Teatterissa: Momentum 1900 Tampereen Työväen Teatterissa

 

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Viime perjantaina kuulin olevani illan yksin kotona, päätin lähteä teatteriin. Valinta kohdistui Momentum 1900 -musikaaliin. Olin kiinnostunut siitä jo ennestään, ja kun esitys osui perjantai-illalle niin avot. Ja jestas sentään mitä siellä tapahtuu! 

Pariisin maailmannäyttely 1900. Suomalaisia taiteilijoita ja rakennusmiehiä on kokoamassa Suomen paviljonkia. Taiteilijat haluavat tuoda esiin suomalaista kulttuuria, mikä ei ole helppoa Venäjän valvovan silmän alla. Ruhtinas Tenishev (Aimo Räsänen) pyrkii pitämään huolta siitä, että paviljonki korostaa Suomen asemaa Venäjän yhtenä maakuntana. 

Pauliina Saarinen, Emilia Keskivinkka ja Pihla Pohjolainen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Kiire uhkaa, sillä materiaalit ovat alkuun väärät ja aikataulu tuntuu liian tiukalta. Viinikin maistuu, varsinkin taiteilijoille. Ristiriitaa tulee etenkin siitä, kun rakennusmiehet kokevat etteivät taiteilijat ymmärrä mitään fyysisestä työstä. Oman hankaluutensa tuo rakkaus. Verna (Emilia Keskivinkka) saapuu Pariisiin setänsä kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (Martti Suosalo) luo, eikä aikaakaan kun hän rakastuu rakennusmies Eliakseen (Saska Pulkkinen). Luokkaero on selvä, eikä rajaa ole helppo ylittää vaikka kuinka haluaa. Taustalla vaikuttavat myös aatteet ja ihanteet; toiset haluavat sosialismia, toiset vapautta, naiset etenkin mahdollisuutta opiskella taidetta ja elää taiteilijana.

Tatu Siivonen, Saska Pulkkinen ja Jussi-Pekka Parviainen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Momentum 1900 on kertakaikkisen huikea elämys. Siinä toimii ihan kaikki, eikä siinä ole yhtään lähellekään keskinkertaista suoritusta. Esiintyjät ovat loistavia. Kaikki ovat erinomaisia laulajia, ja livemuusikot tuovat esitykseen kivan lisämausteen. Laulut ovat yllätyksellisiä. Toki mukaan mahtuu rakastavaisten duetto ynnä muuta perinteistä, mutta enemmän on jotain ihan muuta. Suoranainen räppihenkisyys oli yllättävin juttu, mutta toimii. Ja myönnän että päässäni soi yhä, neljä päivää myöhemmin, useampikin musikaalin laulu. 

Lavasteet, valot, videot, puvut - kaikki on ihan täydellistä. Tarinan teemat ovat isoja ja mahdollistaisivat myös synkemmän tulkinnan, mutta tässä on onneksi valittu mukaan paljon huumoria. En ollut ainoa joka nauroi ääneen monta kertaa. 

Tämä on taas vaihteeksi kappale, jonka voin kuvitella katsovani enemmän kuin yhden kerran. Esityksiä on ainakin vuoden loppuun asti, toivottavasti pidempäänkin. 

Janne Kallioniemi, Martti Suosalo ja Aimo Räsänen. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri.

Momentum 1900. 

Rooleissa Emilia Keskivinkka, Saska Pulkkinen, Jussi-Pekka Parviainen, Martti Suosalo, Janne Kallioniemi, Petra Karjalainen, Aimo Räsänen, Pihla Pohjolainen, Pauliina Saarinen, Juha-Matti Koskela, Hiski Vihertörmä, Petra Ahola, Mika Honkanen, Tatu Siivonen, Marko Keskitalo, Santeri Helinheimo Mäntylä, Anne-Mari Alaspää

Käsikirjoitus Heikki Salo ja Sirkku Peltola

Ohjaus Sirkku Peltola

Sävellys Eeva Kontu

Lyriikat Heikki Salo

Kapellimestari Tony Sikström

Koreografia Petri Kauppinen

Lavastus Hannu Lindholm

Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen

Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen

Teatterissa: Kinky Boots Tampereen Työväen Teatterissa

 

Jos jotakin olen korona-aikana kaivannut, niin se on teatteri. Ja nyt, kun kökötän jalkaleikkauksen jäljiltä kaiket päivät kotona, oli ihana lähteä teatteriin. Meillä oli ystäväni kanssa liput alunperin Poikabändi-musikaaliin toukokuulle, mutta koska tilanne oli mikä oli, käynti siirtyi ja kohde vaihtui. 

Kinky Bootsista olin lukenut ylistäviä arvioita Helsingin esityksistä, joten odotukset olivat korkealla. Täytyy tunnustaa, että ne myös täyttyivät, jopa ylittyivät. Esitys on todellinen show, visuaalinen ilotulitus jossa tunnelma vaihtelee itkun ja naurun välillä, ja sormet naputtelevat tahtia. 

Pidän erityisesti siitä, että tarina on vahva. Esitys ei ole pelkkää iloista lauleskelua, jossa välillä puhutaan vähän. Ei, tarina on monin tavoin koskettava. Charlie on muuttanut kihlattunsa kanssa Lontooseen, mutta joutuu palaamaan takaisin Northamptoniin. Isä on kuollut, ja Charlien pitää ottaa kenkätehdas johdettavakseen. Ajat ovat huonot, ja taloudellisesti on tiukkaa. Mutta juuri kun Charlie on joutunut irtisanomaan väkeä, hän kohtaa drag queen Lolan. Lola / Simon on isänsä hylkäämä entinen nyrkkeilysankari, joka viihtyy esiintymässä ihanissa mekoissa ja huimissa koroissa. Kun kaksikko yhdistää voimansa ja kehittää esiintymislavalle kengät, Kinky Bootsit, he joutuvat testaamaan mihin tehtaan henkilökunta ja sittemmin maailma on valmis.

Esitys on tasapainoinen, upea kokonaisuus. Pidän siitä, että tapahtumia on usein koko lavan täydeltä, eli vaikka jotain tapahtuu etureunassa on syytä pitää silmällä myös taaempaa osa ja lavastuksen eri tasoja. Esimerkiksi Don (Hiski Grönstrand) varovasti innostumassa bootseista saattaa jäädä huomaamatta, jos katsoo kaikkia muita lavalla ja unohtaa ylempänä olevan tehdaskonttorin. Lavastus on monipuolinen ja lavasteet vaihtuvat sulavasti. Liukuhihna on mahtava, ja mitä kaikkea sen kanssa voikaan tapahtua!

Lauri Mikkola Lolana / Simonina on huikean ilmeikäs. Lola on maailmanomistaja, arvonsa tunteva diiva, mutta Simon surussaan koskettaa todella voimakkaasti. 

Kaikki näyttelijänsuoritukset ovat erittäin onnistuneita. Katsojana ja kuulijana saa heittäytyä nauttimaan, voi jättää kaikki huolet talon ulkopuolelle. Minulle tuli vähän hiki, sen verran vauhdikasta menoa on monin paikoin. Illalla tuntui siltä, että päässä humisee mutta olo oli kevyt. 

Edessämme istui henkilö kinkyt bootsit jalassa, kuulin hänen sanovan henkilökunnalle että on katsomassa esitystä kuudetta kertaa. Toisaalta en ihmettele, miksi. Tarina kestää useamman katselukerran, lisäksi hahmojen runsas lukumäärä mahdollistaa sen, että eri kerroilla seuraisi tarkemmin eri hahmoja. 

Ensimmäisestä näytöksestä suomea osaamaton puolisoni sanoi, että tapahtumista oli helppo pysyä kärryillä vaikka ei ymmärtänytkään kuin sanan sieltä täältä ja ehkä yhden lauseen kokonaan. Toisen näytöksen jälkeen hän kysyi enemmän yksityiskohtia, vaikka suuret linjat olivatkin hallussa. Tämä itse asiassa oli juuri sitä, mitä olemme toivoneet. Olemme puhuneet monta kertaa, että olisi kiva mennä teatteriin yhdessä, mutta kieli on ollut este. Olemme harmitelleet, että Tampereella ei juuri ole englanninkielisiä esityksiä. Vaikka Kinky Boots on suomenkielinen, siinä on puheteatteria enemmän liikettä, enemmän äänenpainoja ja -sävyjä jotta kieltä osaamatonkin pystyy seuraamaan tapahtumia. 

Esitys oli loppuunvarattu, mutta silti tuntui siltä että oli riittävän väljää. Meitä oli neljän porukka, menimme sen verran myöhään että emme päässeet kaikki lähekkäin vaan jakaannuimme kahteen kahden hengen ryhmään. Minulle ja puolisolleni löytyi sopiva paikka heti oven vierestä rivin päästä, en joutunut konkkaamaan keppien kanssa portaita ylös alas. Meidän molemmilla puolilla oli tyhjä paikka. Lähes kaikilla katsojilla oli kasvomaski. Lisäksi teatteritalo on niin suuri, että väliajalla väki pystyi hajaantumaan kolmeen kerrokseen. Kertaakaan ei tullut olo, että joudun olemaan liian lähellä jotakuta. Kiitos myös henkilökunnan jäsenelle, joka tuli opastamaan minut hissille kun palloilin portaiden juurella!

Kuvat: Kari Sunnari

Kinky Boots Tampereen Työväen Teatterissa ainakin kevääseen 2021 saakka

Käsikirjoitus Harvey Fierstein

Musiikki ja laulujen sanat Cindy Lauper

Suomenkielinen käännös Kari Arffman ja Hanna Kaila

Ohjaus Samuel Harjanne

Rooleissa mm. Lauri Mikkola, Petrus Kähkönen, Jari Ahola, Hiski Grönstrand, Hanna Kaila, Emmi Kaislakari, Jyrki Mänttäri, Leena Rousti, Eriikka Väliahde sekä Lolan enkeleinä Jack Johansson, Henri Sarajärvi, Steven A. Novak, Anton Engström, Niklas Rauten ja Jero Mäkeläinen

Vastaava kapelliemstari Eeva Kontu

Koreografia Gunilla Olsson-Karlsson

Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen

Valosuunnittelu William Iles

Teatterissa: Musta Saara Kansallisteatterissa

Nyt! Kaikki teatteriin! Musta Saara on kertakaikkisen huikea sekoitus, jossa kaiken keskellä hohtaa kirkkaana sanoma inhimillisyydestä. Ihmisen ei pitäisi olla ihmiselle susi - vaan ihminen. Eikä epämukavia asioita saa katoamaan sillä, että katsoo muualle. Pirkko Saisio tutkii maailmaa viiltävällä terävyydellä, kiertelemättä ja kaunistelematta. Musikaalimuodossa, huumorin varjolla annetaan huutia etenkin kansallismieliselle uholle. 

Keskeisiä elementtejä ovat romanijoukko sekä kansallismielisen puolueen valtataistelu. Romanit kiertelevät ympäri Eurooppaa, etsien paikkaa jonne asettua. Sanotaan, että heidän pitäisi pysyä paikoillaan mutta minkäs teet kun joka paikasta käsketään pois. Joukkio suuntaa Musta Saara -pyhimyksen luo, kysymään tältä neuvoa. Tie on pitkä ja eksymisten värittämä. 

Ranskassa kansallismielisen puolueen johtohahmo Janne-Maria Teräväkynä (Juha Muje) antaa puolueen puheenjohtajuuden tyttärelleen Marinalle (Katariina Kaitue). Päätöksen oikeellisuus mietityttää, sillä tytär tuo mukanaan uuden tiedotuspäällikön, romani Mircean (Janne Marja-aho). Muukalaisen! Pian Janne-Maria toteaa, ettei pelkkä kunniapuheenjohtajuus riitä. Hän asettuu  tyttärensä vastaehdokkaaksi ja käy taistoon presidenttiydestä. Kansan syvien rivien tavoittaminen ja äänten keruu vie hänet muun muassa Transilvaniaan, jossa Draculan (Timo Tuominen) linnassa hän saa huomata olevansa itse muukalainen.

Kiintopisteenä toimii karismaattinen trio Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen ja Tiina Weckström. Voimakolmikko hallitsee tapahtumia monessa eri roolissa. 

Ensi-illassa näytelmä kesti 3 h 15 minuuttia. Se ei kuitenkaan tuntunut niin pitkältä. Tavaraa on paljon, mutta kaikki on olennaista. En kokenut mitään turhaksi, päinvastoin, jokainen hahmo tuo tarinaan syvyyttä ja tärkeitä huomioita. Tanssiva karhu (Erkki Saarela) esimerkiksi ilmentää roolin periytymistä ja pysyvyyttä. Isä, tämän isä ja isänisä, vielä isänisänisäkin ovat kaikki olleet tanssivia karhuja. Kaikki ovat kenties halunneet kulkea vapaina ja metsästää, mutta tanssimaan tuomittuina ovat vain kuulleet metsästyksestä. Pitkä laiha sika (Jani Karvinen) kokee asemassaan huikean arvonnousun, mutta koska valta nousee päähän niin kokee karun pudotuksen.  

Näyttelijäntyö on erityisen laadukasta. Ketään ei voi nostaa ylitse muiden, sillä jokainen suoritus onnistuu loistavasti. Valot ja puvut tunnelmoittavat hienosti, unohtamatta livemuusikoita jotka ovat olennainen osa esitystä. Olen aiemminkin kannattanut ihmismusiikkia nauhoitusten sijasta ja tämän nähtyäni olen edelleen mitä vahvimmin sitä mieltä. Lavastus on suhteellisen yksinkertainen mutta toimiva. Tarina on itsessään tapahtumarikas, joten turha ylikuormittaa katsojien aisteja liian monimutkaisilla rakennelmilla. 

Pidin siitä, miten fakta ja fiktio sekoittuvat. Näyttelijät kutsuvat välillä toisiaan oikeilla nimillä, etenkin kohtausten vaihtuessa. Tyyliin menes nyt Juha siitä, on alkamassa seuraava kohtaus. Se, että kohtausten vaihtuminen "kuulutetaan" on onnistunut ratkaisu, varsinkin kun jokaisella kohtauksella on nimi. Tavallaan tietää mitä odottaa, mutta kuitenkaan ei tiedä. Hyvin nopeasti käy ilmi, että mitä ikinä katsoja odottaakaan, siitä mennään pidemmälle potenssiin kymmenen. Ensimmäinen puolisko jättää kutkuttavan odotuksen; tietää ettei millään pysty kuvittelemaan mitä vielä voi olla tulossa, mutta samalla tietää että se on jotain isoa ja yllätyksellistä. 

Kiitokset Kansallisteatterille kutsusta ensi-iltaan. Sattui olemaan syntymäpäiväni, mikäpä tämän parempi paikka juhlistaa sitä :)

Kuvat: Tuomo Manninen

Musta Saara

Käsikirjoitus Pirkko Saisio

Ohjaus Laura Jäntti

Rooleissa Juha Muje, Katariina Kaitue, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen, Tiina Weckström, Kristiina Halttu, Timo Tuominen, Janne Marja-aho, Jani Karvinen, Erkki Saarela, Mikko Kauppila, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi

Musiikki Jussi Tuurna

Muusikot Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundström, Sara Puljula ja Tommi Asplund

Lavastus Kati Lukka

Pukusuunnittelu Tarja Simone

Valosuunnittelu Morten Reinan