Juoksemassa: Tukholman maraton 2015

Jos et jaksa syvällisempiä analyysejä niin tässä tärkein: pääsin maaliin! 

Lähtökohdat olivat aiempia vuosia huonommat. Pitkiä lenkkejä oli ehkä liian vähän, helmikuu tuhraantui lähes kokonaan sairasteluun, huhti-toukokuun vaihteessa vatsatauti vei viisi päivää, lisäksi toukokuun kaksi ensimmäistä viikonloppua kului muuttaessa paikkakunnalta toiselle. Viime kuukausiin on siis mahtunut monenlaisia stressitekijöitä. 

Lauantaina 30.5 suuri joukko innokkaita juoksijoita kokoontui Tukholmaan. Sää oli karsea mutta huimapäät lähtivät urheasti taipaleelle. Puoliltapäivin alkoi sade, joka vaihteli tihkun ja kaatosateen välillä koko iltapäivän. Myrskyisä tuuli puhalsi, tuntui että suuren osan matkasta vastaan eikä juuri ollenkaan myötäisenä. Tuntemus johtunee siitä, että kuntoni ei kertakaikkiaan riittänyt vastatuuleen juoksemiseen. Monia muita se ei haitannut, facebookin juoksuryhmiä lukiessa huomaa ennätysten paukkuneen. 

 

Lähtöön aikaa yksi tunti.

Sää verotti voimia jonkun verran, mutta epäilen ettei kuntonikaan ollut ollenkaan sitä mitä pitäisi olla. Aiemminkin on käynyt niin, että jossain kohtaa pohkeissa painaa mutta se menee ohi. Niin kävi tälläkin kertaa, tosin jouduin aloittamaan lyhyet venytystauot jo kahdeksan kilometrin kohdalla, niitä jatkoin noin kahdeksaantoista kilometriin jolloin tuntemukset menivät ohi. 

Kympin kohdalla olin varma etten pääse maaliin. Tuntui, etten jaksa vastatuulessa juosta edes tasamaalla. Olin varma, että joko keskeytän tai minut vedetään pois radalta. Manasin kaverille, että mitä teen täällä kun olen näin huonossa kunnossa. Loivissakin ylämäissä kävelin. Viimeisellä kolmellakympillä kävelin varmaan puolet matkasta. Puolimatkassa olin pari minuuttia alle kolmen tunnin, ja pelkäsin että rata vedetään edestäni kiinni aivan kuten viime vuonnakin. (Silloin tosin olin alle kuuden tunnin vauhdissa, enkä vieläkään ymmärrä miksi en saanut jatkaa loppuun.) Katselin järkkäreitä mutta kukaan ei ollut radan varressa teippirullan kanssa. Mietin, että oliko säällä tekemistä asian kanssa, oliko ajatus että antaa mennä kaikkien ketkä uhmaavat tuulta ja sadetta. 

 

Toinen kaverini oli kannustamassa matkan varrella useassa kohdassa. 28 kilometrin kohdalla hän kysyi, aionko jatkaa maaliin asti. Sanoin että jos minua ei komenneta pois niin aion. Siinä kohtaa matkaa oli takana jo kaksi kolmannesta. Olin etukäteen jakanut matkan osiin: kymmenen kertaa neljä kilometriä ja sitten enää pari maaliin. Ajattelin, että aina jaksan yhden neljä kilsaa. Vaikka kävelin paljon, niin yllättävän nopeasti matkamittarin numerot vaihtuivat.

37 kilometrin kohdalla kysyin kaverilta, ehditäänkö kävellen klo 19 lähtevälle laivalle vai pitääkö tilata taksi. Hän sanoi että ehditään, tulen olemaan maalissa ennen kuutta. Mietin miten käy, olin jo kovin väsynyt ja tuuli aina vaan vastainen. Kaverini oli vielä 41 kilometrin kohdalla ja käveli kanssani stadionin nurkille. Siinä hän silitti käsivarttani ja sanoi että upea suoritus siinä säässä vaikean talven jälkeen. Maalissa oli aika epätodellinen olo, sittenkin, sittenkin pääsin maaliin! Kaveri kun tuli halaamaan niin itku tietysti tuli. 

 

Maratonmitali numero 2

Tiukille se lopulta meni. Lähtöryhmäni starttasi klo 12.10 ja virallinen loppuaika oli 5.45,59. Maaliin tultuani meillä oli siis tunti aikaa laivan lähtöön. Ja piti vielä hakea varustekassini ja kävellä satamaan. Siinä fiilistellessä menimme vikaan. Viittä vaille puoli seitsemän kaveri sanoi, että nyt muuten ollaan menossa johonkin ihan muualle kuin satamaan. Pysäytimme ohikulkijan kysyäksemme neuvoa, mutta hän ei puhunut englantia. Mukanamme ollut kartta oli juoksureitistä, ei siinä näkynyt katujen nimiä... Lähdimme takaisinpäin ja kohtasimme onneksi toisen ohikulkijan. Hän neuvoi meille suunnan, ja menimme niin lujaa kuin kipeillä jaloilla päästiin. Olimme matkatoimiston luukulla hakemassa hyttiavaintani aivan viime tingassa, varttia vaille seitsemän. Kiirehdimme laivaan, portilla oli kaksi miestä tuijottamassa kelloa, toinen kuului sanovan ettei enää montaa pitäisi tulla. En tiedä, odotettiinko kaikkia, muutama hyttiavain tiskille vielä jäi. Ehdin kysyä matkalla, että mitä jos emme ehdi laivaan. Olisimme joutuneet käyttämään kaverini luottokorttia ja hakeutumaan hotelliin yöksi, ja sitten aamulla toisella laivalla Suomeen. Onneksi ennätimme siihen laivaan mihin piti, ja onneksi laivan suihkusta tuli lämmintä vettä. Maalialueella en ehtinyt vaihtaa kuivia vaatteita, vedin vaan kuivan takin märkien paitojen päälle. Lenkkaritkin olivat litimärät, varpaiden iho ryppyinen. Mitä muuta voi olettaa, kun ne ovat hautuneet tuntikausia märissä sukissa ja kengissä...

Kaksi vuorokautta maaliintulon jälkeen.

Laivalla totesin ansainneeni lonkeron. Yhdestä tuli toinen ja ilonpito jatkui noin aamukolmeen :) Sunnuntaina aamupäivällä rantauduimme Helsinkiin ja siitä suuntasin lähijunalla ja bussilla kotiin, väsyneenä mutta onnellisena.

Tämäkin reissu opetti paljon. Bodom Traililla huomasin, etten jaksa juosta ylämäkiä. Nyt huomasin, etten jaksa juosta vastatuuleen. Ensimmäisellä kympillä, kun juoksin yhdessä kavereiden kanssa, syke oli koko ajan yli 170. Nyt on siis korkea aika aloittaa peruskunnon kehittäminen ihan alusta, leikkiä etten ole koskaan juossut yhtään. Koska syke ei laske eikä peruslenkkien vauhti kasva, on palattava perusasioihin. Tarkoittaa sitä, että elokuussa aloitan lenkit kävellen ja juosten, ihan siitä että 1-2 pylväänväliä kävellen, 1-2 juosten, 1-2 kävellen ja niin edelleen. Ja todella pikkuhiljaa kasvatan juoksun osuutta, pylväsväli kerrallaan. Elokuun alusta vuoden loppuun teen tällaisia peruskuntolenkkejä ja lisäksi kaksi salitreeniä viikottain. On saatava lisää sekä lihasvoimaa että -kestävyyttä. Niiden ja peruskunnon kasvaessa ehkä juoksutekniikkakin paranee. Vetotreenit saavat olla satunnaisempia, toki niitäkin täytyy välillä tehdä ihan vaan mielenvirkistykseksi. 

Elokuussa alkaa uusi treenikausi mutta en aio unohtaa liikuntaa kesäksi. Palauttelen ainakin tämän viikon, sen jälkeen aloitan rauhallisen kävelyn ja pyöräilyn. Pyöräily etenkin kiinnostaa, koska siten saan tutustuttua uuteen kotikaupunkiin ja näen muutakin kuin sen mitä lähijunan tai bussin ikkunasta näkyy. Kaverini siirsi oman osallistumisoikeutensa ensi vuodelle, joten taitaa käydä niin että 4.6.2016 minut nähdään taas Tukholmassa, sillä kertaa ehkä jonkinlaisen aikatavoitteen kanssa...

Harri Männistö, Utti Hietala & Tom Söderdahl: Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun

Harri Männistö, Utti Hietala & Tom Söderdahl: Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun
Docendo 2014
144 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Liikuntalehdissä on usein juttuja ja lukijakysymyksiä lisäravinteista. Mitä ne ovat? Miten ne vaikuttavat? Tarvitseeko kuntoilija niitä? Jos tarvii niin mitä ja kuinka paljon?

Docedon uutuuskirja antaa vastauksen moniin kysymyksiin tarjoten samalla tietopaketin ravitsemuksesta, siis ihan vaan ruuasta. Mukana on tuttua asiaa hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista, mutta myös paljon uutta tietoa. Itse hämmästyin etenkin tiedosta, että proteiinisuositukset on laskettu rasvatonta painokiloa kohden, ei painokiloa kohden. Ja taitaapa mennä paistamiseen käyttämäni rypsiöljy vaihtoon, luettuani että se härskiintyy tai hapettuu kuumentuessa. Tiesin jo ennestään kookosöljyn olevan yksi parhaista, itse en sitä ole käyttänyt; en pidä kookoksen mausta ja pelkään että öljy tuo maun ruokaan. Sama koskee oliiviöljyä. Mutta ehkä kookosöljyä voisi kokeilla, en kuitenkaan käytä öljyä kauhakaupalla paistamisessa.

Kirjassa ovat olleet lisäravinneasiantuntijoina Utti Hietala ja Tom Söderdahl, Hietala salitreeniin ja Söderdahl kestävyysliikuntaan liittyvissä osioissa. Mielestäni on hyvä asia, että lihaskunto ja kestävyysharjoittelu ovat tasa-arvoisessa asemassa ja mukana on huippu-urheilijoiden kokemuksia. Parasta silti on se, että lisäravinteita ei tuputeta. Niiden hyödyt kerrotaan mutta lukijalle annetaan vapaus miettiä omaa liikkumistaan, treenimääriään ja lisäravinteiden tarvettaan. Samalla kerrotaan, mitä kaikkea hyötyä on siitä tavallisesta ruuasta ja ennen kaikkea syömisen oikeasta ajoituksesta.

Usein voi olla käsitys, että salitreeniin tarvitaan proteiinia ja kestävyysliikuntaan hiilihydraatteja. Näin yksioikoinen asia ei ole. Salilla tarvitaan hiilihydraatteja lihasten energialähteeksi, ja kestävyyslajeissa proteiini auttaa niin palautumisessa kuin lihasvaurioiden korjaamisessa.

Kaikki eivät tarvitse lisäravinteita, mutta valtaosa liikkujista hyötyy niistä. Jos harjoittelussa matkitaan ammattimaisesti harjoittelevia urheilijoita, miksi ravinteiden osalta pitäisi antaa tasoitusta? Tunti sauvakävelyä ei vaadi välttämättä palautusjuomaa, mutta vähemmänkin liikkuvan tulee suhteuttaa liikunta ja siihen liittyvät tuki- sekä ravitsemustoimet muuhun elämän rasitukseen. Aktiivisuus arjessa asettaa omia haasteita ravitsemukselle ja monesti lisäravinteiden avulla päivän ruokarytmi täydentyy, tehostuu ja monipuolistuu.

Tämä kirja puhuu avoimesti lisäravinteiden puolesta. Sen tavoitteena ei ole kuitenkaan saada jokaista lenkkeilijää hankkimaan lisäravinnepatteria omaan ruokakaappiin. Sen pyrkimyksenä ei ole myöskään tuputtaa jokaista kuntosalikävijää ostamaan jätesäkillistä massanlisääjiä tai kilokaupalla kreatiinia. Kirja haluaa selventää kansantajuisesti ravitsemuksen ja lisäravinteiden roolia tehokkaassa ja kehityshakuisessa liikunnassa, olitpa sitten huipulle tähtäävä nuori, lihasmassaa kasvattava liikkuja tai maratonennätystä tavoitteleva kuntoilija.

Pidän siitä, että kirja muistuttaa etteivät salitreeni ja kestävyysliikunta ole toisistaan erillisiä. Etenkin kestävyyslajeja harrastavat tarvitsevat lihaskuntoa ja lihaskestävyyttä. Eikä salitreenaajalle ole yhtään haitallista käydä välillä lenkillä, etenkin jos tavoitteena ei ole kasvattaa lihaksia kehonrakennuskuntoon. 

Minulle lisäravinteet ovat itsestäänselvyys. Kuvassa näkyy tämänhetkinen arsenaali, ei välttämättä täydellinen mutta toimiva. D-vitamiinia olen syönyt lokakuusta toukokuuhun jo vuosia. Tietysti oli kiva lukea, että siitä on hyötyä myös liikunnan kannalta: alhainen D-vitamiinitaso altistaa vammoille ja hidastaa niiden paranemista, suositeltu taso sen sijaan auttaa kasvattamaan suorituskykyä, voimaa ja lihasmassaa sekä vähentämään sairaspäiviä. Sinkkiä syön, koska se auttaa itämään finnit poissa. Liikunnassa ei liene niinkään vaikutusta mutta luen myös sen lisäravinteeksi. 

Myös heraproteiinijauhe on ollut käytössä vuosia. Yleensä sekoitan sitä rasvattomaan maitoon ja juon lihaskuntotreenin jälkeen, joskus myös erityisen raskaan juoksuharjoituksen jälkeen. Toisinaan se menee myös välipalana, veteen sekoitettuna silloin kun tiedän olevani ison osan päivää liikkeellä ilman mahdollisuutta jääkaappisäilytykseen. Yöproteiinia on ensimmäinen pussi menossa, siitä en osaa sanoa onko tehonnut vai ei. En käytä sitä joka ilta, lähinnä vain silloin jos on monta treenipäivää putkeen tai jos kroppa tuntuu erityisen väsyneeltä.

Maratonille treenaavana urheilujuoma ja energiageelit ovat välttämätön osa. Urheilujuomaa on eväänä parituntisilla lenkeillä, lyhyemmät menen veden voimalla, osittain siksi että vaikka urheilujuomasta tekisi kuinka laimeaa niin minulla se sekoittaa vatsan. Yli kaksituntisilla lenkeillä eväänä on energiageeli tai usempi. Usein varalla on enemmän kuin mitä tarvin, se antaa turvaa siihen että jaksaa. Montaa merkkiä olen kokeillut ja tällä hetkellä maha sietää Squeezyn geelejä ilman ongelmia. 

Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun sai minut miettimään, tarvisinko vielä muuta. Magnesiumia olen käyttänyt satunnaisesti, se nyt varmaankin olisi yksi hyödyllinen. Samoin Omega-3, josta olen kuullut tutuilta pelkkää hyvää. Yksi mitä aion kokeilla, on leusiini. Se kuuluu haaraketjuisiin aminohappoihin, joiden sanotaan olevan hyödyllisiä niin lihaskunto- kuin kestävyysharjoittelussa. Ne vähentävät treenin jälkeistä lihaskipua ja edistävät palautumista, auttavat painonpudotuksessa sekä parantavat voimaa ja kestävyyttä. Ehdottomasti siis kokeilemisen arvoinen! 

Uskon, että minulla kirja on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee selailtua usein. Asiaa on paljon, samoin suosituksia. Kirjasta on helppo tarkistaa, millainen on paras ruokavalio ja -rytmi salipäivänä, mikä juoksupäivänä. Itse tunnustan tekeväni niin, että juoksupäivänä syön hiukan enemmän hiilihydraatteja kuin salipäivänä; esim. aamupala on juoksupäivänä yleensä puuro ja lihaskuntopäivänä rahka. Muuten ei ole suurta eroa syömisissä.

Tämä, kuten muutkin liikuntakirjat ovat apunani matkalla kohti parasta, mitä itsestäni saan irti. Kahden ja puolen vuoden juoksuharrastus on vasta lähtösuora. Juoksu on siitä palkitseva laji, että siitä voi kehittyä ja kehittyy vielä vuosia vaikka on aloittanut vasta yli kolmekymppisenä, etenkin kun aloitti nollasta ilman minkäänlaista juoksutaustaa. Henkisesti olen varautunut siihen, että huippuvuodet saattavat olla kohdallani totta vasta vuosikymmenen päästä. Etsin tätä, mitä Kisakallion urheiluopiston Susi Training Centerin seinässä lukee: