Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ann Cleeves. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ann Cleeves. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Ann Cleeves: Varisloukku

 

Ann Cleeves: Varisloukku

Englanninkielinen alkuteos The Crow Trap (1999)

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Karisto 2023

479 s.



Nyt se vihdoin tapahtui: aloin lukea Vera Stanhope -sarjaa. Olen tykännyt ihan tosi paljon Shetlanti-sarjasta ja melko paljon Kahden joen välissä -sarjasta, mutta Veraa olen vältellyt. Se on ollut niin pidetty sekä kirjana että tv-sarjana, että en ole halunnut aloittaa sarjaa koska sitten se joskus loppuu ja mitä sitten lukisin? Cleevesillä on kyllä monta muutakin sarjaa, jotain alkupään tuotantoa 1990-luvulta olen lukenut englanniksi mutta ne eivät ole olleet erityisen mieleenpainuvia. 

Vera-sarjan suomentaminen aloitettiin jostain syystä vasta kolmannesta osasta, ja kaksi ensimmäistä on suomennettu vasta ihan äskettäin. Olen kuullut ettei tämä avausosa ole sarjan parhaita, mutta halusin kuitenkin aloittaa alusta. 

Baikien mökki pohjois-Englannissa. Kolme naista on tulossa tekemään ympäristötutkimusta ja selvittämään, onko louhokselle esteitä. Rachael saapuu päivää ennen muita ja järkytyksekseen löytää ystävänsä ruumiin. Bella on jättänyt jäähyväiskirjeen, mutta Rachaelin on silti vaikea uskoa itsemurhaan. Kun Anne ja Grace tulevat paikalle, ei kestä kauaa ennen kuin seuraava ruumis löytyy. Tämä tapaus ei mitenkään voi olla itsemurha tai onnettomuus, joten paikalle ilmestyy persoonallinen komisario Vera Stanhope. Homssuinen ulkomuoto ja poliisille epätyypillinen käytös tarkoittavat sitä, että monien on vaikea uskoa hänen olevan hyvin terävä-älyinen. Vera ja tutkijanaiset tekevät epävirallista yhteistyötä houkutellakseen paikalliset salaisuudet esiin. 

Kun Rachael aamulla nousi, Vera oli jo Baikiessa. Hän seisoi keittiössä paahtoleipä toisessa kädessä ja mukillinen Annen suodatinkahvia toisessa. Hänen mussutuksensa kaikui portaisiin saakka. 

Vera oli siis jälleen yöpynyt Black Law'ssa. Taas yksi töissä vietetty yö. Mikä häntä oikein riivasi? Ilmeisesti kunnianhimo. Epäonnistumisen pelko. Tai kenties tyhjä koti, jossa ei odottanut kukaan. Siihen Rachaelkin samastui. Vera ei ollut kertaakaan maininnut aviomiestä tai rakastajaa, eikä hän taatusti nauttinut kotoilusta. Rachael ei kerta kaikkiaan pystynyt kuvittelemaan häntä sohvalla television ääressä. 

En tiedä, olisiko sarja noussut Suomessa niin suureen suosioon, jos kääntäminen olisi aloitettu tästä. Ensimmäinen puolisko kirjasta on kuin mikä tahansa romaani, jossa nyt vaan sattuu kuolemaan pari ihmistä. Tapahtumia käydään läpi Rachaelin, Annen ja Gracen näkökulmasta, toki siinä samalla tutustutaan heihin kaikkiin vähän tarkemmin mutta dekkarijuonen kannalta siinä on paljon tyhjäkäyntiä. Mielenkiintoista luettavaa kyllä, mutta ei juonen kulkua juurikaan edistävää eikä missään määrin jännittävää. 

Vera tulee kuvioihin ennen kirjan puoltaväliä, mutta tapahtumia seurataan jatkossakin enemmän tutkijanaisten kuin hänen näkökulmastaan. Jonkin verran saadaan tietää hänen lapsuudestaan, mutta aika vähän muusta. Rikostutkintaa hän tekee varsin vähän. Uskon, että seuraavissa osissa hänen roolinsa kasvaa, ja toivon että jatkossa tapahtumia nähdään enemmän hänen näkökulmastaan. Nyt hän lähinnä on paikalla, ja silloin harvoin kun käy jututtamassa jotakuta niin tärkeämmältä tuntuu syöminen tai juominen. 

Minulla oli vaikeuksia pysyä kartalla tapahtumapaikoista. Oliko Baikien mökki Black Law'n maatilalla vai sen lähellä? Mikä oli Holme Park, missä oli vuokraviljelijöitä? Oliko se alue, jonne louhosta suunniteltiin, ja jos ei niin minne sitä suunniteltiin? 

Eli siis varsin hämmentävä lukukokemus. Odotin enemmän, mutta oli tässä sen kuitenkin verran imua että sivut kääntyivät nopeasti eikä mielessä käynyt vaihtoehto jättää kesken. Vera on aika kulmikas ja yllättävän tyly hahmo, mutta tykästyin häneen silti. 

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee toiseksi pariin 47 ja 48, "kaksi kirjaa, joissa on samanniminen päähenkilö". Jo keväällä luin Vera Wong -dekkarisarjan avausosan. 

Varisloukku on luettu myös blogeissa Kirjavinkit ja Sivumerkkejä.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ann Cleeves: Musta kuin yö

Ann Cleeves: Musta kuin yö
Englanninkielinen alkuperäisteos Raven Black (2006)
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Karisto 2007
336 s.






Ensikosketus Ann Cleevesin dekkareihin oli tyrmäävä. Musta kuin yö aloittaa neliosaisen Shetlanti-sarjan ja pakottaa kyllä lukemaan muut osat mitä pikimmin. 

Ravenswickin kylästä löytyy teini-ikäisen tytön ruumis. Kyläläisten tuomio on selvä: syyllinen on paikallinen erakko. Miestä on vuosia epäilty toisen nuoren tytön tappajaksi, vaikka tämän katoamista ei ole koskaan selvitetty eikä ruumista ole. 

Komisario Jimmy Perez ei kuitenkaan usko asian olevan niin yksinkertainen. Hän on itse kotoisin Fair Islen saarelta ja tietää, kuinka helppo pienessä yhteisössä on leimata joku tai leimautua joksikin. Hän ei kuuntele juoruja vaan kaivaa esiin totuuden antaakseen oikeutta sekä kuolleelle tytölle että erakko-Magnukselle.

Jimmy Perez liikehti istuimellaan. Kylmyys palautti hänen ajatuksensa käsillä olevaan tehtävään. Catherine Ross ei ollut kasvanut pienessä alle sadan ihmisen yhteisössä, jonka jäsenistä monet olivat sukua keskenään. Sellainen oli varmasti ollut hänelle uutta, tunne siitä, että hän eli kuin kultakalamaljassa, kun kaikki tiesivät hänen asiansa tai ainakin luulivat tietävänsä. Hänen äitinsä oli kuollut sairastettuaan ptkään. Hänen isänsä oli keskittynyt omaan suruunsa ja ollut niin etäinen, että sitä saattoi pitää jopa laiminlyöntinä. Perez ajatteli äkkiä, että Catherine oli varmaan ollut yksinäinen. Varsinkin täällä sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka kaikki tunsivat toisensa. Vaikka Sally Henry asui aivan mäen juurella, ja vaikka Catherinella olisi ollut poikaystäväkin, jota ei vain vielä ollut löydetty, hän oli varmasti tuntenut itsensä hirveän yksinäiseksi. 

Tämä johdatti Perezin ajatukset Magnus Taitiin, sillä olihan tämäkin varmasti yksinäinen. Kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että Magnus oli tappanut tytön. Ainoa syy siihen, ettei häntä ollut vielä pidätetty, oli se, että häntä voitaisiin pitää asemalla vain kuusi tuntia. Täällä asiat eivät menneet kuten Englannissa. Eikä kukaan tiennyt, milloin vahvistukset Invernessistä saapuisivat. Entä, jos lentokoneessa olisi jotakin vikaa, eikä se tulisi ennen aamua? Silloin heidän olisi pakko päästää Magnus menemään keskellä yötä.

Pidin erityisesti kirjan tapahtumaympäristöstä. Saarimaisema myrskyineen on vaikuttava ja herätti matkakuumeen. Pienissä kylissä ja niiden eristäytyneisyydessä sekä omanarvontunnossa on jotain äärettömän kiehtovaa. Pidin myös Cleevesin tavasta kuvata ihmisiä; vaikka itse olen kotoisin liki 10000 asukkaan pikkukaupungista niin silti oli helppo tunnistaa pienille paikkakunnille ominaisia piirteitä. Oman kodin ja suvun julkisivun ylläpitäminen, erilaisten karsastaminen, epäluulo uusia asukkaita kohtaan, toisten asioista juoruaminen kun kaikki tuntevat kaikki... 

Tarinaa kerrotaan eri näkökulmista, ääneen pääsevät niin Jimmy Perez, erakko-Magnus, ruumiin löytänyt Fran kuin uhrin ystävä. Kaikki tuovat uusia ulottuvuuksia sekä tapahtumiin että ympäristöön ja myös kyläläisten sielunelämään.

Olisin kaivannut karttaa alueesta, olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten saaret sijoittuvat mantereeseen. Missä on Inverness, mitä pikkusaaria pääsaaren ympärillä on, millainen välimatka on Lerwickillä ja Ravenswickillä ja niin edelleen. Kartta olisi auttanut hahmottamaan kirjassa mainittuja paikkoja ja välimatkoja. 

Olisin myös halunnut tutustua Jimmy Pereziin paremmin. Hänen osuutensa kirjasta on ehkä yllättävänkin pieni. Toisaalta, kyseessä on sarjan avausosa joten Perezin hahmoa avataan varmasti enemmän myöhemmin. 

On ihanaa löytää tällainen hieman vanhempi sarja, eli seuraavaa osaa ei tarvitse odottaa vaan suomennettuna on jo paljon. Shetlanti-sarjan lisäksi Cleevesiltä on suomennettu Vera-sarja, johon aion myön tutustua. 

Kirjasta ovat bloganneet myös Kirsi, Margit, Kuutar ja Kati.