Henning Mankell: Väärillä jäljillä

 

Henning Mankell: Väärillä jäljillä

Ruotsinkielinen alkuteos Villospår (1995)

Suomentajan nimi puuttuu (Laura Jänisniemi)

Suuri Suomalainen Kirjakerho 2001

448 s. 

Helmet-lukuhaasteessa on ollut yllättävän pulmallisia kohtia, yksi niistä on 40 eli "2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja". Miten onkin ollut niin, että tänä vuonna lukemieni kirjojen kirjoittajat ovat joko yhä elossa tai sitten kuolleet vuosikymmeniä sitten? "Pelastajaksi" pulmaan löytyi Henning Mankell. Hän kuoli vuonna 2015, ja hänen kirjojaan on kotikirjastossani useita. Valtaosan olen lukenut enemmän kuin kerran, mutta ykkössuosikkini on Väärillä jäljillä, jonka olen lukenut useamman kerran kuin muistan.

Pienessä Ystadin kaupungissa tapahtuu taas hurjia. Kurt Wallander hälytetään paikalle, kun tuntematon tyttö on seissyt pellolla tuntikausia. Kun Wallander pääsee paikalle ja yrittää puhua tytölle, tämä sytyttää itsensä tuleen. Kuka tyttö oli ja miksi hän halusi kuolla noin kauhealla tavalla? Tutkinta ei ehdi kunnolla alkaa, kun poliisi saa tutkintalistalleen useita kuolemantapauksia lisää. Joku murhaa kaupungin silmäätekeviä miehiä mitä julmemmilla tavoilla. Silmäätekeviä - ja yhden tavallisen tyypin. Vähitellen tapaukset alkavat limittyä yhteen, ja Wallander kollegoineen joutuu jälleen kohtaamaan ruotsalaisen yhteiskunnan nurjimmat puolet. Ne, missä valtaapitävät voivat tehdä mitä tahansa, missä mitä tahansa voi ostaa rahalla, missä ihmisen terveys ja jopa henki ovat arvottomat. Ja ne, missä nuoret uhrit jäävät yksin, missä naisen asema on olla kulutustavaraa, missä huonot kotiolot jäävät viranomaisilta piiloon ja aiheuttavat lapsille ja nuorille monenlaisia ongelmia.

Wallander istui pitkään valveilla. Ikkuna oli auki lämpimään kesäyöhön. Hän soitti levyltä Puccinin musiikkia. Hän oli kaatanut viskipullon pohjalle jääneen tilkan lasiin. Ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että hän oli löytänyt jotain siitä ilosta, jota oli tuntenut sinä iltapäivänä, kun oli ollut matkalla Salomonssonin tilalle. Se oli ollut ennen tätä katastrofia. Nyt hän oli keskellä tutkintaa, jossa oli kaksi keskeistä kysymystä. Toinen niistä oli se, että heillä oli hyvin vähän aineistoa, mitä murhaajan tunnistamiseen tuli. Toinen oli se, että murhaaja saattoi hyvinkin olla juuri tällä hetkellä matkalla tekemään kolmatta murhaansa. Wallanderista tuntui kuitenkin, että hän pystyi myöhäisinä yön tunteina pitämään tutkinnan melko hyvin poissa mielestään. Myös palava tyttö oli hetkeksi lakannut juoksemasta hänen ajatuksissaan. Hänen täytyi tajuta, ettei hän pystynyt yksinään vastustamaan kaikkea väkivaltaa, jota Ystadin poliisipiirissä esiintyi. Hän ei pystynyt tekemään enempäää kuin parhaansa. Kukaan ei pystynyt.

Wallander-sarja on kokonaisuudessaan yksi dekkarisuosikeistani. Pidän siitä, että Wallander ei jatkuvasti toimi yksin vaistojensa varassa, vaan asioista keskustellaan ja tiimi miettii yhdessä, mitä tehdään. Tekniset tutkimukset eivät ole koko ajan odotuksen ja valituksen kohteena, vaan asiat etenevät tuloksia odotellessa ihan perinteisillä ihmisten haastatteluilla ja aivoriihillä. Wallander miettii asioita kotona viskin ja musiikin voimin, mutta juominen on hallinnassa eikä tarkoitus ole turruttaa ajatuksia. 

Pidän henkilöhahmoista, he ovat kaikki kovin inhimillisiä ja todentuntuisia. Sen paremmin poliisit kuin rikolliset eivät ole ylivertaisia esimerkiksi muistiltaan, tietoteknisiltä taidoiltaan, kielitaidoltaan tai ulkonäöltään, joten he voisivat olla ketä tahansa. Tämä tuo tarinan lukijan lähelle; se voisi periaattessa tapahtua minun naapurustossani. Kaikissa Mankellin kirjoissa on vahva yhteiskunnallinen puoli, mutta Väärillä jäljillä on kaikkein raadollisin ja surullisin. Vaikka syyllinen saadaan kiinni, monen elämä muuttuu peruuttamattomasti, eikä läheskään kaikilla hyvään suuntaan. 

Sääli, että Mankell on poissa, hänellä olisi varmasti ollut vielä lisää tarinoita kirjoitettavanaan!

Väärillä jäljillä on luettu myös blogeissa Kuristava kirsikka ja Jokken kirjanurkka.