Fred Vargas: Varjojen tallaajat

 

Fred Vargas: Varjojen tallaajat

Ranskankielinen alkuteos Sur la dalle (2023)

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2025

478 s.

Adamsberg-sarjan kymmenes osa vie komisario Adamsbergin kollegoineen pieneen Louviecin kylään Bretagnessa. Murhaa seuraa liuta muita, ja niin paikallispoliisi kuin Pariisin apuvoimat ovat kummissaan. Kuka halusi juuri nämä henkilöt hengiltä? Kylässä liikkuu runsaasti juoruja ja legendoja, joten totuuden kaivaminen niiden joukosta on vaikeaa. 

Onneksi poliisien keskinäinen yhteistyö toimii varsin sujuvasti, ja apua saadaan myös muualta. Pariisiin jäänyt poliisikollega Danglard on mitä mainioin tietopankki lähes asiassa kuin asiassa, ja paikallisista etenkin majatalon pitäjä Johan sekä varakreivi de Chateaubriand ovat tärkeitä.

- Hitto soikoon, Mercadet manasi, - nehän valtaavat koko talon. Ja pistävät asukkaat poskeensa. 

- Eivät suinkaan. Joskus ne puraisevat asukkaita, mutta niitä ei koskaan esiinny ihmisessä valtavia määriä. Kissan ja koiran kirpuille ihminen ei nimittäin ole ensisijainen saaliseläin, vaan vasta hätävara, jos muuta ruokaa ei ole tarjolla. Siksi tilanne muuttuu radikaalisti, jos lemmikki katoaa talosta. Jos se karkaa, eksyy tai kuolee. Siinä tapauksessa lattialla lymyävät nälkäiset kirput käyvät oman ensisijaisen saaliseläimensä puuttuessa ihmisen kimppuun jopa sankoin joukoin. Meitä siis kiinnostavat nyt sellaiset lemmikinomistajat, jotka eivät ole suojanneet kissaansa tai koiraansa kirppuja vastaan ja ovat syystä tai toisesta menettäneet lemmikkinsä. 

- Miten ihmeessä sinulla on noin laajat tiedot kirpuista? kysyi Noël. 

- Et kai ole unohtanut aikaa, jonka vietimme ruttoon liittyvän tapauksen parissa?

- Sitä ei vähällä unohda. 

- Silloin perehdyin kirppuihin, ei sen kummempaa. 

Tykkäsin muuten, mutta vähän oli liikaa tapahtumia. Loppupuolella mukaan tuli ihan uusia juttuja, minkä takia alkoi tuntua siltä kuin olisi lukenut jo ihan toista kirjaa. Laajennus oli ehkä ihan turha, eikä kirja olisi kärsinyt vaikka olisi ollut sata sivua lyhyempi. 

Erityisesti pidän lempeän lämpimästä huumorista. Vitsikkäät sanailut tuntuvat luontevilta ja saavat henkilöiden keskinäiset välit tuntumaan mutkattomilta. Tykkään myös siitä, että yhteistyö toimii eikä ole arvovaltataisteluita tai toisten kyräilemistä. Toimiva dekkari ei vaadi kliseisiä olosuhteita tai henkilöitä, Vargas jos kuka sen osoittaa. Hänen henkilöhahmonsa ovat persoonallisia, ja heistä on helppo pitää. 

Toivottavasti saadaan pian lisää Adamsbergin ja kollegoidensa seikkailuja!

Varjojen tallaajat on luettu myös blogeissa Tuulevin lukublogi ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. 

Kim Thúy: Vi

 

Kim Thúy: Vi

Ranskankielinen alkuteos Vi (2016)

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2019

133 s.

Kim Thúylta on ennen tätä kirjaa suomennettu Ru, mutta en tiedä olisiko se pitänyt lukea ensin. Vi on sille itsenäinen sisarteos, joten ehkä ne voi lukea toisessakin järjestyksessä. Ainakaan minulle ei lukiessa tullut sellaista oloa, että jotain olisi pitänyt tietää ennalta. Toisaalta, on mahdollista että Run lukeminen olisi antanut tähän jotain lisää. 

Vi on perheensä neljäs lapsi ja ainoa tytär. Reilun sadan sivun aikana hän pakenee äitinsä ja veljiensä kanssa Vietnamista malesialaisen pakolaisleirin kautta Kanadaan, kasvaa aikuiseksi, matkustaa ympäri maailmaa, rakastuu. Hän sopeutuu uuteen maahan ja elämään varsin nopeasti, aiheuttaen pahennusta äitinsä ja monien muiden vietnamilaislähtöisten naisten mielestä. Hän haluaa päättää itse mitä opiskelee, kenen kanssa seurustelee ja missä asuu. Tukenaan hänellä on äitinsä ystävä Hà. 

Tanskassa Hà onnistui keskittymään muiden hyvinvointiin. Hän oppi lukemaan pettymyksen asiakkaansa hartialihaksesta, häpeän leveästä selkälihaksesta, alistumisen keskimmäisestä pakaralihaksesta. Hän paikallisti ihmisen tuskatilat lihassäikeistä ja pehmitti ja kevensi niitä ja jos vain mahdollista, poisti ne aivan kuin äitinsä, joka oli lievittänyt pikkutyttönsä pienten tapaturmien aiheuttamat säryt nappaamalla ne kämmenelleen ja puhaltamalla ne taivaan tuuliin. Hàlla oli sormissaan taito hypnotisoida asiakkaat mutta myös jättää ihoon muisto käsittelystä pitkäksi aikaa. Hän ei kuitenkaan koskaan suostunut siihen, että joku hänen työtovereistaan olisi hieronut häntä. Hän pelkäsi säröilleen vartalonsa hajoavan silkasta käden painosta. Hän ei olisi osannut hitsata kappaleita takaisin kokoon eikä kerätä eteensä pudonneita tuhansia sirpaleita; näky olisi ollut kuin kaupunki hirmumyrskyn jäljiltä. Asiakkaiden mielestä Hà oli tasapainoinen, lempeä ja jopa viisas, mutta Louis oli heti arvannut Hàn äärimmäisen haavoittuvuuden ja sisikunnassa piilevän kaaoksen. Louis aavisti, että koko rakennelma olisi sortunut ensimmäisestä pienestä murtumasta. Louis oli odottanut vuoden viimeisen päivän myrskyiseen iltaan ja tullut bussipysäkin katoksen alle pyytämään Hàta teelle. Hà oli hoitanut pitkän päivän asiakkaidensa kehoja tasapainoon ja kannatellut heidän vammojaan, mutta nyt hän tunsi jalkojensa pettävän. Louis otti hänet kiinni ja rakasti häntä. 

Tykkäsin tästä, mutta lukiessa oli vähän sellainen olo kuin olisi lukenut pikakelauksella. Alussa on Vin perheen historiaa, ja pitkin matkaa Hà saa tilaa. Tuntuu että Vi itse jää taustalle. Siirtymät ovat varsin nopeita niin ajassa kuin etenkin paikassa. 

Tarina on kaikin puolin koskettava. Vaikka sivuja on vähän ja teksti koostuu lyhyehköistä kappaleista, siinä ehditään käsitellä monta isoa asiaa. Lähtö kotoa, isän jääminen sinne, ihmissalakuljetus, uusi kotimaa ja oman identiteetin rakentaminen siellä, muistot lapsuuden kotimaasta joka ei ole enää sama kun sinne palaa... Vaikka Vi perheineen on asunut kauan Kanadassa, on Vietnam läsnä jatkuvasti. On tarinoita, arjen käytäntöjä, muistoja, ikäväkin. 

Pidän siitä, kuinka kirjan sivujen reunassa kulkee nimiä, ne kertovat mistä paikasta tai asiasta tai kenestä ihmisestä siinä luvussa kerrotaan. Se helpottaa myös hahmottamista; luvut ovat yleensä yhdestä kolmeen sivua pitkiä niin helposti voisi unohtaa missä milloinkin on oltu. Nyt on helppo selata taaksepäin ja tarkistaa. 

Vi on luettu myös esimerkiksi blogeissa Donna mobilen kirjat, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjaluotsi.

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 50, "kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä". Marssin meillä asiakaspalvelutiskille ja sanoi kahdelle kollegalle että suositelkaa mulle hyvää ohutta kirjaa. Tuli olo kuin teinillä :D Tarkensin haluavani ohuen kirjan siksi, koska haasteestani puuttuu tämän jälkeen vielä kaksi kirjaa, eikä lukuaikaa ole paljoa jos haluan saada haasteen valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. 

Maailman ympäri 80 päivässä. Pysähdys 2: Pariisi

Matkallamme maailman ympäri olemme saapuneet Pariisiin. Mietin, otanko kaikki alkupään pysähdykset mukaan, mutta päätin ottaa. Vernen kertoja hyppää Lontoosta suoraan Adeniin, mutta Phileas Fogg kirjaa niiden väliin Pariisin, Torinon, Brindisin ja Suezin. Ei helpoimpia kohteita löytää kaunokirjaa mutta parhaani yritin! 

Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi
Ranskankielinen alkuteos Un peu plus loin sur la droite (1996)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus
272 s.

Fred Vargas on tunnettu Adamsberg-sarjasta, mutta on hän kirjoittanut muutakin. Uutuusteos Muistoksi käynnistäsi on toinen osa Kolme evankelistaa - sarjasta, mutta sanoisin että ykkösosaa ei suinkaan tarvitse lukea ensin - etenkin kun tämä kakkososa on aiemmin suomentamaton, toisin kuin ykkös- ja kolmososat. Tämä toimii itsenäisenä, edellisen osan tapahtumiin viitataan vain hyvin lyhyesti. Lisäksi evankelistat ovat sivuosassa, toinen toistaan pienemmässä roolissa, kun parrasvaloissa loistaa Louis Kehlweiler. 

Louis Kehlweiler on potkaistu pois työstään sisäministeriössä, niinpä hänellä on runsaasti aikaa tarkkailla Pariisin tapahtumia. Hän on numeroinut kaupungin penkkejä, jotta voi helposti kertoa missä mitäkin tapahtuu. Paitsi että hän itse on ainoa, joka muistaa miten numerointi menee. 

Eräänä iltana Louis havaitsee koirankakassa luunpalan. Hän on vakuuttunut siitä, että kyseessä on ihmisen luu. Mutta kuinka vakuuttaa poliisi, etenkin kun hänen komisarioystävänsä Adamsberg on lähtenyt muualle? No, eipä siitä mitään tule. Louis ei kuitenkaan ole sitä tyyppiä, joka jättää asiat puolitiehen. Jos poliisi ei puutu asiaan, hän selvittää luun tarinan itse. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, hän onnistuu, apunaan rupikonnansa Bufo sekä evankelistoista etenkin Marc. Tapahtumat alkavat Pariisissa mutta päättyvät Bretagnessa, Port-Nicolasin pikkukylässä.

- Onko sinulla kunnon syy epäillä murhaa vai oletko vain keksinyt hyvän tarinan?

Louis irvisti.

- Murha ei ole mikään hyvä tarina, Marthe, enkä minä ole niissä puuhissa sen takia, että saisin jotain tekemistä. Penkin numero 102 tapauksessa saatan olla väärässä ja toivon, ettei touhuun liity mitään rikollista. Asia kuitenkin vaivaa mieltäni, enkä ole vielä varma mistään, ja sen takia en luovuta. Käyn siellä vielä vilkaisemassa. Nuku hyvin. 

- Eikö sinunkin olisi parempi nukkua? Mitä sinä menet katsomaan?

- Pissiviä koiria.

Marthe huokaisi. Mitään ei ollut tehtävissä. Ludwig oli sinnikäs ja eteni kuin jarruton juna. Hidas mutta jarruton juna.

Pidän vallan paljon Vargasin tyylistä kirjoittaa. Teksti vilisee kuivakkaa huumoria, kuitenkin niin että asioita ei lyödä leikiksi. Vargas on mestari osoittamaan, että vaikka asiat ovat vakavia niin niitä ei tarvitse käsitellä tiukan asiallisesti. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heissä on särmää. Monet heistä tuntuvat läheisiltä, melkein ystäviltä. Ihan hyvin voisin kuvitella itseni puiston penkille istuksimaan Louisin ja Bufon kanssa.