Ranskankielinen alkuteos La Pouponnière d'Himmler (2024)
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
Docendo 2025
289 s.
Heim Hochland, Steinhöring, Baijeri, 1944-1945. Äitiyskoti raskaana oleville ja juuri synnyttäneille yksinäisille naisille tuo yhteen saksalaisen sairaanhoitaja Helgan ja lasta odottavan ranskalaisen Renéen. Taustalla häälyy puolalainen sotavanki Marek, joka yhdessä muiden vankien kanssa rakentaa Heimin alueelle parakkeja.
Helga on tunnollinen, ammatistaan ylpeä. Hän pärjää hyvin sekä äitien että pienokaisten kanssa. Hän haluaa naimisiin, mutta hänellä ei ole kiire, ei vaikka saksalaisia naisia patistetaan synnyttämään paljon lapsia. Edellisen Heimin johtaja jopa tarjoutui hänen lastensa isäksi. Kuukausien kuluessa ja sodan viime hetkien tullessa lähemmäksi paine alkaa käydä liian kovaksi. Miten jaksaa, kun taloon tulee yhtäkkiä kymmeniä naisia ja lapsia lisää?
Renée rakastuu saksalaiseen sotilaaseen ja tulee raskaaksi. Muita vaihtoehtoja ei ole, hänen on lähdettävä Saksaan ja toivottava, että tiet Arturin kanssa kohtaavat vielä. Kun kirjeitä ei kuulu, epätoivo iskee toden teolla. Hän ei halua olla Heimissa, mutta hänellä ei ole muutakaan paikkaa minne mennä.
Marek tietää, että hänellä on pieni lapsi, mutta hän ei tiedä missä Wanda ja vauva ovat. Henkinen kipu on alati läsnä, etenkin kun hän näkee Heimin alueella jatkuvasti naisia lastenvaunuineen. Fyysinen kipu on hakkaamisen ja nälän seuraamista, eikä sitä helpota hyvin ravittujen naisten näkeminen. Pian pakoajatukset valtaavat hänen mielensä.
Hän makaa selällään katse sumuisena, hänen silmänsä ovat miltei harmaat lopputalven hämärässä. Hän on vetänyt untuvapeiton vatsansa päälle. Hän on niin laiha, että luut törröttävät. Pelkkä vatsan täyttämä aukko. Hän on multaa, joka kuivuu sitä mukaa kun pensas kasvaa, ja hänen elämänsä hupenee sitä mukaa kun lapsi kehittyy hänen ihonsa alla. Hän on tuhkauurna, johon upotetaan eläviä kukkia valtavine juurineen. Hänen vatsalaukkunsa on kuroutunut niin pieneksi, että hän saa ruokittua itseään vain pikkulusikalla. Joskus hän onnistuu pitämään sisällään tilkan vettä, hiukan hilloa. Joskus hän taas yökkii kehostaan ulos kaiken pehmeän ja nestemäisen.
Kirjassa keriytyy pikkuhiljaa auki se kieroutuneisuus, joka tällaisissa Heimeissa oli. Jo alussa Himmler kyllä sanoo: "'Miten epäoikeudenmukaista, että sotilas kuolee hetkessä, mutta sotilaaksi varttuminen kestää kuusitoista vuotta.'" Mutta vasta sodan viime hetkellä, arkistojen palaessa, Helga alkaa pohtia ja myös ymmärtää, mistä odottavia äitejä ja orpolapsia tuli ja miten heitä riitti niin paljon.
Lukijana minulla oli aika ristiriitainen olo. Helga palvelee natsijärjestelmää ilolla, mutta hänessä on lämpöä ja hän todella välittää lapsista. Renée on vasta seitsemäntoista, ja on kauheaa miten rakastuminen johtaa hänen karkottamiseensa ja miten hän sen seurauksena kivettyy. Marekilla on vahva elämänhalu, vaikka hän ei tiedä ovatko hänen läheisensä elossa vai eivät. Eli suurin lämpö ja lempeys on äitiyskodissa, jonka taustalla kuitenkin on hirveä ideologia ja lasten luokittelu sen mukaan, ketkä heistä voi saksalaistaa.
Tarina on varsin surullinen mutta koukuttava. Suoranaisia hirveyksiä kuvataan vähän, mutta ne tulevat esiin yksittäisissä lauseissa ja joskus ihan sivuhuomautuksina. Ehkä juuri se tuntuu niin raskaalta, että lukiessa tietää tämän Heimin olevan vain yksi esimerkki kovin monista muista. Jää myös kalvava epätietoisuus siitä, mitä lapsille mahtoi tapahtua sen jälkeen kun amerikkalaiset olivat tulleet ja sota päättynyt.
Toisin kuin niin moni muu toisen maailmansotaan liittyvä (naisen kirjoittama) romaani, tässä ei ole nykyhetken aikatasoa jossa joku alkaisi selvittää sukulaisensa historiaa Heimin työntekijänä tai asukkaana. Tapahtumat sijoittuvat vain yhteen aikatasoon eikä selityksiä tai myöhempiä elämänkohtaloita tule, mikä saa tarinan tuntumaan jopa hiukan tylyltä. Että tässäkö se nyt oli, ei mitään lohduttavia sanoja lukijalle. Ristiriitainen olo tässäkin, toisaalta en olisi halunnut lukea tällaista mutta toisaalta hyvä että luin. Hyvä että tästäkin näkökulmasta on tehty romaani.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 41, "kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti