Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. toukokuuta 2018

Jo Nesbø: Macbeth

Jo Nesbø: Macbeth
Norjankielinen alkuteos Macbeth (2018)
Ruotsiksi kääntänyt Per Olaisen
Kansi: Marcell Bandicksson
Wahlström & Widstrand 2018
523 s.







Ahneena en malttanut odottaa suomennosta vaan tartuin ruotsinnokseen. Nesbø on aina luettava mahdollisimman nopeasti, vaikka en ole ihastunut hänen yksittäisiin kirjoihinsa ollenkaan yhtä paljoa kuin Harry Hole -sarjaan. Macbeth osoittautui eräänlaiseksi kummajaiseksi. Ensimmäiset sata sivua tykkäsin, toiset sata en tykännyt, 50 sivua tykkäsin, 50 en tykännyt, sitten taas tykkäsin...

Komisario Macbeth työskentelee nimettömäksi jäävässä brittiläisessä kaupungissa. Siellä käydään kammottavaa valtataistelua poliisin ja rikollisten kesken. Tuossa pelissä kenenkään henki ei ole minkään arvoinen ja ystävä muuttuu viholliseksi silmänräpäyksessä. Kukaan ei voi luottaa keneenkään, koska luottamus voi olla viimeinen teko elämässä. Oman edun ajaminen on tärkeintä, vaikka puheissa muuta sanottaisiin. Kaikenlainen uhkailu on arkipäivää, ja ruumiita tulee kasoittain.

Tarina alkaa poliisin väijyessä moottoripyöräjengiläisiä. Tekeillä on valtavan suuri huumekauppa, jonka poliisi haluaa estää. Tapahtumat riistäytyvät käsistä ja jälki on veristä. Macbeth nousee korkeimmaksi poliisiviranomaiseksi, yrittäen saada kaupungin hallintaansa. Apunaan hänellä on kasinon omistajatar Lady, määrätietoinen nainen, Macbethin rakastettu. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun kukaan ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä tapahtuu, kun moraali on murentunut eikä selkäänsä voi kääntää kenellekään ellei halua tulla puukotetuksi tai ammutuksi hengiltä? Miten saada yksittäisen ihmisen ääni - ja totuus - kuuluviin kaupungissa, jossa hyvää ei ole ollenkaan vaan taistelut käydään pahan ja pahan välillä?

Han tänkte på alla chanser livet gett honom. Den på barnhemmet den där natten, den han inte hade tagit. Och den Banquo gett honom, den han hade tagit. Hur den första så när omintetgjort honom och det andra räddat honom. Men är det inte så att det finns en del chanser man önskar att man inte fått, eftersom en del chanser dömer dig till olycka oavsett vilket, chanser som kommer att medföra ånger resten av livet antingen för att man tog dem, eller för att man inte tog dem? Åh, det smygande missnöjet som alltid ska förgifta den mest perfekta lycka. Och ändå. Hade ödet öppnat en dörr, som snart skulle smälla igen? Var det modet som skulle svika honom igen, så som det hade svikit honom den natten på barnhemmet? 

Han såg den intet ont anande mannen i sängen från den gången framför sig. Försvarslös. Och ändå en man som stod mellan honom och friheten varje människa förtjänade. Mellan honom och värdigheten varje människa borde kräva. Mellan Macbeth och makten han kunde uppnå. Och respekten. Och kärleken.

Det hade börjat ljusna utanför när han väckte Lady.

Kirjan taustalla on projekti nimeltä Hogarth Shakespeare. Se on alkanut vuonna 2016, jolloin Shakespearen kuolemasta oli kulunut 400 vuotta. Mukana on parisenkymmentä kirjailijaa, Nesbøn lisäksi muun muassa Gillian Flynn, Margaret Atwood ja Anne Tyler. Täytyykin alkaa tutkailla, miten muut ovat kunnioittaneet Shakespearea. 

Kaikki näytelmän lukeneet tietävät, että tarina on synkkä. Sitä se on myös Nesbølla. Kansi antaa täysin oikean kuvan sisällöstä. Mustaa, pahaa, juonittelua, kieroilua, petoksia... Ruumiiden lukumäärässä on mahdoton pysyä mukana, paljon niitä on. Punaista, veri ja rakkaus, joita ei tässä voi erottaa toisistaan.

Ihmisen pahuus tulee esiin kaikessa voimakkuudessaan. Siitä tykkäsin, että henkilöhahmojen määrä on riittävän rajallinen jotta heidät pystyy muistamaan. Poliisien, roistojen, Ladyn ja kasinon croupierin lisäksi mukana on radiotoimittaja sekä pormestari. Ei siis valtaisaa määrää hallintohenkilökuntaa sihteereineen, eikä perheenjäseniäkään mainita kuin ohimennen. Tapahtumat keskittyvät valtapeliin kaikkine monimutkaisine kiemuroineen. On hurjaa luettavaa! Pakko oli jatkaa lukemista, saada tietää että ketkä jäävät henkiin. 


maanantai 9. lokakuuta 2017

Baletissa: Kesäyön unelma Kansallisbaletissa

Lauantai oli vauhtipäivä. Aamulla lähdin Turkuun kirjamessuille, sieltä Helsinkiin katsomaan Kesäyön unelmaa ja siitä vielä kotiin Tampereelle. Kun kerran lähdetään liikkeelle, hoidetaan monta kohdetta kerralla :) Päivästä tuli raskas mutta kiva. 

Shakespearen Kesäyön unelma lienee yksi niistä tarinoista, joista todella monella on jonkinlainen mielikuva. Olen lukenut näytelmän ja nähnyt yhden elokuvaversion, mutta tämä oli ensimmäinen näyttämökokemus. Heti ensimmäisenä pitää kehua lavastus: Sandra Woodallin minimalistinen lavastus tekee sen, että katsojan huomio kiinnittyy vain tanssijoihin ja siten on helpompi havainnoida kuka on kuka. Hahmoja on paljon, ja vaikka monet asuista ovatkin keskenään samankaltaisia on Woodall tehnyt kaikkiin jonkun jutun minkä avulla hahmot erottaa toisistaan. 

Titania ja Oberon - Tiina Myllymäki ja Sergei Popov 

Helena ja Demetrios - Linda Haakana ja Tuukka Piitulainen
Juoni on olennaisesti kuvattu tässä Baletin nettisivujen lausahduksessa: "Miten käy, kun Helena rakastuu Demetriokseen, joka on rakastunut Hermiaan, joka on rakastunut Lysanderiin, joka rakastuukin vahingossa Helenaan samalla kun Titania vahingossa rakastuu aasiin vaikka on yhdessä Oberonin kanssa?" Ihanaa klassista komediaa! Onhan se tietysti hirveän traagista kun rakastaa väärää tyyppiä mutta tässä tapauksessa sille ei voi olla nauramatta. Demetrios (Tuukka Piitulainen) ja Lysander (Florian Modan) joutuvat lähes painimaan, kun molemmat haluavat Hermian (Elena Ilyina). Hermia rakastaa Lysanderia, mutta on isänsä toimesta määrätty Demetriosin puolisoksi. Ja Demetrios-parka on hätää kärsimässä, kun joka nurkan takana on vaanimassa umpirakastunut Helena (Linda Haakana). 

Hermia ja Lysander karkaavat metsään ja päätyvät keijujen valtakuntaan. Sekä keijujen kuningas Oberon (Sergei Popov) että haltia (Puck) touhuavat taikayrttinesteen kanssa ja kas, taian valtaan joutuu yksi jos toinenkin hahmo, minkä seurauksena rakkauden ja jahdin kohteet vaihtuvat ja kommellusten sekamelska on valmis. Yleisö tuntui nauttivan, katsomossa sekä naurettiin ääneen että annettiin runsaasti väliaplodeita.

Puck  ja keijukuoro - Samuli Poutanen sekä balettioppilaitoksen oppilaita
Asiat saadaan vinksalleen ja myös korjattua toisen puoliajan puoliväliin mennessä. Sitten saadaan suuret hääjuhlat. Prinsessa Ruususen häämarssi on komeaa katsottavaa, ja jos ei tietäisi että toista puoliskoa on mennyt vasta vähän aikaa, olisi helppo kuvitella sen olevan loppukohtaus. Ei suinkaan, vaan vielä nähdään lisää juhlaa, kunnes koittaa seuraava massiivinen kohtaus. Jukka Merjasen viulusoolo säestää juhlia, ja sen päätyttyä katsomo räjähtää. Mutta kas, eihän esitys ollutkaan lopussa! Vielä jatketaan vähän aikaa. Onkohan tämä kujeilua katsojien kanssa, jos on niin toimii!


Olen tainnut aiemmikin kehua Kansallisbaletin tanssijoiden kykyä tuoda esitykseen näytelmällisyyttä. ja teen sen taas. Edelleen ihastuttaa, kuinka ilmeikästä heidän työskentelynsä on. Tunnetilat näkyvät paitsi liikkeessä myös kasvoilla. 

Kokonaisuus on hieno. Lavastus ja myös valaistus on kauttaaltaan vähäeleinen, ollaan sitten ihmisten tai keijujen maailmassa. Esitys on pituudeltaan sopiva, jotta myös pienemmät katsojat jaksavat seurata. Tätä ei ole venytetty tarpeettoman pitkäksi; jokaisella tanssinumerolla on merkityksensä kokonaisuuden kannalta, eikä kertaakaan tule olo että jotain on tehty vain siksi että annetaan pääroolien esittäjille lisää aikaa esitellä taitojaan. 

Jos on vauhtia ja komiikkaa Kansallisbaletin esityksessä, oli sitä myös matkallani. Päivällä olin Turun Kirjamessuilla, josta ehdin linja-autoasemalle minuuttia ennen bussin lähtöä ja viime sekunneilla autoon sisään. Bussi olikin sellainen, joka pysähtyi Helsingissä vain  Meilahdessa ja Kampissa, eli kun olin varautunut jäämään Kisahallilla pois puoli kuuden aikaan niin olinkin viittä yli Kampissa. Messujen väsyttämillä jaloilla kipitin minkä korkonilkkureilla kävellen pääsin ja olin katsomossa viittä vaille :D Kotimatkalla myöhästyin tietenkin bussista, onneksi ei ollut illan viimeinen vaan seuraava lähti puoli tuntia myöhemmin. Tampereella osuikin kaupungin bussi sopivasti kohdalle niin pääsin kotiovelle puoliltaöin. Mutta en rakastunut matkalla keneenkään, enkä eksynyt metsään tai muuallekaan, en kohdannut haltioita joten loppu hyvin tässäkin tapauksessa :D

Kuvat: Kansallisbaletti / Sakari Viika
Kesäyön unelma 21.10.2017 saakka
Koreografia Jorma Elo
Musiikki Felix Mendelssohn Bartholdy
Musiikin johto Philippe Béran
Lavastus ja puvut Sandra Woodall
Valaistus Linus Fellbom

Kokoonpano 7.10: 
Laulu Tatjana Romanova-Vorontsova ja Päivi Karjalainen, viulusoolo Jukka Merjanen
Titania Tiina Myllymäki
Oberon Sergei Popov
Puck Samuli Poutanen
Hippolyta Rebecca King
Theseus Nicholas Ziegler
Hermia Elena Ilyina
Helena Linda Haakana
Lysander Florian Modan
Demetrius Tuukka Piitulainen
Egeus Aapo Siikala
Käsityöläiset Wilfried Jacobs, Linas Kavaliauskas, Atte Kilpinen, Jouka Valkama, Teemu Tainio ja Evaldas Bielinis

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Teatterissa: Macbeth Kansallisteatterissa

Katariina Kaitue ja Antti Luusuaniemi. Kuva: Mitro Härkönen
Kansallisteatteri on tuonut Päänäyttämölle mahtipontisen, modernin Macbethin, jossa perinteiden teatteri kulkee sulassa sovussa videotaiteen ja livemusiikin kanssa. Ehkä juuri sen takia näytelmä herätti ainakin minussa melko ristiriitaisia tuntemuksia. 

Heti alkuun täytyy kehua näyttelijäntyötä. Mielestäni jokainen esiintyjä onnistui. Katariina Kaitue on hyytävä Lady Macbeth, vastaparinaan Antti Luusuaniemen hitaasti hajoava Macbeth. Esko Salminen vanhana kuninkaana täyttää karismallaan lavan. Seppo Pääkkösen Banquo ei turhia puhu mutta on hurja ilmestys niin elävänä kuin kuolleena. Tuplarooleissa esiintyvät Pihla Maalismaa, Fanni Noroila ja Sonja Kuittinen ovat mielettömiä Weird Sisters - punknoitia.

Shown "varastaa" monin paikoin muusikko Joakim "Jusu" Berghäll. Mietin muutamaan kertaan, hänen ottaessaan käsittelyyn taas uuden soittimen, että herran jestas osaako tuo soittaa ihan kaikkea, rummuista kitaran kautta huiluun! Muusikko sulautuu luontevaksi osaksi esitystä.

Jusu Berghäll. Kuva Mitro Härkönen
Koin esityksen hiukan epätasapainoiseksi. Ensimmäinen puoliaika on mielestäni liian pitkä ja kaipaa tiivistystä. Tuntui että tapahtumat etenevät turhan verkkaisesti, kunnes yhtäkkiä vanha kuningas Duncan murhataan ja kruununperijä Malcolm (Fanni Noroila) esittää kummallisen. lähes epileptisen tanssin. En ymmärtänyt tanssin tarkoitusta. Toinen puoliaika on parempi ja tapahtumarikkaampi, joskaan en tässä ymmärtänyt miksi Macbethille näytetään ydinräjähdyspilviä, natsimarssia jne. Tarviiko pahuutta korostaa noin ilmiselvillä kuvilla? 

Kati Lukan lavastus on toimiva, elementit muuntautuvat useampiin käyttötarkoituksiin. Mietin, onko tapahtumapaikkoja ja siirtymiä liikaakin. Berghällin soittoa on mukava kuunnella, mutta esimerkiksi Seytonin (Pihla Maalismaa) kävely lavan reunasta keskelle ja takaisin, sanomatta ja tekemättä mitään sekä Macduffin (Tero Koponen) monologi videopätkän edessä jäivät irrallisiksi osasiksi. Muutenkin Macduffin hahmo jää aika pahasti taustalle, huomioiden hänen suuren roolinsa loppukohtauksessa.

Katariina Kaitue. Kuva Mitro Härkönen


Antti Luusianiemi. Kuva Mitro Härkönen
Kuten jo todettu, näyttelijät olivat ehdottomasti oikeita valintoja rooleihinsa. Hahmojen ilmeikkyyden ja ilmeettömyyden vaihtelua oli hieno seurata. Pidin myös esityksen värimaailmasta, kiitos siitä menee puvustaja Tarja Simonelle ja valosuunnittelija Max Wikströmille. Yleisön mukaanottaminen esityksen osaksi oli miellyttävä yllätys.

Macbethiä on käyty bloggaajien toimesta katsomassa, siitä on kirjoitettu ainakin Lukupinossa, Kirsin Book Clubissa, Tuijatassa sekä Paljon Melua Teatterista - blogissa. 

Kiitos Kansallisteatterille lehdistölipusta! Sekoilin päivämäärissä ja olin menossa päivän myöhässä Bloggariklubille ja näytökseen, onneksi sain uuden mahdollisuuden :) 

Macbeth 
Ohjaus Janne Reinikainen
Rooleissa Katariina Kaitue, Antti Luusuaniemi, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen, Pihla Maalismaa, Fanni Noroila, Tero Koponen, Karin Pacius, Sonja Kuittinen ja Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio, muusikko Joakim "Jusu" Berghäll
Suomennos ja sovitus Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
Dramaturgi Eva Buchwald
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Max Wikström
Musiikki ja äänisuunnittelu Timo Hietala
Äänet Jani Peltola ja Esko Mattila
Videosuunnittelu Henna-Riikka Halonen