Hjorth & Thorsson: Väkivallan saari

 

Hjorth & Thorsson: Väkivallan saari

Ruotsinkielinen alkuteos Våldets ö (2026)

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2026 

382 s.

Ruotsalais-islantilainen kaksikko Michael Hjorth ja Bjarni Thorsson ovat yhdistäneet voimansa ja aloittaneet Islantiin sijoittuvan Helga & Bjarki -sarjan. 

Kun nainen löytyy murhattuna hevostallista, väkivaltaosastolla työskentelevä Helga saa vastuulleen ensimmäisen ison tutkintansa. Hän ymmärtää nopeasti naisen pojan olevan kadoksissa. Avuksi etsintään tulee Bjarki, liikennepoliisi mutta myös pelastusryhmän jäsen. Kaksikon ja Salka-koiran yhteistyö sujuu hyvin. Kun löytyy toisen naisen ruumis, Bjarki ei siirry väkivaltaryhmään mutta toimii puolivirallisena apulaisena. Poliisissa alkaa kaihertaa epäily, että liikkeellä on sarjamurhaaja joka ei aio lopettaa kahteen. 

"Olet aika huonosti pukeutunut tähän hommaan. Tarvitset paremmat kengät ja paremman takin. Mieluiten myös suojahousut."

Helga tuijotti Bjarkia hetken, meni sitten poliisiautolle ja koputti matkustajanpuolen ikkunaan. Matkustajanpaikalla istuva poliisi ei aluksi vaikuttanut osaavan avata ikkunaa, mutta onnistui lopulta. 

"Pahoittelen. Anteeksi, että kysyn, mutta mikä kengänkokosi on?"

"Öö, neljäkymmentäyksi. Tai neljäkymmentäkaksi."

"Ja mikä nimesi on?"

"Öö, Atli", poliisi vastasi.

"Hyvä. Atli, voisitko tulla piipahtamaan autotallissa?"

Bjarki ei tiennyt, kuinka monta naista oli elämänsä aikana tavannut, mutta Helga oli selvästi erilainen kuin useimmat muut. Bjarki sai ajatukseensa vahvistuksen, kun Helga muutaman minuutin kuluttua avasi autotallin oven ja tuli ulos yllään suuri keltainen poliisintakki ja mustat kengät. Atli oli paitahihasillaan ja sukkasillaan. 

"Oletko nyt tyytyväinen?"

Bjarki nyökkäsi vaikuttuneena.

"Luultavasti tyytyväisempi kuin Atli". 

Tykkäsin etenkin siitä, kuinka sujuvasti kaksikon yhteistyö lähti liikkeelle vain hyvin pienen alkukankeuden jälkeen. Keskinäistä kilpailua ja nokittelua ei ole lainkaan. Kumpikin hyväksyy toisen ja ymmärtää heidän olevan erilaisia. Muuten on tietysti hidasteita, etenkin pomo eli osastonjohtaja Gísli Freyr joka on olevinaan kovinkin pätevä mutta ei uskalla tehdä päätöksiä sekä vanhan liiton poliisi Benni, joka ei sulata Ruotsissa varttunutta Helgaa. 

Pidän myös siitä, että vaikka Helga ja Bjarki välillä venyttävät sääntöjä niin he eivät rymistele menemään päättömästi vaan touhussa pysyy tolkku. He osaavat katsoa nykyhetkeä pidemmälle ja piittaavat seurauksista. Eivätkä he ole kaksin muuta maailmaa vastaan, esimerkiksi tekninen tutkija Yvette sekä poliisikollega Lárus ovat hyvinkin mukavia ja avuliaita. 

Tämä on kyllä erinomaisen hyvä avausosa, ehdottomasti luen myös jatko-osat. 

Ja näin pääsimme Dekkariviikon puoliväliin. 

Camilla Läckberg: Itkijänainen

 

Camilla Läckberg: Itkijänainen

Ruotsinkielinen alkuteos Gråterskan (2025)

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2025

458 s.

Kahdestoista osa Fjällbacka-sarjaa vie lukijan muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin tuttuihin kuvioihin. Patrik tutkii rikosta ja Erica sekaantuu asioihin kirjaprojektin varjolla. Kotona lapsimäärä on kasvanut neljään joten vilinää riittää. 

16-vuotias Sofie katosi kolme vuosikymmentä sitten eikä tapaus ole selvinnyt. Nyt vanhaan juttuun tulee uusi käänne, ja Patrik tiimeineen paneutuu tutkintaan. Jäikö aiemmin jotain huomaamatta? Sofien perhettä ja ystäviä asuu yhä lähistöllä, joten sekä poliisin että Erican on helppo tavoittaa heidät. Kuinka tarkkoja muistikuvat ovat vuosikymmeniä myöhemmin? Ja jos joku tietää jotakin, onko viimein tullut aika paljastaa tiedot? 

Erica hymähti mietteliäänä. Hän katsoi Noraa, joka oli taas sulkenut silmänsä. 

"Minun on viisainta yrittää saada tyttö nukkumaan, jottemme istu täällä koko yötä. Tule sinäkin pian."

"Mm, minulla on tässä muutama sivu jäljellä, käyn vain nopeasti vessassa."

Patrik meni hänen ohitseen kylpyhuoneeseen.

Erica suuntasi portaisiin, mutta pysähtyi. Sitten hän menikin lattialla oleville laatikoilla ja valitsi yhden sattumanvaraisesti. Hän työnsi laatikon nopeasti olohuoneen raskaiden verhojen taakse. Patrik oli toivon mukaan vain ottanut tutkinta-aineistolaatikot mukaansa laskematta niiden määrää. Erica piteli Noraa tiukasti. 

Kun Patrik tuli vessasta, he olivat kadonneet yläkertaan. 

Tykkäsin monesta asiasta, mutta aika monesta myös ärsyynnyin. Dekkarijuoni on hyvä, Sofien kohtalo kiinnostaa kovasti ja mukana on monenlaisia yllätyksiä. Henkilöhahmojen välillä on odottamattomia yhteyksiä, ja useat hahmot on taidokkaasti sidottu osaksi Sofien tarinaa. Nimihahmo itkijänainen on taustalla, mutta hän jos kuka on kiinnostava. Luvut loppuvat usein niin, että on vaan pakko jatkaa eteenpäin. Vaikka sivuja on kohtalaisen paljon, tutkinta etenee tasaisesti eikä jää muiden tapahtumien varjoon.

Kuten monessa muussakin osassa, Erica ärsyttää minua taas. Hän on synnyttänyt kuusi viikkoa aiemmin, mutta lipittelee viiniä koska lapsi syö vastiketta. Kirjaprojekti vie hänet mennessään, mikä tarkoittaa että hän ja Patrik eivät vietä aikaa lasten kanssa juuri ollenkaan vaan heidät istutetaan ruutujen ääreen. Ihmettelen myös sitä, että hän jättää pienen vauvan melkein joka päivä anoppinsa hoitoon. Oma kummityttöni on nyt puolivuotias, eikä hän ole ollut kuin muutaman yksittäisen tunnin jonkun muun kuin jommankumman tai molempien vanhempiensa hoidossa. Jaksan myös ihmetellä sitä, kuinka huolettomasti Patrik rikkoo salassapitovelvollisuutta ja kertoo asioita Ericalle, jäämättä siitä koskaan kiinni.  

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 31, "kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi". Kirjassa on Sofien päiväkirjamerkintöjä, jotka on nimetty hänen sen hetkisiin fiiliksiinsä sopivilla biiseillä. 

Kirja on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kaksi sivullista. 

Camilla Läckberg: Käenpoika

Camilla Läckberg: Käenpoika

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2022

390 s.

Patrik Hedström tutkii valokuvaajan murhaa ja pian myös Skjälerön saarella tapahtunutta tragediaa. Onko tapahtumilla yhteys, vai onko asia kertakaikkiaan vain niin, että tapauksiin liittyy samoja ihmisiä? Erika Falck puolestaan saa idean uuteen kirjaan, ja alkaa selvittää vuonna 1980 tapahtunutta kaksoismurhaa. Murhan uhrit ovat olleet nyt kuolleen valokuvaajan ystäviä. Liittyvätkö tuon ajan tapahtumat nykyhetkeen, vai onko kyseessä pelkkä sattuma? 

Vanha luokkakaveri ajoi ohi, näki Patrikin portailla ja vilkutti. Juuri tämän takia hän piti Tanumsheden ja Fjällbackan kaltaisista paikoista. Kaikki tunsivat kaikki. Se loi turvaa. Aina oli joku naapuri, joka oli nähnyt jotain. Aina joku tunnisti jonkun. Poliisi sai sen tyyppisiä puheluita kuin: "Se oli Bengtin poika, joka varasti naapurin pyörän." Kaikki saattoivat samastua toisiinsa. 

Karu totuus oli, että useimmiten rikoksen tekijä oli uhrille tuttu. Patrik oli kuullut, että murhista niinkin monen kuin yhdeksän kymmenestä teki joku läheinen. Skjälerössä ei ollut ollut tapahtuma-aikaan muita kuin Bauerit ja heidän ystäviään. Saari ei ollut sinänsä mikään saavuttamaton linnoitus, ja oli täysin mahdollista mennä sinne veneellä ja nousta maihin pimeyden turvin. Se vain tuntui kovin kaukaa haetulta verrattuna Patrikin näppituntumaan.

Monissa kirjoissa ärsyttää joku asia, ja tässä se on se kuinka monen monta kertaa toistetaan Erikan saaneen muutaman kilon lisää painoa. Mitä väliä? Mielestäni aivan tarpeetonta siunailua kuinka housut välillä vähän kiristävät ja kuinka on morkkis kun syö irtokarkkeja elokuvaa katsoessaan. En tunne rikostapausten salassapitosääntöjä, mutta jotenkin tuntuu oudolta että Erika saa tuosta vaan vanhan tikostapauksen tutkintapöytäkirjan ruumiinavausraportteineen. Onhan rikoksesta toki jo 40 vuotta aikaa, mutta silti. 

Muuten tykkäsin tästä kyllä, oli mukava palata Fjällbackaan vuosien tauon jälkeen. Päähenkilöt olivat ennalta tuttuja, mutta heidän ärsyttävät puolensa olivat ehtineet unohtua, eivätkä ainakaan tässä nousseet häiritsevästi esiin. Rikkaita ja kauniita / komeita ihmisiä kyllä riittää, mutta tässä he eivät elä kiiltokuvaelämää vaan kohtaavat ihan oikeaa surua ja pelkoa, tehden heistä ainakin minulle läheisempiä. 

Läckberg on ottanut käsiteltäväkseen transseksuaalisuuden, ja pidän tavasta miten hän sen tekee. Aiemmissa osissa Erika on mielestäni tuntunut vähän nenäkkäältä ja kaikkitietävältä, nyt hän on epävarma eikä tiedä mitä käsitteitä käyttää. Hän myös uskaltaa sanoa epävarmuutensa ääneen. Mutta koska hän haluaa tuoda transihmisen tarinan esiin, hän on valmis astumaan itselleen tuntemattomalle alueelle. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjaimia ja Kirjarouvan elämää.

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 16, "kirjassa kirjoitetaan kirjaa".