Lastenkirjalauantai: Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

 

Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

Vinjetit Johanna Junkala

Otava 2020

256 s.

Hannele Lampela on alkanut kirjoittaa kirjasarjaa nimeltä Talventaian tarinoita, josta on ilmestynyt avausosa Lumikuningattaren lumous. Sekä kirjan että sarjan nimi houkuttelevat lukemaan, kaunista kantta unohtamatta! Sarja esitellään kertomalla, että siellä "tarinat heräävät eloon". Ja kuten avausosan nimestä voi päätellä, tällä kerralla ollaan Lumikuningattaren maailmassa. 

12-vuotias Greta perheineen on muuttanut taas. He muuttavat lähes joka vuosi, koska isä ja äiti etsivät sitä täydellistä kotia, jossa voisi elää onnellista elämää. He eivät ymmärrä, että onni on kiinni asukkaista, ei seinistä. Heti muuton jälkeen vanhemmat riitelevät taas, ja taas kerran Gretan pikkuveli Kai kömpii hänen viereensä nukkumaan.

Mutta kun Greta herää seuraavana aamuna, maailma on muuttunut. Koti on erilainen, ulkona on tullut talvi elokuussa, kotiin on tullut kissanpentu - ja Kai on poissa! Gretan kauhuksi Kai puuttuu myös valokuvista, ja vanhemmat luulevat Kain olevan Gretan poikaystävä. Kun Greta huomaa, että Kukkukalliolle on yhdessä yössä noussut talo, hän lähtee sinne ottamaan selvää, mitä kummaa on tekeillä. Talossa on vaatekaappi, jonka kautta hän päätyy Talventaikaan. Siellä hänet valitaan kolmeviikkoiseen taikakouluun oppimaan taitoja, joiden avulla hän voisi pelastaa Kain Lumikuningattaren vallasta.

Greta tökkäsi sormensa maapallon pintaan, sulki silmänsä ja ajatteli Kaita sellaisena, kuin oli hänet viimeksi nähnyt. Hän kuvitteli makaavansa Kain vieressä omassa sängyssään. Pikkuveljen silmäripset levittäytyivät poskille kuin viuhkat ja vaalea, takkuinen tukka ulottui Gretan tyynylle asti. Yhtäkkiä maisena Kain ympärillä alkoi muuttua - Gretan sänky muuttui vitivalkoiseksi ja Kain silmäripsiin tuli pieniä jääkiteitä. Hän tajusi katselevansa veljeään Lumikuningattaren linnassa. Pieni muisku istui Kain korvan vieressä ja katseli ystävällisesti Gretaa. 

"Kai on kyllä turvassa, vaikka hän onkin Lumikuningattaren luona. Me seuraamme häntä jatkuvasti monin eri tavoin", Grimaldin ääni kuului jostain kaukaa.

Greta avasi silmänsä ja oli yhtäkkiä jälleen Grimaldin tornissa.

"No, miksi te ette sitten itse pelasta häntä", Greta tiuskaisi, mutta hänen sanansa eivät enää kuulostaneet yhtä vihaisilta.

"Siksi, koska se on sinun tehtäväsi", Grimaldi hymyili ja vetäisi Gretaa nenästä.

Pelastustehtävä ei ole helppo, sillä etenkin yksi koulun opettajista vaikuttaa suorastaan estävän Gretan pääsyä kursseista läpi. Tie Lumikuningattaren luo vie vaarallisen Hämärnotkon kautta, eikä historiakaan ole Gretan puolella, sillä vain kahdesti aiemmin joku on onnistunut kukistamaan Lumikuningattaren.

Tykkäsin tästä, tarina on monipuolinen ja kiinnostava. Siinä on joitakin varsin pelottavia kohtia, mutta vastaavasti myös niitä missä naurattaa ääneen. Talventaika on viehättävä ympäristö, joka on kuvattu eloisasti. Jäin heti miettimään, että tästä saisi mainion elokuvan. 

Ihan pienimmille lapsille en suosittele tätä yksin luettavaksi, mutta aikuisen kanssa kyllä. Muuten tämä kyllä menee kaikenikäisille alakoululaisille, ehkä vielä yläkoulunkin puolella. Sivuja on paljon ja fonttikoko on melko pieni, mutta tarina on mukaansatempaava. 

Lapsuuteni kirjasuosikit: Elina Aro: Kiemurakatu 3

Elina Aro: Kiemurakatu 3
WSOY 1985
85 s.

Kia Luetaanko tämä? -blogista laittoi pystyyn ihanan Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteen. Haasteaikana helmikuun alusta elokuun loppuun luetaan niitä kirjoja, joita ahmittiin lapsena ja ehkä teini-ikäisenäkin.

Oma haasteeni alkaa kirjalla, jonka olemassaolon olin totaalisesti unohtanut. Keräsin kotikirjastossani kasan haastekirjoja, mutta Elina Aron sarjaa ei siellä enää ollut. En muista missä yhteydessä törmäsin siihen, mutta pakko oli tilata ykkösosa muualta. Kiemurakatu 3 oli yksi niitä kirjoja, jotka luin moneen kertaan. 

Milli perheineen muuttaa Kiemurakatu kolmoseen. Heti alussa käy selväksi, että kyseessä ei ole tavallinen perhe. Isä on uppoutunut kirjan kirjoittamiseen niin täysillä, että hänet kannetaan sisään tuolissaan. Aki osaa matkia viheltämällä melkein mitä tahansa ääntä. Muuttokuormassa on mukana esimerkiksi uimalammikko ja lentävä palmu. Unohtamatta isoäitiä, joka rysäyttää kylään ajamalla polkupyörällä seinän läpi!

Alakerrassa asuu Saara, hiukan arka ja yksinäinen tyttö. Reipas Milli kutsuu hänet kylään ja tytöt ystävystyvät nopeasti. Eikä aikaakaan kun perhe on tutustunut talon muihinkin asukkaisiin ja muuttanut heidän elämänsä pysyvästi. 

He tekivät veden pinnalla yhdessä kelluntakuvioita, heittelivät vesipalloa ja olivat hippasilla. He räiskyttivät vettä parkuvan Mooseksen niskaan ja kastelivat Olkamarian ylimmätkin lehdet

Koskaan ei tavallisella uimarannalla ollut näin hauskaa. Tätä olisi voinut jatkaa tuntikausia, ellei äiti olisi tullut komentamaan.

- Riittää tällä kertaa. Jos isoäiti tulee, ei lammikko saa olla esillä. Lääkäri on kieltänyt häneltä uimisen, ja hänelle tulee paha mieli, jos näkee uimalammikon. - Saatte vielä ottaa evääksi kookospähkinän.

Aki loikkasi vedestä ylös kuin opetettu delfiini ja sai Olkamarian kätköistä käsiinsä kookospähkinän, suuren kuin ajlkapallo.

He nousivat kuivattelemaan itseään kukkasten keskelle. perhoset lentelivät heidän yläpuolellaan, sirkat sirittivät jalkojen vieressä ja pörröinen kimalainen laskeutui Saaran polvelle.

Aki keinotteli auki kookospähkinän luorenja kaatoi jokaisen kouraan kookosmaitoa.

Vähän ajan kuluttua he pukivat ylleen, käärivät lammikon kokoon sohvanaluslaatikkoon ja vetivät eteisen maton paikoilleen. 

Kirjaa oli jännä ja hauska lukea. En oikeastaan tunnistanut yksittäisiä tapahtumia, mutta taisin tavoittaa sen kiehtovan tunnelman, joka minuun vetosi silloin liki 30 vuotta sitten kun tätä luin. Tarinan vähän vinksallaan oleva maailma hassuine tapahtumineen toimii yhä. Sehän se on hyvän kirjallisuuden merkki, vuosikymmenet kuluvat mutta tarina ei vanhene. Yhä nyt käsitellään samoja aiheita kuin Kiemurakatu 3:ssa; vanhempien urakeskeisyyttä, lasten ja vanhusten yksinäisyyttä, ystävystymisen helppoutta ja vaikeutta...

Myönnettävä se on, että haasteen myötä on kovasti hauskaa palata lapsuuden lukemiston pariin. Mitähän muita unohtuneita helmiä tuleekaan vastaan niin omien kuin muiden postausten myötä?

Helmet-lukuhaasteeseen saadaan kohta "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Helppoa, koska itse olen töissä kirjastossa ja tätä voin suositella lämpimästi niin lapsille kuin aikuisille :)