Tanskankielinen alkuteos Efter åndemaneren (2021)
Suomentanut Katriina Huttunen
Tammi 2024
897 s.
Kolmas osa Ikuisuusvuono-trilogiaa toimii mainiosti myös itsenäisenä kirjana, mikä on hyvä asia. Olen lukenut aiemmat osat Ikuisuusvuonon profeetat (ilmestyi suomeksi 2014) ja Punainen mies, musta mies (suomennettu 2019) mutta en enää muista niiden tapahtumia.
Tarinassa on sekaisin todellisia ja fiktiivisiä henkilöitä. Päähenkilöt Hanseeraq, Sara ja Jens ovat fiktiivisiä, Gustav Holmin retkikunta perustuu todellisiin henkilöihin. Siirtokunnissa ja kauppa-asemilla on molempia.
Tanskalais-grönlantilainen retkikunta lähtee kartoittamaan Grönlannin itäosaa, seutuja jonne on päästy vain kerran aiemmin, vuosikymmeniä sitten. Katekeetta Hanseeraq lähtee mukaan, mukamas vastentahtoisesti. Hän on se, joka tuntee jään ja tuulen, sumun ja sateen. Mutta hänkään ei mahda luonnonvoimille mitään; silloin kun jäädään jumiin niin silloin jäädään jumiin. Pakanain maalla retkikunta tutustuu paikallisiin asukkaisiin, yhteisöön jossa uskomukset säilyvät vahvoina vaikka jäsenmäärä vähenee jatkuvasti.
Hanseeraqin veljenpoika Jens lähtee Tanskaan etsimään sairasta isäänsä, tytär Sara jää Grönlantiin. Niin se menee, miehet lähtevät ja naiset jäävät. Paitsi ne riskit naiset, jotka pääsevät retkikuntaan soutajiksi. Jensin matkan on kenties tarkoitus olla lyhyt mutta se venyy, ja grönlantilaisesta "sekarotuisesta" tulee teologian opiskelija. Uudet ystävät tutustuttavat hänet niin alkoholin, teatterin kuin homoseksuaalisuuden maailmaan.
Sara on taloudenhoitajana Juliukselle, salaperäiselle punatukkaiselle miehelle josta kukaan ei tiedä juuri mitään. Se kyllä tiedetään, että yhdessä sun toisessa perheessä on punatukkainen lapsi.
Holm levittää pöydälle kartan, kopion Graathin retkikunnan laatimasta kartasta. Ihmiset kurkkivat hänen olkansa yli nähdäkseen sen. Myös Christensen katsoo karttaa. Kaikki miehet ovat kiinnostuneet kartoista. Ne tuovat heidän mieleensä valloitukset, sankariteot ja seikkailut. Luutnantti näyttää että suunnitelma on purjehtia napajään sisäpuolelle rannikkoa pitkin. Hänen etusormensa seuraa rantaviivan mutkittelua. Monet aiemmat retkikunnat, jotkin niistä moottorivoimin varustettuja, ovat yrittäneet murtaa jään idästä, turhaan, hän sanoo, joskus traagisin seurauksin. Jo keskiajalla sinne haaksirikkoutui Islannista lähteneitä ihmisiä, usein etsiessään tietä uuteen maailmaan. Laivoja on kadonnut, Holm kertoo, ja joitakin laivoja makaa hylkyinä rannikolla. Mikään ihmisvoima ei vedä vertoja etelään pyrkivälle jäälle, hän sanoo, jää liikkuu kuin geologinen alkuvoima. Jään kanssa ei keskustella, sitä totellaan. Siihen loppuu valkoisen miehen ylimielinen luulo luonnon kesyttämisestä.
Tarina tapahtuu pääosin kesän 1883 ja kesän 1886 välissä. On hämmästyttävää, kuinka hienosti Leine saa pidettyä 900 sivua kasassa, niin että lukija pysyy koko ajan kärryillä tapahtumista ja henkilöistä. Tempo on usein hidas, mutta tylsiä hetkiä ei ole. Todella taitavasti Leine punoo tarinalinjat yhteen, niin että aiemmin irrallisilta vaikuttavat asiat ovat yhtäkkiä täysin luonnollisessa suhteessa toisiinsa. Tärkeimmät henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja monitahoisia. Toisinaan jokainen heistä ärsyttää, toisinaan jokainen heistä on rakastettava.
Kertakaikkisen vaikuttava lukukokemus!
Arvio löytyy myös blogista Sivumerkkejä.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 19, "kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti