Lukuhaasteet vuodelle 2026: Vuosi Afrikassa ja Helmet-lukuhaaste

 

Olin marraskuussa 2023 lomamatkalla Sansibarin saarella. Silloin ymmärsin, kuinka vähän tiedän Afrikasta. Tein vuodelle 2024 Vuosi Afrikassa -haasteen, mutta en ehtinyt lukea kuin pari kirjaa. Jotenkin en tajunnut, että Arvid Lydecken - ja Topelius-palkintojen raatilaisuus toi vuoden aikana kotiin parisataa kotimaista lanu-kirjaa luettavaksi, mikä tehokkaasti rajoitti muuta lukemista. Aloitankin siis haasteen uudelleen ja toivon, että tänä vuonna saan luettua useita kirjoja. Toivon myös, että löytäisin jonkin verran muutakin kuin sotaa, rotusortoa, ylisukupolvisia traumoja jne. Tänä maailman aikana kaipaan lukemistooni edes pienessä määrin iloa, yhteisöllisyyttä ja onnistumisia. 

Helmet-lukuhaasteeseen osallistun jo aika monetta kertaa. Myös tämän kanssa on ollut parina viime vuotena hankaluuksia raatilaisuuden takia. En ole saanut hiiskua lanu-kirjoista mitään ennen kuin finalistit on julkaistu marraskuun lopussa, enkä mitenkään ole saanut täytettyä lanu-kirjoilla puolta haastekohdista. Vuoden 2024 haastetta täytin vuoden 2025 alussa, mutta kolme kohtaa jäi tyhjäksi. Nyt on vuoden 2025 haasteessa vielä 10 kohtaa tyhjänä. Muutamaan on kyllä kirja valittuna tai luettuna, mutta voi olla että kaikkiin en saa osumaa. Tavoite onkin saada tämän vuoden haaste valmiiksi ja mielellään hyvissä ajoin, ettei joulukuulle jää postaussumaa. 

Lisäksi on mahdollista, että osallistun muihin lukuhaasteisiin, joita bongaan somesta. Pari kertaa olen ollut mukana Kirjakimaran järjestämässä Kirjoja ulapalta -haasteessa, tällaiselle meri-ihmiselle se on tosi kiva :) Uskon ehtiväni tänä vuonna mukaan. Raatilaisuuden jälkeen on melkeinpä riehakas tunne, että nyt saan taas lukea mitä haluan :D Aikuisten romaaneja ja käännettyä nuortenkirjallisuutta on tullut luettua tavallista vähemmän viimeiset kolme vuotta, mutta nyt niille on taas enemmän aikaa. 

Suunnittelin osallistuvani ensimmäistä kertaa Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jota tällä kertaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja. Yksi postaamaton kotimainen klassikko on viime vuodelta luettuna, joten voin käyttää sitä mikäli en ehdi lukea Helmet-lukuhaasteeseen sopivaa brittiklassikkoa. 

Leppoisaa uutta lukuvuotta! Eihän tehdä lukuhaasteista tai muusta pakonomaista suorittamista, eihän? :)

Viola Wallenius: Koti Keniassa

 

Viola Wallenius: Koti Keniassa

Otava 2021

222 s. 

Viola Wallenius on poikkeuksellinen avustustyöntekijä. Hän lähti maailmalle jo nuorena, ja hämmästyttävän pian perusti kenialaisten ystäviensä kanssa oman avustusjärjestön Home Street Homen Keniaan. Rohkeaa ja päättäväistä! Järjestön pyörittäminen ei ole helppoa, sillä pienen toimijan rahoitus on pieni, ja väistämättä on tehtävä valintoja siitä keitä voi auttaa. Tuntuu että ein sanominen on ehkä raskain puoli Walleniuksen työstä. Jos on kaksikymmentä hyväksikäytettyä tyttöä, miten valita ne muutama keitä on varaa auttaa? Järjestön onkin ollut pakko keskittyä tietylle maantieteelliselle alueelle ja tiettyihin teemoihin. 

Kirja osoittaa varsin karulla tavalla, miten monenlaisia ongelmia Keniassa on. Tarjolla on kaikkea mahdollista hallinnon korruptiosta köyhyyden aiheuttamaan ihmiskauppaan. Myös hyvät asiat saattavat aiheuttaa hankaluuksia; kun rakennetaan uusi koulu, sinne haluavat oppilaat myös muista kouluista jolloin se on auttamatta liian pieni. Suuri järkytys minulle oli myös tilanne, jossa suuren avustusjärjestön johtaja oli mukana matkalla, mutta häntä kiinnosti vain selfieiden ottaminen eikä hän  matkan jälkeen ollut enää lainkaan kiinnostunut kohteesta. Miten vastenmielistä! Onneksi vastapainona on Walleniuksen ja hänen tiiminsä onnistumisia. Monet pienet ilon hetket tuovat toivoa isojen synkkien asioiden sekaan. 

Edwardin siskosta oli tullut meidän puuronkeittäjämme, ja keitimme joka aamu yhdessä aamupuuroa esikoululaisille. Aamu alkoi vedenhaulla kaivolta ja nuotion sytyttämisellä. Suureen patakattilaan mahtui 50 litraa puuroa, joka jaettiin tasan parille sadalle eskarilaiselle. Puurohetket olivat mieltä lämmittäviä, kun lapset juoksivat ensimmäisen oppitunnin jälkeen jonoon ja odottivat malttamattomina omaa annostaan. 

Puurojakelu oli uuden järjestömme ensimmäinen projekti. Tavoitteenamme oli aamupuuroa tarjoamalla auttaa nälästä kärsiviä perheitä ja huolehtia, että lapset saisivat vähintään yhden lämpimän aterian päivässä. Ajan mittaan huomasimme, kuinka valtava merkitys puuroaterioilla oli koulunkäynnin kannalta. Esikoulun oppilasmäärät lähtivät nousuun, ja lasten keskittymiskyky ja jaksaminen paranivat huomattavasti.

(...)

Puurohankkeessa törmäsimme pian uuteen haasteeseen. Koska koululla ei ollut lainkaan makeanvedenpistettä tai kaivoa, Makongenin peruskoulun ja esikoulun lapset joutuivat juomaan suolaisen porakaivon vettä. Ajatus pitkistä koulupäivistä pelkän suolaveden voimin sai minut voimaan pahoin. Makean veden puute aiheutti myös sen, että puuronkeittoon tarvittava makea vesi piti kantaa kilometrin päästä kaivolta. 

Salim ehdotti, että toteuttaisimme yhdessä paikallisten nuorten ja koulun oppilaiden vanhempien kanssa puhtaanveden projektin. Vetäisimme puhtaan veden putkien avulla olemassa olevasta makean veden kaivosta. Ajatus kuulosti loistavalta.

Sitaatissa nousee esiin yksi asia, jota pidän todella tärkeänä: yhdessä paikallisten kanssa. Koska mitä järkeä on toteuttaa projekti, jos sen valmistumisen jälkeen paikalliset jätetään yksin ilman että kukaan heistä tietää esimerkiksi miten laitteen vika korjataan tai mistä saa hankittua varaosia. Osallistaminen, osallistuminen, mahdollisuus vaikuttaa ovat tärkeitä asioita, ei pelkästään avustustyössä vaan kaikessa.

Onneksi mukana on ilon hetkiä, muuten tämä olisi tosi raskasta luettavaa. On se vaan niin järkyttävää, miten erilaisissa olosuhteissa tällä pallolla eletään ja selviydytään. Keniassa mukana on lisäksi erilaisia heimoja kulttuureineen, joten eri alueille ei mennä tuosta noin vaan tekemään avustusprojektia. Jos kulttuurissa on mukana vanhoja - kenties väkivaltaisia - perinteitä, ei niitä muuteta hetkessä vaikka kuinka ulkopuolelta tultaisiin kertomaan niiden olevan väärin. 

Lukusuositus ihan kaikille! 

Koti Keniassa on luettu esimerkiksi blogeissa Kirjahilla, Sheferijm - Ajatuksia kirjoista sekä Anun ihmeelliset matkat.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 37, "kirja, joka herättää voimakkaita tunteita". Kirja joka maasta -haasteeni saa Kenian. 

Huh, viimein saan Vuosi Afrikassa -lukuhaasteeni korkattua! On ollut lukemisen kannalta huono alkuvuosi; on ollut tiettyä lukujumia niin ettei mikään kirja etene, välillä ei ole päivässä tunnit riittäneet lukemiseen. Mutta tästä se toivottavasti taas lähtee. 

Vuosi Afrikassa -lukuhaaste

 

Olin marraskuussa kahden viikon lomalla Sansibarin saarella. Jo ennen lomaa, ja etenkin sen aikana, tajusin kuinka vähän tiedän Afrikasta, alkaen ihan siitä kuinka harvan maan osaan sijoittaa kartalle oikein. On siis lukuhaasteen paikka! 

Vuosi Afrikassa -lukuhaaste (#vuosiafrikassa) kestää koko vuoden 2024, saa tulla mukaan ken haluaa :) 

Sansibar kuuluu Tansaniaan, johon liittyviä kirjoja on ilmestynyt lähiaikoina ainakin Riikka Palanderilta ja Irja Aro-Heinilältä. Toivon haastevuoden aikana löytäväni kirjallisuutta suomeksi, mutta jonkun verran varmaankin luen englanniksi. Toivon myös, että kirjallisuus kattaa mahdollisimman monta maata. Yritän löytää karttakuvan, josta voin värittää maita sitä mukaa kun olen kuhunkin liittyvän kirjan lukenut. Ja jos tuntuu siltä, että vuosi ei riitä, jatketaan haastetta toinenkin vuosi. 

 

Hei hei vuosi 2019, tervetuloa 2020. Yhteenvetoa ja tulevan suunnittelua

Vuosi 2019 oli kirjojen suhteen kovin vaihteleva. Luin paljon erinomaisia kirjoja, mutta toisaalta myös niitä mitäänsanomattomia, kiitos lukuhaasteiden... Uutuuskirjoissa taso on kova, niin uusilla kuin vanhoilla tekijöillä. Samaa lienee odotettavissa myös tänä vuonna.

Oma lukuhaasteideani oli Maailman ympäri 80 päivässä. Luin siihen 14 kirjaa:

• Olli Jalonen: Merenpeitto
• Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi
• Julia Navarro: Vaiennut veljeskunta
• Matti Korhonen: Suezin rauhansoturit
• Clive Cussler & Graham Brown: Rajumyrsky
• Sujata Massey: Murha Bombayssa
• Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
• Adam Hall: Surmantanssi Singaporessa
• Janice Y. K. Lee: Pianotunnit
• Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne
• James Patterson: Kuka kuolee ensin?
• Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa
• Hanna Tuuri: Tuulen maa
• Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa

Jos joku olisi kysynyt, mitä luin haasteeseen, olisin todennäköisesti muistanut 4-5. Muutama on sellainen, että en varmasti olisi muistanut vaikka kuinka olisin miettinyt. Tämän haasteen kanssa kävi niin, että kuusi kirjaa oli helmiä ja kahdeksan pakkopullaa. Mutta tulipa tehtyä!

Kanssani maailmaa kiersivät Paula blogista Kirjan pauloissa sekä Aino blogista Sheferijm - Ajatuksia kirjoista!. Kiitos kun lähditte matkaan!

Helmet-lukuhaaste aiheutti perinteisesti päänvaivaa; alkuvuodesta luin kirjoja jotka eivät sopineet mihinkään haastekohtaan joten loppuvuodesta tuli kiire ja jouduin hakemalla hakemaan sopivia kirjoja. Mietin, että jättäisinkö ensi vuoden Helmet-haasteen väliin mutta kun lista julkaistiin, totesin että minullahan on jo lainassa kirjoja ainakin neljään kohtaan. Eli taas mennään!

Bongasin Ainolta kiinnostavan haasteen, lähden mukaan Pariisi - Dakar - kirjaralliin. Ei ole maailman helpoin haaste, kun pitää löytää kirjoja mm. Maliin ja Burkina Fasoon liittyen. Mutta on vaan niin kiinnostava haaste että en kertakaikkiaan voi ohittaa!

Töissäni jätin loppuvuodesta alakouluyhteistyön sivuun, se siirtyi toiselle työntekijälle siksi aikaa kun teen kirjastotoimenjohtajan sijaisuutta. Haluan kuitenkin pysyä kartalla siitä mitä lastenkirjallisuudessa tapahtuu, ajatukseni onkin postata lastenkirjoista kerran viikossa, teemalla Lastenkirjalauantai. Kyseessä ei ole varsinainen haaste, vaan pyrkimys sekä ylläpitää omaa ammattitaitoani että laajentaa lastenkirjallisuuden osuutta postauksissani. 

Ihanaa uutta vuotta kaikille, nautitaan hyvistä kirjoista ja toivotaan ettei lukujumi iske! 

Maailman ympäri 80 päivässä. Pysähdys 5: Suez

Matti Korhonen: Suezin rauhansoturit
Matti Korhonen 2010
192 s. + 42 kuvasivua

Ai nyt tuli hankala pysäkki! Olin valinnut lasten seikkailukirjan, mutta se oli vuodelta 1958 eikä sitä sitten löytynytkään Tampereelta kirjaston varastosta. Piti tehdä äkkiä suunnitelma B. Olisin halunnut lukea kaunokirjan, mutta koska Egypti-aiheiset ovat usein mallia tiiliskivi, ja koska lukuaikaa oli vain kaksi päivää niin päädyin tietokirjaan.

Peltiheikillä ei puolusteta edes pientä rauhaa. Pitää olla tykkejä, panssareita, pommeja, sotakoneita joka lajia. Vasta silloin rauhantekijöillä on sananvaltaa. Älä hitossa tuommoisia puhu! Säikähtävät. Jättävät sotimisen siihen. Me jäämme kotiin tupajumeiksi! Peltiheikki ja puukko olkoon aseemme! Niiden avulla käymme jaloon taistoon maailmanrauhan puolesta. 

Mitä me aseilla! Ei yhtään mitään. Ei meitä kukaan uskalla ampua. Koko maailma tietää, että Suomen pojat olivat talvisodassa Tikkakosken mainosmiehiä. Jos eivät muista sitä, karjaistaan perkeleesti, että Härmästä ollaan ja Kauhavalle tullaan! Jos eivät usko meitä, pötkitään karkuun pirunmoista vauhtia. 

Kirjoittaja Matti Korhonen on itse osallistunut siihen vuosien 1956-1957 YK-operaatioon, josta tässä kirjoittaa. Tarina perustuu vuosikymmenten takaisiin muistiinpanoihin. Pakko todeta, että tämä ei ollut minun kirjani. Joitain hienoja kohtia oli, mutta perusongelma minun lukumakuuni on se, että alueen kulttuuri ja itse operaatio jäävät täysin sivuosaan, kun Suomi-pojat keskittyvät ryyppämään ja pyrkimään paikallisten naisten hameen alle. Esimerkiksi vankien kuljetusoperaatiosta olisi lukenut mieluusti tarkemman kuvauksen kuin yhden lyhyen kappaleen verran (kyseisen luvun muut kolme sivua käsittelevät naiskersantin muotoja ja israelilaisten mereen lakaisemista). 

Jos paikallista kulttuuria kuvataan pidemmälti, se keskittyy lähinnä torikauppaan ja siellä tinkaamiseen. Sinänsä hauskaa luettavaa, mutta olisin kaivannut monipuolisuutta. Nyt minulle ei jäänyt oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa maisemista ja rakennuksista. Päällimmäinen tunne on ärsyyntyminen siitä, että mennään rauhanturvatehtäviin ja keskitytään pontikan keittämiseen, plus että naislukijana sain inhonväristyksiä naisten esineellistämisestä ja siitä, että heistä puhutaan melkoisen halventavasti - olivat kyseessä sitten paikalliset naiset tai suomalaiset, jotka lähettivät rauhanturvaajille kirjeitä.

Onneksi matka jatkuu, seuraava pysäkki on Kalkutta. Enpä tiedä vielä, kuinka helposti siihen liittyviä kirjoja löytyy mutta jos ei siihen niin ainakin Intiaan. 

Maailman ympäri 80 päivässä. Pysähdys 4: Brindisi / Italia

Torinosta matkan pitäisi jatkua Brindisiin, mutta koska en löytänyt siihen liittyvää kirjaa niin on tyydyttävä Italia-aiheiseen.

Hannu Mäkelä: Syksy Venetsiassa

Kansi Markko Taina

Tammi 2006

392 s.

Kun Brindisi osoittautui vaikeaksi kohteeksi, päädyin tutkailemaan kirjahyllyäni ajatuksella, että täytyy siellä olla joku Italiaan liittyvä kirja. Olihan siellä, esimerkiksi Syksy Venetsiassa, jonka olen lukenut aiemminkin mutta postausta en ole tehnyt ennen tätä.

Jaakko Uusitalo ajautuu pienoiseen kriisiin. Eläkepäivät ovat koittaneet, ja vaimo haluaa erota. Vaimo ei enää jaksa Jaakkoa, mokomaa Casanovaa. Siitä Jaakko saa kimmokkeen alkaa tutustua tähän tavallaan tuttuun mutta silti tuntemattomaan hahmoon. Hän pakkaa mukaan 4000 sivua Casanovan elämäkertaa ja matkustaa Venetsiaan. Pian hän tapaa nuoren naisen, Marian, joka tekee opinnäytetyötä Romano Scarpan arkkitehtuurista. Jaakko ihastuu nopeasti, ja liimautuu Marian mukaan. He kulkevat sekä Casanovan että Scarpan jäljissä. Marialla ei ehkä ole yhtä voimakkaita tunteita kuin Jaakolla, mutta omassa vapaudenkaipuussaan hän tarttuu tähän. Rakkaussuhteesta ei voi puhua, pikemminkin kumppanuudesta, jolla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta ja molemmat tietävät sen.

Joskus kaikki päättyy, mikä tahansa hauskuus saa lopun, vain suru ja murhe ei, mietin sitten ja pysähdyn, katson Huokausten siltaa, olen kuin Thaimaassa maalatussa venetsialaisessa toritaulussa siinä: Minä ja Ponte dei Sospiri... Siltä se tuntuu, vaikka en itse ole surullinen, en juuri nyt; vain se sama painava raskas möykky on minun sisälläni kuten aina. Möykyn tuntee vaikkei tahtoisi, se painaa, vaikkei muistaisi, mutta en anna sen päästä mieleeni saakka. Rintakehän yli se ei kohoa. Jospa vanha lause "poissa silmistä, poissa mielestä" onkin totta vähän toisella tavalla. Kipua ei ole, kun sitä ei ajattele. Jos minulla joku motto on enää jäljellä, niin tämä. 

Tarinan tempo on verkkainen, mikä sopii siihen mainiosti. Mikäs kiire tässä, kuljeskellessa Venetsiassa ja Veronassa. On aikaa pysähtyä havainnoimaan asioita, ihailemaan taidetta, pohtimaan elämää ja rakkautta. On paljon hienoja lauseita, joita on jäätävä miettimään. "Rakkaus vie järkeviä ihmisiä muassaan hetken ja heittää ties minne, josta sitten rakkauden kuoltua on taas palattava takaisin. Paikkaan, jota useinkaan ei enää ole."

Vaikka Jaakko rakastuu, tunnelma ei kiihkene vaan pysyy kotoisan lämpimänä. Hän antaa itsensä toisinaan kuvitella (mahdottomia) asioita, mutta on pääasiassa realisti. Kun tilanne on mikä on, silloin on tärkeää pysytellä hetkessä eikä haihatella liikoja. Hänen ajatusmaailmassaan on monenlaisia viisaita elämänohjeita. 

Maria jää minulle etäiseksi. Hän tulee ja on, mutta jotenkin en saa häneen tarttumapintaa, en vaikka hänen elämäntilanteensa kerrotaankin. Hän on jotenkin laimea ja jää varjoon. En saa hänestä kuvaa mieleeni, toisin kuin Jaakosta. 

Venetsian voi mieltää yhdeksi päähenkilöksi, sumuineen ja kapeine katuineen se myös tuntuu kotoisalta - vaikka en ole siellä koskaan käynyt. Lukiessa on jotenkin turvallinen olo koko ajan. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 30, "kirjan kannessa on kaupunkimaisema"; kansikuva on Michele Marieschin maalaus Rialton silta Venetsiassa. 

Maailman ympäri 80 päivässä. Pysähdys 2: Pariisi

Matkallamme maailman ympäri olemme saapuneet Pariisiin. Mietin, otanko kaikki alkupään pysähdykset mukaan, mutta päätin ottaa. Vernen kertoja hyppää Lontoosta suoraan Adeniin, mutta Phileas Fogg kirjaa niiden väliin Pariisin, Torinon, Brindisin ja Suezin. Ei helpoimpia kohteita löytää kaunokirjaa mutta parhaani yritin! 

Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi
Ranskankielinen alkuteos Un peu plus loin sur la droite (1996)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus
272 s.

Fred Vargas on tunnettu Adamsberg-sarjasta, mutta on hän kirjoittanut muutakin. Uutuusteos Muistoksi käynnistäsi on toinen osa Kolme evankelistaa - sarjasta, mutta sanoisin että ykkösosaa ei suinkaan tarvitse lukea ensin - etenkin kun tämä kakkososa on aiemmin suomentamaton, toisin kuin ykkös- ja kolmososat. Tämä toimii itsenäisenä, edellisen osan tapahtumiin viitataan vain hyvin lyhyesti. Lisäksi evankelistat ovat sivuosassa, toinen toistaan pienemmässä roolissa, kun parrasvaloissa loistaa Louis Kehlweiler. 

Louis Kehlweiler on potkaistu pois työstään sisäministeriössä, niinpä hänellä on runsaasti aikaa tarkkailla Pariisin tapahtumia. Hän on numeroinut kaupungin penkkejä, jotta voi helposti kertoa missä mitäkin tapahtuu. Paitsi että hän itse on ainoa, joka muistaa miten numerointi menee. 

Eräänä iltana Louis havaitsee koirankakassa luunpalan. Hän on vakuuttunut siitä, että kyseessä on ihmisen luu. Mutta kuinka vakuuttaa poliisi, etenkin kun hänen komisarioystävänsä Adamsberg on lähtenyt muualle? No, eipä siitä mitään tule. Louis ei kuitenkaan ole sitä tyyppiä, joka jättää asiat puolitiehen. Jos poliisi ei puutu asiaan, hän selvittää luun tarinan itse. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, hän onnistuu, apunaan rupikonnansa Bufo sekä evankelistoista etenkin Marc. Tapahtumat alkavat Pariisissa mutta päättyvät Bretagnessa, Port-Nicolasin pikkukylässä.

- Onko sinulla kunnon syy epäillä murhaa vai oletko vain keksinyt hyvän tarinan?

Louis irvisti.

- Murha ei ole mikään hyvä tarina, Marthe, enkä minä ole niissä puuhissa sen takia, että saisin jotain tekemistä. Penkin numero 102 tapauksessa saatan olla väärässä ja toivon, ettei touhuun liity mitään rikollista. Asia kuitenkin vaivaa mieltäni, enkä ole vielä varma mistään, ja sen takia en luovuta. Käyn siellä vielä vilkaisemassa. Nuku hyvin. 

- Eikö sinunkin olisi parempi nukkua? Mitä sinä menet katsomaan?

- Pissiviä koiria.

Marthe huokaisi. Mitään ei ollut tehtävissä. Ludwig oli sinnikäs ja eteni kuin jarruton juna. Hidas mutta jarruton juna.

Pidän vallan paljon Vargasin tyylistä kirjoittaa. Teksti vilisee kuivakkaa huumoria, kuitenkin niin että asioita ei lyödä leikiksi. Vargas on mestari osoittamaan, että vaikka asiat ovat vakavia niin niitä ei tarvitse käsitellä tiukan asiallisesti. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja heissä on särmää. Monet heistä tuntuvat läheisiltä, melkein ystäviltä. Ihan hyvin voisin kuvitella itseni puiston penkille istuksimaan Louisin ja Bufon kanssa. 

Tästä alkaa lukuhaaste Maailman ympäri 80 päivässä

Tästä se alkaa, matka maailman ympäri! Lähdemme tänään liikkeelle Lontoosta ja tarkoitus on palata samaan paikkaan juuri ennen joulua. Reittimme on: Lontoo - Pariisi - Torino - Brindisi - Suez - Aden - Bombay - Kalkutta - Singapore - Hongkong - Jokohama - San Fransisco - New York - Queenstown - Lontoo. Ihan jokaisesta kaupungista en löytänyt kirjaa, joten osa liittyy siihen maahan missä kaupunki sijaitsee. 

Olli Jalonen: Merenpeitto

Kansi: Anna Lehtonen
Otava 2019

462 s.








Ensimmäinen etappi on Lontoo, jonne meidät johdattaa Angus Olli Jalosen kirjassa Merenpeitto. Kirja on jatkoa Taivaanpallolle, mutta mielestäni toimii oikein hyvin myös itsenäisenä lukukokemuksena. Taivaanpallo kertoo Anguksen lapsuudesta, nyt hän on 16-vuotias nuorukainen. Lapsuusajan tapahtumiin ja kokemuksiin palataan ajoittain, mutta pääosin ollaan nykyhetkessä. Mennyt kurkottaa nykyhetkeen, täydentäen sitä, mutta pitkälti katse on tulevaisuuteen.

Angus asuu Edmond Halleyn taloudessa, on puoliksi perheen palvelija ja puoliksi Halleyn apulainen. Siinä missä Taivaanpallossa katse suunnataan avaruuteen, Merenpeitossa kohteena on merenalainen maailma. Halley haluaa päästä tutkimaan vedenalista, mutta jotta sinne voi päästä, täytyy tehdä tutkimuksia. Aina se ei ole helppoa, sillä vesi voi olla armoton. 

Aikuistuminen saa Anguksen hiukan hämilleen. Toisaalta hän tuntee itsensä poikaseksi, toisaalta hän kasvaa pituutta ja miehistyy, kolkutteleepa lopulta kolmenkympin rajapyykkiä. 1600-luvulla ei niinkään olla teini-ikäisiä, vaan muutos lapsesta aikuiseksi tapahtuu varsin nopeasti. Angus päätyy Halleyn mukana ensin Chesteriin, sitten takaisin Lontooseen ja lopulta tutkimusmatkalle valtameren yli. Vaikka vesi on pääelementti, ovat tähdet ja avaruus aina Anguksen sydäntä lähellä.

Koska olen ollut Lontoossa jo pian viisi vuotta ja koska herra Halley vietti Saint Helenalla vuoden verran, olen nähnyt hänet läheltä kuuden vuoden ajan. Se on hyvä kolmasosa minun elämästäni. Herra Halleyn elämästä kuusi vuotta on viidesosa niin että ehkä hän myös osaa nähdä minun päältäni, mutta sitä en kyllä tiedä enkä ole ollenkaan varma koska hänellä on sentään paljon elämässä ja kymmeniä ystäviä ja satoja jos ei tuhat tuttua ja kollegaa luonnonfilosofian ja tiedon laajassa maailmassa.

Kun syömme hän määrää että meille on tuotava joenvarteen aamupäivällä eväskorillinen ruokaa ja useampaan villasukkaan pakattuja pulloja joissa on kiehuvan kuumaa vahvaa mehua. Se on pienellä tavalla juhlallinen hetki koska lähdemme tekemään koetta jossa minä olen pääosassa. Vähän siihen suuntaan herra Halley Bethille ja palvelustytöille sanookin. En kehtaa katsoa Henriettaa enkä ketään kohti etteivät he huomaa että olen sisältä ylpeä vaan yritän olla yhtä tavallisesti kuin herra Halley sanoisi mistä tahansa muusta asiasta.

Pidän valtavasti Jalosen kielestä. Huomasin lukevani monia kohtia uudelleen, ihan vaan nauttiakseni sanojen virrasta. Jalonen kuvaa todella hienosti Angusin kahta puolta, sitä että hänessä on vielä lasta jäljellä vaikka onkin aikuisten töissä. Että aikuiseksi tuleminen on vähän pelottavaa. Uudet tunteet hämmentävät, lisäksi maailma muuttuu sekä pienemmäksi että avarammaksi. 

Tarina on vangitseva. Asiat tapahtuvat hitaasti mutta varmasti. On paljon yksityiskohtia niin maisemissa kuin henkilöissä, tarinan maailma elää ja hengittää. Kirjaa ei voi lukea nopeasti harppoen, ei, siitä nautitaan hitaasti ja toivotaan että se ei loppuisi ollenkaan. On monia huikean hienoja jaksoja, joista ykkössuosikikseni nousi Anguksen tekemä kohokartta, pienoismalli Lontoosta.

Oioi, minä rakastan tätä kirjaa!

Herra Halleyssa on valo ja minä olen hänen varjonsa, eikä kuitenkaan ole niin. Olen hänen valossaan mutta en varjosta siitä mitään pois vaan saatan olla ehkä valo itsekin. Jos jokainen on niin minäkin olen. Kun se ajatus tulee mieleen virkarattaiden hytissä, ojentaudun istuimella parempaan ryhtiin koska hetken ehtii tuntua yhtä varmalta ja suurelta kuin joskus ennen on tuntunut. Vaikka itsekehua ja kuvittelua se kuitenkin on, vaihtuu sitten mieleen yhtä nopeasti mutta en anna sen lannistaa edellistä ajatusta. Voin olla valo minäkin, en suurena kuin isäntäni mutta pienempänä, enkä silti ole kokonaan hänen lainavalossaan enkä siis niinkuin kuu valaisee vain auringon valovoiman vuoksi.

Helmet-lukuhaasteeseen haluan tämän kohtaan 43, "kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi", olkoonkin Angus jo 16-vuotias tarinan alkaessa. 

Lukuhaaste: Maailman ympäri 80 päivässä

Viime syksynä pidin kirjavinkkausta ja keräsin kirjakärryjä kahdeksasluokkalaisille aiheena "Lukemalla maailman ympäri". Yksi vinkatuista oli tietysti teeman klassikko eli Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä, joka onneksi on olemassa myös selkokirjana. 

Tuosta sain idean: entäs jos tekisin blogihistoriani ensimmäisen itsekeksityn lukuhaasteen? Nimenomaan niin, että haasteessa noudatetaan Phileas Foggin matkan aikataulua ja karttaa. Pian totesin, että Fogg on pysähtynyt paikoissa, joihin liittyvää kirjallisuutta ei ole kuin korkeintaan jokin yksittäinen matkaopas. Tehkäämme siis niin, että oikea maa riittää, ei tarvitse olla juuri siihen tiettyyn kaupunkiin sijoittuva kirja. 

Haasteen säännöt:

• Haasteen voi aloittaa milloin tahansa. Jos haluat aloittaa heti, ole hyvä. Jos haluat aloittaa samaan aikaan kuin milloin Fogg lähti liikkeelle, alkamispäivämäärä on 2.10. Voit lukea siihen tahtiin kuin Fogg liikkuu, aikataulu tähän on alempana. 

• Kohdemaat ja -kaupungit sekä aikataulu noudattavat Vernen tekstiä. Olen poiminut sieltä päivämäärät, milloin Phileas Fogg on saapunut minnekin. Noudatan Vernen aikataulua, en Foggin. Alkumatkasta Fogg kirjoittaa muistiinpanoihinsa olleensa Lontoon ja Adenin välissä Pariisissa, Torinossa, Brindisissä ja Suezissa. Mutta koska Fogg ei enää myöhemmin mainitse paikkoja ja päivämääriä, päätin jättää hänen listauksensa pois. Jätin pois myös Ison-Britannian Queenstownin; Amerikan-laiva saapui sinne ja sieltä lähdettiin junalla Lontooseen jonne saavutaan samana päivänä.

• Lukuaikaa on 80 päivää eli mikäli aloitat 2.10 urakan tulisi olla valmis 21.12. Postausaikaa on hieman pidempään eli kuun loppuun asti. Näin ollen lukuhaaste kestää koko vuoden :) En kuitenkaan aio olla niuhottaja, eli jos käytät lukemiseen 360 päivää niin se on täysin ok. Tai jos aloitat 2.3. ja olet valmis 21.5. Oma suunnitelmani on aloittaa 2.10, toivottavasti muistan :D 

• Suosittelen linkittämään postaukset alle kommenttikenttään, joko yksittäin tai linkkinä koostepostaukseen. Yritän havaita kaikki ja laittaa mukaan omaan koontiini. Käytäthän postauksissa hashtagia #maailmanympäri80päivässä 

• Matkan aikataulu on tämä:

         Lontoo / Iso-Britannia (2.10.)

         Aden / Jemen (14.10.)

         Bombay eli nykyään Mumbai / Intia (20.10.)

         Kalkutta / Intia (25.10.)

         Hongkong / Kiina (6.11.)

         Jokohama / Japani (14.11.)

        San Francisco / Yhdysvallat (3.12.)

        New York / Yhdysvallat (11.12.)

        Lontoo / Iso-Britannia (21.12.)

Kuka lähtee mukaan? :) 

PS. Tiedän että kuvassa oleva teksti on pienellä. Sain lisättyä tekstin ja vaihdettua värin, mutta suurentaminen ei onnistunut. Ainakaan vielä, yritän toisena päivänä uudelleen.

Ebbe Sadolin: På vandring i Venedig

Ebbe Sadolin: På vandring i Venedig
Tanskankielinen alkuperäisteos Vandringer i Venedig (1956)
Ruotsiksi kääntänyt Axel Ljungberg
Schildts 1957
174 s.

Finlandssvenska läsutmaningen on edennyt seuraavaan osaan. Syyskuun kirjasta ehdin postata vasta nyt, se on kyllä luettu jo jokin aika sitten. Kuukauden teemana oli "en bok från ett antikvariat". Nyt vasta huomasin, että tämähän onkin Tampereen yliopiston kirjaston poistomyynnistä, eikä antikvariaatista. Menköön silti. Muistan kun ostin kirjan, olin samaan aikaan ihastunut ja hämmästynyt. Piirroskuvitus oli yllätys, samoin se että sivut olivat reunasta kiinni toisistaan. Sydän verta vuotaen leikkelin niitä veitsellä auki, koska halusin saada sivut näkyviin ja tekstin luettavaksi. Tällä uudella lukukierroksella olen edelleen yhtä ihastunut.

Ebbe Sadolin on kirjoittanut useita matkaoppaita, På vandring i Venedig on sarjan viides. Muissa tuohon mennessä ilmstyneissä on vaelleltu Lontoossa, Tukholmassa, Pariisissa sekä Firenzestä Roomaan. Oletan Sadolinin kuvittaneen kirjansa itse, ainakaan nimiölehdeltä ei löytynyt kuin hänen ja ruotsintajan nimet. Kuvitus onkin ehkä kirjan kiinnostavin osuus. Kuvat ovat taidokkaita ja niistä saa hyvän käsityksen Venetsiasta. Mukana on sekä yleisnäkymiä että yksityiskohtia, esittelyssä on sekä palatseja ja toreja että ruokalautasen tyypillistä sisältöä, liukkaita rappusia ja paikallisia asukkaita. 

Kirkko, joka ei ole juurikaan suurempi kuin amerikkalainen autotalli

Kirjassa on esitelty Venetsian tärkeimmät nähtävyydet ja kerrottu joidenkin historiasta hyvinkin tarkkaan. Samalla kuitenkin rohkaistaan matkailijaa heittäytymään ja muistutetaan, että vaikka karttaa lukisi kuinka tarkkaan, niin todennäköisesti jossain vaiheessa eksyy ja löytääkin itsensä joltain idylliseltä pikkutorilta. Venetsia on ainutlaatuinen labyrintti. 

Ty Venedig är nog en bland de städer i världen, som det är vanligast att hitta i. Gatorna är smala, och samtidigt är husen så höga, att man ibland får en förnimmelse av att gå i en lång, mörk korridor. Och när till råga på  det korridoren vrider sig än till vänster och man inte har någon fri utsikt, är det tämligen hopplöst att orientera sig. 

Man andas lättnad ut, när man kommer till en av stadens 400 broar, för här är det väl ändå litet utsikt. Pyttsan, det är ofta bara en ny korridor, även om det är vatten i den här gången. 

Men likväl ljusnar det förr ellen senare, för så småningom kommer man ju till en av de små öppna platserna med en kyrka eller ett par trottoarkafé, där den vilsegångne kan samla krafter och studera sin stadskarta igen.

Men har man en karta över stan är det väl bara att läsa gatornas nam och följa dem, eller hur?

Ånej, så lått går det inte, för många av gatorna är så små och smala att det inte finns plats för namnet på kartan. T.o.m. på de någorlunda omfångsrika kartorna måste man nöja sig med att markera de viktigaste stödjepunkterna.

Tämä on varsin hauska matkakirja. Sadolinilla on persoonallinen ja humoristinen tyyli kertoa asioista. Vai miltä kuulostaa: "Engelsmannen förklarar stolt att han har klarat Colleoni på 16 minuter från kajen vid Dogepalatset, gått i fel bara tre gånger och stoppats två gånger av oväntade kanaler. Och han tror att han med fortsatt skall klara den på 13 eller 14 minuter." :) Sadolin kuvailee kaupunkia hyvin elävästi, kertoo väreistä ja tuoksuista. Monet yksittäiset tapahtumat ja tuokiokuvat ovat kuin kaunokirjasta. Kaupungin, taiteen ja arkkitehtuurin historia kietoutuu osaksi paikallisten arkielämää ja turistien kokemuksia.

En ole koskaan käynyt Venetsiassa, joten en osaa sanoa kuinka hyvin kirjan sisältö on edelleen paikkansapitävä. Toisaalta, eivät nähtävyydet välttämättä muutu miksikään 60 vuodessa. Samat taulut ovat samoissa museoissa, gondolit ja moottoriveneet kulkevat edelleen, kirkot seisovat paikoillaan. Kiinostuksen tämä kyllä herättää; kovasti tekee mieleni päästä Venetsiaan haahuilemaan, eksyilemään, löytämään pieniä helmiä matkaoppaiden ulkopuolelta. 

Lokakuu on jo pitkällä, ja haasteen seuraava kirja luettavana. Koska olen nainen, lukemistona on "en deckare skriven av en man". Siitä lisää kuun vaihteessa.

Tämän haluan laittaa Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "kirja lisää hyvinvointiasi". Matkakirjojen lukeminen tekee sitä aina, lisäksi tässä kirjoitustyyli ja kuvitus herättävät riemua.

Tua Forsström: En kväll i oktober rodde jag ut på sjön: dikter

Tua Forsström: En kväll i oktober rodde jag ut på sjön: dikter
Schildts & Söderströms 2012
43 s.

Finladssvenska läsutmaningen on edennyt toukokuuhun, jonka teemana on "poesi tryckt efter år 2002". Tällä kertaa kirjan valinta ei ollut helppo. Kotikirjastossamme ei ole ruotsiksi kuin muutama runokirja, ja ne on painettu haastetta ajatellen liian kauan sitten. Siispä tutkailin tietokannasta Pirkanmaan tarjontaa ja päädyin Tua Forsströmin teokseen En kväll i oktober rodde jag ut på sjön. Valintaperusteena tällä kertaa lähinnä kirjan kaunis nimi ja viehättävä kansi. 

Mörkret, regnet, vänligheten

En kväll med rosor som dalar till bottnen

långsamt en frusen gata i Mejlans en alldeles vanlig kväll

Näin kirja alkaa, ja ainakin minun innostukseni heräsi välittömästi. Yksittäiset sanat ovat kauniita, ja yhdessä ne luovat hyvin visuaalisen ja vahvatunnelmaisen tuokiokuvan. Tulee olo, että lukija on itse sateisella kadulla Meilahdessa. Minulle runon ruusut ovat punaisia, tuoden väriä keskelle pimeää ja jääriitettä.

Avausrunon sanat ja tematiikka toistuvat läpi koko kirjan. Lukiessa on turvallinen olo. On pimeää ja tummia värejä mutta myös ruusuja, jotka minulle ovat tässä aina vaan yhtä kirkkaanpunaisia. On jäätä ja lunta mutta samalla lämpöä, lähdön tunnelmaa ja paluun odotusta. 

(Flicka i gula stövlar)

Det snöade för första gången

den sextonde december i Brunakärr

   väldiga milda flingor som smalt på fläcken

Flickan i gula stövlar sprang längs vägkanten

  och backade försiktigt i sina blöta spår

Det finns kanske platser inom oss där vi inte har varit?

Hon mumlade för sig själv, hon såg så lycklig

  och koncentrerad ut. Vi dras till allt som

besitter en hemlighet, jag skall berätta

  för dig när vi ses. Faller den milda belysningen

Runojen lukeminen ei ole helppoa, ei millään kielellä. Eikä sen tarvitsekaan olla. Yhtä oikeaa tulkintaa ei ole, eikä lukijan tarvitse tietää mitä kirjoittaja on halunnut sanoa. Lukija on vapaa nauttimaan lukemisesta, keskittymään kieleen ja runon kuviin. Tämän kirjan kohdalla tuntui jo kahden ensimmäisen runon jälkeen siltä, että luettuani loppuun aloitan saman tien uudelleen. Forsströn kirjoittaa kaunista kieltä, sanoja joita haluaa makustella uudelleen ja uudelleen. Tunnelma on haikea mutta lämmin, pimeyden ja sateen keskeltä pilkahtelee iloa, valoa ja värejä. Vaikka sivumäärä on pieni, on kyseessä suuri kirja. 

Kesäkuussa seikkaillaan fantasiamaailmassa, joskin lohikäärmeettömässä. Aiheena on "en fantasybok som inte verkar innehålla några drakar". Tähän kohtaan ajattelin lukea Ritva Toivolan teoksen, joka ruotsiksi käännettynä on nimeltään Tomas Björnhjärta. Katsotaan toteutuuko ajatus vai osuuko tielle muita vaihtoehtoja.

Lapsuuteni kirjasuosikit: Elina Aro: Kiemurakatu 3

Elina Aro: Kiemurakatu 3
WSOY 1985
85 s.

Kia Luetaanko tämä? -blogista laittoi pystyyn ihanan Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteen. Haasteaikana helmikuun alusta elokuun loppuun luetaan niitä kirjoja, joita ahmittiin lapsena ja ehkä teini-ikäisenäkin.

Oma haasteeni alkaa kirjalla, jonka olemassaolon olin totaalisesti unohtanut. Keräsin kotikirjastossani kasan haastekirjoja, mutta Elina Aron sarjaa ei siellä enää ollut. En muista missä yhteydessä törmäsin siihen, mutta pakko oli tilata ykkösosa muualta. Kiemurakatu 3 oli yksi niitä kirjoja, jotka luin moneen kertaan. 

Milli perheineen muuttaa Kiemurakatu kolmoseen. Heti alussa käy selväksi, että kyseessä ei ole tavallinen perhe. Isä on uppoutunut kirjan kirjoittamiseen niin täysillä, että hänet kannetaan sisään tuolissaan. Aki osaa matkia viheltämällä melkein mitä tahansa ääntä. Muuttokuormassa on mukana esimerkiksi uimalammikko ja lentävä palmu. Unohtamatta isoäitiä, joka rysäyttää kylään ajamalla polkupyörällä seinän läpi!

Alakerrassa asuu Saara, hiukan arka ja yksinäinen tyttö. Reipas Milli kutsuu hänet kylään ja tytöt ystävystyvät nopeasti. Eikä aikaakaan kun perhe on tutustunut talon muihinkin asukkaisiin ja muuttanut heidän elämänsä pysyvästi. 

He tekivät veden pinnalla yhdessä kelluntakuvioita, heittelivät vesipalloa ja olivat hippasilla. He räiskyttivät vettä parkuvan Mooseksen niskaan ja kastelivat Olkamarian ylimmätkin lehdet

Koskaan ei tavallisella uimarannalla ollut näin hauskaa. Tätä olisi voinut jatkaa tuntikausia, ellei äiti olisi tullut komentamaan.

- Riittää tällä kertaa. Jos isoäiti tulee, ei lammikko saa olla esillä. Lääkäri on kieltänyt häneltä uimisen, ja hänelle tulee paha mieli, jos näkee uimalammikon. - Saatte vielä ottaa evääksi kookospähkinän.

Aki loikkasi vedestä ylös kuin opetettu delfiini ja sai Olkamarian kätköistä käsiinsä kookospähkinän, suuren kuin ajlkapallo.

He nousivat kuivattelemaan itseään kukkasten keskelle. perhoset lentelivät heidän yläpuolellaan, sirkat sirittivät jalkojen vieressä ja pörröinen kimalainen laskeutui Saaran polvelle.

Aki keinotteli auki kookospähkinän luorenja kaatoi jokaisen kouraan kookosmaitoa.

Vähän ajan kuluttua he pukivat ylleen, käärivät lammikon kokoon sohvanaluslaatikkoon ja vetivät eteisen maton paikoilleen. 

Kirjaa oli jännä ja hauska lukea. En oikeastaan tunnistanut yksittäisiä tapahtumia, mutta taisin tavoittaa sen kiehtovan tunnelman, joka minuun vetosi silloin liki 30 vuotta sitten kun tätä luin. Tarinan vähän vinksallaan oleva maailma hassuine tapahtumineen toimii yhä. Sehän se on hyvän kirjallisuuden merkki, vuosikymmenet kuluvat mutta tarina ei vanhene. Yhä nyt käsitellään samoja aiheita kuin Kiemurakatu 3:ssa; vanhempien urakeskeisyyttä, lasten ja vanhusten yksinäisyyttä, ystävystymisen helppoutta ja vaikeutta...

Myönnettävä se on, että haasteen myötä on kovasti hauskaa palata lapsuuden lukemiston pariin. Mitähän muita unohtuneita helmiä tuleekaan vastaan niin omien kuin muiden postausten myötä?

Helmet-lukuhaasteeseen saadaan kohta "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Helppoa, koska itse olen töissä kirjastossa ja tätä voin suositella lämpimästi niin lapsille kuin aikuisille :) 

Lukuhaaste: Andrei Guljaški: Zahov ja 07

Andrei Guljaški: Zahov ja 07
Suomentanut Pertti Valtakari
Tammi 1967
244 s.

Pitkään etsiskelin sopivaa kirjaa Idän pikajuna - haasteeseen Varnan kohdalle. Sääntöjen mukaan hyväksyttävää olisi lukea yleensä Bulgariaan tai Mustallemerelle sijoittuva kirja, mutta halusin kuitenkin lukea Varnasta, jos löytäisin kaunokirjan. Ja löysinkin, tosin se piti tilata muualta koska HelMet-alueen kahdesta kappaleesta toinen on kadonnut ja toista ei lainata kirjastosta ulos. 

Andrei Guljaškin Zahov ja 07 on hauska ja vauhdikas jännäri, jossa idän ja lännen ykkösagentit ottavat mittaa toisistaan 1960-luvulla. Brittiläinen 07 lähetetään Varnaan nappaamaan Konstantin Trofimov, fyysikko jonka kerrotaan keksineen uuden hurjan sotilaallisen aseen. Varnassa 07 saa kannoilleen vanhan vihollisensa Zahovin, joka pyrkii selvittämään ja estämään 07:n suunnitelman. 

Kunnon vakoojatarinan tyyliin tässä on takaa-ajoja, salakuuntelua, valepukuja, vääriä henkilöllisyyksiä, huijaamista, hämäämistä, oveluutta... Siis kaikkea mahdollista! Lukijana on välillä vaikea valita puolensa, toivooko Zahovin vai 07:n onnistumista. Tosin minulle jäi hämäräksi se, mitä seuraamuksia olisi kumman tahansa "voitolla". Trofimov kiistatta keksi jotain, mutta ei kerrota onko hän myymässä keksintöään itään tai länteen, tai ymmärtääkö hän ollenkaan että salaiset palvelut ovat siitä kiinnostuneita.

Hän muistuttaa hymyinensä ammattipeluria, joka on saanut käsiinsä erinomaiset kortit. Sivupeilissä näkyy jatkuvasti vihreä kovakuoriainen. Vihreä kovakuoriainen kiitää hänen jälkeensä, seuraa hänen kintereillään. Miten typerää, naurettavan typerää! Pitävätkö ne häntä naiivina, että kuvittelevat tuollaisen jäävän häneltä huomaamatta? Bulgarialaisten valvontaelinten auto, niinpä tietenkin. Mutta mitäpä siitä! Hän ei ole rakennellut minkäänlaisia illuusioita, ei ole pettänyt itseään perusteettomilla toiveilla, että nuo täkäläiset eivät huomaisi kiltin Lefèvren naamion takana piilevää kepposta. Hänestä on paljon mielenkiintoisempaa silloin, kun peli pelataan avoimin kortein. Jukravie! Sillä lailla on paljon rehellisempää, vahvempi voittaa. 

Hän laskee nopeuden yhdeksäänkymmeneen. Vihreä koppakuoriainen vähentää välimatkaa, kasvaa. Se muuttuu vihreäksi kilpikonnaksi sivupeilin syvyydessä.

Maantie nousee. Sadan metrin päässä tulee näkökentän ulkopuolelle jäävä, jyrkästi oikealle taittava kaarre. Kaksi beige-väristen sormikkaiden suojaamaa kättä liimautuu ohjauspyörään, auto varaa itselleen koko keskiväylän. Hänen jalkansa siirtyvät tukea etsiessään samanaikaisesti kytkimelle ja jarrulle.

Lukeminen oli varsin hauskaa, tietysti jo senkin takia että 1960-luvun kieli on paikoin hupaisan vanhahtavaa. Ja asiat ja olosuhteet ovat erilaisia: auto kiitää hurjaa vauhtia kun se etenee sata kilometriä tunnissa. Tärkeintä on toki se, että tarina on vetävä kuljettaen lukijaa pitkin Eurooppaa ja aina Etelämantereelle saakka. Lukijana yllätyin ehkä eniten siitä, millaisia kikkoja agentit tekevät. Ajatella, mitä kaikkea on osattu jo 50 vuotta sitten!

Zahov ja 07 on yhdenlainen dekkarihelmi, harmi vaan että se ja muut Andrei Guljaškin teokset saattavat olla kirjastoissa varastoaineistoa. Sieltä niitä tuskin löytää kukaan muu kuin satunnainen lukija. Mutta kiitos lukuhaasteen, sain tämän käsiini ja olihan se vallan mainio kesäkirja.

Lukuhaaste on alkanut!

Suomen Pakolaisavun järjestämä #Lukuhaaste alkoi eilen ja jatkuu syyskuun loppuun. Kampanjan idea on yksinkertainen: luetaan, mitä tahansa, ja jokaisesta luetusta tekstistä lahjoitetaan yksi euro Pakolaisavulle. Lahjoituksen voi tehdä lähettämällä viestin 1 € numeroon 16588, viesti siis lähetetään jokaisen lukukokemuksen jälkeen. Helppoa :) Rahoilla tuetaan lukutaitoa Afrikassa, tarkemmin sanottuna Ugandassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa. Haastankin kaikki lukijat mukaan! Voitte myös antaa omat kasvonne lukutaidolle ottamalla kuvan itsestänne ja lukemastanne ja julkaisemalla sen sosiaalisessa mediassa tunnisteella #Lukuhaaste. Helppoa sekin :)

Viime syksynä olin mukana vastaavassa kampanjassa ja tietysti lähdin mukaan tälläkin kertaa. Lukutaito on tärkeä monella tapaa. Se kasvattaa sanavarastoa, avaa mahdollisia maailmoja, antaa mahdollisuuden koulutukseen ja toimeentulon hankkimiseen.

Mitä luen, on vielä auki. Vaihtoehtoja on:

Orivedeltä kulkeutui matkalaukullinen kirjaston kirjoja, ja Lohjaltakin olen ennättänyt lainata ison kassillisen. Vaihtoehtoja on noin kaksikymmentäviisi :) Ja lähipäivinä jään töiden jälkeen kuljeskelemaan kirjastossa niin varmasti mukaan tarttuu taas jotain... Kaikkea en ehdi kuun loppuun mennessä mutta tavoitteena on lukea useita. Kun vaan tietäisi mistä aloittaisi, ehdotuksia otetaan vastaan!

Tässä lainassa olevat kirjani, ei ole pakko lukea jos ei jaksa :)

Diana Gabaldon: Muukalainen (lainassa ystävältä)

Matti Rämö: Polkupyörällä Intiassa

Moira Young: Rebel heart

Virginia Bergin: The rain

Lincoln Peirce: Iso Nipa on ykkönen

Chris Columbus & Ned Vizzini: House of Secrets: Battle of the beasts

Juha Hietanen: Seikkailujuoksija

Helmi Kekkonen: Suojaton

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Robert Galbraith: The silkworm

Kathy Reichs: Bones of the lost

Henni Kitti: Elävän näköiset

Jörn Donner: Poika ja isä

Stephen Fry: Fryn aikakirjat

Eoin Colfer: WARP: Pyövelin vallankumous

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

Kate Morton: Hylätty puutarha

Sally Green: Puoliksi paha

Juha Ruusuvuori: Koston enkeli

Tanja Pohjola: Lintu pieni

Arne Nevanlinna: Arne

Tanja Kaarlela: Menneen talven lumi

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Veera Salmi: Kaikki kevään merkit

Peter Sandström: Valkea kuulas

Lisäksi arvostelukappaleista on lukematta Anni Kytömäen Kultarinta, Jaana Ala-Huissin & Henry Ahon Hotelli ikuisuus, Pasi Ahtiaisen Jokakelin mies, Ralf Gothónin Hämähäkki sekä Long Play - artikkeli Serkkuni, ihmiskauppias.

Yritä tässä nyt sitten päättää minkä aloittaisi...