Philippe Collin: Ritzin baarimestari
Ranskankielinen alkuteos Le barman du Ritz (2024)
Suomentanut Saana Rusi
Siltala 2026
411 s.
Kuusikymppisen Frank Meierin tie vei Itävallasta Amerikkaan ja sieltä takaisin Eurooppaan. New Yorkissa hän oppi baarityön salat, ja Pariisiin saavuttuaan sai työpaikan Ritzistä. Hotellin baarista tuli hänen elämäntyönsä ja ylpeytensä.
Kun kesäkuussa 1940 natsit valtaavat Pariisin ja tekevät Ritzistä yhden tärkeimmistä tukikohdistaan, Frank pysyy baaritiskin takana ja tarjoilee drinkkejä. Mitä muutakaan hän voisi tehdä, minne muualle mennä? Reilut neljä vuotta hän pysyy tyynenä, kuuntelee, piilottelee salaisuuksia ja toivoo kaiken olevan pian ohi. Baari on hänen turvapaikkansa, mutta pysyykö se sellaisena kun sota jatkuu jatkumistaan ja ihmisillä on mahdollisuus tienata rahaa salaisuuksia paljastamalla?
Frank Meier on aikoinaan lähtenyt pakoon elämää, jota ei tahtonut elää. Mukana on kulkenut salaisuus: hän on juutalainen.
Tänä iltana baarin ainoa asiakas Otto von Habsburg, Itävalta-Unkarin syrjäytetty kruununprinssi, hukuttaa ahdistustaan giniin. Natsit ovat luvanneet hänen päästään palkkion, ja hänen on paettava, ja pian. Jo tänä yönä.
Tiskin päädyssä istuessaan hän käy vielä kerran mielessään läpi viime viikkojen tapahtumia ja kulauttaa sitten Beefeater-lasinsa tyhjäksi. Sen jälkeen Böömin kruununprinssi nousee ja syleilee siroilla käsivarsillaan baarimestaria, joka voisi olla hänen isänsä. Frank jähmettyy paikalleen. Syleily tuntuu epilogilta. Otto von Habsburg sanoo hyvästit Euroopalle, ja muutaman päivän kuluttua hän on jo Washingtonissa. Ritzin baarimestari katsoo, kuinka hänen viimeinen asiakkaansa vanhasta maailmasta katoaa näkyvistä.
Tämä on samaan aikaan kiinnostava ja vähän häiritsevä lukukokemus. Baarissa viina virtaa ja kaikilla kirjan henkilöhahmoilla on yltäkylläisesti syötävää. Frank näkee kaduilla nälkäisiä ihmisiä, mutta katsoo nopeasti pois tuntien pienen vihlaisun siitä kuinka hyvin hänellä menee. Samaan aikaan hän kuitenkin baarissa järjestää väärennettyjä papereita juutalaisille ja auttaa heitä pakenemaan. Jotenkin tuo jatkuva juhliminen alkoi jo ärsyttää, kun samaan aikaan hotellin ulkopuolinen kurjuus jää lähes täysin huomiotta.
Suurin osa kirjan hahmoista on todellisia, ja lopussa kerrotaan miten heille sodan jälkeen kävi. Frankin apulainen Luciano on keksitty hahmo, ja hänen läsnäolonsa tarinassa on hyvin perusteltua. Hän on Frankin kanssa yllättävän vahva vastapaino natsiupseereille.
Tarina on poikkeuksellinen siksi, että se keskittyy vain yhteen, sota-aikanakin hyvin ylelliseen, paikkaan. Juhlat jatkuvat illasta toiseen, ja kun viina on käymässä vähiin niin sitä järjestetään nopeasti lisää. Päähenkilöitä on myös vain yksi. Collin kuvaa hienosti sitä, kuinka Frankin epätoivo kasvaa miehityksen pitkittyessä, samalla kun hänen on pidettävä ilmeensä kurissa ja estettävä käsiään vapisemasta.
Pidän siitä, että koko tarina ollaan miehitysvuosissa, ja aikaan ennen niitä viitataan lyhyesti. Jos Frankin koko elämä olisi kirjoitettu auki, sivuja olisi tullut paljon lisää ja varsinkin kirjan alkupuolen tunnelma olisi ollut hyvin erilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti