Ranskankielinen alkuteos L'art de perdre (2017)
Suomentanut Taina Helkamo
Otava 2019
575 s.
Alice Zeniter on itselleni uusi kirjailija, mutta taitaa olla niin että häneltä ei ole vielä suomennettu muuta kuin tämä hänen neljäs romaaninsa. Pirkanmaalta ei näyttänyt löytyvän mitään myöskään muilla kielillä, joten ei ihme että hän on jäänyt minulta pimentoon.
Zeniter kertoo vahvan ja tunteikkaan sukutarinan. Kirjan ensimmäisessä osassa ollaan Algerian maaseudulla, jossa Ali on noussut seudun mahtimieheksi. Maailmansodassa taisteltuaan hän on ollut sankari, mutta Algerian halutessa itsenäistyä häntä aletaankin pitää petturina. Hän on harki, algerialainen joka on taistellut Ranskan armeijassa. Vuonna 1962 hän lähtee perheensä kanssa Ranskaan, pakoon vainoja.
Toisessa osassa tarina etenee Alin vanhimman pojan Hamidin näkökulmasta. Perhe asuu pitkään leirissä, ennen kuin saa lopulta oman kodin. Hamid haluaa irtautua Algeriasta ja suvustaan, hän haluaa haastaa isänsä mielipiteet. Pariisi on se paikka, minne hän haluaa ja minne myös pääsee. Töitä löytyy, puolisokin. Vanhemmat ja sisarukset pysyvät Hamidin elämän laitamilla, mutta hän kokee ettei hänellä juuri ole yhteistä heidän kanssaan.
Kolmannessa osassa pääroolissa on Hamidin tytär Naïma. Taidegalleriassa työskentelevä Naïma ei tiedä sukunsa historiasta juuri mitään, eikä se varsinaisesti ole vaivannut häntä. Kun hänelle ilmoitetaan työmatkasta Algeriaan, hän yrittää saada isänsä kertomaan asioista - turhaan. Isä väittää, ettei muista mitään. Naïma lukee paljon Algeriasta ja etenkin harkeista. Hän ymmärtää ja pelästyykin siitä, kuinka vihattuja harkit yhä ovat. Työmatka Algeriaan tuntuukin samaan aikaan kiinnostavalta ja pelottavalta. Pääseekö hän maasta pois? Tapaako hän sukulaisiaan? Miten häneen suhtaudutaan ranskalaisena harkin jälkeläisenä?
Ali jurottaa hiljaa keittiössä. Kylpyhuoneen putket kohisevat ja paukkuvat seinien sisällä. Hän tietää, ettei hän pysty pitämään lapsiaan lähellään. He ovat jo etääntyneet liikaa.
Eivät he halua vanhempiensa maailmaa, pikkuruista maailmaa, joka ei yllä kuin asunnolta tehtaalle tai kauppaan. Maailmaa, joka avartuu vain hieman kesällä, kun he käyvät tapaamassa Messaoud-enoa Provencessa, ja sulkeutuu taas tuon yhden aurinkoisen kuukauden jälkeen. Maailmaa, jota ei ole olemassa, koska se maailma oli Algeriassa, täällä Ranskan laitamilla sitä ei enää ole tai ei ole koskaan ollutkaan.
He haluavat kokonaisen elämän, eivät pelkää selviytymistä. Eivätkä he etenkään halua enää kiittää heille annetuista murusista. Sillä sitä heidän elämänsä on tähän asti ollut: murusia. Enempää hän ei ole kyennyt perheelleen tarjoamaan.
Tarina käy läpi useita vuosikymmeniä, se kulkee maalta kaupunkiin, jos ei rikkaudesta niin hyvätuloisuudesta köyhyyteen. Luku- ja kirjoitustaidoton Ali on Algeriassa ollut kunnioitettu mahtimies, Ranskassa hän ei ole kukaan. Hän pettyy itseensä, ja Hamid pettyy häneen. Hamid haluaa olla vahva, siksi hän irtautuu perheestään. Mutta Naïman aikana Hamidkin on jo rauhoittunut, tavallaan alistunutkin.
Vaikka kirjassa pohditaan identiteettikysymyksiä, ne eivät yksinään hallitse tarinaa. Tärkeitä teemoja ovat myös sukupolvien välinen ero kyvyssä sopeutua uusiin olosuhteisiin, muistojen paino, tarve unohtaa ja uudistua, tarve löytää oma paikkansa siellä missä on.
Tarina on intensiivinen, ja se herättää monenlaisia tunteita. Se saa pohtimaan, onko maailmassa mikään muuttunut, vai yhäkö on niin että ihminen on muukalainen jos vanhemmat tai isovanhemmat ovat tulleet muualta. Yhä edelleen väkivalta on turhan usein keino, jolla erimielisyyksiä ratkaistaan. Vaikka tässä tarinassa on paljon surua, ulkopuolisuutta ja vihaa, on siinä myös yhteenkuuluvuutta ja lämminhenkisyyttä.
Pariisi-Dakar - kirjarallissa ollaan siirrytty Algeriaan.
Helmet-lukuhaasteesta täyttyy - lopultakin! - kohta 26, "kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö". Kirja sopii myös esimerkiksi kohtiin 9, "kirjassa kohdataan pelkoja", 31, "kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla" ja 37, "ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa".
Kirja joka maasta - haasteeni saa kuitattua Algerian.
Unohtamisen taitoa on luettu melko paljon, postaus löytyy muun muassa blogeista Kirjabrunssi, Anun ihmeelliset matkat ja Donna mobilen kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti