Englanninkielinen alkuteos State of Terror (2021)
Suomentanut Timo Korppi
Bazar 2022
573 s.
Taas kirja, johon suhtauduin ennakkoon epäilevästi. Poliittinen trilleri, hmm. Aiemmat kokemukset lajityypistä ovat sellaiset, että niissä on kovin paljon asiaa josta en ymmärrä oikeastaan yhtään mitään. Toisaalta kirjoittajat, ovatko niin erilaiset ihmiset kuin "kovana" poliitikkona tunnettu Clinton ja kotoisia kylädekkareita kirjoittava Penny kyenneet saumattomaan yhteistyöhön?
Yllätyin iloisesti, kun tapahtumat tempaavat mukaansa heti alusta, eivätkä politiikan pyörteet ole ollenkaan niin vaikeaselkoisia kuin mitä pelkäsin.
Kuvio kuulostaa tutulta: Yhdysvaltain uusi presidentti on nimittänyt ulkoministeriksi pahimman kilpakumppaninsa, ja hallinto joutuu setvimään edellisen presidentin valtakaudelta jäänyttä kaaosta. Ex-presidentti kummittelee taustalla aggressiivisine kannattajineen, jotka pyrkivät saamaan tämän takaisin valtaan.
Ulkoministeri Ellen Adams palaa Soulista, reissusta rähjääntyneenä ja sekä senaattoreiden että median irvailemana. Vaan ei aikaakaan kun Euroopassa alkaa räjähdellä. Miksi terroriteoista ei ole saatu mitään vihiä ennalta, ja miksi kukaan ei ota niistä vastuuta? Ellen ja presidentti Douglas Williams joutuvat sivuuttamaan keskinäiset kaunansa ja tekemään tiivistä yhteistyötä saadakseen selville, kuka on räjähdysten takana ja miksi. Keneen voi luottaa tilanteessa, jossa raha ja valta tuntuvat sokaisevan yhden sun toisen? Kuvion laajetessa Ellen joutuu matkustamaan niin Iraniin, Pakistaniin kuin Venäjälle, ja mukaan tulevat sekoitetuksi myös hänen toimittajina työskentelevät lapsensa.
Kun Betsy Jameson seisoi jonossa ja odotti taksia Dullesin lentokentällä Washingtonissa, hän mietti mielessään, pitäisikö hänen kysyä koneessa havaitsemaltaan ja hänen jälkeensä jonoon asettuneelta miellyttävän oloiselta nuorelta mieheltä, oliko tämä halukas jakamaan taksin hänen kanssaan. Mies oli niin selkeästi häntä varjostamassa, että Betsyä suorastaan huvitti. Hän toivoi, ettei kyseessä ollut mikään vakooja, koska osoittamillaan kyvyillä hänelle ei voinut veikata pitkää uraa, tuskin pitkää ikääkään, kun varjostus paljastui jopa hänelle. Betsy päätti kuitenkin lopulta, että mies oli komennettu hänelle enemmänkin suojakilveksi kuin päällystakiksi.
Betsy saattoi kuvitella, että käsky oli tullut Elleniltä, joka oli halunnut varmistaa, ettei hänelle sattuisi mitään ikävää.
Ajatus oli lohdullinen, mutta samalla levottomuutta herättävä. Betsylle ei ollut tullut pieneen mieleenkään, että hänen työhönsä ja tehtäväänsä liittyisi vaaran elementti. Tehtävä oli kieltämättä hankala, mutta ei sen pitänyt vaarallinen olla.
Lukemisen jälkeen suhtaudun tähän ristiriitaisesti. Tarina on mielenkiintoinen ja jännittävä, lukijalle ei anneta hengähdystaukoja kun kierretään ympäri maailmaa ja kilpaillaan aikaa vastaan. Kiivastahtisuudesta huolimatta mukaan mahtuu huumoria ja lämpöä. Erityisesti pidän siitä, kuinka Ellen toimii valtioiden päämiesten kanssa, valmistautuen huolella ja muuttaen taktiikkaansa sen mukaan, miten tapaamiset etenevät, mitä tietoa hän saa ja mitä muuta tietoa aikoo vielä saada.
Suurin heikkous on henkilöhahmoissa. Koska tapahtumia on niin paljon ja niin monessa paikassa, ei henkilöihin ehditä paneutua yhtään syvällisemmin. Minusta tuntuu, etten saanut kenestäkään otetta, en edes Ellenistä. Valkoisessa Talossa henkilökuntaa on niin paljon, että vaikka nimet ja tittelit jäivät mieleen niin työn sisällöstä ei juuri tullut kuvausta. Esimerkiksi henkilöstöpäällikkö Charles Boynton on läsnä lähes koko ajan, mutta vain hoputtamassa Elleniä jonnekin. Hänestä itsestään ei kerrota yhtään mitään.
Loppupuolella petyin pahasti, kun Three Pines ja Armand Gamache vedetään mukaan tapahtumiin. Mielestäni se on täysin tarpeetonta mainontaa. Maininta Ruth Zardosta Ellenin lempirunoilijana hykerrytti, mutta kun mukaan tulevat myös bistro, Myrna kirjakauppoineen ja Gamachen koira Henri niin se on jo liikaa. Gamache-sarjan maailma on hyvin kaukana tiivistahtisesta terroristijahdista, eikä se tähänkään kirjaan istu luontevasti.
Saapa nähdä onko Ellen Adamsista tulossa lisää kirjoja, toisaalta loppu antaa siihen mahdollisuuden mutta toisaalta jatko voidaan jättää lukijan mielikuvituksen varaan.
Suositus tälle, jos kaipaat jännittävää kirjaa täynnä toimintaa mutta lähes ilman minkäänlaista ihmissuhteiden ja tapahtumaympäristöjen kuvausta.
Terrorin valta on luettu myös Tuulevin lukublogissa.
On kyllä mielenkiintoinen aluevaltaus Clintonilta. Heti tuli mieleen juuri lukemani Obaman elämäkerta noista lähtökohdista.
VastaaPoistaClinton on ilmeisesti kirjoittanut usemapiakin tietokirjoja, mutta nyt tuli hyppäys fiktioon. Kiitoksia lukiessa tuli olo, että molempia jännitti tämä yhteinen projekti, vaikka tunsivatkin toisensa ennestään ja molemmilla on kirjailijataustaa. Hyvä että uskalsivat lähteä kokeilemaan.
Poista