sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Kati Kelola: Vaihtuvia maisemia. 100 ideaa maata pitkin matkailuun

 

Kati Kelola: Vaihtuvia maisemia. 100 ideaa maata pitkin matkailuun

Gummerus 2021

207 s.





Etenkin lentomatkailun päästöistä ja niiden kompensoimisesta on puhuttu paljon viime vuosina. Ihmisillä on eri syistä joko tarve tai halu matkustaa, ja kiinnostus ilmastoystävällisempää matkailua kohtaan on toivottavasti kasvussa. Kati Kelola on koonnut kirjaansa esimerkkejä eurooppalaisista kohteista, joihin voi matkustaa junalla, bussilla tai laivalla. 

Kohteet on jaoteltu kulttuuri-, luonto-, kaupunki ja junamatkoihin. Eri alojen asiantuntijat kertovat lyhyesti - parin kolmen sivun verran - omista retkistään, ja listaavat lopussa, mitä olisivat tehneet toisin. Mukana on myös Matkatieto-osioita, joissa on asiaa muun muassa päästölaskelmista, reilusta matkustamisesta ja siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi junamatkaa suunnitellessa. Ehkä yllättävän monen luvun kohdalla on kirjavinkki, joka jollain tavalla liittyy juuri esiteltyyn kohteeseen - kirjavinkeistä erityinen plussa! 

Kun menee Lontoossa oikeastaan mihin tahansa kirjakauppaan, huomaa nopeasti, että hyllyistä löytyy kokonaan oma kirjallisuuden lajinsa, jolle ei löydy vastinetta Suomesta: kävelykirjallisuus. On Britannian parhaat kävelyreitit, parhaat kävelyreitit jokien ja kanavien varsilla, kävelyreitit korkeimmilla vuorilla, pubikävelyt, rannikkokävelyt, kevät- ja syyskävelyt, lyhyet ja pitkät kävelyt, perheille sopivat kävelyt... Patikointiteemasta näyttää olevan ammennettavissa variaatioita lähes loputtomiin.

(...)

Lentäessä määränpäänä on yleensä yksi kohde, mutta junayhteyksiä tutkiessa huomaa, että edessä avautuu kokonainen verkosto paikkoja, joista voi punoa vaikka minkälaisia yhdistelmiä. Esimerkiksi matkan Venetsiaan ei tarvitse olla vain matka Venetsiaan, vaan vaikka matka Venetsiaan ja Nizzaan. Molemmat kaupungit voi hyvin kokea samalla reissulla. 

Venetsia-Nizza-junamatka vie nopeimmillaan noin 8,5 tuntia (aikaan sisältyy vaihto Milanossa). Mikäli aikataulu antaa myöten, matkaa ei tietenkään tarvitse suorittaa yhtä soittoa. Milano on hieno paikka pysähtyä päiväksi tai pariksi nauttimaan Duomosta ja muista nähtävyyksistä sekä istahtamaan aperitivolle Naviglin rentoihin ja suosittuihin kortteleihin. Milanon ja Nizzan väliselle runsaan 4,5 tunnin reittiosuudelle mahtuu myös muuta koettavaa. 

Osa kohteista on todella kiinnostavia. Esimerkiksi junareitit ovat kaikki ihan superkiinnostavia, haluaisin mennä ne kaikki. Samoin pyöräilyreitit ovat houkuttelevia, etenkin kun niissä on kerrottu kuinka paljon on ajettu autoliikenteen seassa, onko ollut mäkistä maastoa jne. Pidän myös siitä, että Suomesta on mukana monia kohteita. Samoin tykkään kovasti siitä, että vinkkejä on myös melontareiteistä. Kirja on siis monipuolinen, siitä löytyy matkustusmuotoja ja tekemistä eri ikäisille ihmisille, myös lasten kanssa matkustaville. 

Osa valinnoista tuntuu aika oudoilta ja mietin, miksi juuri ne ovat kirjassa. Esimerkiksi Kasselin Dokumenta-taidefestivaali, joka järjestetään joka viides vuosi kaupungissa, jossa kirjan mukaan ei ole juuri mitään muuta nähtävää. Useimmat mainitut patikointireitit ovat satojen kilometrien pituisia, ja sitten sanotaan että "voit patikoida haluamasi mittaisen osan". Olisin kaivannut vähän tarkempaa tietoa, esimerkiksi vinkkejä siitä että mitä lähtöpaikkoja milläkin reitillä on. Koen myös pieneksi ongelmaksi teemoittelun, koska se tarkoittaa sitä että tietyssä luvussa esitellyt kohteet ovat hyvinkin kaukana toisistaan, esimerkiksi Euroopan viisi ihaninta puutarhaa, jotka ovat neljässä eri maassa tai Italian neljä parasta ruoka-aluetta, jotka vaihtelevat luoteiskulmasta etelän Sisiliaan. Aika monessa esittelyssä on myös vuokrattu auto, jolla liikutaan yksin tai kaksin. Kuinka ekologista se sitten on, verrattuna junalla, bussilla tai vuokratulla polkupyörällä kulkemiseen?

200 sivua sadan kohteen esittelemiseen tarkoittaa sitä, että jokainen kohde käydään läpi pikakelauksella. 

Kirja on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjakaapin kummitus ja Kirja ja keittiö.

Helmet-haasteeni kaipasi pitkään täytettä kohtaan 27, "kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin". Mietin ensin jotain romaania, mutta päädyin kuitenkin tietokirjaan. Olen lukenut paljon kirjoja, joissa kohteessa joko kävellään tai pyöräillään mutta sinne matkustetaan lentämällä, joten oli kiinnostavaa nähdä myös kohteeseen matkustamisen hitaampi puoli. Pidän myös siitä, että kirjassa pääosin välteltiin suurkaupunkeja ja käytiin vähemmän tunnetuissa helmissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti