ja vähitellen he alkavat ymmärtää, kuka ja miksi irrottaa uhreita sydämiä ja jättää ne kirjallisuussitaattien kanssa haudoille. 

Coldmoonin pohtiessa Pendergast oli lähtenyt kävelemään sillalle yksin, kädet taskussa. Toisessa päässä hän äkkiä pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Coldmoonin valtasi taas erikoinen tunne siitä, että Pendergast odotti jotain. Hän karisti sellaiset ajatukset mielestään: olipa Pendergastilla tekeillä mitä tahansa, se ei voinut olla merkillisempää kuin makaaminen monta tuntia liikkumatta hotellivuoteella Mainessa. Pendergastin omituinen käytös - "Pendergastin mystiikka", josta Pickett oli häntä varoittanut - ei tehnyt häneen suurtakaan vaikutusta.

Vartija Solomon oli alkanut selittää jotain. Coldmoon havahtui kuuntelemaan, mutta tajusi, että aiheena olivat säätiedotus ja tuleva lumisade. Hän vajosi taas mietteisiinsä. Pendergast oli tulossa takaisin. Melkein heidän luokse päästyään hän kääntyi katsomaan vielä kerran sillalle. Pieneksi hetkeksi hän tuntui jähmettyvän paikoilleen, ja Coldmoon oli varma, että kuuli hänen vetävän terävästi henkeä. Sitten hän kuitenkin kääntyi taas muiden puoleen yhtä ilmeettömänä kuin aina ennenkin, ja äskeinen hetki - mikä se sitten lieneekin ollut - oli ohi. 

Tuttua tekemistä, mutta mielestäni ei yhtä hyvä kuin aikaisemmat osat. Kaipasin D'Agostaa ja sen myötä sitä, että he Pendergastin kanssa keskustelisivat jutusta Pendergastin kartanossa. Tai siis että ensin mainittu esittelisi jos jonkinlaisia teorioita jotka jälkimmäinen perustellusti kumoaisi. Nyt toisilleen vieras tutkijakaksikko on jatkuvasti liikkeellä paikasta toiseen, ja koska heillä ei ole luottamuksellista suhdetta niin he eivät juuri jaa ajatuksiaan jutusta. Pendergastin kartanossa viivähdetään hetki vain tarinan alussa, joten sieltä tutut hahmot loistavat poissaolollaan. Lukijana tuli vähän sellainen olo kuin olisin ollut tuuliajolla. Hiukan annan kritiikkiä myös sille, että jossain aiemmassa tarinassa on jo oltu suoalueella niin miksi sellainen on taas mukana. 

Tämä on ilmestynyt jo vuonna 2018, onkohan kirjailijakaksikolla jo monta uutta osaa suomennosta odottamassa. Jos näitä vielä tulee, niin luen kyllä nekin. 

Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema

 

Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema

Mäkelä 2024

329 s. 

Voi mikä harmi, Veikko Niskasesta kertova sarja päättyy tähän! Tämä on ensimmäinen hänestä lukemani kirja ja olen kovasti ihastunut tähän aivan tavalliseen poliisiin. 

Veikko ja hänen puolisonsa Anna kutsutaan joulunviettoon Kolmen koivun hotelliin Kotkan ulkosaaristoon. Pian avautuvan hotellin omistaja Agata on Annan lapsuudenystävä, ja hän haluaa testivieraat ennen virallista avaamista. Kaikkiaan hotelliin saapuu kymmenkunta vierasta. 

Tunnelma on alusta asti varsin jäykkä. Ihmisillä on keskenään ristiriitoja, ja lisäksi osa vastustaa kovastikin Agatan hotelli- ja lauttaliikennesuunnitelmaa. Pian yksi vieraista löytyy kuolleena. Veikko on virallisesti sairaslomalla uupumuksen takia, mutta ajautuu myös vieraana olevan kollegansa Jamin kanssa tutkimaan tapausta. Mantereelta ei päästä saareen lumimyrskyn takia, joten niin oikeuslääkäriä, teknisiä tutkijoita kuin muita poliiseja joudutaan odottamaan. Tunnelma kiristyy entisestään, kun joukko tajuaa olevansa saaren vankeja. Eikä tilannetta helpota, että loukkaantumisia ja läheltä piti -tilanteita sattuu turhan usein. 

Idyllinen joulurauha on kaukana, ja Veikon ajautuminen mukaan tutkimuksiin on uhka hänen tuoreelle parisuhteelleen. Mutta minkä poliisi luonteelleen mahtaa, rikos on ratkaistava ja uhrille saatava oikeutta. 

"Huomio!" Aluksi, kiitos mukavasta ja herkullisesta illallisesta", kollega nyökkää päällään kohti Jussia, joka ei ole keskeyttänyt syömistä vaan lusikoi keskittyneesti lanttulaatikkoa suuhunsa. Kokin katseleminen tuo Veikon mieleen jälleen kadonneet veitset.

Onko varkaus merkki siitä, että joku muukin on vaarassa?

Jami näyttää olevan hieman hukassa sanojen kanssa.

"Kuten tiedätte, on meillä täällä... Tai siis olemme joutuneet tilanteeseen, joka on meille kaikille epämukava. Näyttää siltä, että joudumme olemaan saarella vielä yhden yön, valitettavasti. Kaikkien turvallisuuden takaamiseksi pyydämme, että lukitsette ensi yönä hotellihuoneenne oven ettekä päästä ketään sisään. Lumisateen tulisi lakata huomenna aamulla, minkä jälkeen kollegamme saapuvat paikalle."

Pöydän ympäriltä kuului hyväksyvää muminaa. 

Veikko lisää: "Partioimme Jamin kanssa ensi yönä vuorotellen, mutta emme voi taata turvallisuuttanne, jos lähdette vaeltelemaan omin päin hotellin sisä- tai ulkotiloissa."

Rehellisesti sanottuna ajatus valvomisesta on Veikosta vastenmielinen. Hän tietää, että voisi ilmoittaa Jamille olevansa sairauslomalla; hänellä ei ole mitään velvoitetta auttaa kollegaa tämän työssä. Veikko ja Jami ovat kuitenkin olleet kollegoita jo niin kauan, ettei Veikko tosissaan edes harkitse Jamin hylkäämistä. Etenkään, koska he eivät voi odottaa kenenkään muun valvovan hotellin turvallisuutta, koska eivät tiedä, kehen voivat luottaa. 

Kuten jo sanoin, päähenkilö Veikko on ihastuttavan inhimillinen. Hän kyllä innostuu työstään mutta ei saa adrenaliiniryöppyjä eikä säntäile sinne tänne. Innostus saa hänet samalla tuntemaan huonoa omaatuntoa. 

Muut henkilöhahmot ovat kyllä melkoisen epämiellyttäviä. Tuli olo, että en haluaisi olla tekemisissä oikeastaan kenenkään kanssa. Mutta ehkä tarina vaatii kylmäkiskoisia ja riidanhaluisia hahmoja. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 1, "kirjan nimessä on alistuskonjunktio (että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes)". 

Kirja on luettu myös blogeissa Kulttuuri kukoistaa ja Kirjavinkit.