Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Rökridå

 

Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Rökridå

Norjankielinen alkuteos Røykteppe (2020)

Ruotsiksi kääntänyt Marianne Mattsson

Wahlström & Widstrand 2020

328 s.

Kovan luokan dekkarimenestyjät Jørn Lier Horst ja Thomas Enger yhdistivät taannoin voimansa, ja alkoivat kirjoittaa Blix & Ramm -sarjaa. Avausosa Nullpunkt, jonka luin ruotsinnoksena Nollpunkt, esitteli poliisi Alexander Blixin ja "bloggaaja" Emma Rammin. Heittomerkit siksi, että mielestäni bloggaaja on täysin väärä termi henkilölle, joka on toimittajana verkkolehdessä nimeltä news.no. Jos omaa blogiani mietin, niin minulla ei ole pomoa, enkä esimerkiksi mene vankilaan haastattelemaan murhaajaa juttuani varten...

Sarjan toinen osa toimii mainiosti myös itsenäisesti luettuna; edelliseen kirjaan viitataan muutamalla lauseella, mutta ei kerrota juonesta juurikaan. Esimerkiksi syyllisen nimeä ei mainita. Ja vaikka Rammilla on tässä poikaystävä, niin minä ainakaan en edes muista, oliko Kasper mukana jo aiemmin. 

On uudenvuodenaatto, ja ihmisjoukko on kerääntynyt puoliltaöin Rådhuskajenille. Myös Emma Ramm on siellä. Mutta samalla kun sekunnit kuluvat kohti keskiyötä ja ilotulitus alkaa, räjähtää pommi. Kuolonuhreja tulee, ja loukkaantuneita on paljon. Alexander Blix ja parinsa Sofia Kovic ovat paikalla nopeasti. Kun Blix pelastaa vedestä loukkaantuneen naisen, jonka todetaan olevan 10 vuotta sitten kidnapatun tytön äiti, tutkinta saa lisäjuonteen. Suuri osa poliisivoimista keskittyy tutkimaan pommia terroritekona, mutta Blix ja Kovic palaavat tutkimaan kadonneen Patrician tapausta. Tehtiinkö aikoinaan kaikki mahdollinen, ja onko mahdollista että tyttö on yhä elossa? 

Myös Emma kiinnostuu tapauksesta, olihan hän paikalla räjähdyksen sattuessa, ja tytön ja äidin tarina tuntuu hänestä hyvältä juttuaiheelta. Koska hän ja Alexander ovat tuttuja jo ennestään, heillä ei ole tyypillinen toimittajan ja poliisin välinen suhde. Molemmat kertovat toisille jotain löydöksiään, eivätkä he painosta toisiaan. Lukiessa on välillä hauska tunne, kun he saavat vuorotellen selville samoja asioita, käyvät samoissa paikoissa ja tapaavat samoja ihmisiä, toisinaan toinen ehtii ensin, seuraavalla kerralla toinen. 

Klockan hade blivit 23.55 när en person i militärgrön jacka med huvan långt nerdragen över huvudet kom gående mot kajkanten. Blix pekade på henne utan att säga något. Kovic stoppade snappuppspelningen och lät filmen rulla normalt.

"Visst är det där en kvinna?" frågade Blix.

"Tror det", sa hon.

Personen verkade sakta in. Sedan stannade hon kanske en meter från en av soptunnorna längs kajen, men inte den som hade detonerat.

"Vad sysslar hon med?" frågade Kovic.

Blix var inte säker. Kvinnan hade gått ett varv runt soptunnan innan hon gick fram till den, men utan att kasta något. I stället gick hon bara vidare. 

"Konstigt", kommenterade Blix tyst. Sedan tappade de bort kvinnan i folkhavet. 

"Ta fram nästa film", sa Blix och noterade klockslaget. "Jag vill titta på det ur en annan vinkel."

På nästa film var kameran riktad mer direkt mot soptunnan som sprängdes. Kovic spolade fram till 23.58. Återingen kunde de se hur kvinnan gick ett varv runt soptunnan, kanske en meter ifrån, som om hon inspekterade den från utsidan. 

Tämä oli todella koukuttavaa luettavaa, istuin sohvalla kuin siihen juurtuneena enkä olisi malttanut jättää kesken hetkeksikään. Pidän siitä, että vaikka päähenkilöillä on historiansa ja traumansa niin ne tulevat esiin lyhyesti osana tarinaa, eivätkä hallitse liikaa. Pidän siitä, kuinka normaaleja Alexander ja Emma ovat, heillä ei ole päihdeongelmia, ei peli- tai muutakaan riippuvuutta, ja elämänhallinta on hyvä. He ovat miellyttäviä, eivät ärsyttäviä. Toki Emma sortuu välillä siihen, että lähtee tutkimaan jotain päähänpistoaan kertomatta kenellekään minne on menossa, mutta pääosin hän pitää Alexanderin kartalla liikkeistään. 

Toivon totisesti, että Horst ja Enger pitävät näppäimistöt sauhuamassa ja kirjoittavat sarjaan monta osaa lisää, samoin toivon yhtä hartaasti että tämäkin sarja käännettäisiin suomeksi. Jos saa sanoa suoraan, niin aika paljon ilmestyy käännöksinä melko yhdentekeviä (usein psykologisia) jännäreitä, joissa ei jännitystä löydy vaikka kuinka etsisi. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 14, "kirja on osa kirjasarjaa". Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 21, "kirja liittyy johonkin vuodenaikaan" ja 25, "kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa".

Jørn Lier Horst: Det innersta rummet

Jørn Lier Horst: Det innersta rummet

Norjankielinen alkuteos Det innerste rommet (2018)

Ruotsiksi kääntänyt Marianne Mattsson

Wahlström & Widstrand 2019

368 s.

No niin, taas mennään! Jørn Lier Horstin ehkä tuorein ruotsinnos, ja tasaisen tappavan laadukasta yhä. Kannatti lukea tämä Koodin jälkeen, sillä tässä on siitä tuttu Adrian Stiller, ja Linen tytärkin on  jo taaperoiässä. 

Entinen ulkoministeri Bernhard Clausen on kuollut. Kuolemaan ei liity rikosta, mutta asunnosta löytyvät rahalaatikot herättävät kysymyksiä. Valtakunnansyyttäjä haluaa selvyyden siitä, mistä rahat ovat ministerille tulleet. Onko takana poliittinen vaikuttaminen, rikos, vai mikä? Tutkimuksen saa vastuulleen William Wisting. Hän saa itse valita ehdottoman salaisen tutkimusryhmänsä, pienen mutta parhaan mahdollisen. Rikospaikkatutkija Espen Mortensen on ykkösvalinta, lisäksi tytär Line kutsutaan mukaan. Toimittajana Linellä on mahdollisuus kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka poliisin esittäminä herättäisivät epäluuloja. Ryhmään tulee matkalla pari tutkijaa lisää, kun käy ilmi että tutkimuksissa on peräännyttävä useita vuosia ajassa taaksepäin. Haasteena on pitää tutkimustyö salassa paitsi kollegoilta ja medialta myös selvityksen kohteena olevilta. 

"Branden handlade om att städa upp efter Bernhard Clausen", fortsatte han med en blick på Mortensen. "Allt var förberett för att utplåna det som fanns i stugan. Det behövdes bara en tändsticka."

"Det lyfter i så fall saken till en helt ny nivå", menade Mortensen. 

Wisting nickade. 

"Ta fram telefonen", bad han.

Mortensen gjorde som han sa. 

"Har du stoppur på den?" frågade Wisting.

"Ja, hur så?"

"Jag vill ta reda på hur lång tid det tar att köra härifrån till närmaste vägtullstationen."

Mortensen log och öppnade tidtagarfunktionen. Wisting satte bilen i rörelse. Det vore inte första gången en gärningsman avslöjades av de automatiska betalstationerna.

De körde de första tio minuterna in till Stavern under tystnaden ovh följde länsvägen vidare mot Larvik.

"Vem står i så fall bakom?" frågade Mortensen. "Riksåklagaren hade rådgjort med säkerhetstjänsten och de andra hemliga myndigheterna. De skulle väl ha informerat honom om det var de som låg bakom det här? Då skulle vi väl bara ha fått besked om att dra oss ur och låta saken bero?"

"Förmodligen", sa Wisting. "Om det var någon av dem som låg bakom."

"Har vi andra hemliga tjänster?" frågade Mortensen. "Utanför riksåklagarens kontroll?"

"Inte i Norge", svarade Wisting.

"Å fan", svor Mortensen tyst.

Kuten ennenkin, pidin tästäkin Wisting-kirjasta. Mietin, missä niiden salaisuus piilee, miksi sarjassa ei ole yhtään heikkoa osaa? Syynä on ehkä se, että tapahtumat etenevät aina tasaisen varmasti. Lukijana kokee usein turhautumista, jos kirjan alussa on rikos, sitten mitään ei tapahdu kolmeensataan sivuun ja sitten kaikki rysähtää kerralla yhteen viimeisellä enintään 50 sivulla. Horstilla ei koskaan ole niin, vaan tärkeitä osasia saadaan selville vähän väliä. Kun poliisit kuulustelevat jotakuta, kuulustelu ei etene tyyliin "tiedämme että teit sen, tunnusta!" vaan poliiseilla on jotain konkreettista selvillä. Lukiessa on olo, että Horst ei käytä dekkariklisettä toisensa jälkeen, vaan kirjoittaa persoonalliseen tyyliin. Kännyköissä on yleensä virtaa, eikä Wisting yleensä mene yksin paikkaan, jossa epäilee syyllisen olevan. Tämän kirjan pieni tutkimusryhmä vaihtaa tietoja aktiivisesti, mikä osittain edesauttaa tapahtumien tasaisen varmaa etenemistä. Ja kun ensin valtakunnansyyttäjä ja sitten Wisting haluaa tutkimusryhmäänsä jonkun, kyseisen henkilön pomo ei heittäydy hankalaksi vaan asia on ok. Lukijalla on koko ajan miellyttävä olo, kun päähenkilö(t) ei ole jatkuvasti kahnauksissa pomonsa tai työkaverinsa kanssa. 

Det innersta rummet ei ole hermoja repivää jännitystä eikä tiivistahtista toimintaa, mutta moinen ei Wistingille sopisikaan. Pidän myös siitä, että Wisting pystyy myöntämään olevansa jonkinlaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa, huolimatta pitkästä urastaan. Hänellä, kuten kenelläkään muullakaan, ei ole tarvetta esittää olevansa jotain muuta kuin mitä on. Pidän myös siitä, kuinka tarinaan tulee lisää langanpätkiä melkein vaivihkaa, mutta kaikki keriytyy loogisesti yhteen. Lukemisen loputtua tuntuu siltä, että kaikki on saanut selityksen, eikä tarinassa ole yhtään turhaa tai irrallista sivupolkua. 

Horst on jo saattanut kirjoittaa jotain lisää, mietin että pystyisinköhän lukemaan norjaksi? Voisin ainakin kokeilla :) Ei tähänkään asti ole haitannut, vaikka en ihan jokaista sanaa tiedäkään. 

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst: Koodi

Norjankielinen alkuteos Katharina-koden (2017)

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2020

396 s.

Olen aiemmin kehunut Jørn Lier Horstin kirjoja, enkä näe syytä toimia toisin nytkään. Koodi ei juhli jännityksellä, mutta se on koukuttava ja ajatuksia herättävä.

William Wistingiä vaivaa vanha selvittämätön katoamistapaus. Mitä tapahtui Katharina Haugenille 24 vuotta sitten? Miksi hän katosi, ja mitä tarkoittaa paperilappu, jossa on mystinen koodi? Kerran vuodessa Wisting käy tapaamassa Katharinan miestä Martinia. Kunnes tänä vuonna Martin ei olekaan kotona. Minne hän on mennyt?

Keskusrikospoliisin tutkija Adrian Schiller tulee Wistingin puheille; aikomus on avata uudelleen toinen vanha katoamistapaus. Uusi teknologia avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia, ja siksi vanhoihin juttuihin saadaan uusia todisteita ja näkökulmia. Miten Martin ja Katharina liittyvät Nadian katoamiseen? Samaan aikaan Wistingin toimittajatytär Line saa tehtäväkseen kirjoittaa artikkeleita ja tehdä podcasteja Nadian tapauksesta. Line ja William eivät kerro toisilleen työtehtävistään, eivätkä tiedä niiden sivuavan toisiaan. Kaikilla on kuitenkin tiukka yhteinen tavoite: nyt selvitetään, mitä Nadialle tapahtui. Jos Katharinan katoaminen selviää samalla, aina parempi.

”Oletko ratkaissut koodin?” hän kysyi.

”Katharina-koodin?” Wisting kysyi hymyillen ja pudisti päätään.

Muutamaa vuotta aiemmin hän oli antanut myös Thomasin yrittää ratkaista koodia. Hän ei oikein tiennyt, miten asia oli tullut puheeksi, mutta hänellä oli ollut Katharinan tapaus esillä. He olivat puhuneet navigoinnista ja siitä, miten ennen gps:ää oli osattu perille. Thomas oli arvellut, samoin kuin Wisting, että numerot viittasivat jotenkin karttaan, mutta ei tuntenut ketään kartoituksen tai navigoinnin asiantuntijaa.

Line kurkisti ovesta.

”Mistä te puhutte?”

”Ei mistään, mikä kiinnostaisi sinua”, Wisting naurahti.

”Katharinan tapauksesta”, Thomas sanoi.

”Isä vei paperit takaisin poliisitalolle”, Line kertoi ja häipyi takaisin olohuoneeseen.

”Ehkä oli jo aikakin”, Thomas arveli.

”Ehkä”, Wisting myönsi ja jakoi jauhelihan pizzapohjille.

”Miksi se tapaus on sinulle niin tärkeä?” Thomas kysyi.

Wistingille tuli syyllinen olo. Maailma oli niin paljon suurempi kuin hänen poliisipiirinsä. Thomas oli työskennellyt paikoissa, joissa elämä oli luultavasti paljon raaempaa ja armottomampaa kuin hän osasi kuvitellakaan. Uhreja oli paljon ja länsimaissa hyvin harva välitti heidän kohtalostaan.

Pidän Wisting-sarjasta etenkin sen sympaattisen päähenkilön kanssa. Williamilla ei ole ongelmallista perhe-elämää, eikä ongelmia työkavereidensa kanssa. Hän on tasapainoinen, helposti tykättävä hahmo. Yksinäinen hän on, mutta ei täytä tyhjyyttä päihteillä vaan iloitsee hetkistä ystävän, tyttären, pojan ja lapsenlapsen kanssa. Pidän Thomas-pojan esiintymisestä kirjassa, en itse asiassa edes muistanut hänen olemassa oloaan. Nyt isän, lasten ja lapsenlapsen lämminhenkinen läheisyys tuo kirjaan syvää inhimillisyyttä.

Koodissa jännitys rakentuu vähitellen. Poliisilla on tietty epäilty, mutta ei riittävästi todisteita hänen pidättämisekseen. Schiller on rakentanut suunnitelman, jonka toteuttamisessa Wistingillä on iso osa. Suunnitelma on hyvä, mutta sen onnistuminen ei ole lainkaan varmaa. Wisting tietää, mitä häneltä odotetaan, mutta ei aina tiedä miten toimisi epäilyksiä herättämättä. Myös sanomalehdellä ja televisiolla on suunnitelmassa iso osa, mutta myöskään Line ei tarkkaan tiedä, minkä kokoinen rooli hänellä on. Lukija koukutetaan sillä, että tapahtumien halutaan kulkevan tiettyyn pisteeseen, mutta monien epävarmuustekijöiden takia kukaan ei tiedä, mihin lopulta päädytään. 

Tarina laittaa lukijan miettimään valintojen tekemistä ja niiden seurauksia. Jos tietyssä kohtaa olisi valittu toisin, keiden kaikkien elämä olisi mennyt eri tavalla? Miten itse olisi valinnut kyseisessä tilanteessa? Kuinka joku jaksaa elää syyllisyyden kanssa vuosikymmeniä, entä jos henkilö ei tunnekaan syyllisyyttä lainkaan? Miltä itsestä mahtaisi tuntua?

Mielestäni sarjan kaikki osat ovat sellaisia, että ne kestävät useamman lukukerran. Pienissä tilanteissa, ajatuksissa tai lausahduksissa on isoja asioita, sellaisia joihin voisi pysähtyä, ellei olisi niin kiire jatkaa tarinaa. Mutta kun tietää, miten kaikki päättyy, seuraavilla lukukerroilla voi keskittyä asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla ohitti kiireellä.

Pääsen jatkamaan Wistingin kanssa, olen lainannut kirjastosta Det innersta rummet - kirjan jo jokin aika sitten. En kuitenkaan halunnut lukea sitä ennen Koodia, koska kannessa mainitaan Katharinakoden. Vaikka sinänsä lukujärjestyksellä ei varmastikaan olisi väliä, sarja on kuitenkin aloitettu suomentamaan keskeltä eli on vaikea seurata, missä järjestyksessä kirjat on kirjoitettu. Nautittavia ovat yhtä kaikki, lukee missä järjestyksessä tahansa. 

 

John Kåre Raake: Jää

John Kåre Raake: Jää

Norjankielinen alkuteos Isen (2019)

Suomentanut Virpi Vainikainen

Bazar 2019

350 s.

Jos kaipaat kesähelteille viilentävää lukemista, suosittelen tarttumaan John Kåre Raaken Jäähän. Kyseessä on kaikin puolin hyytävä teos; tapahtumapaikka on talvinen Pohjoisnapa, maasto vaikeakulkuinen, pimeydessä vaanii murhaaja… 

Anna Aune lähtee talveksi Pohjoisnavalle, karkuun menneisyyttään ja etenkin komennusta Lähi-idässä. Siellä jokin meni pieleen, ja seurauksena oli Annan vakava asekammo. Nyt täysin toisenlaisissa olosuhteissa hänellä on tavoitteena yhdessä tutkijakollegan kanssa kartoittaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia arktisella alueella. He hädin tuskin ehtivät perille, kun yössä välähtää hätäraketti. Siihen on reagoitava, joten Anna ja Daniel lähtevät pois ilmatyynyaluksesta. Pian he törmäävät aiemmin tuntemattomaan tukikohtaan, josta löytyy joukko kuolleita kiinalaisia. Kuka on tappanut heidät ja miksi? Missä on hätäraketin ampunut henkilö? Kuka tahtoo pahaa myös Annalle ja Danielille? Oman lisämausteensa antaa myrsky, joka katkaisee yhteydet mantereelle. Anna on entinen erikoisjoukkojen kommando, joten hänellä on osaamista tiukkoihin tilanteisiin, mutta yli 70-vuotias Daniel ei pysty olemaan kovinkaan suureksi avuksi. Tuloksena on kilpajuoksu aikaa, murhaajaa ja myrskyä vastaan, kilpajuoksu jossa pelastuspartio ei välttämättä ehdi ajoissa eikä ehkä kukaan selviä hengissä.

Hän tarttui miehen olkapäähän. Kosketus kylmäsi koko käsivartta. Ei todellisesta kylmästä, hänellä oli paksut käsineet, mutta liikkumaton keho tuntui uhkuvan jäätävää pahaa. Hän koetti vetää miestä, mutta ruumis ei hievahtanutkaan. Kädet olivat jäätyneet lattiaan, jota peitti ohut jääkerros. Mies oli kuin Mount Everestille kuolleet kiipeilijät. Ne jotka olivat jäätyneet kuoliaiksi niin korkealle, ettei helikopteri päässyt noutamaan heitä. Jääneet vuorelle ikuisiksi ajoiksi. 

Jääihmiset.

"Olet oikeassa", hän sanoi ja kääntyi Zakariassenia kohti. "Kuollut on."

"Mitä?"

"Kuollut kuin kivi", hän huusi varmistaakseen, että toinen kuuli.

"Onko... onko hän paleltunut kuoliaaksi?" Zakariassen räpytteli.

"Ei. Hänet on pakastettu."

Zakariassen katsoi jäämiestä. "Mitä tarkoitat?"

"Hän on nelinkontin. Tavallisessa paleltumiskuolemassa hän makaisi lattialla tai nojaisi seinään. Ellei hän sitten olisi maailman pitkäpinnaisin itsemurhaaja, mitä luvalla sanoen epäilen."

John Kåre Raake on elokuvakäsikirjoittaja, mikä näkyy. Kirjan luvut ovat tiiviitä, ja loppuvat superkoukuttavasti. Tarinaa on pakko lukea eteenpäin, pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Suosittelen siis varaamaan lukemiseen riittävästi aikaa, ettei tule monia pakkokeskeytyksiä J

Pohjoisnapa tapahtumapaikkana on persoonallinen ja varsin kiehtova. Mukana on suurvaltapolitiikkaa, mutta maltillisessa määrin. Ilmastonmuutos on tutkimuskohteena, mutta ilman julistamista ja tuputtamista. Tekniikkaa ja teknologiaa on, mutta niistä puhutaan niin että tavallinen tallaaja ymmärtää, ei tarvitse olla asiantuntija. 

Jää on luettu monissa blogeissa, siitä ovat postanneet esimerkiksi Mai Laakso ja Johanna.

PS. Mistä näitä norjalaisia huippukirjailijoita riittää!? 

Kjell Ola Dahl: Täcknamn: Hilde

Kjell Ola Dahl: Täcknamn: Hilde
Norjankielinen alkuteos Kuriren 2015
Ruotsiksi kääntänyt Helena Stedman
Bokfabriken 2018
382 s.

Kesälomalle lähtiessä kaipasin hyvää dekkaria. Muutama vaihtoehto oli menossa, hyllystä löytyi Kjell Ola Dahlin uutuus. Tätä ei vielä ole suomennettu mutta toivon että se tapahtuu pian. Kirja on palkittu Norjan parhaana rikosromaanina vuonna 2015, eikä suotta! 

Tarina alkaa vuonna 2015. Turid näkee lehdessä artikkelin huutokaupasta. Yksi kohteista on tuttu rannekoru. Tuo koru on ollut hänellä kädessä liki puoli vuosisataa sitten. Hän ottaa yhteyttä asianajajaan ja pyytää tämän apua. Koru pitää poistaa myynnistä, sillä se on hänen ainoa konkreettinen muistonsa murhatusta äidistä.

Vuonna 1942 Norjassa eletään sota-aikaa. Natsimiehitys on vahva, ja juutalaisia otetaan kiinni tuon tuosta. Vastarintaliike pyristelee minkä voi. Liikkeessä on mukana Ester, hän on kuriiri joka jakaa laittomia lehtiä. Kun hänen isänsä vangitaan ja hän itse välttyy kiinnijäämiseltä vain nipin napin, on aika lähteä Ruotsiin turvaan. Pian perässä tulee Gerhard, vastarintaliikkeen aktiivijäsen jota etsitään puolisonsa Åsen  murhasta. Esterin on vaikea uskoa syytöksiin; miksi Gerhard olisi murhannut rakastamansa naisen, ja jättänyt pikkuisen Turidin yksin? Syytökset kantautuvat myös Ruotsiin, ja pian maa polttaa Gerhardin jalkojen alla. Hänelle luvataan uusi henkilöllisyys ja pääsy Englantiin. Lähtö venyy ja venyy, mikä saa hänet turhautumaan. Ester yrittää vakuuttaa, että kaikki on järjestyksessä. Vastarintaliikkeen jäsen Sverre, tai Numero Kolmetoista, on vaikutusvaltainen mies vaikka onkin yhä Norjassa, ja ruotsalaiset haluavat auttaa. Ennen kuin meno ulkomaille järjestyy, Gerhard joutuu onnettomuuteen jossa hänen otaksutaan kuolleen.   

Kunnes koittaa vuoden 1967 syksy. Ester on palannut Norjaan ja järjestänyt itselleen hyvän elämän. Turid on kasvanut aikuiseksi ja opiskelee lakia. Sverre elää rauhallista elämää. Tasapaino järkkyy, kun Gerhard ottaa yhteyttä Sverreen ja Turidiin. Miksi ei Esteriin? Näinkö on, että hän haluaa vain tutustua tyttäreensä, jota ei ole nähnyt 25 vuoteen sekä selvittää kuka murhasi Åsen? Vai onko hänellä muita motiiveja? Haluaako hän kostaa vuoden 1942 tapahtumat, ja jos haluaa niin kenelle?

Tankarna rusar i Sverre. En ung, stark mor. Hustrun till en högt betrodd motståndsman är död och Gestapo är inblandat. Kan nazisterna stå bakom det här? Men hur, och varför?

"Vi vet ju ingenting", säger Sverre, lika mycket till sig själv som till sin gäst. Han möter Gerhards blick igen. "Är du säker? Var Gestapo på plats?"

"Ja, det är klart att jag är säker."

Sverre höjer avväpnande händerna. "Det är bara så konstigt. Vare sig det är en olyckshändelse eller inte, så är det kriminalpolisens ansvar när någon dör. Sipo håller inte på med sådant."

"Den mannen var från Gestapo och han stod i dörren med uniform och talade tyska."

"Men varför Gestapo?"

"Det vet väl inte jag!"

Sverre höjer händerna igen. "Jag försöker bara begripa vad som kan ha hänt."

Gerhard reser sig och fattar tag om bordskanten. "När jag reste fanns det en koffert med London-Nytt i lägenheten. Men Hilde kom innan jag åkte."

"Hilde?"

"Kuriren. Ester."

"Javisst."

"Hon skulle avleverera kofferten. Ester är att lita på. Jag är säker på att hon tog den med sig. Det har inte legat en enda tidning kvar i lägenheten."

"Vapen?"

"En pistol. Men väl gömd."

"Inget kriminalpolisen skulle hitta vid en genomsökning?"

"Då skulle de behöva plocka isär brandväggen. Det tror jag inte de har gjort. Men inte vet jag."

Tystnaden sänker sig över dem. Sverre andas djupt, men klarar inte att hålla tillbaka förebråelserna. Han säger: "Du stack därifrån med Gestapo i hälarna, och av alla ställen kom du hit till mig"!

Tämä on ehdottomasti yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani kirja tänä vuonna. Tykkäsin ihan kaikesta, enkä löytänyt mitään heikkouksia. Tarina alkaa vuodesta 2015, ja siihen se myös päättyy, sulkien tapahtumat hienosti. Vuoden 1942 tapahtumat ovat jännittäviä, jatkuvasti saa pelätä päätyykö joku päähenkilöistä natsien käsiin. Sota jyllää taustalla mutta yksittäisten ihmisten arki ja arjessa selviytyminen on pääasia. Vuoden 1967 tapahtumat avaavat lisää vuodesta 1942, ja on mielenkiintoista lukea mitä päähenkilöille on tapahtunut neljännesvuosisadassa. Kuinka paljon sota-aika vaikuttaa yhä, miten on päästy jaloilleen. Sivusilmällä seurataan Turidin matkaa vauvasta seitsemänkymppiseksi. 

Mielestäni Dahl on suorastaan nero siinä, miten hän nivoo luvut yhteen. Useimmiten on niin, että seuraava jatkuu lähes samanlaisesta tilanteesta mihin edellinen jäi, mutta 25 vuotta edellistä aikaisemmin tai myöhemmin. Jos edellinen luku päättyy esimerkiksi niin, että vuonna 1967 Ester  lähtee kävelemään Gerhardin luo, seuraava alkaa niin että vuonna 1942 Ester kävelee johonkin. Luvut on nimetty paikkakunnan, kuukauden ja vuosiluvun mukaan, mutta tarinassa on helppo pysyä kärryillä kulloisestakin aikatasosta eikä sitä tarvi tarkistaa. 

Henkilöhahmot ovat ihan huippuja ja mikä tärkeintä, heissä tapahtuu muutoksia vuosikymmenien kuluessa. Kun ensimmäistä kertaa tullaan 1960-luvulle, minulle tuli pian olo että ahaa, ai tämmöinenkö tämä tyyppi on. Henkilöistä paljastuu uusia luonteenpiirteitä ja lukijana joutuu välillä miettimään että niin... pidänkö tästä sittenkään. On asunto- ja hotellihuonemurtoja, veitsiä ja pistooleita, valheita ja osatotuuksia, jotka kaikki haastavat lukijaa valitsemaan puolensa. Vai onko kaikki sittenkin vain hämäystä, eikä tarinassa olekaan vihollisia...

Jo muutaman kymmenen sivun jälkeen olin täysin tarinan vallassa. Toivoin, että kirja jatkuu aina vaan. Koin, että siinä ei ole yhtään tyhjäkäyntiä, vaan jokaisessa luvussa tapahtuu jotain, ja yleensä jotain ratkaisevaa joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tämäkin on taito; kaikki kirjailijat eivät sitä osaa. Mietin, että tykkään hämmästyttävän paljon ruotsalaisesta dekkarista, kunnes tajusin että tämähän on tietenkin norjalainen eikä ruotsalainen :D Mahtava tarina, jossa kuljetaan tunnekirjon laidasta laitaan ja kohdataan liki kaikki puolet mitä elämä voi tarjota.   

Jan-Erik Fjell: Ilmiantaja

Jan-Erik Fjell: Ilmiantaja
Norjankielinen alkuteos Tysteren
Suomentanut Hanna Arvonen
HarperCollins Nordic 2017
365 s.

Olipa aika, jolloin Anne Holt oli suunnilleen ainoa norjalainen dekkaristi, jonka osasin nimetä. Nyt uusia kirjailijoita putkahtelee varsin usein ja suomennosten määrä on kasvanut reippaasti. Viime vuonna saatiin ensimmäinen suomennos Anton Brekke - sarjaan, toinenkin on jo tullut, kolmannesta en tiedä mutta luulisin että tulossa sekin. 

Tarina alkaa 1960-luvun New Yorkista. Vincent Giordano on otettu jäseneksi mafiaperheeseen. Vähän myöhemmin hän saa tehtäväksi eliminoida ilmiantajan. Koska perhe on Vincentille kaikkein tärkein, tehtävän suorittaminen ei tuota ongelmia. Kunnes myöhemmin hän kuulee, että ilmiantaja-asia ei olekaan niin yksinkertainen millaisena se hänelle esitettiin.

Nykyhetkellä Norjassa yritysjohtaja Wilhelm Martiniussen löydetään murhattuna. Epäiltyjä löytyy rutkasti; Wilhelm on ilmoittanut yrityksen vetäytyvän suurista kaupoista, jolloin monen ihmisen lompakko jää täyttymättä. Pian löytyy konkreettinen tyhjä lompakko, tajuttoman miehen luota. Lompakon omistaja on nimeltään Vincent DeLuca. Hallitusti peliriippuvainen rikosylikomisario Anton Brekke saa tapaukset kontolleen, apunaan yli-innokas mutta siksi niin hauska poliisioppilas Magnus Torp, sekä komisario Simon Haugen. Älykäs ja viilipyttymäisen tyyni Brekke saa aivoilleen haasteen, mutta täytyypä hänen matkustaakin ennen kuin tapahtumakulku on selvillä. 

Anton nojasi päätään niskatukeen ja katsoi ympärilleen. Latoja, suuria peltoja ja valtavasti metsää. Täydellinen paikka murhalle ja runsaasti paikkoja ruumiin piilottamiseen.

Hän mietti lyhyttä keskustelua Frode Moenin kanssa. Martiniussen ja Moen eivät selvästikään olleet hyviä ystäviä, ja loppuvaiheessa he eivät olleet edes hyviä kollegoita. Siitä huolimatta hän ei osannut kuvitella, että Moen itse olisi murhan takana. Jos Frode Moen olisi surmannut Martiniussenin, mies olisi ilman muuta tehnyt sen täällä. Hän olisi houkutellut Martiniussenin jonnekin ja ampunut tämän. Tai iskenyt hengiltä. Moen oli kuitenkin ehdottomasti sitä tyyppiä, joka voisi palkata tehtävään jonkun toisen, joka oli tehnyt sen ennenkin. Jonkun, joka tiesi mitä teki. Se selittäisi erikoisen skenaarion ja sen tosiasian, että Nora Röed Karlsen oli jäänyt eloon. Säälimätön murhaaja oli yksinkertaisesti saanut maksun vain yhden henkilön surmaamisesta.

Pidin tätä jopa yllättävän hyvänä. 1960- luku ja mafia eivät nouse kärkeen kiinnostuksen kohteissani, mutta tässä ne maustavat tarinaa kiinnostavalla tavalla. Etenkin kun mafian kanssa ei jäädä 60-luvulle vaan perhe on mukana myös nykyhetken tasolla. Lisäsyvyyttä tulee siitä, kun 60-luvun nuori Vincent on nyttemmin harmaantunut isoisä. 

Aluksi ajattelin että jaaha, seuraava ongelmakimppu-poliisi, tällä kertaa vuorossa peliriippuvuus. Onneksi pelaaminen on mukana niin, että se ei ole kaikkea hallitseva voima. Tappiot kirvelevät mutta Anton pystyy keskittymään työhön täysillä, ja työn ulkopuolella hänellä on muutakin elämää kuin pokeripöydät. Toivottavasti seuraavissa osissa sama jatkuu, eikä Anton uppoa pelimaailmaan kokonaan. Liikaa on kirjoja, joissa rikos jää sivuseikaksi päähenkilön keskittyessä ryyppämään tai arpoessa millä pillereillä jaksaa selvitä päivästä. 

Koska tarinalinja kattaa puoli vuosisataa, tapahtumia ja henkilöitä on paljon - mutta ei liikaa. Kokonaisuus on hallittu, henkilöt on helppo muistaa ja tapahtumat ovat melko suoraviivaisia. Toki matkalle mahtuu yllättäviä yhteyksiä ja kiemuroita, mutta keskus muodostuu muutamasta tapahtumasta joista ei koskaan edetä kauas. Lukijan ei tarvitse pysähtyä miettimään, että millä aikatasolla nyt mahdetaan olla, kukas tuo olikaan, mitä tuolle tapahtui ja niin edelleen. Kelpo avaus sarjaan siis!

Ilmiantajan ovat lukeneet myös taina j, Marika Oksa ja Mari. Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 14, "kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan".. 

Jo Nesbø: Macbeth

Jo Nesbø: Macbeth
Norjankielinen alkuteos Macbeth (2018)
Ruotsiksi kääntänyt Per Olaisen
Kansi: Marcell Bandicksson
Wahlström & Widstrand 2018
523 s.

Ahneena en malttanut odottaa suomennosta vaan tartuin ruotsinnokseen. Nesbø on aina luettava mahdollisimman nopeasti, vaikka en ole ihastunut hänen yksittäisiin kirjoihinsa ollenkaan yhtä paljoa kuin Harry Hole -sarjaan. Macbeth osoittautui eräänlaiseksi kummajaiseksi. Ensimmäiset sata sivua tykkäsin, toiset sata en tykännyt, 50 sivua tykkäsin, 50 en tykännyt, sitten taas tykkäsin...

Komisario Macbeth työskentelee nimettömäksi jäävässä brittiläisessä kaupungissa. Siellä käydään kammottavaa valtataistelua poliisin ja rikollisten kesken. Tuossa pelissä kenenkään henki ei ole minkään arvoinen ja ystävä muuttuu viholliseksi silmänräpäyksessä. Kukaan ei voi luottaa keneenkään, koska luottamus voi olla viimeinen teko elämässä. Oman edun ajaminen on tärkeintä, vaikka puheissa muuta sanottaisiin. Kaikenlainen uhkailu on arkipäivää, ja ruumiita tulee kasoittain.

Tarina alkaa poliisin väijyessä moottoripyöräjengiläisiä. Tekeillä on valtavan suuri huumekauppa, jonka poliisi haluaa estää. Tapahtumat riistäytyvät käsistä ja jälki on veristä. Macbeth nousee korkeimmaksi poliisiviranomaiseksi, yrittäen saada kaupungin hallintaansa. Apunaan hänellä on kasinon omistajatar Lady, määrätietoinen nainen, Macbethin rakastettu. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun kukaan ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä tapahtuu, kun moraali on murentunut eikä selkäänsä voi kääntää kenellekään ellei halua tulla puukotetuksi tai ammutuksi hengiltä? Miten saada yksittäisen ihmisen ääni - ja totuus - kuuluviin kaupungissa, jossa hyvää ei ole ollenkaan vaan taistelut käydään pahan ja pahan välillä?

Han tänkte på alla chanser livet gett honom. Den på barnhemmet den där natten, den han inte hade tagit. Och den Banquo gett honom, den han hade tagit. Hur den första så när omintetgjort honom och det andra räddat honom. Men är det inte så att det finns en del chanser man önskar att man inte fått, eftersom en del chanser dömer dig till olycka oavsett vilket, chanser som kommer att medföra ånger resten av livet antingen för att man tog dem, eller för att man inte tog dem? Åh, det smygande missnöjet som alltid ska förgifta den mest perfekta lycka. Och ändå. Hade ödet öppnat en dörr, som snart skulle smälla igen? Var det modet som skulle svika honom igen, så som det hade svikit honom den natten på barnhemmet? 

Han såg den intet ont anande mannen i sängen från den gången framför sig. Försvarslös. Och ändå en man som stod mellan honom och friheten varje människa förtjänade. Mellan honom och värdigheten varje människa borde kräva. Mellan Macbeth och makten han kunde uppnå. Och respekten. Och kärleken.

Det hade börjat ljusna utanför när han väckte Lady.

Kirjan taustalla on projekti nimeltä Hogarth Shakespeare. Se on alkanut vuonna 2016, jolloin Shakespearen kuolemasta oli kulunut 400 vuotta. Mukana on parisenkymmentä kirjailijaa, Nesbøn lisäksi muun muassa Gillian Flynn, Margaret Atwood ja Anne Tyler. Täytyykin alkaa tutkailla, miten muut ovat kunnioittaneet Shakespearea. 

Kaikki näytelmän lukeneet tietävät, että tarina on synkkä. Sitä se on myös Nesbølla. Kansi antaa täysin oikean kuvan sisällöstä. Mustaa, pahaa, juonittelua, kieroilua, petoksia... Ruumiiden lukumäärässä on mahdoton pysyä mukana, paljon niitä on. Punaista, veri ja rakkaus, joita ei tässä voi erottaa toisistaan.

Ihmisen pahuus tulee esiin kaikessa voimakkuudessaan. Siitä tykkäsin, että henkilöhahmojen määrä on riittävän rajallinen jotta heidät pystyy muistamaan. Poliisien, roistojen, Ladyn ja kasinon croupierin lisäksi mukana on radiotoimittaja sekä pormestari. Ei siis valtaisaa määrää hallintohenkilökuntaa sihteereineen, eikä perheenjäseniäkään mainita kuin ohimennen. Tapahtumat keskittyvät valtapeliin kaikkine monimutkaisine kiemuroineen. On hurjaa luettavaa! Pakko oli jatkaa lukemista, saada tietää että ketkä jäävät henkiin. 

Jørn Lier Horst: Bottenskrap

Jørn Lier Horst: Bottenskrap
Norjankielinen alkuperäisteos Bunnfall (2010)
Ruotsiksi kääntänyt Cajsa Mitchell
Lind & Co 2018
351 s.

Jørn Lier Horst on noussut yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Bottenskrapia lukiessa mietin, miksi. Mikä tekee Horstin kirjoista niin hyviä, miksi riemastun aina kun löydän uuden ruotsinnoksen? Miksi ei haittaa, vaikka Wisting-sarja on käännetty satunnaisessa järjestyksessä niin ruotsiksi kuin suomeksi? 

Vastaus on lopulta melko yksinkertainen. Pidän siitä, että kirjoissa ei ole tyhjäkäyntiä. Bottenskrap on loistoesimerkki kirjasta, jossa tarina pysyy kiinnostavana ilman murhaorgioita. 

William Wisting on kummissaan. Rannalta on löytynyt urheilutossu, jonka sisällä on ihmisen vasen  jalkaterä. Se on tuskin saatu vietyä tutkittavaksi, kun tulee ilmoitus toisesta tossusta - ja vasemmasta jalkaterästä. Pian poliisilla on hallussaan neljä vasenta jalkaterää ja viisi kadonnutta ihmistä. Mysteeri tuntuu tavallistakin hankalammalta. Mistä jalkaterät ovat tulleet? Missä ovat loput ruumiit? Ovatko ne kokonaisia vai osissa? Miksi murhien uhrit ovat kaikki iäkkäämpiä ihmisiä? 

Wistingin tytär Line tekee reportaasia vankilasta vapautuneista murhaajista. Hän tutkii, miten vankila on vaikuttanut näiden elämään ja miten heillä menee nyt. Lukijalle ei liene yllätys, että Linen ja Williamin tutkimukset risteävät. Stavern on pieni paikka, jossa jokainen joko tuntee jonkun, on sukua jollekin tai on ollut samalla luokalla / samassa työpaikassa. Vyyhti keriytyy auki vähän kerrassaan. 

Den polis som ställt frågor till den rödhårige pojken kom bort till dem. Han refererade kortfattat vad pojken hade berättat om hur han hittat skon när han varit ute med hunden en knapp timme tidigare.

"Vi gör en sökning av stranden", förklarade han. "Resten av kroppen kan ju flyta iland när som helst. Det kommer att bli fullt av ungar idag. Röda korset har lovat att vara här med en skallgångskedja inom en timme."

Wisting nickade uppskattande. De hade sökt av kustremsan även dagarna efter att den förra foten hade påträffats, men utan resultat. Kanske skulle de har större tur den här gången. 

En stor våg kom rullande långt upp på stranden, och han blev tvungen att ta några steg bakåt för att inte bli blöt. Den drog sig tillbaka och suddade ut hans fotspår i den fuktiga sanden.

Wisting drog med handen genom det tjocka, mörka håret och tittade ut över havet igen. Mycket hade han varit med om, men den här gången kände han att hjärtat slog lite fortare.

Juuri tästä "vähän kerrassaan" -tyylistä tykkään. Jokainen poliisin työtehtävä, jokainen tapaaminen ja jokainen keskustelu tuo asiaan pikkuisen lisää jotain, joko lisää kysymyksiä, vastauksia tai uuden näkökulman. Koskaan ei tapahtu niin, että poliisit pyörittelevät asioita sivutolkulla pääsemättä mihinkään. Koskaan ei käy niin, että poliisijoukko jahtaa yhtä johtolankaa ja sitten lamaantuvat kun se osoittautuu umpikujaksi. Ei, Horstin tarinoissa ei ole umpikujia, vaan juoni kulkee suoraan eteenpäin, riittävän hitaasti jotta lukija saa pohtia asioita mutta samalla riittävän vauhdikkaasti jotta kiinnostus säilyy koko ajan.  

Sitten on tietysti Wisting, aina yhtä miellyttävä hahmo. Ei päihde- eikä seksiriippuvuutta, ei avio-ongelmien vatvontaa. Se mitä hän miettii, on, että onko edesmenneen vaimon pettämistä jos uusi naisystävä nukkuu hänen sängyssään. Wisting tuntuu läheiseltä, koska hän on niin tavallinen. Hän voisi olla poliisi missä tahansa, vaikka kotipaikkakunnallani. Hän voisi olla isäni. 

Pidän myös siitä, että kirjat voi lukea satunnaisessa järjestyksessä. Vasta tämän aloitettuani tajusin, että viime vuonna on ilmestynyt ruotsiksi Nattmannen. Ensin olin että apua, mutta lukemattomuus ei haitannut. Mainittiin, että Wisting tutki Nattmanneniksi kutsuttua tapausta, mutta siitä kerrottiin vain lähtötilanne, ei tapahtumakulkua eikä syyllistä. Eri kirjoissa Linen asuinpaikka, työnkuva ja miesystävä vaihtelevat, mutta hän on sen verran sivummalla että ei haittaa vaikka ei muistaisikaan missä ja kenen kanssa hän oli viimeksi luetussa kirjassa. 

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaa 50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Olen töissä kirjastossa, ja ehdottomasti suosittelen lukemaan Horstin kirjat, kaikki. Blindgång oli minulle pienoinen pettymys, mutta vastaavasti kaikki muut ovat olleet loistavia. Luolamiehen luin sekä ruotsiksi että suomeksi, ja luulen että myös Bunnfall / Bottenskrap tulee lukulistalle, kunhan suomennos ilmestyy. 

Ingar Johnsrud: Metsästäjä

Ingar Johnsrud: Metsästäjä
Norjankielinen alkuperäisteos Kalypso (2016)
Suomentanut Arja Kantele
Like 2017
425 s.

Vaikka olen epäillyt kyllästyneeni dekkareihin, jatkan vielä muutamalla. Ainakin Metsästäjän kohdalla kyse on siitä, että saan Helmet-lukuhaasteeseen taas yhden kohdan ruksattua (kirja kirjailijalta jolta olet aiemmin lukenut vain yhden teoksen). Kirja on Johnsrudin toinen kirja, ja samalla toinen suomennos. 

Esitän haukut heti alkuun, jotta pääsen lopuksi kehumaan. Ensinnäkin miinuspisteitä saa päähenkilön päihdeongelma, tällä kertaa kyse on pillereistä, lähinnä masennus- ja unilääkkeistä joita Fredrik Beier napsii miten sattuu. Ja aika paljon palstatilaa saa se, mitä pillereistä seuraa. Booooriing! Perhe-elämä olisi voinut olla kiinnostavaa, esimerkiksi Jacob-pojan soittoharrastus. Mutta kun kaikkea katsotaan pilleriongelmien läpi, ei se jaksa innostaa. 

Toinen miinus tai ehkä pikemminkin kysymysmerkki menee kirjan suomenkieliselle nimelle. Miksi Metsästäjä? Minulle jäi epäselväksi, ketä sillä tarkoitetaan? Fredrik Beieriä vai jotain muuta poliisia? Narkkari-Kainia joka listii porukkaa minkä kerkiää? Pääpahista? Tarinan varjoissa hiipivää heppua? Katsoin kirjan alkuperäisen nimen vasta lopuksi, ja tuntui että se avasi täysin uuden näkökulman tarinaan. Miksi suomenkielinen nimi ei voi olla Kalypso? Kuitenkin Kalypso on tärkeä osa tarinaa, ja on sillä nimellä myös suomeksi. Pieni miinus myös takakansitekstille, joka on hiukan harhaanjohtava. Kaikkihan eivät sitä lue, mutta minä luen ja odotan sen olevan tapahtumien mukainen. Takakannessa kerrotaan pojan kuolemasta sanoen että se tapahtuu "samaan aikaan". Ei, se on tapahtunut neljä vuotta aiemmin. Lisäksi kuolemasta kerrotaan sivulla a, ja kun kirja on edennyt a + 150 sivua ei poliiseilla ole mitään hajua tapahtuneesta. Tuli olo, että turhaan tässä odottelen että milloin asia tulee poliisien tietoisuuteen. 

Tarina ei sinänsä ole mitenkään uusi tai persoonallinen. Ollaan vakoilun, entisen Neuvostoliiton, pelottavan aseen ja salaisen sotilasoperaation alueella. Pidän kuitenkin tavasta, jolla se on kerrottu. Yllätyksiä koetaan niin 1990-luvun kuin nykyhetken aikatasossa; yllätykset ovat toisaalta isoja mutta toisaalta riittävän pieniä ollakseen uskottavia. Uskottavuus onkin yksi tärkeä tekijä siinä, miksi tämä on hyvä kirja. Vakoiluosuudessa ei käytetä toinen toistaan mielikuvituksellisimpia viestintäkeinoja eikä jahdata korruptoituneita poliitikkoja valtaisan salaliiton keskellä. Ei, tässä ollaan pienen ja tiiviin ihmisjoukon mukana, joukon, jossa on tilaa yksilöille. 

Hiljaisuus.

Suuta kuivasi. Luotiliivi painoi hartioita, kiristi vyötäisiltä, keuhkoja ei millään saanut vedettyä täyteen. Kädelle läikähti lämpöä. Kafan käsi. "Valmis?"

Kafa nykäisi aseen kotelosta. Kun Heckler & Koch -pistooli oli vankasti kahden käden otteessa, hän suoristi selkänsä ja lähti jämäkästi ääntä kohti. 

Joinakin hetkinä eläin meissä palaa takaisin. Tuhannet sivilisaation vuodet kuoriutuvat pois, ja ruumis reagoi kuin olisimme ihmisapinoita, tai sikoja. Ihohuokoset tulvahtavat täyteen liejua. Karvasta pelon lemua. Sitä löyhähti sieraimiin, kun Kafa ja Fredrik pääsivät portaiden päähän. 

Tässäkin kerroksessa he astuivat ensin pimeään betonikäytävään. Täälläkin ammotti jokaisen oviaukon takana ikkuna-aukkoja. Kamanoiden edessä lunta ja jäätä, sisään puhalsi kylmä, läpitunkeva viima. Mutta seiniä oli sotkettu, niihin oli täherretty sanoja joista ei saanut selvää. Ja piirrelty: ruumis ja sen vieressä reikäinen kallo, väkevä nyrkki ja sen alla tikku-ukko-tyylillä raapustettu lapsi kaksin kerroin.

Kain seisoi heidän edessään, muutaman askeleen päässä. Suu oli kysyvästi raollaan, hupun alta vilkkuivat hurjat silmät. Kainaloiden alla mollottivat tumman hikilaikut. Hän jymisytti lattiaa maihinnousukengillään. Nurkkaan ahdistettu peto. Jääpiikki kourassaan.

Isot pluspisteet menevät suomentajalle sanavalinnoista. Palsa on sellainen sana, että piti kysyä äidiltä ja isältä että mitä se tarkoittaa (kuulemma palttoota eli päällystakkia). Puristustrikoot on hauska valinta, samoin karmin sijasta kamana. Jännitystä lisää esimerkiksi se, että jääpiikki on Kainin kourassa eikä kädessä. Koura on isompi kuin käsi, ja ilman asettakin sormet ovat koukistuneet. Kouralla on tehty fyysistä työtä, koura on kokenut kovempia asioita kuin käsi. Aina suomentajan työtä ei huomaa, mutta tässä jäin monesti miettimään että mitä mahtaa lukea norjankielisessä tekstissä. Tuumin, että suomennoksessa on pohdittu synonyymejä eikä aina valittu sitä helpointa tai yleisintä sanaa. 

Pisteet myös tasa-arvosta, kerrankin kirja jossa hahmot esiintyvät - poliisipäällikköä ja venäläistä sotilasattaseaa lukuunottamatta - etunimellään, niin naiset kuin miehetkin. Tätä olen peräänkuuluttanut monesti. Kiitos mieluusti Kafa ja Fredrik, ei Kafa ja Beier. 

Oletettavasti sarja saa jatkoa. Ihan jees, kunhan Fredrik saisi pilleriongelmansa kuriin. Kyllä hänellä olisi riittävästi perhekiemuroita ilman päihteitä. Kafaan haluaisin tutustua tarkemmin; nyt ihan lopussa hänestä paljastuu yllättäviä juttuja, joita kuitenkaan ei avata yhtään. Hän on toinen päähenkilö, joten hän ansaitsisi enemmän tilaa. Jään odottamaan mitä tuleman pitää.

Metsästäjä on luettu myös blogeissa Mummo matkalla sekä Kirjat, sopat ja sähellykset.