Otava 2021
267 s.
Ensimmäisenä aamuna jalkoihini tipahti jäätynyt pikkulintu.
Kun kirja alkaa näin, lukemista on pakko jatkaa. Yhtä kauniina kieli säilyy koko matkan ajan, vaikka tarina onkin kaipauksella, huolilla ja suruilla kuorrutettu.
Beata palaa perheensä kanssa kotiin Hankoon helmikuussa vuonna 1942. Lähes kaksi vuotta on mennyt sukulaisen luona Bromarvissa, etäämpänä sodasta. Nyt kotiin voi palata, mutta mikään ei ole kuin ennen. Hankolaisten kodeissa on asunut sotilaita, ja monet taloista on sotkettu tai jopa hajotettu. Sotilaista on tullut sotavankeja, ja heitä näkyy kaupungissa usein. Heitä palkataan erilaisiin töihin, joskus päiväksi, joskus pidemmäksi aikaa. Heitä pelätään, mutta samalla ollaan hieman uteliaita. Kun kaupunkiin saapuu saksalaisia sotilaita, pelko väistyy.
Eräänä päivänä Beata kohtaa lyhyesti ukrainalaisen sotavangin Ivanin, ja rakastuu tähän päätäpahkaa. Tilanne on pakko pitää salassa, sillä tunteilla on täysin väärä kohde. Paikallinen mies olisi paras, saksalainen mahdollisuuksien rajoissa, mutta venäläinen tai ukrainalainen ei missään tapauksessa. Eikä etenkään tilanteessa, jossa Beatalla on avioton lapsi helmoissaan. Pieni Agnes aiheuttaa sen, että Beataa ei katsota hyvällä eikä hänelle haluta tarjota työtä.
Beata tekee milloin mitäkin asiaa vankileirin liepeille, kirkkoon tai minne tahansa, missä on pienikin mahdollisuus katseiden vaihtoon, ehkä jopa ohimenevään kosketukseen. Muutaman kerran järjestyy jopa tapaaminen. Vaikka jossain vaiheessa käy ilmi, että tietenkin Ivanilla on perhe odottamassa, ei se saa Beatan tunteita haalistumaan. Hän on valmis jättämään miehen vuoksi kaiken.
Minäkin olin haaveillut sinusta ja tulevaisuudesta, mutta koskaan minulle ei ollut tullut mieleenkään suunnitella, että matkustaisin kanssasi kotikaupunkiisi. Että kävelisimme Odessan kaduilla ja katselisimme nähtävyyksiä ja sinä veisit minut vaatekauppoihin, tai kabareehen. Kabareehen? Minä haaveilin viidestätoista minuutista sinun kanssasi metsikössä. Viidestä minuutista, minuutista! Tai siitä että olisin saanut lausua nimesi ääneen ja puhua sinusta jollekulle. Tai että saisin kävellä kanssasi pitkin Bulevardia eikä kukaan saisi kuolemanrangaistusta eikä ketään ammuttaisi päähän. Että kukaan ei huomaisi kun astelin koko mielenmaltti tiukasti nyrkissäni sinun ja räkäkännissä oksentavan vartiomiehesi luo, jotta saisin hipaista salaa kättäsi. Siinä olivat minun unelmani, ja ne olivat niin suuria ja mahdottomia, etteivät ne voisi koskaan toteutua. Ikinä en ollut rohjennut haaveilla, että pääsisin näkemään kantaravintolasi ja sen ruudullisen pöytäliinan. Että saisin nähdä miten kohteliaasti sinulle siellä puhuttiin ja kuinka sinulle kumarrettiin jätettyäsi juomarahan pöydälle. Että voisin kuulla raitiovaunun kolinan avoimesta ikkunasta ja nähdä esineet lipastosi kannella. Että ottaisin niitä käteeni ja kysyisin: Mikä tämä on, ja mikä tämä on? Mistä se on peräisin?
Tarina on koskettava kuvaus rakkaudesta, sen kaipuusta, sen haavoittuvaisuudesta. Beata on umpirakastunut, mutta Ivanista ei ota selvää. Ovatko hänen tunteensa oikeita, vai etsiikö hän vain lyhytaikaisia hetkiä jolloin paeta vankeuden kurjuutta? Beata on jo Agnesin takia hyljeksitty muualla kuin perheessään, siksi hän on valmis lähtemään Ivanin mukaan sitten kun siihen koittaa tilaisuus.
Muut henkilöhahmot kuin Beata jäivät minulle varsin etäisiksi. Esimerkiksi hänen vanhempansa ovat usein läsnä, mutta heistä minulle ei jäänyt oikeastaan mitään muistikuvaa. Siskot Sylva ja Harriet ovat myös esillä, mutta en saa heistäkään pitävää otetta. Parhaiten mieleen jäi Stina, kaikessa ärsyttävyydessään. Hän ei ole naapurikyttääjä vaan koko kaupungin kyttääjä. Agnes on hellyttävä hahmo, hän tuntuu olevan Beatalle etäinen, joskus tuntuu kuin Agnes pelkäisi äitiään.
Perheellä olisi koossa kaikki katastrofin ja riidan ainekset: Beatan rakkaus Ivaniin ja sitä kautta kiinnostus vankileiriä kohtaan, Sylvan rakkaus saksalaiseen sotilaaseen Werneriin, Harrietin muutto entiseen kotiinsa jossa hän viettää aikaa miehensä siskon kanssa eikä juurikaan toivo miehen paluuta, Agneksen kiintymys enemmän Harrietia kuin äitiään kohtaan... Perhe on näennäisen yhtenäinen; he palaavat tiiminä mutta pian sekä Sylva että Harriet muuttavat muualle, fyysisesti lähelle mutta psyykkisesti kauas. Tuntuu, että ainakaan tämän tarinan aikana ei tapahdu kovinkaan montaa todellista kohtaamista. Perheenjäsenet ovat toisistaan irrallisia osasia, jotka kerääntyvät välillä yhteen hajaantuakseen taas erilleen.
Tarina on Beatan näkökulmasta, ja vähän väliä hän kertoo tapahtumia sinä-muodossa Ivanille. Hän kertoo, milloin ei vielä tiennyt Ivanista mitään, kysyy muistaako tämä jotain, muistelee heidän kohtaamisiaan, kertoo tunteistaan. Hän ei kuvittele Ivanin vastauksia, sillä ne eivät ole hänelle olennaisia. Tämä on heidän tarinansa, jonka hän haluaa kertoa sellaisena kuin sen on kokenut.
Kirjaa on luettu paljon, postaus löytyy esimerkiksi blogeista Kirjaluotsi, Satunnainen ohilukija ja Luetut.net.
