Ranskankielinen alkuteos Sur la dalle (2023)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2025
478 s.
Adamsberg-sarjan kymmenes osa vie komisario Adamsbergin kollegoineen pieneen Louviecin kylään Bretagnessa. Murhaa seuraa liuta muita, ja niin paikallispoliisi kuin Pariisin apuvoimat ovat kummissaan. Kuka halusi juuri nämä henkilöt hengiltä? Kylässä liikkuu runsaasti juoruja ja legendoja, joten totuuden kaivaminen niiden joukosta on vaikeaa.
Onneksi poliisien keskinäinen yhteistyö toimii varsin sujuvasti, ja apua saadaan myös muualta. Pariisiin jäänyt poliisikollega Danglard on mitä mainioin tietopankki lähes asiassa kuin asiassa, ja paikallisista etenkin majatalon pitäjä Johan sekä varakreivi de Chateaubriand ovat tärkeitä.
- Hitto soikoon, Mercadet manasi, - nehän valtaavat koko talon. Ja pistävät asukkaat poskeensa.
- Eivät suinkaan. Joskus ne puraisevat asukkaita, mutta niitä ei koskaan esiinny ihmisessä valtavia määriä. Kissan ja koiran kirpuille ihminen ei nimittäin ole ensisijainen saaliseläin, vaan vasta hätävara, jos muuta ruokaa ei ole tarjolla. Siksi tilanne muuttuu radikaalisti, jos lemmikki katoaa talosta. Jos se karkaa, eksyy tai kuolee. Siinä tapauksessa lattialla lymyävät nälkäiset kirput käyvät oman ensisijaisen saaliseläimensä puuttuessa ihmisen kimppuun jopa sankoin joukoin. Meitä siis kiinnostavat nyt sellaiset lemmikinomistajat, jotka eivät ole suojanneet kissaansa tai koiraansa kirppuja vastaan ja ovat syystä tai toisesta menettäneet lemmikkinsä.
- Miten ihmeessä sinulla on noin laajat tiedot kirpuista? kysyi Noël.
- Et kai ole unohtanut aikaa, jonka vietimme ruttoon liittyvän tapauksen parissa?
- Sitä ei vähällä unohda.
- Silloin perehdyin kirppuihin, ei sen kummempaa.
Tykkäsin muuten, mutta vähän oli liikaa tapahtumia. Loppupuolella mukaan tuli ihan uusia juttuja, minkä takia alkoi tuntua siltä kuin olisi lukenut jo ihan toista kirjaa. Laajennus oli ehkä ihan turha, eikä kirja olisi kärsinyt vaikka olisi ollut sata sivua lyhyempi.
Erityisesti pidän lempeän lämpimästä huumorista. Vitsikkäät sanailut tuntuvat luontevilta ja saavat henkilöiden keskinäiset välit tuntumaan mutkattomilta. Tykkään myös siitä, että yhteistyö toimii eikä ole arvovaltataisteluita tai toisten kyräilemistä. Toimiva dekkari ei vaadi kliseisiä olosuhteita tai henkilöitä, Vargas jos kuka sen osoittaa. Hänen henkilöhahmonsa ovat persoonallisia, ja heistä on helppo pitää.
Toivottavasti saadaan pian lisää Adamsbergin ja kollegoidensa seikkailuja!
Varjojen tallaajat on luettu myös blogeissa Tuulevin lukublogi ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti