Kate Morton: Takaisin kotiin

 

Kate Morton: Takaisin kotiin

Englanninkielinen alkuteos Homecoming (2023)

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Otava 2023

612 s. 

Kun asiasta myöhemmin kysyttiin, Percy Summers sanoi totuudenmukaisesti, että he näyttivät hänen mielestään siltä kuin nukkuisivat, ja saman hän toisti moneen kertaan varsin pitkän elämänsä aikana. 

Joulukuussa 2018 Jess saa viestin, että hänen isoäitinsä Nora on joutunut sairaalaan. Jess jättää Lontoon siltä istumalta taakseen ja suuntaa Australiaan. Isoäiti on hänelle rakas; hän on kasvanut tämän luona ja saanut tältä elämänoppinsa. Perillä häntä odottaa kasa salaisuuksia. Miksi isoäiti oli menossa ullakolle ja miksi Jess ei olisi lapsena saanut mennä sinne? Miksi Nora on avustajansa mukaan ollut tavallista enemmän ajatuksissaan, välillä suorastaan salamyhkäinen? Entä mitä tarkoittavat hänen ohimenevät puheensa lapsesta ja sivuista? 

Vähän kerrallaan Jess pääsee jyvälle suuresta sukusalaisuudesta. Jouluna 1959 Noran veljen Thomasin perhe koki suuren tragedian. Asia on kuohuttanut paikkakuntaa silloin, ja sen juuret kurkottavat nykyhetkeenkin. Poliisi tutki tapausta ja eräs toimittaja kirjoitti siitä kirjan, mutta Jess saa huomata että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, tai miltä se on laitettu näyttämään. Jotkut tiesivät enemmän kuin kertoivat, jotkut puolestaan pidettiin pimennossa tarpeettoman pitkään. Mutta vaikka joku tai jotkut haluaisivat pitää asiat salassa, niillä on tapana kaivautua esiin. 

Ulkona aamun sarastuksessa päästi naurulintu käkätyksensä ilman halki, ja äkkiä Jessiä puistatti. Hän ei ollut hurjimmissa kuvitelmissaankaan osannut epäillä, että suvun historiaan kätkeytyi sellaisen häväistysjuttu. Nora ei ollut koskaan maininnut mistään sen suuntaisesta - ei sanallakaan. Itse asiassa Jessistä tuntui nyt selvältä, että isoäiti oli nähnyt paljon vaivaa pitääkseen hirvittävän murhenäytelmän salassa. 

Tragedia oli silti varmasti vaikuttanut isoäidin elämään merkittävästi, vaikka olikin sattunut kaukana Darling Housesta. Nora oli jumaloinut veljeään. Oliko hän ollut läheisissä suhteissa myös veljensä vaimoon Isabel Turneriin? Jess halusi kärsimättömästi tietää lisää ja tunsi muidenkin kysymysten heräävän sisällään. Kaikki tutkivan toimittajan vaistot, joita hän oli hionut viimeisten parinkymmenen vuoden ajan, olivat valpastuneet äärimmilleen. Oli hankittava lisää tietoa valokuvan naisesta, Isabel Turnerista, ja siitä, mikä oikein oli johtanut joen rannalla sinä iltapäivänä tapahtuneeseen murhenäytelmään. 

Kannessa väitetään kirjan olevan "Mortonin tähänastisista paras", en ole samaa mieltä. Hyvä tämä on ehdottomasti, mutta minulle ei ykkönen. En tiedä pystyykö Morton ylittämään lukukokemustani Hylätystä puutarhasta, mutta eipä sillä väliä, taitava tarinankertoja hän on aina. Pidän siitä, että tarinassa ollaan paljon vuodessa 1959, eikä tragedia jää pelkästään lehtijuttujen ja siitä kirjoitetun kirjan varaan. Pidän myös siitä, että pahin asia tapahtuu heti alussa eikä siitä pelkästään vihjailla satojen sivujen ajan. 

Jessin, hänen äitinsä Pollyn ja Noran keskinäiset suhteet ongelmineen ovat keskeinen teema. Fyysinen etäisyys ei aina tarkoita henkistä etäisyyttä, mutta toisaalta, samassa maassa asuminen voi silti tarkoittaa ettei tavata vuosikymmeniin. Heillä kaikilla on oma traumansa, joka kunkin on käytävä läpi. 

Vaikka tragedia tapahtuu kirjan alussa, silti minusta tuntui että tarina lähtee liikkeelle turhankin hitaasti. En osaa selittää miksi. Ehkä on liikaa Jessin lapsuusmuistoja ja nykyhetken sairaalavierailuja, ennen kuin hän pääsee salaisuuden jäljille. Loppuun olin myös vähän pettynyt, tragedian tausta tuntui jotenkin lattealta. 

Tässäkin on paljon mortonmaisia elementtejä, asioita jotka ovat tuttuja jo aiemmista kirjoista. Kadonnut lapsi (The Lake House), joskin juhannuksena eikä jouluna, muutto ja paluu (Rivertonista Lontooseen ja sitten takaisin vuosikymmeniä myöhemmin, Paluu Rivertoniin), tarinan seuranta useamman henkilön näkökulmasta (Kaukaiset hetket), kartano/linna/suuri talo ja puutarha joita kuvaillaan runsain sanoin, tyttärentytär ja isoäiti (Hylätty puutarha)... Tuttua ja turvallista, mutta silti aina on olo että lukee uutta tarinaa eikä vanhan toistoa. Mortonin vahvuus on eläväisissä henkilöhahmoissa ja siinä, että hän saa monipolviset tarinat pysymään koossa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 2, "kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta". Tämä sopisi myös esimerkiksi kohtiin 23, "kirja on iso" tai 40, "kirjassa hylätään jotain". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on paluu jonnekin.

Takaisin kotiin on luettu myös blogeissa Kirjavinkit, Luetut.net ja Kotona kirjassa. 

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

 

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

Englanninkielinen alkuteos The Marlow Murder Club (2021)

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Kansi Laura Noponen

Siltala 2022 

335 s. 

Marlow on kylä Thamesin rannalla, rauhallinen paikka jossa ihmiset elävät elämäänsä ilman yllätyksiä. Kunnes yhtäkkiä kylää ravistelee murha-aalto. 

77-vuotias Judith Potts asuu joen rannalla. Hän laatii lehtiin ristisanatehtäviä ja nauttii iltarituaaleistaan eli jokiuinnista ja viskistä. Eräänä iltana hän kuulee laukauksen ja ilmoittaa asiasta poliisille. Joku käväiseekin naapurissa mutta siinä se. Judith sydämistyy kun hänen huoltaan ei oteta todesta. Kun naapuri löytyy kuolleena, hän ei luota poliisin ammattitaitoon vaan alkaa selvittää tapausta itse. Kun ruumiita tulee lisää, hän saa avukseen kaksi kylän naista. Kolmikko tuntee kylän ja ihmiset, ja he kuuntelevat ja katsovat tarkasti. Tarvittaessa tekevät lisääkin, sen mitä tilanne vaatii. 

Poliisia edustaa rikosylikonstaapeli Tanika Malik, joka on epävarma murhatutkintansa johdossa. Hän pyrkii näyttämään itsevarmalta ja tehokkaalta, mutta on samalla hermostunut. Paine tapausten selvittämiseen on kova. Tanika ei oikein tiedä, kuinka suhtautua Judithiin. Toisaalta hän haluaa tämän pysyvän kaukana tutkinnasta, pelkästään todistajan roolissa, mutta toisaalta, joka kerta heidän tavatessaan Judithilla on uutta tietoa kerrottavanaan. Pitäisikö poliisin todella tehdä yhteistyötä liki kahdeksankymppisen rouvan ja tämän uusien ystävien kanssa?

Becks yritti seurata Suzien logiikkaa. "Mutta sehän on varastamista."

"Voihan sitä siksikin sanoa."

Becks oli kauhistunut.

Judith nojautui eteenpäin silmät innostuksesta säihkyen. 

"Kuinka arvelet meidän pääsevän siihen käsiksi?"

"Vain yhdellä tavalla. Pitää murtautua sisään."

"Ei, ei, ei", Becks sanoi. "Emme voi murtautua asianajajan toimistoon varastamaan yhtään mitään!"

"Sinä saat sen kuulostamaan pahalta", Suzie sanoi. 

"Se johtuu siitä että se on paha juttu."

"Ei se nyt niin kauhean paha ole."

"Se on lainvastaista! Saatamme joutua vankilaan!"

"Emme me vankilaan joudu."

"Kuinka voit olla siitä varma?"

"Helposti. Emme nimittäin jää kiinni."

Becks odotti, että Suzie jatkaisi selitystä. Sen tarkempaa selitystä ei kuulunut. 

"Siinäkö kaikki?"

Suzie levitti käsiään. "Siinä."

Tässä on nyt pehmodekkari parhaimmillaan. On kyläyhteisö, jossa kaikki tietävät kaikki nimeltä mutta jossa on myös salaisuuksia - ei kuitenkaan kammottavia eikä liiallisessa määrin. On topakka päähenkilö, joka ottaa ohjat omiin käsiin ja samalla vähän neuvoo poliisia että mitä pitäisi tehdä. On ilkeitä ja lipeviä tyyppejä, jotka kuitenkin joutuvat tunnustamaan tappionsa terävä-älyisen ja toimeliaan Judithin edessä. On huumoria ja tilannekomiikkaa, joka sopii mainiosti jopa loppujännityksen osaksi. 

Kannessa lukee "osa 1", joten jatkoa lienee luvassa tuttuun kirja per vuosi -tahtiin. Eikä siinä mitään, hyvin sopii tähän lajityyppiin, jossa iäkkäämmät (usein rouvashenkilöt) ratkovat rikoksia. Suomessa on Annikki Nissinen selvittää murhan jo vuodelta 2012, pioneeri saattoi olla Leonie Swann jonka dekkareissa päähenkilö neiti Maple on lammas. Viime vuosilta tuttuja ovat S. J. Bennettin sarja kuningatar Elisabetista rikosten ratkojana sekä Richard Osmanin eläkeläisporukka. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 26, "kirja liittyy kansalaisaktivismiin". Ehkä siihen teemaan liitetään yleensä vakavampia kirjoja, mutta itse näen Judithin "otan langat omiin käsiini" -mentaliteetin yhdenlaisena kansalaisaktivismin muotona. 

Miranda July: Uimakoulu

Miranda July: Uimakoulu
Englanninkielinen alkuteos No one belongs here more than you (2007)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Siltala 2017
218 s.

Sanottakoon heti alkuun, että Uimakoulun tärkein anti minulle oli se, että sain Helmet-lukuhaasteeseen kohdan 9, "kirjan kansi on yksivärinen". (Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta kannessa on tummenpaa ja vaaleampaa keltaista.) Muuten olin jokseenkin pettynyt. Takakansiteksti antoi odottaa rajumpaa ja kummallisempaa kuin mitä koin. 

Niminovelli Uimakoulu on ainoa, johon ihastuin. Päähenkilö asuu pienessä kylässä, naapureinaan kolme noin 80-vuotiasta. Tuleepa puheeksi, että kolmikko ei osaa uida, kun taas päähenkilö on ollut koulunsa uintijoukkueessa. Niinpä hän alkaa opettaa toisia uimaan. Sillä ei ole väliä, että kylässä ei ole sen paremmin järveä kuin uima-allastakaan. Tokihan uimaan voi opetella asunnon lattialla! Uimaharjoitusten kuvaus on sitä absurdia, vinksahtanutta maailmaa josta pidän, sitä jossa vinksahtanut asia on kaikkien osallisten mielestä täysin normaalia. 

Sen sijaan muut novellit jäävät etäisiksi. Se, mikä niissä on vinksallaan, on liian tavallista osuakseen minun tykkäämishermooni. Moni asia on liian lähellä todellisuutta tehdäkseen novellien maailmasta absurdin. Muutama on jopa sellainen, että en keksinyt mikä siinä on outoa. 

Ihmissuhteita ja ihmissuhteettomuksia puidaan eri tavoin. Henkilähahmot kaipaavat läheisyyttä mutta eivät sitten oikein osaakaan olla toista lähellä. Ihmiset ovat ressukoita, usein täysin jumissa elämänsä kanssa. En tiedä koinko tunnelman yleisesti niin masentavaksi, että osin siksi en innostunut novelleista.

Ei olisi kovin vaikeaa vastata soittopyyntöihin ja olla aidommin vaatimaton, mutta näiden ystävien osalta se on myöhäistä. Eivät he kuitenkaan huomaisi, etten enää ole ikävystyttävä. Tarvitsen uusia koskemattomia ihmisiä, jotka liittävät minut ajatuksissaan kaikkeen hauskaan. Siinä on ongelma numero kaksi: en ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Tämä ongelma kulkee käsi kädessä ensimmäisen ongelmani kanssa: siis hätäilyn. Tai ehkä nämä ongelmat eivät varsinaisesti kulje käsi kädessä vaan ovat saman olennon kaksi eri kättä. Ehkä ne ovat minun käteni, ja minä olen se olento.

Kokoelma on luettu myös blogeissa Reader, why did I marry him, Ihminen välissä, Kohtaamisia ja Kosminen K. Vastaanotto vaihtelee äärilaidasta toiseen. Pääosin tästä on tykätty paljon, mutta en ole ihan yksin ajatuksessa että tämä ei ole minun kirjani. 

Kate Morton: Hylätty puutarha

Kate Morton: Hylätty puutarha
Englanninkielinen alkuperäisteos The Forgotten Garden (2008)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar 2014
669 s.

Oijoijoi. Ihana, ihana, ihana kirja!

Hylätty puutarha on hieno ja koskettava kertomus naisista, joiden elämät risteävät yli sadan vuoden aikana, eri puolilla maapalloa. On australialainen Nell, joka 1920-luvulla kuulee olevansa löytölapsi. Se keikauttaa hänen maailmansa, kaikki entinen jää hänen alkaessaan etsiä juuriaan - ja itseään. 1970-luku vie hänet Englantiin, cornwallilaiseen kartanoon, sen rantataloon sekä puutarhaan. 

Nellin tyttärentytär Cassandra seuraa hänen jälkiään 2000-luvulla. Cassandra tapaa ihmisiä, jotka ovat tavanneet Nellin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Hän tapaa ihmisiä, jotka ovat kuulleet tarinoita aikakaudesta, jolloin Nell on ollut lapsi.

Välillä käydään 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, tutustutaan kartanon asukkaisiin ja salaisuuksiin. Lukija saa koota palapeliä yhdessä sekä Nellin että Cassandran kanssa, saa vierailla hylätyissä rantahuvilassa ja puutarhassa, saa jännittää selviävätkö asiat.

Naurettavaa käytöstä jo puolta nuoremmallekin naiselle, mutta hällä väliä. Oli sietämätöntä ajatella, että joutui seisomaan niin lähellä sukutilaansa, omaa synnyinkotiaan, saamatta nähdä niistä vilahdustakaan. Oli valitettavaa, ettei ruumiillinen ketteryys vetänyt vertoja hänen sitkeydelleen. Hän oli ollut yhtä lailla häpeissään ja kiitollinen, kun Julia Bennett oli sattunut näkemään hänen tunkeutumisyrityksensä. Onneksi Blackhurstin uusi omistaja oli hyväksynyt Nellin selityksen ja kutsunut hänet katsomaan.

Oli tuntunut kovin oudolta nähdä talo sisäpuolelta. Oudolta, mutta ei sillä tavoin kuin hän oli odottanut. Hän oli ollut mykkänä odotuksesta. Hän oli kulkenut aulan halki, noussut portaat, kurkistellut ovista ja sanonut itselleen aina vain uudelleen: sinun äitisi on istunut täällä, sinun äitisi on kävellyt täällä, sinun äitisi on rakastanut täällä; ja hän oli odottanut, että sen kaiken suunnattomuus murskaisi hänet. Että jonkinlainen tietämisen aalto irtautuisi talon seinistä ja paiskautuisi hänen päälleen, että jokin syvä osa hänestä tuntisi talon kodiksi. Mitään sellaista tietoa ei kuitenkaan ollut tullut. Typerä odotus, tietenkin, eikä ollenkaan Nellin tapaista. Mutta minkä sille voi. Käytännöllisinkin ihminen joutui toisinaan kaipauksen uhriksi. Nyt hän sentään voisi lisätä sisältöä niihin muistoihin, joita yritti rakentaa uudelleen, ja hänen kuvittelemansa keskustelut käytäisiin nyt todellisissa huoneissa.

Toisaalta olisin halunnut ahmaista kirjan kerralla, toisaalta halusin pitkittää lukukokemusta. Kiitos kielestä menee tietysti myös suomentajalle, kirja on täynnä hienoja maisemakuvauksia, koskettavia tunnetiloja, kiehtovia ja jännittäviäkin esineitä, hyytävän inhottavia ihmisiä, oikullisuutta, perinteitä ja vaikka mitä muuta. 

Olen valtavan iloinen saadessani lukea näin hienoa kirjallisuutta! Tarina on monipolvinen, mutta aikatasojen vaihtumisesta huolimatta helposti seurattava. Henkilöhahmoja on eri tasoilla riittävän vähän, etteivät he unohdu eivätkä sekoitu. Samalla monet henkilöt saavat niin paljon tilaa, että he tulevat tutummiksi kuin naapurit.

Hylätystä puutarhasta jäi kupliva olo, sellainen ettei oikein mahdu kehoonsa vaan purskahtelee sen ulkopuolelle, sellainen että on täynnä ja haltioissaan, suunnaton ilo että tämä hieno tarina on kirjoitettu ja jaettu ihmisille.

Kirjaa on luettu blogeissa ahkerasti, arvio löytyy ainakin Lumiomenasta, Ullan Luetuista kirjoista, Leena Lumilta sekä Sonjan lukuhetkistä.