Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään
Ruotsinkielinen alkuteos Tranorna flyger söderut (2024)
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Tammi 2025
326 s.
Viisi kuukautta, toukokuun puolivälistä lokakuun puoliväliin. Yhdeksänkymppinen Bo asuu kotona koiransa Sixtenin kanssa. Kotihoito käy päivittäin, poika Hans viikottain, pojan tytär Ellinor silloin tällöin. Ystävistä elossa on Ture, jolle Bo soittaa kerran viikossa.
Viikko viikolta Bo väsyy enemmän, hengästyy helpommin, unohtelee asioita. Hans haluaa viedä Sixtenin Bolta pois, koska tämä ei enää jaksa lenkittää koiraa. Bo vastustaa ehdottomasti, koska ilman koiraa hän tuntisi olevansa täysin yksin. Vielä hän pääsee talon takaiseen metsään, jossa Sixten saa juosta ja leikkiä niin paljon kuin lystää.
Päivien vieriessä hitaasti eteenpäin Bo muistelee elämäänsä. Vanhemmat, äijä ja muori, etenkin väkivaltainen äijä jättivät häneen syvät jäljet. Bo miettii, miten vaikea isäsuhde on vaikuttanut hänen omaan isyyteensä. Hän muistelee sinua, muistisairasta vaimoaan, joka asuu hoitokodissa. Yli kuusikymmentä yhteistä onnellista vuotta, ja nyt sinä et tunnista häntä etkä poikaasi. Hän harmittelee, että suhde poikaan on muuttunut etäiseksi ja nyt Hans pyrkii vain määräilemään, piittaamatta lainkaan siitä mitä hän itse haluaa.
Bon muistelun ohella kotihoidon työntekijöiden ja Hansin lyhyet kirjaukset kuvaavat ikääntyneen miehen arkea.
Sixten on jo metsäniityllä. Se on lempipaikkani maailmassa. Siellä kasvaa kukkia kuin puiden kehystämänä luonnollisena kimppuna.
"Toisitko vähän kukkia tullessasi", sinä joskus pyysit kun otin talutushihnat ja päästin koirat ulos. "Siis jos ajattelit mennä niitylle", lisäsit vaikka tiesit minun melkein aina kävelevän juuri sinne.
"Kukkalähetys", ilmoitin palattuani ja ojensin ylpeänä suuren kimpun.
Laskit kukat keittiön työtasolle ja leikkasit huolellisesti varret. Järjestit kimpun suureen vaasiin ja nostit sen keittiön pöydälle. Eniten käytit vaasia joka saatiin häälahjaksi tädiltäsi.
Pysähdyn niityn reunaan tasaamaan hengitystä. Olen kävellyt tänne lukemattomia kertoja. Kun on pitänyt ajatella, kun olen ollut väsynyt. Kun Hans liittyi kokoomuksen nuorisoliittoon. Kun Ture sairastui ensimmäistä kertaa ja kun sinä lähdit viimeistä kertaa. Silloin olen ottanut koiran mukaan ja istunut hetkeksi. Asiat eivät täällä istumalla ehkä muutu helpommiksi eivätkä ymmärrettävämmiksi mutta kuvittelen aivojen surinan hieman vaimenevan.
Koskettava, haikea, kaunis, uskottava tarina. Ridzén tavoittaa hienosti vanhan miehen ajatukset, sen miltä tuntuu kun kroppa alkaa pettää ja miltä tuntuu pelätä tulevaa. Suru vaimon tilanteesta on riipaisevaa luettavaa, samoin se miten Bo useinkin havahtuu unistaan tai muistoistaan karuun nykyhetkeen. Ja vaikka Bo pitää Hansia määräilevänä, hän kuitenkin tunnistaa tämän silmistä toisinaan sääliä, toisinaan ymmärrystä, joskus pelkoakin. Hansinkaan ei ole helppo näyttää tunteitaan.
Entisenä kotihoidon työntekijänä pidän myös siitä, kuinka työtä on kuvattu. Vaikka en ole alalla ollut yli kymmeneen vuoteen, tunnistan tilanteet kirjausten takana. Ja onneksi Bon kohdalle on osunut pääosin ihania työntekijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti