Lai Wen: Tiananmenin varjot

 

Lai Wen: Tiananmenin varjot

Englanninkielinen alkuteos Tiananmen Square (2024)

Suomentanut Maikki Soro

Docendo 2025

551 s. 

Peking, 1970- ja 1980-luvut. Lai perheineen asuu työväenluokan alueella kerrostalossa. Ovet rappukäytävään ovat usein auki, joten naapureista kuullaan ja tiedetään suunnilleen kaikki. Ollaan ystävällisissä väleissä mutta vähän kuitenkin kilpaillaan. Lain perheeseen kuuluvat hiljainen, traumatisoitunut isä, äiti jolle ei kelpaa mikään, ärsyttävä pikkuveli sekä räväkkä mutta myöhemmin nopeasti dementoituva isoäiti.

Lai on ujo ja hiukan yksinäinen. Lähistöllä on saman ikäisiä lapsia, mutta hän ei pääse ulos leikkimään niin usein kuin haluaa. Alakoulun päätyttyä kaveriporukan tiet eroavat, vain Lain ja Genin matka jatkuu yhdessä yläkoulussa. Sen lopulla he pääsevät erityiseen lahjakkaiden kouluun, missä heitä valmennetaan kohti yliopisto-opintoja. Elämänkulku voisi olla selkeä, mutta se vaatii sitä ettei ole kriittinen hallitsijaa eikä yhteiskuntaa kohtaan. Opiskelijoiden yltyvä tyytymättömyys johtaa väistämättä kohti Tiananmenin aukiota ja väkivaltaista yhteenottoa.

"No, opettajat eivät ole kertoneet teille kaikkea. Mutta minusta olet jo tarpeeksi vanha tietämään. Sen vallankumouksen aikana katosi paljon ihmisiä."

"Katosi?"

"Niin. Heidät siepattiin. Usein yöaikaan. He olivat työläisiä. Ja opettajia. Ja insinöörejä. Älymystöä. Osa heistä pantiin vankilaan. Ja osa..."

Hänen  äänensä vaimeni. 

"Mutta miksi?" minä kysyin käheästi. 

Isä levitti toisen pienen kätensä. Ele oli sekä katkera että avuton. 

"En... en tiedä. Luulen, että ne, jotka ovat korkeissa asemissa hallituksessa, alkavat joskus haluta valtaa vallan itsensä vuoksi. He haluavat pitää siitä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Ja siksi he yrittävät hallita toisia. Ohjailla heidän elämäänsä. Joskus jopa heidän ajatuksiaan."

Rypistin otsaani. Minusta tuntui, että isä yritti selittää jotakin hirvittävän tärkeää. En vain oikein ymmärtänyt, mitä. 

"Entä nämä ihmiset? Ja tämä muuri?"

"Tähän muuriin on kiinnitetty kirjeitä. Kertomuksia siitä, mitä ihmisille tapahtui kulttuurivallankumouksen aikana. Osa kirjeistä on kirjoitettu jo vankileireillä - vangit lähettivät salaa viestejä perheilleen, joista heidät oli erotettu. Toisissa taas kerrotaan miehistä ja naisista, jotka eivät enää palanneet kotiin. Niissä kerrotaan, keitä he olivat eläessään. Millaisista asioista he pitivät. Ja heistä on myös kirjoitettu runoja. Ettei heitä... unohdettaisi."

Isä oli hiljainen mies, mutta nyt hän puhui vaisummin kuin koskaan ennen. Hän laittoi kätensä olalleni ja vei minut lähemmäksi muuria.

"Mene katsomaan."

Osuipa käsiini taas hyvä kirja! Täyteläinen tarina, jossa on paljon alakuloa mutta myös toiveikkuuden säikeitä. Lain matka ujosta lapsesta vähän rohkeammaksi opiskelijaksi on kiinnostava ja koskettava. Välillä on karua lukea, kuinka kulisseja pidetään pystyssä vaikka kaikki tietävät, mitä niiden takana on, tai kuinka lapset kuuntelevat opettajien kritiikitöntä ja ylistävää paasausta. Yliopistossa opiskelijat tuntevat tunnelman kiristyvän mutta eivät halua perääntyä, eivät edes silloin kun luvassa on yhteenotto hallituksen joukkojen kanssa. 

Tarina pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Hän on kirjoittanut niistä eläväisesti, lukija tuntee olevansa mukana tapahtumissa. Pitkin matkaa paljastetaan, että Laille käy hyvin, mutta silti on hitusen pelottavaa edetä kohti Tiananmenin aukiota ja väistämätöntä. 

Kaikista surullisinta on se, mitä Lain perheessä tapahtuu ja ei tapahdu. Kiintymyksen osoitukset ovat vähissä kaikkien kesken, ja usein tuntuu että toiselle on kovin vaikeaa sanoa jotain hyvää. Isä ei kelpaa äidille, tytär ei kelpaa äidille, äiti ei kelpaa isoäidille, isosisko ei osaa kohdata teiniksi varttuvaa pikkuveljeä, isällä ei ole juuri mitään kontaktia lapsiinsa... Jotenkin he kaikki ajelehtivat toisistaan irrallisina, aina välillä kolhaisten toisiaan. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 4, "kirjassa valvotaan yöllä". 

Tiananmenin varjot on luettu myös blogissa Kirjarouvan elämää. 

Steffen Kretz: Myrskyn edellä. Hyökkäys Capitoliin ei ollut jonkin loppu vaan alku

 

Steffen Kretz: Myrskyn edellä. Hyökkäys Capitoliin ei ollut jonkin loppu vaan alku

Tanskankielinen alkuteos Storm på vej - Angrebet på kongressen var ikke afslutningen. Det var begyndelsen. (2023)

Suomentanut Kari Koski

Docendo 2024

352 s.

Mietin monta kertaa että nyt lopetan lukemisen mutta jatkoin aina vaan. Myrskyn edellä on kertakaikkisen kammottavaa luettavaa siitä, mikä kaikki Yhdysvalloissa on tällä hetkellä pielessä. Tämän luettuani minua pelottaa entistä enemmän. 

Toimittaja Steffen Kretz on asunut Yhdysvalloissa, matkustanut siellä paljon ja toiminut kirjeenvaihtajana. Hän on päässyt tapaamaan niin maan pahamaineisimman postinumeroalueen asukasta kuin multimiljonäärejä näiden yksityisklubilla. Hän tuntee maan perinpohjin ja analysoi kirjassa, mikä on johtanut tämänhetkiseen kahtiajakoon missä vihollinen on toisen puolueen kannattaja eikä uhka enää tulekaan Yhdysvaltojen rajan ulkopuolelta. Kauheata on myös se, kuinka miljonäärit "palkkaavat" poliitikkoja ajamaan heille veronkevennyksiä, jolloin esimerkiksi tiet, koulut ja muut yhteiset asiat pitää rakentaa ja korjata velkarahalla. Valkoisten rahalla investoidaan, jolloin mustien asuttamat alueet rapistuvat. 

Kretz aloittaa yhdestä miehestä, Guy Reffittistä, joka oli kärjessä hyökkäämässä kongressitaloon. Hän kertoo, kuinka aivan tavallinen mies radikalisoitui ja miten se on vaikuttanut tämän perheeseen. Yksittäisestä henkilöstä Kretz jatkaa toisiin yksittäisiin henkilöihin tuoden samalla mukaan koko ajan enemmän yleistä asiaa. 

"Ei suoriteta mitään seulontaa siitä, kuuluvatko valkoiset kokelaat tai joku heidän perheenjäsenensä johonkin äärijärjestöön. Ehkäpä siitä olisi hyvä aloittaa? Väkivaltaisia yhteenottoja tulisi paljon vähemmän, jos Baltimoren poliisi rekrytoisi paikallista väkeä niiltä alueilta, joilla heidän on tarkoitus partioida. Miksi määrätä poliiseja kaupunginosiin, joita he eivät tunne, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet heitä ja joihin he eivät ole henkilökohtaisesti panostaneet mitään?"

Poliisikoulutus myös muistuttaa enemmänkin taisteluun lähetettävien sotilaiden koulutusta kuin järjestyksenvalvojien, joiden tehtävänä on auttaa kansalaisia ja toimia välittäjinä riidoissa. Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen maan poliisivoimat ovat militarisoituneet sekä varusteiltaan että koulutukseltaan. Nykyään koulutuksesta vastaavat usein sotavoimien erikoisjoukkojen entiset sotilaat, ja varusteita hankitaan muun muassa puolustusministeriö Pentagonin ylijäämävarastoista, jotka ovat pullollaan Irakin ja Afganistanin sotien jäljiltä. Kun poliisit määrätään rynnäköimään kaupungeissa järjestettyihin mielenosoituksiin panssariajoneuvoillaan sonnustautuneina luotiliiveihin ja kypäriin, aseet ladattuina kovilla, se välittää heille viestin siitä, että käynnissä on sota ja vihollinen on kaduilla. 

Mietin, että osa Trumpin fanaattisimmista kannattajista vaikuttaa niin kahjoilta, että onkohan vain ajan kysymys milloin Trumpin toimia kyseenalaistavia henkilöitä alkaa tipahdella ikkunoista. Osa fanaatikoista myös varustautuu sisällissotaan. Pystyykö Yhdysvallat enää olemaan osa länsimaiden turvallisuutta, jos tai kun se on kahtiajakautunut ja sekaisin? Millaiseen kaaokseen maa ajautuu tulevien neljän vuoden aikana? 

Kretzin mukaan 2030-luvulla valkoihoiset jäävät Yhdysvalloissa vähemmistöiksi, joten heillä on nyt kamala kiire puolustaa etujaan. En silti ymmärrä, että kuusikymppinen nainen pitää puoliautomaattista kivääriä sänkynsä alla. Enkä ymmärrä, että republikaanien ja aselobbareiden ratkaisu kouluampumisiin on opettajien aseistaminen. 

Kaikessa kauheudessaan tämä on silmiä avaava lukukokemus. Harmi ettei Kretz pysty tarjoamaan lohtua, vaan ainakin minulle jäi päällimmäiseksi tunteeksi jos nyt ei suoranainen epätoivo niin syvä huolestuneisuus kumminkin. 

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 43, "kirjalla ei ole päähenkilöä" ja tämän vuoden haasteeseen täytän kohdan 9, "kirjassa on konflikti". 

Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua

Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua
Docendo 2020
285 s.
Arvostelukappale

Kun sattuma osuu kohdalle, voi yksi tilanne tuoda tullessaan melkoisen myllerryksen. Näin käy Kauno Brandtille, iäkkäälle ja jo unohdetulle elokuvatähdelle. Hän havaitsee loukkaantuneen ihmisen, ja soittaa tälle ambulanssin. Kuinka ollakaan, hän osuu pelastamaan tosi-tv:stä tutun henkilön. Julkimo ei tietenkään tunnista ex-julkimoa, mutta joku muu kyllä. Pian Kaunon kannoilla on Kevyt-Uutisten kaksi kilpailevaa toimittajaa. 

Nykyajan rinnalla kulkee toinen taso. 1950-luvulla Kauno nousi tavallisesta rautatietyöläisestä elokuvien sankariksi. Kollegansa Eeva Havun kanssa he olivat aikansa tähtipari. Ihmissuhdekiemuroita riitti silloin, ja niistä juurista kasvaa satoa tähän hetkeen. 

Sitten se tuli.

- Te ilmeisesti olette myös sama herrasmies, joka muutama päivä sitten pelasti pahasti loukkaantuneen miehen hengen Liisankadulla.

Vai niin. Siitäkö oli kyse? Enpä osannut arvata, kuinka suurta kiinnostusta sen omituisen kaverin kohtalo saattoikaan herättää. Käänne masensi minut ja samalla kaikki sisäiset varoitusmekanismini laukesivat täyteen hälytykseen.

- Minä luin siitä tapauksesta Kevyt-Uutisista... Niin, siitä teidän lehdestänne. Eiköhän jutussa ollut kaikki oleellinen ja ihan riittävän oikein kerrottuna. Ei minulla ole siihen enää mitään täydennettävää. 

- En minä Pontus Nyyrösen tapauksesta enää kirjoittaisikaan, vaan teistä ja teidän elämästänne. Katsokaas, kun meidän toimituksessamme oli sellainen käsitys... Niin tai siis...

- Kyllä minä tiedän. Se on suorastaan hämmästyttävää. Että miten joku voikin elää niin vanhaksi ilman että ollenkaan kuolee. Minua ei kuitenkaan kiinnosta ryhtyä pitkäikäisyyden mannekiiniksi ja antaa kurttuisia kasvojani vanhuudelle. Uskokaa tai älkää, minua iäkkäämpiäkin ihmisiä on vielä hengissä. Haastatelkaa heitä. 

- Ei kyse ole ollenkaan siitä, tyttö puolusteli. - Minä vietin koko eilisen päivän lukemalla lehtijuttuja teistä. Illalla katsoin Yle Areenasta Herra se on herrallakin - elokuvan...

- Taivas varjele! Älkää edes puhuko siitä!

Ainoa minua häiritsevä asia on se, että en pitänyt henkilöhahmoista, he tuntuivat toinen toistaan ärsyttävämmiltä. Kauno ja Masa ovat sellaisia, että heitä kohtaan koin jonkinlaista läheisyyttä. 

Tarina on hieno, siinä riittää monenlaisia käänteitä kummassakin aikatasossa. Kokonaisuus on hallittu, ja vaikka lukemisessa on välillä taukoja, on helppo muistaa mitä aiemmin on tapahtunut. Kokonaisuus on myös tasapainoinen, kumpikaan aikakausi ei hallitse liikaa vaan molempia on juuri sopiva määrä. 

Ehdoton ansio on runsas tilannekomiikka; tarinassa koetaan mitä kummallisempia mutta voi niin riemukkaita hetkiä. Suosikkejani ovat yöllinen asuntomurto, reen heittäminen parvekkeelta sekä rollaattoritemppu. Komiikan myötä henkilöhahmoista löytyy hiukan yllättäviä puolia. Huumori ei silti ole mitään tyhjän nauramista, vaan sen ympärillä on vakavaa asiaa. 

Myöhäistä katua on luettu myös blogeissa Elämä on ihanaa, Kirsin kirjanurkka ja Kirja vieköön!

Riku Aalto, Kalle Kotiranta & Mikko Niiranen: Pudota painoa, hanki lihaksia - Kuntosali kotona

Riku Aalto, Kalle Kotiranta & Mikko Niiranen: Pudota painoa, hanki lihaksia - Kuntosali kotona
Docendo 2015
150 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Keskellä pakkasjaksoa on treenien kanssa vähän niin ja näin. Tulee tehtyä joo, mutta ärsyttää kun on hiki jo lenkille lähtiessä kun pitää pukea monta kerrosta vaatetta... Viikonloppuna on mukamas hirveän rankkaa kävellä 1,2 kilometriä salille... Hauska sattuma siis, että sain yllätyksenä uuden kuntoilukirjan kotiin, kirjan jossa annetaan ohjeita kotona treenaamiseen.

Olen lukenut monia Riku Aallon ja Kalle Kotirannan kirjoittamia kirjoja, ja tykännyt että heillä on rautainen ammattitaito ja tyyli esittää asiat kiihkottomasti. Uutuuskirja, yhdessä Mikko Niirasen kanssa tehty Pudota painoa, hanki lihaksia - Kuntosali kotona jatkaa kuntoilu- ja ravitsemusneuvontaa, taas hiukan eri näkökulmasta. 

Vähän jännitin tätä kirjaa, ihan siitä syystä että en koe itselläni olevan tarvetta painon pudottamiseen. Okei, olisihan se kiva olla se viisi kiloa kevyempi mutta tuskin se juoksuvauhtia ihan hirveästi nopeuttaisi. Lisäksi mietin, millaisia treeniohjeita tässä on - kun en niitä isoja lihaksiakaan tarvi, riittää että jaksan juosta myös ylämäet.

Ehkä johtuu ennakko-oletuksista, mutta sain tästä yllättävän paljon irti. Kuvasta näkyy huonosti, mutta merkitsin kirjanmerkeillä aika monta kohtaa, jotka haluan nostaa esiin. Ensinnä ihan kirjan alussa kohta, jossa huomioidaan myös meidät, joilla on jo liikuntataustaa:

Jos olet aina liikkunut säännöllisesti, et kaipaa saarnaa. Huomaa kuitenkin, miten suuren palveluksen olet tehnyt itsellesi! Säännöllinen liikunta on mitä kannattavin sijoitus, joka poikii bonusta terveyden, vireyden, jaksamisen, palautumisen sekä solakamman kehon muodossa. Olet sijoittanut kohteeseen, jonka arvoa ei voida rahassa mitata. Keräämällä viikoittain kasaan kohtuullisen annoksen liikuntaminuutteja kerrytät samalla terveystiliäsi ja kevennät kehoasi."

Kiitos näistä sanoista! Toivoisin jokaisen ihmisen muistavan tämän. Liikuntaa ei tarvitse harrastaa kauaakaan, kun jo tulee ylpeys ja onnentunne siitä, mihin kaikkeen oma keho pystyy. Samalla tulee suunnaton arvostus kehoa kohtaan, eikä sitä halua kohdella huonosti. Lajilla ei ole väliä: itse olen hämmästellyt astangajoogassa sitä kuinka läheltä pystyin katsomaan varpaita, ja nyt juostessa keho yllättää aina uudelleen sillä, että se jaksaa mennä maratonin läpi, että se jaksaa liikuttaa minua kaksi tuntia pakkasessa, että hyviä päiviä ja tuntemuksia on niin paljon että huonot unohtuvat nopeasti.

Liian sitova ohjelma ja liiallinen määrä liikuntaa johtavat väistämättä innon laantumiseen. On vaikeaa pitää kiinni ohjelmasta ja hymyillä leveästi, jos lihaksia jomottaa ja jalat ovat liiasta lenkkeilystä rakoilla. Onkin tärkeää liikkua omaan kuntotasoon suhteutetulla annoksella ja teholla. 

(...)

Sopiva annos liikuntaa riippuu henkilön lähtötilanteesta, kunnosta, tavoitteista sekä ajallisista resursseista. Oleellisinta on, että määrää ei nosteta liian jyrkästi, vaan pidetään huoli maltillisesta ja nousujohteisesta matkanteosta. Vaikka tavoite onkin oleellinen ja sen saavuttaminen antaa virtaa ja voimia matkalle, oleellisinta on tehdä matkasta mahdollisimman miellyttävä. 

(...)

Kun lisäät liikunta-annosta ja tehoa nousujohteisesti, pienin askelin, voit olla varma kuntosi kohoamisesta muutosten mukana. Jos riman asettaa jo alussa liian ylös, on sitä vaikeaa nostaa myöhemmin, kunto tyssää riman jämähtäessä paikoilleen. Jos taas nostat rimaa legendaarisen seiväshyppääjän Sergei Bubkan tavoin sentti sentiltä, saat nautiskella pitkään oman huippukuntosi palkintokorokkeella,

Myös tämän toivoisin ihmisten muistavan. Nykyisin tuntuu olevan kiire; painoa pitäisi pudottaa mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, ja liikunnan voi hoitaa varttitunnin HIIT-treeneillä.

Ei.

Eieiei. Tavoite - on se mikä tahansa - on vain välietappi, kun on päästy sinne on aika asettaa uusi tavoite ja aloittaa uusi matka. Muuten edessä on paluu entiseen, kenties liikkumattomuus ja painon nousu. Hitaasti kiiruhtaminen on palkitsevaa. Käytän taas esimerkkinä itseäni. Töissä on usein kiire, sähköpostia ja hoidettavia asioita on päivittäin paljon, lisäksi useina päivinä täytyy työpäivän aikana liikkua jonnekin, ehkä kahteenkin eri paikkaan. Illalla ja viikonloppuna onkin ihana mennä lenkille, olla yksin omien ajatustensa kanssa, ihailla kaunista luontoa. Päästä juoksutapahtumassa maaliin, jotta on pohja-aika jota voi lähteä parantamaan, sekunti tai minuutti tai kymmenen minuuttia kerrallaan.

Kirjassa on myös runsaasti asiaa ravitsemuksesta. Poimin sieltäkin jotain, mitä kaikkien olisi syytä muistaa, treenasi sitten mitä tai miten tahansa:

Harjoittelua aloittaessa voidaan kehittyä, vaikka ravitsemus olisikin hieman retuperällä. Silloin energiaravintoaineiden jakautumalla ei ole vielä juurikaan vaikutuksia treenaamisen tuloksellisuuteen. Muutamien kuukausien päästä kehitys kuitenkin tyssää, jos ruokavalioon ei panosteta. Ravitsemuksellisilla seikoilla onkin vaikutuksia niin treenitehoihin, kuin myös palautumiseen, ylikunnon välttämiseen sekä harjoitusvaikutuksiin, kuten lihasmassan kasvuun.

Tässä oma suosikkiruokani, joka ruisleivällä ryyditettynä toimi tänään palautusateriana:

Munakas, jossa 2 kananmunaa, 1 valkuainen, loraus rasvatonta maitoa, puoli pussia pakastevihanneksia, muutama miniluumutomaatti ja puoli purkkia fetakuutioita, paistamiseen tilkka rypsiöljyä. Tämä on ruoka, johon en kyllästy koskaan ja jota voisin syödä vaikka joka päivä. Mutta en syö, koska fetakuutiot eivät tasan ole vähärasvaista versiota :)

Pidän siitä, että kirja on kansantajuinen. Ravitsemuksesta kerrotaan olennaisia tietoja mutta niin että pysytään tasolla, jota tavis ymmärtää. Kirjassa ei siis kerrota tiettyjen ravintoaineiden toiminnasta aminohappoketjussa tai solutasolla tai muuta vastaavaa, mikä helposti menee kemiaa ja anatomiaa tuntemattomalta yli hilseen. 

Eniten ilahduin siitä, että vaikka kirjan nimi viittaa lihaskuntoharjoitteluun, siinä huomioidaan myös kestävyysharjoittelu. Opin että "jos tavoittenasi on...kestävyyslajia tukeva harjoittelu, kannattaa...suosia kiertoharjoittelua sekä sen tehokkaampia sovelluksia patteri- ja lihaspariharjoittelua sekä aerobista yhdistelmätreeniä". Edellä mainitut käsitteet selitetään kaikki lyhyesti mutta selventävästi. Lisäksi kerrotaan erilaisten aerobisten laitteiden ominaisuuksista ja siitä mitä pitäisi huomioida, jos haluaa ostaa kotiin esimerkiksi soutulaitteen tai juoksumaton.

Kirjan loppupuolella esitellään liikkeitä erilaisilla välineillä. Lopussa on erilaisia valmiita ohjelmia, jotka soveltuvat vaihteleville tavoitteille. Itse ajattelin kokeilla ensin hyvinvointiliikkujan jumppapallo-ohjelmaa, nyt kun palloni on taas täynnä ilmaa. Aion lisäksi tehdä toisen ohjelman, johon kokoan niin jumppapallon, kahvakuulan kuin oman kehon painolla tehtäviä liikkeitä. Kirjan esimerkkiviikoista itsensä ylittäjän kestävyysliikuntamäärä on lähinnä omaani, mutta sen lihaskunto-ohjelmat tuntuvat aika kovatehoiselta. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan jossain vaiheessa, nyt kun kirja on omassa hyllyssä eikä sitä tarvi palauttaa kirjastoon :)

Tiivistetysti voisin sanoa, että Pudota painoa, hanki lihasta - Kuntosali kotona sopii monentasoiselle liikkujalle. Asioita selitetään ihan alkeista lähtien, mutta ne kohdat voi kokenut treenaaja ohittaa. Toisaalta aloittelijan on helppo ymmärtää myös ne asiat, jotka on suunnattu sellaisille joilla on jonkinlainen liikuntatausta. Kirja on selkeä, eikä tosiaan vaadi asiantuntemusta sen enempää ravitsemuksesta kuin liikunnasta, jotta pysyy mukana.

Kiitos menee myös kuville ja niiden malleille. En tiedä kuvissa esiintyvien notkeudesta, mutta on ihana että heidät on kuvattu taviksina, eli he eivät vie liikkeitä niin ääriasentoihin että lukija tuntisi epätoivoa kun ei itse pysty samaan. Liikkeet näyttävät inhimillisiltä ja innostavat kokeilemaan.  

 

Suuri juoksu ja maraton -kirja

Suuri juoksu ja maraton -kirja
Suomennos Eero Sarkkinen
Docendo 2015
192 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Kevät! Tarkoittaa sitä että juoksukausi alkaa, tarkemmin sanoen ylihuomenna. Silloin kirmataan lappu rinnassa Espoossa Bodom Trailissa. Kesäkauden kilpailumäärä ei ole vielä tiedossa, mutta jokunen puolimaraton tullee kipitettyä. Ja pian eli toukokuun lopussa on taas maratonyritys Tukholmassa. Kisakaudella treenaamiseni muuttuu hieman ja samalla alan jo suunnitella treeniohjelmaa syksyksi.

Docendo on julkaissut kiitettävään tahtiin erilaisia liikunta- ja hyvinvointikirjoja. Minua ne tietysti kiinnostavat kovasti, eivät pelkästään juoksukirjat. Katalogista laitoin toki merkille Suuren juoksu ja maraton -kirjan. Kahden ja puolen vuoden jälkeen koen yhä olevani juoksijana aloittelija, joten ammattilaisten neuvot ovat aina tarpeen. 

Kirja alkaa tiiviillä tietopaketilla ihmiskehon toiminnasta, siitä mitkä osat ovat käytössä juostessa. Tyypilliseen tapaan kuvituksena on poikkileikkauksia lihaksista ja sisäelimistä. Pidin siitä, että esitellyt kehonosat on nimetty tarkasti. Esimerkiksi polven kohdalla näytetään, mistä kaikesta polvi koostuu ja miten mikäkin osa sijoittuu. Joka kohdassa näytetään tietolaatikossa liikelaajuudet, joten lukija voi itse verrata liikkuuko hänen nilkkansa, keskivartalonsa tms. niillä tavoin miten sen on mahdollista liikkua.

Paljon on samaa mitä muissakin juoksuoppaissa eli kuvia oikeasta juoksuasennosta ja keinoja asennon parantamiseen, tietoja sopivista kengistä ja vaatetuksesta, lihaskuntoharjoitteita sekä kehonhuoltoa. Ison kiitoksen annan lämmittelyosiosta. Usein kehotetaan kävelemään/hölkkäämään kymmenisen minuuttia ennen varsinaista treeniä. Tässä kerrotaan tarkemmin, mitä lämmittely ja myös jäähdyttely tekevät keholle, lisäksi annetaan liikevaihtoehtoja molempiin. 

Huonoa tai ehkä pikemminkin ajattelematonta on kirjassa esitetyt aika- ja vauhtiohjeet. Harva aloittelija kykenee juoksulenkkiin, jossa aloitetaan juoksemalla 1,6 km 9 minuutissa eli kilometri alle kuudessa minuutissa. Tästä vauhtia pitäisi nostaa 30 sekunnilla jokaista kolmen kilometrin jaksoa kohti. Eli reilun seitsemän kilometrin jälkeen vauhdin pitäisi olla noin viisi minuuttia / kilometri! On siinä aktiiviharrastajallakin tekemistä... 

Hiukan kritisoin myös maratonin jälkeistä seitsemän viikon pituista palautus- ja uudelleenkäynnistysohjelmaa. Kun kilpailu on päivänä 1, on seuraavana päivänä ohjelmassa kävelyä 20 minuuttia. Ja muuten päivien 2-7 aikana peräti neljä treenikertaa, vaikkakin lyhyitä. Kilpailua seuraavalla viikolla on jo pari hölkkäkertaa sekä uintia ja pyöräilyä. Sinänsä harjoitukset on mahdollista tehdä kevyenä, mutta silti niitä on mielestäni hurjan paljon. Etenkin kun samalla sivulla sanotaan, että harjoittelua pitäisi välttää pari päivää kilpailun jälkeen. Toisaalla neljän viikon pituinen maratonin palautusohjelma ehdottaa kilpailupäivän jälkeiselle päivälle tunnin kävelyä, toiselle palautumisviikolle viisi treenikertaa ja kolmannelle viikolle peräti kuusi harjoituskertaa! Rohkenen olla eri mieltä. Ainakaan tällaiselle, joka juoksee tai yrittää juosta yhden tai kaksi maratonia vuodessa, ovat tuollaiset palautumisohjelmat murhaavan rankkoja. 

Lähes jokaisen esitellyn asian yhteydessä on osio "reittisi menestykseen". Useimmiten reitillä on 5-6 vaihetta, joissa edetään tavallaan alusta loppuun, tyyliin ensimmäisessä laatikossa asetetaan tavoite ja viimeisessä annetaan kehon palautua kisan jälkeen. Tiellä kohti menestystä kiinnitetään huomiota siihen, että tekeminen olisi sekä monipuolista että turvallista.

Vaikka jokainen juoksija käyttää samoja ruumiinosia (lihaksia, jänteitä, luita, nivelsiteitä, sydäntä ja keuhkoja), yksikään ihminen ei reagoi treeniin täsmälleen samoin kuin toinen. Lisäksi ihmiset nauttivat juoksun eri puolista: toisille mäkijuoksu on helppoa, kun taas toiset ovat parempia pitkillä matkoilla. Tämän kirjan ohjelmat on tarkoitettu opastamaan sinua. Jos ymmärrät, kuinka kehosi suoriutuu juoksun erilaisista vaatimuksista, voit kehittää palkitsevan ja toimivan treeniohjelman, joka on räätälöity juuri omille vahvuuksillesi ja heikkouksillesi.

Juuri tästä juoksussa on kyse. Aina ei ole helppoa, mutta heikkouksia on mahdollista parantaa. Mikä tahansa osa-alue kun kehittyy, antaa se lisämotivaatiota. On tavoite sitten juoksutapahtuma tai omaksi iloksi juokseminen, iloisia hetkiä tarvitaan jotta harrastus jatkuu.  

Kaiken kaikkiaan Suuri juoksu ja maraton -kirja on selkeä tietopaketti sekä vasta-alkajalle että pitempään harrastaneelle. Onhan siinä Dorling Kindersleyn kirjoille tyypillistä laajan maallikkoyleisön tavoittelua, eli paljon värikuvia ja lyhyitä tekstiosioita, mutta asia on hyvää. Tukholmaa varten ei enää ehdi, mutta seuraavalle maratonille aion kokeilla kirjan kahdeksanviikkoista maratonohjelmaa. Siinä viikkokilometrimäärät ovat inhimillisiä ja lenkit monipuolisia.

Harri Männistö, Utti Hietala & Tom Söderdahl: Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun

Harri Männistö, Utti Hietala & Tom Söderdahl: Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun
Docendo 2014
144 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Liikuntalehdissä on usein juttuja ja lukijakysymyksiä lisäravinteista. Mitä ne ovat? Miten ne vaikuttavat? Tarvitseeko kuntoilija niitä? Jos tarvii niin mitä ja kuinka paljon?

Docedon uutuuskirja antaa vastauksen moniin kysymyksiin tarjoten samalla tietopaketin ravitsemuksesta, siis ihan vaan ruuasta. Mukana on tuttua asiaa hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista, mutta myös paljon uutta tietoa. Itse hämmästyin etenkin tiedosta, että proteiinisuositukset on laskettu rasvatonta painokiloa kohden, ei painokiloa kohden. Ja taitaapa mennä paistamiseen käyttämäni rypsiöljy vaihtoon, luettuani että se härskiintyy tai hapettuu kuumentuessa. Tiesin jo ennestään kookosöljyn olevan yksi parhaista, itse en sitä ole käyttänyt; en pidä kookoksen mausta ja pelkään että öljy tuo maun ruokaan. Sama koskee oliiviöljyä. Mutta ehkä kookosöljyä voisi kokeilla, en kuitenkaan käytä öljyä kauhakaupalla paistamisessa.

Kirjassa ovat olleet lisäravinneasiantuntijoina Utti Hietala ja Tom Söderdahl, Hietala salitreeniin ja Söderdahl kestävyysliikuntaan liittyvissä osioissa. Mielestäni on hyvä asia, että lihaskunto ja kestävyysharjoittelu ovat tasa-arvoisessa asemassa ja mukana on huippu-urheilijoiden kokemuksia. Parasta silti on se, että lisäravinteita ei tuputeta. Niiden hyödyt kerrotaan mutta lukijalle annetaan vapaus miettiä omaa liikkumistaan, treenimääriään ja lisäravinteiden tarvettaan. Samalla kerrotaan, mitä kaikkea hyötyä on siitä tavallisesta ruuasta ja ennen kaikkea syömisen oikeasta ajoituksesta.

Usein voi olla käsitys, että salitreeniin tarvitaan proteiinia ja kestävyysliikuntaan hiilihydraatteja. Näin yksioikoinen asia ei ole. Salilla tarvitaan hiilihydraatteja lihasten energialähteeksi, ja kestävyyslajeissa proteiini auttaa niin palautumisessa kuin lihasvaurioiden korjaamisessa.

Kaikki eivät tarvitse lisäravinteita, mutta valtaosa liikkujista hyötyy niistä. Jos harjoittelussa matkitaan ammattimaisesti harjoittelevia urheilijoita, miksi ravinteiden osalta pitäisi antaa tasoitusta? Tunti sauvakävelyä ei vaadi välttämättä palautusjuomaa, mutta vähemmänkin liikkuvan tulee suhteuttaa liikunta ja siihen liittyvät tuki- sekä ravitsemustoimet muuhun elämän rasitukseen. Aktiivisuus arjessa asettaa omia haasteita ravitsemukselle ja monesti lisäravinteiden avulla päivän ruokarytmi täydentyy, tehostuu ja monipuolistuu.

Tämä kirja puhuu avoimesti lisäravinteiden puolesta. Sen tavoitteena ei ole kuitenkaan saada jokaista lenkkeilijää hankkimaan lisäravinnepatteria omaan ruokakaappiin. Sen pyrkimyksenä ei ole myöskään tuputtaa jokaista kuntosalikävijää ostamaan jätesäkillistä massanlisääjiä tai kilokaupalla kreatiinia. Kirja haluaa selventää kansantajuisesti ravitsemuksen ja lisäravinteiden roolia tehokkaassa ja kehityshakuisessa liikunnassa, olitpa sitten huipulle tähtäävä nuori, lihasmassaa kasvattava liikkuja tai maratonennätystä tavoitteleva kuntoilija.

Pidän siitä, että kirja muistuttaa etteivät salitreeni ja kestävyysliikunta ole toisistaan erillisiä. Etenkin kestävyyslajeja harrastavat tarvitsevat lihaskuntoa ja lihaskestävyyttä. Eikä salitreenaajalle ole yhtään haitallista käydä välillä lenkillä, etenkin jos tavoitteena ei ole kasvattaa lihaksia kehonrakennuskuntoon. 

Minulle lisäravinteet ovat itsestäänselvyys. Kuvassa näkyy tämänhetkinen arsenaali, ei välttämättä täydellinen mutta toimiva. D-vitamiinia olen syönyt lokakuusta toukokuuhun jo vuosia. Tietysti oli kiva lukea, että siitä on hyötyä myös liikunnan kannalta: alhainen D-vitamiinitaso altistaa vammoille ja hidastaa niiden paranemista, suositeltu taso sen sijaan auttaa kasvattamaan suorituskykyä, voimaa ja lihasmassaa sekä vähentämään sairaspäiviä. Sinkkiä syön, koska se auttaa itämään finnit poissa. Liikunnassa ei liene niinkään vaikutusta mutta luen myös sen lisäravinteeksi. 

Myös heraproteiinijauhe on ollut käytössä vuosia. Yleensä sekoitan sitä rasvattomaan maitoon ja juon lihaskuntotreenin jälkeen, joskus myös erityisen raskaan juoksuharjoituksen jälkeen. Toisinaan se menee myös välipalana, veteen sekoitettuna silloin kun tiedän olevani ison osan päivää liikkeellä ilman mahdollisuutta jääkaappisäilytykseen. Yöproteiinia on ensimmäinen pussi menossa, siitä en osaa sanoa onko tehonnut vai ei. En käytä sitä joka ilta, lähinnä vain silloin jos on monta treenipäivää putkeen tai jos kroppa tuntuu erityisen väsyneeltä.

Maratonille treenaavana urheilujuoma ja energiageelit ovat välttämätön osa. Urheilujuomaa on eväänä parituntisilla lenkeillä, lyhyemmät menen veden voimalla, osittain siksi että vaikka urheilujuomasta tekisi kuinka laimeaa niin minulla se sekoittaa vatsan. Yli kaksituntisilla lenkeillä eväänä on energiageeli tai usempi. Usein varalla on enemmän kuin mitä tarvin, se antaa turvaa siihen että jaksaa. Montaa merkkiä olen kokeillut ja tällä hetkellä maha sietää Squeezyn geelejä ilman ongelmia. 

Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun sai minut miettimään, tarvisinko vielä muuta. Magnesiumia olen käyttänyt satunnaisesti, se nyt varmaankin olisi yksi hyödyllinen. Samoin Omega-3, josta olen kuullut tutuilta pelkkää hyvää. Yksi mitä aion kokeilla, on leusiini. Se kuuluu haaraketjuisiin aminohappoihin, joiden sanotaan olevan hyödyllisiä niin lihaskunto- kuin kestävyysharjoittelussa. Ne vähentävät treenin jälkeistä lihaskipua ja edistävät palautumista, auttavat painonpudotuksessa sekä parantavat voimaa ja kestävyyttä. Ehdottomasti siis kokeilemisen arvoinen! 

Uskon, että minulla kirja on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee selailtua usein. Asiaa on paljon, samoin suosituksia. Kirjasta on helppo tarkistaa, millainen on paras ruokavalio ja -rytmi salipäivänä, mikä juoksupäivänä. Itse tunnustan tekeväni niin, että juoksupäivänä syön hiukan enemmän hiilihydraatteja kuin salipäivänä; esim. aamupala on juoksupäivänä yleensä puuro ja lihaskuntopäivänä rahka. Muuten ei ole suurta eroa syömisissä.

Tämä, kuten muutkin liikuntakirjat ovat apunani matkalla kohti parasta, mitä itsestäni saan irti. Kahden ja puolen vuoden juoksuharrastus on vasta lähtösuora. Juoksu on siitä palkitseva laji, että siitä voi kehittyä ja kehittyy vielä vuosia vaikka on aloittanut vasta yli kolmekymppisenä, etenkin kun aloitti nollasta ilman minkäänlaista juoksutaustaa. Henkisesti olen varautunut siihen, että huippuvuodet saattavat olla kohdallani totta vasta vuosikymmenen päästä. Etsin tätä, mitä Kisakallion urheiluopiston Susi Training Centerin seinässä lukee:

Riku Aalto, Ari-Pekka Lindberg & Lasse Seppänen: Aktiiviliikkujan venyttelytekniikat

Riku Aalto, Ari-Pekka Lindberg & Lasse Seppänen: Aktiiviliikkujan venyttelytekniikat
Docendo 2014
143 s.
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Säännöllisesti treenaavana olen erittäin kiinnostunut kaikesta liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvästä, lihashuolto mukaan lukien. Venyttelykirjat kiinnostavat, koska niistä saa itselleen uusia ideoita. Ennen muuta ne muistuttavat, että pitää venyttää myös ylävartalon lihaksia, vaikka keskittyisikin juoksuun.

Aktiiviliikkujan venyttelytekniikat rakentuu siten, että noin puolet on "teoriaa" ja puolet käytäntöä. Teoriaosuutta ei kannata pelästyä; osiot ovat lyhyitä ja selkeitä. Jonkin verran on ammattisanastoa, mutta ainakaan minua ei haitannut etten ymmärtänyt ihan jokaista sanaa. Tärkeintä on ymmärtää, mistä on kyse ja miten se liittyy omaan kehoon.

Alussa lukija saa paitsi paljon hyödyllistä tietoa myös jonkinmoista shokkihoitoa. tosin niin ettei sitä korosteta huutomerkein tai lukijan suorin puhutteluin. Itse hämmästyin muun muassa sitä, että "yksittäisen venyttelykerran vaikutukset häviävät nopeasti, jopa tunnissa" ja sitä, että "istumme nykyään enemmän kuin nukumme (ka 7,7 h), keskimäärin 9,3 h vuorokaudessa". Tuli sellainen olo, että jospa nousenkin tästä nojatuolista ja käväisen vaikkapa juomassa vettä keittiössä...

Lukijaa muistutetaan pitkin matkaa, että tehokaskin työ menee hukkaan, jos elämäntavat ovat jatkuvasti sitä vastaan:

Venyttely ei ole turhaa, mutta se ei toimi ilman tapa-asennon muutosta. Jos venyttelyn jälkeen palataan lysähtäneeseen istuma-asentoon ja vietetään siinä loppupäivä, lihakset kiristyvät takaisin alta aikayksikön. Vaikka kuinka venyttäisimme kudoksiamme, ei saavutettu liikkuvuus pysy ilman tapa-asentojen muuttamista.

Konkreettisia ohjeita kirjassa on paljon. Pidin erityisesti siitä, että mukana on liikkuvuusharjoituksia koko keholle niskasta kantapäihin. Sanalliset ohjeet ja valokuvakuvitus näyttävät, mitä ja miten pitäisi tehdä. Liikeohjeiden lisäksi harjoitteissa kerrotaan lyhyesti, mikä aiheuttaa lihaskireyttä, pienentyneitä liikeratoja jne.

Varsinaiset venyttelyliikkeet olivat minulle pääosin tuttuja, joskin joitakin uusia vinkkejä sain. Treeniohjelmaani on kirjattu venyttelyä päivittäin, joten on kiva saada laaja liikepankki ettei tylsisty. Tietysti jotkut lempiliikkeet tulee tehtyä päivittäin, mutta paljon on sellaisia mihin kaipaa vaihtelua. Itselleni etenkin reisien ulkosyrjä on haastava alue, en ole tehnyt siihen kuin yhtä tai kahta liikettä, jotka nekin vaikuttavat eri kohtiin -> toinen enemmänkin yläosaan, toinen polven lähelle. Kirjasta sain liikevariaatioita sekä ideoita jumppapallon hyödyntämiseen.

Pallon lisäksi apuvälineinä on käytetty jumppakeppiä, seinää ja toista ihmistä. Samaan lihasryhmään kohdistuva venytys on esitetty useammalla tavalla tehtynä, joten jokainen varmasti löytää itselleen mieluisimman tavan.

Kritiikkiä annan vain yhdestä asiasta eli siitä, että jotkut kuvat ovat epäselviä. Esimerkiksi liike numero 101. Ohjeessa sanotaan: "Ota reilun mittainen käyntiasento, siten että vasen jalka on edessä. Nojaa ylävartalosta eteenpäin. Lähtöasennossa molemmat kädet ovat alustassa etummaisen jalan varpaiden kohdalla. Kierrä ylävartaloa oikealle, ja vie samalla oikea käsi vartalon yläpuolelle. Tee mahdollisimman laaja liike. Palauta oikea käsi vasemman jalan alta vartalon vastakkaiselle puolelle." Ymmärrän ohjeen selvästi puoliväliin asti. Sitten joudun miettimään. Jos vartalo kiertyy oikealle niin meneekö käsi niin että sormet osoittavat kattoon? Ja kun se palaa alas ja menee vasemmalle, niin liikehän ei lopu siihen? Täytyyhän käden palata takaisin joko lähtöasentoon tai sitten vartalon kierron mukana takaisin oikealle ylös? Kuva ei selkeytä asiaa lainkaan, sillä malli on etuojassa niin että molemmat jalkapohjat ja kämmenet ovat maassa, vieläpä niin että jalat ovat rinnakkain eikä toinen jalka edessä. Olisin kaivannut lisäkuvia, kuten muutaman muun liikkeen kohdalla on tehty.

Kaikilta muilta osin kirja on erittäin hyvä. Teksti on selvästi alan ammattilaisten tekemää, mutta kappaleet ovat lyhyitä ja tekstin rakenne on ilmava. Siksi lukeminen sujuu tavalliselta kuntoilijalta vaivatta. Tietoa on paljon mutta se on helposti sulatettavassa muodossa. Pidin myös siitä, että kirjoittajat tuovat esiin myös venyttelyn mahdolliset haittapuolet tai tehottomuuden.

Lopussa lukija saa vielä iloisen bonuksen eli kuvalliset ohjeet lihaskalvorullaukseen. Paljon olen kuullut sen hyödystä, joten aion mennä pikimmiten ostamaan vaahtomuovirullan. 

Ville Haapasalo & Kauko Röyhkä: "Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Ville Haapasalo & Kauko Röyhkä: "Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
Valokuvat Juha Metso
Kannen kuva Juha Metso, graafinen muotoilu M-L Muukka
Docendo 2013
216 s.

Ohhoh!

Siinä päällimmäiset tunnelmat. Kyllä on Haapasalon Villen seikkailut olleet sellaiset, että oksat pois! Miehellä on varmasti enemmän henkiä kuin kissalla, muuten hänen elämänsä olisi varmasti päättynyt jo ajat sitten. Vai miltä kuulostaa:

Ville: Niin. Ja ne koneetkin on välillä mitä on. Kerran olin lentokoneessa, lennettiin Ukrainaan. Istuin varauloskäynnin vieressä. Kone laskeutui, ja mä huomasin, että varauloskäynnin ovi aukesi, oli sen verran raollaan, että siitä mahtui käsi ulos. Mä sanoin lentoemännälle siitä. Äh, se aukeaa aina, sanoi lentoemäntä.

Toisella kerralla kone oli juuri valmistautumassa nousuun. Lentoemäntä tuli sanomaan, että he voitko tulla mun kans pitään kiinni tätä ovea, sitä tarvii pitää vain nousun aikana. Sitten kun ollaan ilmassa, tulee paine ja se pysyy kiinni itsestään. No mä pidin lentoemännän kans siitä ovesta kiinni, kunnes kuului sellainen ääni, mistä saattoi päätellä, että se meni kiinni. Sitten mä palasin mun paikalle istumaan.

Jos ei lentomatkustus aina sujunut, meni moni muukin asia vikaan. Pahoinpitelyjä, neljä kertaa varastettu passi, nälkä, rahattomuus, tolkuton ryyppääminen... Kirjaa lukiessa tulee monesti sellainen olo, että miten Haapasalo voi olla vielä hengissä ja järjissään. Teatterikouluaika oli ympärivuorokautista työtä ilman ruokaa ja rahaa, jota sitten seurasi onnekas sattuma, rooli menestyselokuvassa. Siitä puolestaan oli seurauksena ilmaisia huveja ja suhteita, joilla omaisuus pysyy tallessa.

Ville: Mä olin armeijan vieraana. Taas oli illanistujaiset, ja joku päällikkö keksi, että lähdetäänpä metsästämään alligaattoreita. Se kertoi, että yhtenä päivänä se oli ihmetellyt, että miksi hänen täytyy joka vuosi lentää Australiaan asti, että vaimo saa käsilaukun ja hän itse uudet kengät. Miksei niitä alligaattoreita voi tuoda tänne? Sata alligaattoria tuotiin ja päästettiin Volgaan. Äijä tappoi niistä muutaman, että sai nahoista laukun ja kengät, ja loput karkasivat. Ne kävi ihmisten kimppuun rannoilla. Armeijan pojille oli soitettu, että tehkää jotain, alligaattorit hyökkää ihmisten kimppuun. Me lähdettiin sitten lahtaamaan niitä.

Kauko: Tyypeillä on kosolti poikamaista leikkimieltä.

Oikeasti, tämä on aivan uskomatonta! Aivan kuin Ville Haapasalo ei olisi oikea ihminen vaan satiirisen romaanin päähenkilö tai sarjakuvahahmo, jolle tapahtuu uskomattomia asioita äärilaidasta toiseen. Nousu käsittämättömästä kurjuudesta ja yksinäisyydestä supertähdeksi on ollut hurja. Silti Haapasalo on pysynyt paitsi järjissään myös vaatimattomana; hän tietää olevansa Venäjällä tähti mutta ei diivaile. Huomio tuntuu välillä olevan kiusallista.

Kirjaa lukiessa minulla oli valtavan hauskaa. Tuntui todella siltä, ettei yksikään Haapasalon päivä ole ollut sellainen, mitä suomalainen lukija voisi pitää tavallisena arkipäivänä. Varmasti sellaisiakin on ollut, mutta kirjaan on valikoitu loistava ja ennen kaikkea absurdi otanta siitä, mitä Venäjällä tapahtui. Politiikka jätetään vähemmälle ja esiin nostetaan "pienet ihmiset".

Pidin tyylistä, jolla kirja on tehty. Teksti on kahden miehen välistä vuoropuhelua, jossa Haapasalo saa omin sanoin kertoa tapahtumista. Röyhkä toki kysyy ja tarkentaa välissä, mutta ilman että syntyisi vaikuitelma haastattelusta. Tekstistä välittyy rentous, tässä kaverukset juttelevat samalla kun kolmas ottaa valokuvia.

Loppuun Röyhkä kirjoittaa, että mikäli kirja menestyy niin sille voidaan tehdä jatko-osa Haapasalon 2000-luvusta. Toivon ehdottomasti jatkoa, haluan kuulla oliko se yhtään tasaisempi ja rauhallisempi vai jatkuiko meno yhtä hurjana toisenkin vuosikymmenen.