Jørn Lier Horst: Kuiva maa

 

Jørn Lier Horst: Kuiva maa

Norjankielinen alkuteos Tørt land (2024)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2026

334 s. 

Wisting-sarja on edennyt jo osaan numero 18, aikamoista! Suomennostahti on ollut kiivas ja hyvä niin. Sarja on kerrassaan mainio, tuttu mutta silti sellainen että osat eroavat toisistaan. Tällä kertaa Line-tytär ei ole mukana tutkinnassa, sillä hän on Amerikassa. 

Helteinen kesä on laskenut Farrisjärven pintaa useita metrejä. Pohjalta löytyy ensin nuoren miehen ruumis, sen jälkeen kadonneen nuoren tytön koru. William Wisting selvittää molempia tapauksia. Alussa ei ole lainkaan varmaa, että kyse on rikoksista, mutta Wistingin vaisto sanoo ettei ratkaisu tule olemaan yksinkertainen. 

Tarinan toinen näkökulma on Evert Hartingin, eläkeläisen joka liikkuu järven seudulla metallinpaljastimen kanssa. Hän tulee tahtomattaan paljastaneeksi salaisuuksia, joiden hän olisi toivonut pysyvän pinnan alla. Mutta sää on armoton, ja yhtä armottomasti totuuden on vihdoin tultava esiin. 

Aurinko heijastui kutistuneesta vedenpinnasta. 

"Kaksisataatuhatta lähiseudun asukasta saa juomavetensä täältä", Wisting jatkoi. "Kaksikymmentä miljoonaa litraa vuorokaudessa. Väheneminen näkyy joka päivä."

Sandell astui askeleen rakoilevalle mutapohjalle. Wisting varjosti kädellä silmiään.

"Sen paikan josta mies kaivoi kirjainkorun esiin pitäisi näkyä tähän", hän sanoi. "Se on noin kahdenkymmenen metrin päässä."

"Tuolla", Sandell sanoi ja osoitti. 

He seurasivat miehen jalanjälkiä täytetylle kuopalle. 

Ingrid Sandell kyykistyi, otti kourallisen hienojakoista maata ja antoi sen valua sormiensa välistä. 

"Mies melkein vannoi, ettei tässä ole mitään muuta metallista", Wisting sanoi.

"Kuinka syvällä koru oli?" Sandell kysyi ja otti toisen kourallisen maata.

"Noin kolmenkymmenen sentin syvyydessä", Wisting vastasi. 

Sandell nousi ja kulki vähän kauemmaksi kohti vesirajaa, missä maa oli kosteampaa. Kengät vajosivat mutaan.

"Voin tilata koirat tänne huomiseksi", Wisting sanoi. 

Tuttuun tapaan tunnelma on melankolinen kautta koko kirjan, ja surullisia kohtaloita on myös muilla kuin kuolleilla. Kesän kuumuus välittyy sivuilta, ja ehkä se vaikuttaa tutkintatiimiinkin koska tapahtumat etenevät kiireettä. Toisaalta, ei sarjaan sopisikaan puhelinlinjojen kiivas pirinä ja renkaat vinkuen tehtävät takaa-ajot. Asiat selkiytyvät vähitellen, kuitenkin niin että kuva kirkastuu tarpeeksi nopeasti jotta lukijan kiinnostus pysyy yllä. Ainakin minun oli luettava aina vielä vähän eteenpäin. 

Nyt suomennettu tarina on julkaistu Norjassa kaksi vuotta sitten, saa nähdä montako osaa vielä tulee ja myös tuleeko suomennoksiin jossain kohtaa tauko kun pitää odottaa että Horst saa seuraavan kirjan valmiiksi. Kiinnostavaa nähdä, onko Line seuraavassa osassa isommassa roolissa, ja onko myös Maren Dokken enemmän esillä kuin nyt. 

Samuel Bjørk: Pommittaja

 

Samuel Bjørk: Pommittaja

Norjankielinen alkuteos Bomberen (2025)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2025

445 s. 

Olen pitänyt Holger Munchin ja Mia Krügerin seikkailuista, ja pidin myös sarjan kuudennesta osasta. Oslon metrossa räjähtää pommi, ja räjäyttäjäksi osoittautuu hyvin epätodennäköinen henkilö. Tämän asunnosta löytyy sinne kuulumattomia esineitä, mutta poliisi ei ymmärrä niiden merkitystä. Pian Munch ja Mia saavat kuulla, että toinen pommi tulee räjähtämään vuorokausi ensimmäisen jälkeen. Onko tulossa kolmaskin? Tai useampi? Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan, kun poliisi ja puolustusvoimat sulkevat Oslon ja yrittävät löytää kaiken takana olevan tahon. 

Jäljet päättyivät siihen. 

Kaikki yksiköt olivat etsineet läpi yön. 

Kaikilla teillä oli ollut sulut, kaupunkiin tulevat ja sieltä poistuvat autot tarkastettiin, toivotonta tietysti. Hapuilua pimeässä. Munch oli käsittänyt sen jo Sognsvannissa.

Emme löydä häntä. Tämä on suunniteltua. Auto ei ole enää Opel eikä Ford. Hän on vaihtanut sitä uudestaan. 

Ja uudestaan.

Hemmetti.

Munch imaisi pitkään savuketta ja näki savukiehkuran sekoittuvan harmaaseen pilveen, joka vieläkin kohosi muurien yllä. 

Akershusin linnoitus?

Miksi?

Tässä on kyllä tiukkaa menoa alusta loppuun asti, ja jännitystä riittää. Toiminta alkaa heti ensi sivuilta eikä välissä ehditä sen kummemmin pysähtyä. Välillä Mia sulkeutuu huoneeseensa ajattelemaan, mutta silloinkin tekstimuoto välittää kiireen tunnun. Voi olla monta sivua peräkkäin lyhyitä lauseita, tai vain yksi sana rivillä. Jotenkin muotoilu korostaa paineessa oloa. Olisin ehkä toivonut sitä, että tehokeinoa olisi käytetty vain Mian osuuksissa, nyt sitä on vähän turhankin usein. Joissain kohdin olisi aivan hyvin voinut olla sivulauseita ja pitkiä kappaleita. 

Vaikka kirja on ilmestynyt Norjassakin tänä vuonna, ei tämä ole suoraa jatkoa viidenteen osaan vaan paluu aiempaan. Muutamaankin kertaan viitataan yhteen yhdessä selvitettyyn juttun, ei useampaan. Samoin asiat, joita Mia kokee siskonsa kanssa ovat selkeästi tapahtuneet ennen viidennen osan tapahtumia. Jännä sinänsä, että nyt on tehty ajallinen hyppäys taaksepäin kirjailijan toimesta, eikä niin että osat olisi suomennettu eri järjestyksessä kuin ne ovat ilmestyneet. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 49, "kirja on julkaistu vuonna 2025".

Pommittaja on luettu myös blogissa Luetut.net.

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Norjankielinen alkuteos Illvilje (2019)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2023

364 s. 

William Wisting kollegoineen joutuu erityisen kovaan paikkaan. Huolellisesti suunniteltu poliisioperaatio epäonnistuu, ja vangittuna ollut murhaaja pakenee. Miten se oli mahdollista? Poliisi tiesi murhaajalla olleen aikoinaan rikoskumppanin, mystisen Toisen jota ei koskaan löydetty. Onko hän auttanut paossa? Jos kyllä niin miten? Vai onko apurina ollut joku muu, kenties useampikin henkilö?

Aika käy vähiin jälkien kylmetessä koko ajan. Murhaaja on ovela, ja hän on ehtinyt suunnitella pakoaan pitkään. Poliisille tilanne tuli yllätyksenä ja järkytyksenä, mutta uusi toimintasuunnitelma muotoutuu nopeasti. Kun jälleen yksi nuori nainen katoaa, poliiseille tulee todella kiire. Tilannetta ei helpota se, että sekä median että sisäisen tutkinnan syyttävä sormi osoittaa operaation turvatoimista vastanneeseen Wistingiin.

Tarinaa seurataan tutusti sekä Wistingin että hänen tyttärensä Linen kokemana. Tällä kertaa Line ei ole sanomalehden toimittajan roolissa, vaan poliisia avustavana kuvaajana. Hänen tarkoituksensa on tehdä dokumenttielokuva, johon käyttäisi kuvaamaansa materiaalia. Wisting ei ollenkaan pidä siitä, että tytär joutuu näin lähelle julmaa murhaajaa, mutta ei voi asialle mitään. Lupa on annettu muualta. Tahoillaan he jälleen keräävät tiedonmuruja, löytääkseen ajoissa niin karkurin kuin kadonneen naisen. 

Poliisihelikopteri katosi pohjoisen suuntaan. Kello läheni yhtä. Toimittajia tuli vielä pari lisää. Line mietti kuka pitäisi tiedotustilaisuuden, luultavasti Stiller. Hän oli tehnyt aloitteen tästä toimenpiteestä. 

Toimittajien eteen tuli isä.

Hän käveli raskain askelin. Joku oli lainannut hänelle puhtaan takin ja paidan vereen sotkeutuneiden tilalle. Vaatteet olivat numeroa liian pienet. Isä ei näyttänyt olevan hyvillään hänelle langenneesta tehtävästä, mutta Line tiesi, että hänen mielestään toimittajille puhuminen oli samaa kuin yleisölle tiedottaminen. Ja yleisöllä oli oikeus tietää. Ainakin tällaisista asioista.

Line siirtyi kauemmaksi ja kuvasi toimittajia eikä isää. Toiset kuvasivat ja tallenteet saisi myöhemmin. Line halusi ikuistaa toimittajien ilmeet, kun isä alkaisi puhua Tom Kerristä.

Isä seisoi yksin. Ei niin kuin amerikkalaisissa tiedotustilaisuuksissa, joissa kaikki viranomaiset ryhmittyivät puhujan taakse varmistaakseen oman näkyvyytensä, todistaakseen että olivat olleet osana tärkeää uutista tai järkyttävää tapahtumaa.

Oi että kuinka tykkäsin taas! Tässä toimii jälleen kerran ihan kaikki. Poliisien keskinäinen kommunikaatio toimii, kukaan ei huseeraa päämäärättömästi yksin vaan toiminta on rauhallista, määrätietoista ja ennen kaikkea järkevää. Fokus säilyy myös paineen alaisena. Line tekee omia tutkimuksiaan, ja kertoo isälleen huomioistaan. Hän pystyy pitämään toimittajuutensa taustalla eikä hae isoja otsikoita. 

Tunnelma on alusta asti tiivis. Murhaaja tavataan jo ensimmäisellä sivulla, mikä sähköistää tilanteen. Pahaenteinen vire on mukana alusta asti eikä hellitä ennen viimeistä sivua.

Lisää tätä!

Kirjastossa pähkäilimme jälleen kerran numeroinnin kanssa. Kirjan takaliepeessä luetellaan 9 aiemmin suomennettua teosta, kun taas kirjaston tietokanta sanoo kyseessä olevan sarjan 14. osa. Kävimme lopulta Horstin omalla nettisivulla tarkistamassa, mitä hän itse sanoo. Myös hän on nimennyt tämän numeroksi 14, joten siihen luotamme. Mutta jatkossa olisi kiva jos sarjoja alettaisiin suomentaa ensimmäisestä osasta ja jatkettaisiin järjestyksessä. Eikä sikinsokin kuten Horstin tapauksessa, tai niin kuin Sofie Sarenbrantin kohdalla että suomennokset aloitettiin osasta 3 ja muutaman suomennoksen jälkeen käännettiin myös ne kaksi ensimmäistä osaa. 

Pahan otteessa on luettu myös blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Kaksi sivullista.

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

 

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Norjankielinen alkuteos När det mørkner (2016)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2022

175 s.

Fanitan Wisting-sarjaa, eikä Pimeä laskeutuu vähennä fanitustani. Vaikka tämä on pituudeltaan enemmänkin pienoisromaani, tuo tarina lisää ulottuvuuksia Wistingin hahmoon. 

Tarinassa eletään William Wistingin uran alkuaikoja vuonna 1983, jolloin hän tekee paljon lisävuoroja pystyäkseen elättämään perheensä. Kaksoset ovat muutaman kuukauden ikäisiä, mikä aiheuttaa rahantarvetta mutta samalla tuo huonon omantunnon, kun Wisting on niin paljon töissä. Peruspoliisin työ vaihtuu yllättäen ensiaskeliin rikostutkijana, kun Wisting pankkirosvoja jahdatessaan päätyy vanhalle ladolle tutkimaan vanhaa autoa. Autosta löytyy luodinreikiä mutta ei ruumista. Miksi auto on ladossa ja kauanko se on ollut siellä? Keitä henkilöitä autoon liittyy, ja kuka muistaa vuosikymmeniä vanhoja asioita - ja kuka on valmis kertomaan tietonsa? 

"Me leikimme täällä lapsena", Heian muisteli. "Silloin tavaraa ei ollut näin paljon. Heiniä vain, enimmäkseen." Hän osoitti kattoparruja. "Kiipesimme noiden päälle ja ottelimme vastakkain niin kauan että toinen putosi heinäkasaan", hän jatkoi ja työntyi kahden perunalaatikon välistä. "Näistä laatikoista rakensimme käytäviä tai pinosimme niitä päällekkäin kerrostaloiksi."

"Milloin se oli?" Wisting kysyi. 

Knut Heian pyyhkäisi tukkaansa. 

"Joskus 30-luvun alkupuolella", hän vastasi. 

"Oliko auto täällä jo silloin?" Rupert Hansson kysyi ja käänsi taskulampun valokiilan peremmälle. 

Heian nyökkäsi. 

"Se on ollut täällä niin kauan kuin muistan. Leikimme usein pressun alla, istuimme ratin takana. En yltänyt polkimille vaikka istuin aivan penkin reunalla", Heian nauroi. "Olin varmaan viiden tai kuuden, joten kyllä se 30-lukua oli. Joka tapauksessa ennen sotaa."

"Ja auto on ollut täällä koko ajan senkin jälkeen?" Rupert Hansson varmisti. 

"Ainakin minun tietääkseni", Heian vastasi. "Setäni omisti tämän paikan ja teki lähinnä metsätöitä. Tila siirtyi minun isälleni vuonna 1954. Sen jälkeen latoa ei ole käytetty. Meillä on lähempänä taloa tarpeeksi latoja, tätä ei tarvittu."

Pystyyn nostettu aaltopeltilevy sulki tien. Heian nosti sen sivuun. Lattialla peltilevyn takana oli ohut patja, likainen ja tahrainen, ja sen jalkopäässä haalistunut, kokoon taitettu villahuopa. 

Kirjassa ei ole dekkariksi paljoa sivuja, mutta sen kertoma vanha rikostapaus on kiehtova. Samalla on kiinnostavaa seurata Wistingin ensimmäistä rikosjuttua sen tutkijana. Ainakin minulle tulee olo, että hän on ollut alusta asti samanlainen tutkija; kiinnostunut pienistäkin yksityiskohdista, kärsivällinen, huolellinen, ihmisiä kunnioittava. 

Horstilla ei ole onneksi koskaan ollut tarvetta revitellä Wistingin kanssa, vaan tyyli on pysynyt. Kun homman osaa, ei tarvita raakaa väkivaltaa, ei verellä seiniin kirjoitettuja viestejä eikä päähenkilön päihdeongelmaa pitämään lukijaa koukussa. Horst jos kuka osaa kuvata arjen iloja ja huolia koskettavasti, maanläheisesti. Olen tainnut ennenkin sanoa, että Wisting on kuin kuka tahansa, hän voisi olla naapurini tai vaikka isäni - ehkä juuri se tekee hänestä niin lämpimiä tunteita herättävän. 

Pimeä laskeutuu on luettu myös blogeissa Mummo matkalla, Kirjoja hyllystäni ja Kirjasähkökäyrä.

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst: Koodi

Norjankielinen alkuteos Katharina-koden (2017)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2020

396 s.

Olen aiemmin kehunut Jørn Lier Horstin kirjoja, enkä näe syytä toimia toisin nytkään. Koodi ei juhli jännityksellä, mutta se on koukuttava ja ajatuksia herättävä.

William Wistingiä vaivaa vanha selvittämätön katoamistapaus. Mitä tapahtui Katharina Haugenille 24 vuotta sitten? Miksi hän katosi, ja mitä tarkoittaa paperilappu, jossa on mystinen koodi? Kerran vuodessa Wisting käy tapaamassa Katharinan miestä Martinia. Kunnes tänä vuonna Martin ei olekaan kotona. Minne hän on mennyt?

Keskusrikospoliisin tutkija Adrian Schiller tulee Wistingin puheille; aikomus on avata uudelleen toinen vanha katoamistapaus. Uusi teknologia avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia, ja siksi vanhoihin juttuihin saadaan uusia todisteita ja näkökulmia. Miten Martin ja Katharina liittyvät Nadian katoamiseen? Samaan aikaan Wistingin toimittajatytär Line saa tehtäväkseen kirjoittaa artikkeleita ja tehdä podcasteja Nadian tapauksesta. Line ja William eivät kerro toisilleen työtehtävistään, eivätkä tiedä niiden sivuavan toisiaan. Kaikilla on kuitenkin tiukka yhteinen tavoite: nyt selvitetään, mitä Nadialle tapahtui. Jos Katharinan katoaminen selviää samalla, aina parempi.

”Oletko ratkaissut koodin?” hän kysyi.

”Katharina-koodin?” Wisting kysyi hymyillen ja pudisti päätään.

Muutamaa vuotta aiemmin hän oli antanut myös Thomasin yrittää ratkaista koodia. Hän ei oikein tiennyt, miten asia oli tullut puheeksi, mutta hänellä oli ollut Katharinan tapaus esillä. He olivat puhuneet navigoinnista ja siitä, miten ennen gps:ää oli osattu perille. Thomas oli arvellut, samoin kuin Wisting, että numerot viittasivat jotenkin karttaan, mutta ei tuntenut ketään kartoituksen tai navigoinnin asiantuntijaa.

Line kurkisti ovesta.

”Mistä te puhutte?”

”Ei mistään, mikä kiinnostaisi sinua”, Wisting naurahti.

”Katharinan tapauksesta”, Thomas sanoi.

”Isä vei paperit takaisin poliisitalolle”, Line kertoi ja häipyi takaisin olohuoneeseen.

”Ehkä oli jo aikakin”, Thomas arveli.

”Ehkä”, Wisting myönsi ja jakoi jauhelihan pizzapohjille.

”Miksi se tapaus on sinulle niin tärkeä?” Thomas kysyi.

Wistingille tuli syyllinen olo. Maailma oli niin paljon suurempi kuin hänen poliisipiirinsä. Thomas oli työskennellyt paikoissa, joissa elämä oli luultavasti paljon raaempaa ja armottomampaa kuin hän osasi kuvitellakaan. Uhreja oli paljon ja länsimaissa hyvin harva välitti heidän kohtalostaan.

Pidän Wisting-sarjasta etenkin sen sympaattisen päähenkilön kanssa. Williamilla ei ole ongelmallista perhe-elämää, eikä ongelmia työkavereidensa kanssa. Hän on tasapainoinen, helposti tykättävä hahmo. Yksinäinen hän on, mutta ei täytä tyhjyyttä päihteillä vaan iloitsee hetkistä ystävän, tyttären, pojan ja lapsenlapsen kanssa. Pidän Thomas-pojan esiintymisestä kirjassa, en itse asiassa edes muistanut hänen olemassa oloaan. Nyt isän, lasten ja lapsenlapsen lämminhenkinen läheisyys tuo kirjaan syvää inhimillisyyttä.

Koodissa jännitys rakentuu vähitellen. Poliisilla on tietty epäilty, mutta ei riittävästi todisteita hänen pidättämisekseen. Schiller on rakentanut suunnitelman, jonka toteuttamisessa Wistingillä on iso osa. Suunnitelma on hyvä, mutta sen onnistuminen ei ole lainkaan varmaa. Wisting tietää, mitä häneltä odotetaan, mutta ei aina tiedä miten toimisi epäilyksiä herättämättä. Myös sanomalehdellä ja televisiolla on suunnitelmassa iso osa, mutta myöskään Line ei tarkkaan tiedä, minkä kokoinen rooli hänellä on. Lukija koukutetaan sillä, että tapahtumien halutaan kulkevan tiettyyn pisteeseen, mutta monien epävarmuustekijöiden takia kukaan ei tiedä, mihin lopulta päädytään. 

Tarina laittaa lukijan miettimään valintojen tekemistä ja niiden seurauksia. Jos tietyssä kohtaa olisi valittu toisin, keiden kaikkien elämä olisi mennyt eri tavalla? Miten itse olisi valinnut kyseisessä tilanteessa? Kuinka joku jaksaa elää syyllisyyden kanssa vuosikymmeniä, entä jos henkilö ei tunnekaan syyllisyyttä lainkaan? Miltä itsestä mahtaisi tuntua?

Mielestäni sarjan kaikki osat ovat sellaisia, että ne kestävät useamman lukukerran. Pienissä tilanteissa, ajatuksissa tai lausahduksissa on isoja asioita, sellaisia joihin voisi pysähtyä, ellei olisi niin kiire jatkaa tarinaa. Mutta kun tietää, miten kaikki päättyy, seuraavilla lukukerroilla voi keskittyä asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla ohitti kiireellä.

Pääsen jatkamaan Wistingin kanssa, olen lainannut kirjastosta Det innersta rummet - kirjan jo jokin aika sitten. En kuitenkaan halunnut lukea sitä ennen Koodia, koska kannessa mainitaan Katharinakoden. Vaikka sinänsä lukujärjestyksellä ei varmastikaan olisi väliä, sarja on kuitenkin aloitettu suomentamaan keskeltä eli on vaikea seurata, missä järjestyksessä kirjat on kirjoitettu. Nautittavia ovat yhtä kaikki, lukee missä järjestyksessä tahansa. 

 

Michael Katz Krefeld: Syvyyteen

Michael Katz Krefeld: Syvyyteen
Tanskankielinen alkuperäisteos Dybet (2016)
Suomentanut Päivi Kivelä
Like 2017
373 s.

Jo aiemmin, Langenneet -kirjan kohdalla totesin, että Jussi Adler-Olsen on saanut seurakseen toisen, yhtä kovatasoisen tanskalaisen dekkaristin. Lahko vahvisti tunnetta, ja sarjan neljäs osa Syvyyteen varmistaa sen. Tykkäsin jo ensimmäisestä tosi paljon, ja mielestäni Krefeld parantaa kirja kirjalta. Avaus oli kovin synkkä ja lohduton, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sen enemmän mukaan tulee huumoria ja ilon pilkahduksia. 

Ravn on tällä erää huomattavasti paremmassa kuosissa kuin aiemmissa kirjoissa. Työ yksityisetsivänä on tuottoisaa, vaikkakin uskottomuusepäilyjen vahvistaminen on ajoittain hyvinkin tympäisevää. Päihteet ovat vaihtuneet päivittäiseen juoksulenkkiin, jonne hän yrittää saada mukaan sympaattisen. laihdutuskuuria tarvitsevan Møffe-koiran. Koira on asiasta tietenkin täysin eri mieltä. Lenkit jäävätkin vähemmälle, kun Ravn saa uuden asiakkaan. Tämä on mies, Morten, joka vuosia sitten tuomittiin lapsen murhasta, ja tuomion kärsittyään on päätynyt todistajansuojeluohjelmaan ja saanut uuden henkilöllisyyden. Nyt hän on sitä mieltä, että hänen kanssaan murhasta tuomittu Kasper on jatkanut pahuuden tiellä. Tällä kertaa ruumiita on useampia, ja lisää tulee. Ongelma on se, että poliisi ei näe teoilla mitään yhteyttä Kasperiin, tai millä nimellä hän nyt kulkeekin. Myös Ravn epäilee Mortenia ja tämän motiiveja. Hän kuitenkin ottaa tapauksen tutkittavakseen, ja pian myös poliisin on myönnettävä että jokin on pahasti vialla. 

- Kuinka kauan olet ollut täällä?

- Iltapäivästä, siitä asti kun poliisi lähti. Tuolla voi seistä piilossa. Hän osoitti olkansa yli kapeita kellarinportaita, joiden vieressä oli rivi polkupyöriä. - Ehkä Kasper seisoi siellä kun roskakuskit löysivät ruumiin. 

- Miksi olisi?

Morten kohautti olkapäitään. - Että näkisi miten he reagoivat. Jos hän olisi vain halunnut päästä ruumiista eroon, hän olisi pudottanut sen jätesäiliöön.

- Seisoitko sinäkin siellä samasta syystä? Että näkisit miten ihmiset reagoivat? Kaikki surijat?

- En. Odotin sinua.

- Mistä tiesit että tulisin?

- Koska sinä olet määrätietoinen ja älykäs ja... Morten hymyili. - Itse asiassa luulin että olisit tullut vähän nopeammin, mutta joka tapauksessa...

Ravn ei pitänyt Mortenin äkillisestä itsevarmuudesta, joka lähenteli ylimielisyyttä. - Jos olet niin varma että tämä on Kasperin työtä, niin miksi et ole ottanut uudestaan yhteyttä poliisiin?

- Koska he varoittivat minua niin ankarasti jo ensimmäisellä kerralla. 

- Jospa he suostuisivat kuuntelemaan nyt kun on kyse murhasta.

- Voi olla, mutta jos se mitä kerron tulee toimittajien tietoon, olen mennyttä. Siksi minä tarvitsen sinua, Ravn.

Mielestäni tämä on tähän mennessä sarjan paras osa, monestakin syystä. Ensinnäkin rikokset. On lapsen murha ja aikuisen murhia, raakoja sellaisia, mutta niitä ei kuvailla sivutolkulla. Ruumiista kerrotaan lyhyesti mitä niille on tehty, mutta varsinaista veren lentämistä on vähän. Toimiva ratkaisu! Uhrien kivun ja hädän pystyy aistimaan, vaikka väkivallantekoja ei kuvaillakaan kerta toisensa jälkeen hyvin yksityiskohtaisesti. 

Toinen tärkeä tekijä on henkilöhahmot. Pidän siitä että Ravn on päässyt irti päihdekoukusta ja elää terveempää elämää. On virkistävä poikkeus, että henkilö lähtee lenkille sen sijaan että laittaa musiikkia soimaan ja kaataa lasiin viiniä tai viskiä. Ainakin minulle Ravn on kirja kirjalta sympaattisempi ja läheisempi hahmo. Pidän paljon myös sivuhenkilöistä, etenkin poliisipiirien ulkopuolella olevista. Ravnin naapuri ja ystävä, toimittaja Eduardo on kokonaisuutta keventävä humoristinen hahmo. Toinen ystävä, antikvariaatin pitäjä Victoria on hänkin huipputapaus, kuivan ironisine kommentteineen. 

Itse tarina on hyvä. Se kuvaa julmia tapahtumia mutta samalla haastaa miettimään, kuka on syyllinen ja miksi. Mitä seuraa vaikeasta lapsuudesta, ja mitä tapahtuu kun ympärillä on pahaa tekeviä ja välinpitämättömiä aikuisia? Kenen pitäisi huomata ja puuttua asiaan, jos lasta ympäröi rakkaudettomuus`? Se laittaa lukijan myös miettimään, mitä mahtaa tapahtua oikeassa todistajansuojeluohjelmassa. Jos uuden henkilöllisyyden saaneiden joukossa on poliisia avustaneita rikollisia, miten heitä valvotaan etteivät he palaa rikolliselle tielle? 

Ainoan miinuspisteen anna siitä ainaisesta kliseestä, että murhaaja kuuntelee hevimusiikkia. Ihan oikeasti, eikö välillä voisi olla murhaaja joka kiihtyy katrihelenoista ja edithpiafeista!

Syvyyteen on luettu myös blogeissa Mummo matkalla ja Rakkaudesta kirjoihin. Sekä Mummolle että Annikalle osui kirjan kannalta huonohko lukuaika, sillä se tuli luetuksi Kaniininmetsästäjän ja Janon jälkeen eikä osunut ihan yhtä napakymppiin. Mutta tykkäystä sai silti.

Helmet-lukuhaastetta täytyy saada eteenpäin, joten tämä saa mennä kohtaan "käännöskirja".

Michael Katz Krefeld: Lahko

Michael Katz Krefeld: Lahko
Tanskankielinen alkuperäisteos Sekten (2015)
Suomentanut Päivi Kivelä
Like 2016
347 s.

Olen aiemmin blogannut Krefeldin Ravn-sarjan avausosasta Langenneet, joka on hyvä mutta varsin ahdistava kirja. Sarjan kolmas osa, uutuus nimeltä Lahko on hitusen hellempää luettavaa.

Ravn - Thomas Ravnsholdt - on ajautunut entistä syvemmälle murheineen. Vaimo on murhattu jo kolme vuotta sitten eikä tekijää ole vielä saatu selville. Muistot Evan viime hetkistä piinaavat Ravnia yötä päivää. Poliisin työ on vaihtunut eräänlaisena yksityisetsivänä toimimiseen, ja rahahuolet piinaavat. 

Eräänä päivänä Ravnin veneelle saapuu nainen, joka tarjoaa hänelle rahakasta työtehtävää. Mesmer Resourcesin johtaja haluaa Ravnin etsivän poikansa Johanin. Epäröinnin jälkeen Ravn suostuu. Pian hän kuitenkin haistaa palaneen käryä. Ettei vaan Ferdinand Mesmer tietäisi poikansa olinpaikasta enemmän kuin kertoo? Entä mikä on todellinen syy, miksi hänen on löydettävä poika?

Tutkimukset vievät Ravnin ankaran uskonnollisen yhteisön jäljille. Johan Mesmer on koonnut ympärilleen lahkon, Jumalan Valitut. Mesmer on kuitenkin ihan jotain muuta kuin lempeä johtaja laumalle, sen saa Ravn huomata kovemman kautta.

Portin vieressä oli ovipuhelin ja sen yläpuolella pieni valvontakamera. Ravn painoi nappia. Kukaan ei vastannut, vaikka hän yritti monta kertaa. Hän lähti kävelemään muurin viertä pellonreunaa kohti. Muuri jatkui pitkin pellon laitaa eikä sen yli nähnyt Getsemaneen. Muurin päällä oli kiepille kierrettyä piikkilankaa ja vähän kauempana, korkeiden puiden välissä muurin takana, hän huomasi valvontakameran. Hän ei voinut olla miettimättä, oliko tiukkojen turvatoimien tarkoitus pitää ulkopuoliset poissa vai estää sisäpuolella olevia pakenemasta.

Ravn palasi portille ja painoi uudestaan nappia, mutta vieläkään kukaan ei vastannut. Keskellä porttia oli kirjeluukku. Helpointa olisi tietysti ollut sujauttaa kirjekuori siitä, Ferdinand Mesmerin toimeksianto olisi sillä hoidettu, mutta hän ei ollut tullut paikalle pelkästään siksi. Hän kallisti päätään ja mittaili katseellaan korkeaa porttia. Ainoa vaihtoehto oli kiivetä yli ja lähteä tutkimaan maastoa. Hän työnsi jalkansa kirjeluukun rakoon ja ponnisti, sai molemmilla käsillä otteen yläreunasta ja hilasi itseään ylös niin että ulottui kurkistamaan portin yli. Muuta ei näkynyt kuin siististi haravoitu tammikuja, joka kaartui näkymättömiin vähän kauempana.

Pidin Lahkosta todella paljon. Vaikka Ravn onkin aika pohjalla, on kirjassa mukana myös huumoria keventämässä tunnelmaa. Pidin siitä, että vaikka Ravnin yksityiselämä on surkeaa niin hänen murheissaan ei vellota vaan keskitytään hänen suorittamaansa tehtävään. 

Kirjassa on aika paljon henkilöhahmoja, joista suurin osa esiintyy vain lyhyesti. Heillä on kuitenkin kaikilla oma selkeä merkityksensä tarinalle. Ravnin "edeltäjä" eli Ferdinand Mesmerin aiemmin palkkaama tutkija Benjamin Clausen nousi suosikkihahmokseni, huolimatta siitä että hän esiintyy suurimman osan ajasta vain kirjoittamiensa raporttien kautta. Hänen tutkimuksensa Jumalan Valituista ja siihen liittyvä hurja muutos on todella vaikuttavaa luettavaa. 

Toivoisin, että Ravn-sarja ei jää trilogiaksi vaan saa jatkoa.  

Lahkon ovat lukeneet myös Takkutukka, Lukeva tutkija, Iloinen apina ja Annika K.