Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

 

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

Englanninkielinen alkuteos A Brazen Curiosity (2018)

Suomentanut Nelli Hietala

Aula & co 2023

272 s. 

Bea laskeutui tömähtäen. Hän löi päänsä ensin seinään ja sitten istutukseen asettuessaan piilopaikkaansa. Hän kiskoi saniaisen lehden suustaan ja kirosi tilanteen naurettavuutta: piileksiä nyt ruukkukasvin takana. 

Moniin kiperiin tilanteisiin Bea, neiti Beatrice Hyde-Clare, joutuukin alkaessaan selvittää murhamysteeriä. Päivällinen Skeffingtonin kartanossa sujuu nipinnapin siedettävästi, mutta yöllä kirjastosta löytyy ruumis. Kun Kesgraven herttua kuuluttaa tapauksen itsemurhaksi, Bea sydämistyy. Kuolintapa on eriskummallinen jos ei suorastaan mahdoton itsemurhaksi. Niinpä Bea alkaa selvittää tapausta itse. Onko jollakulla kartanon vieraista tai henkilökunnasta motiivi, vai onko paikalle hiippaillut ulkopuolinen? 

Tutkimukset etenevät hitaasti, koska eletään 1800-luvun alkua ja soveliaisuussäädöksiä sekä rutiineja on noudatettava. Naisen ei sovi liikkua miesten puolella kartanoa, eikä hänen sovi puhua suoraan oikeastaan kenellekään. Saati olla utelias! Bean onkin toimittava hienovaraisesti, kuitenkin tarttuen kaikkiin tilaisuuksiin. Ärsyttävästä Kesgraven herttuasta hän saa yllättävän liittolaisen. 

Bea kiitti tätiään huolenpidosta ja erkani seurueesta aikomuksenaan viettää aikaa oman huoneensa rauhassa suunnitelmia tehden. Hänen täytyi yhä keksiä keino tavata herttua yksin, jotta hän saisi selville, mitä peliä tämä oikein pelasi. Mies oli epäilemättä määräilijä, mutta Bea ei uskonut, että tämä tuomitsisi jonkun sielun kadotukseen pelkän oikun ja itsekeskeisyyden vuoksi. Valheille täytyi olla syy, ja hän selvittäisi, mikä se oli. 

Kun Bea kiipesi portaita ylös, hän huomasi kuinka hiljaisia ylimmät kerrokset olivat. Alakerrassa pörräsi palvelijoita erilaisissa toimissa, hakemassa teetä, vaihtamassa pöytäliinoja, korjailemassa kukka-asetelmia. Täällä ylhäällä Bea tunsi olevansa melko yksin kävellessään käytävää pitkin kohti makuuhuonettaan. Hän pohti, kuinka todennäköistä olisi, että joku muukin vetäytyisi lepäämään ennen kuin tulisi aika pukeutua päivälliselle. Se vaikutti epätodennäköiseltä. Lady Skeffington oli juuri tilannut uuden kannullisen teetä, ja naiset olivat syventyneet mukavasti ompeluun. Jos Bea kaikessa hiljaisuudessa livahtaisi kuolleen miehen huoneeseen vilkaistakseen ympärilleen, huomaisiko kukaan? 

Hän ei voisi.

Tietenkään hän ei voisi. 

Olen lukenut viime aikoina melko paljon pehmodekkareita, uusia sarjoja kun on alkanut ilmestyä suomeksi tuhkatiheään. Tämä on oikein hyvä genrensä edustaja, monilta osin ihan kärkipäätä. Mukavaa vaihtelua kun päähenkilö on nuori nainen, ja hyvä kun tapahtuu heti alusta alkaen. Pidän siitäkin, että dekkariksi luokitellussa kirjassa joku kuolee. Huumori tulee tilannekomiikasta ja nokkelasta sanailusta. Bea osaa ärsyttää käytöstavoista piinaavan tarkkaa Vera-tätiään, joka kuitenkaan ei läheskään aina pääse moittimaan Beaa koska joku muu kääntää tilanteen sellaiseksi että Bean sanomiset ovatkin hyvä juttu. 

Olisin kaivannut enemmän sekä tapahtumapaikan että ihmisten kuvailua. Kartano jää etäiseksi, oikeastaan vain kirjaston pystyn kuvittelemaan mielessäni. Vera-tädin ulkonäöstä en osaa sanoa mitään vaikka vasta toissailtana lopetin lukemisen. 

Seuraava osa Jadetikarin arvoitus ilmestyy suomeksi syksyllä, sitä odotellessa! Toivottavasti Bea jatkaa tyylillään, kiperissä paikoissa pään kylmänä pitävänä, nokkelana ja sanavalmiina, rohkeana mutta ei tyhmänrohkeana. 

Tätä on luettu paljon, postaus löytyy esimerkiksi blogeista Kirjakaapin kummitus, Amman kirjablogi ja Annelin kirjoissa. 

Anneli Kanto: Haihtuneet

 

Anneli Kanto: Haihtuneet

Crime Time 2023

254 s. 

Anneli Kanto, tuo taituri joka osaa kirjoittaa mitä tahansa kenen ikäisille tahansa, on vasta nyt tehnyt kurkistuksen dekkaripuolelle. Haihtuneet aloittaa Näkijä-sarjan, jonka toinen osa Saalistetut ilmestyy syksyllä. 

Kirkkojärvelle saapuu punatukkainen nainen, meedio. Hän jättää kaupan ilmoitustaululle mainoksen palveluistaan ja saa pian ensimmäiset asiakkaat. On arkisia huolia niin rakkauteen kuin työhön liittyen, mutta myös muuta. Kuusi vuotta sitten kylältä katosi maalitehtaan johtaja ja kaksi nuorta naista. Kukaan ei tiedä miksi he katosivat, eikä heistä ole sen jälkeen nähty  jälkeäkään. Kylän elämä on jatkunut, mutta katoamiset vaivaavat monen mieltä. 

Pieni, hiipuva kylä aikoo saada uutta mainetta Kultalampi-projektilla, jolla Pyhälammen rantaan rakennetaan luksustaloja, ja entinen tehdas saa uuden ilmeen yritystiloilla ja asunnoilla. Kaikki eivät suinkaan kannata hanketta, joten meedion kortteja tarvitaan tähänkin asiaan. 

Kylää hallitsee veripuhtaiden lahko, jonka karismaattinen johtaja kerää bussilasteittain kuulijoita kaukaakin. Tiukkoja sääntöjä niin pukeutumisen kuin syömisen suhteen noudattava uskonnollinen yhteisö ei hyväksy meediota lainkaan, mistä seuraa epämukavia, jopa vaarallisia hetkiä. 

Meedio osoittautuu hahmoksi, johon kyläläisten on helppo turvautua. Hän kertoo monelle rohkaisevia asioita ja saa vastavuoroisesti kuulla erinäisiä salaisuuksia niin asiakkaistaan kuin muista. Vähitellen kuuden vuoden takaiset asiat keriytyvät auki. 

Näkijä kuuli jo korvissaan kylän puheet.

"Nyt se Silvennoisen lumppu on ruvennut näkemään aaveita."

"Kun ei muuta enää keksinyt, niin rupesi spiritismiä pelaamaan."

"Sekaisin se on mennyt, sanokaa minun sanoneen, ei tuo ole terveen ihmisen puuhaa."

"Silvennoisen ämmä sen noidan tänne hommasi, uskokaa pois. Miten se muuten olisi osannut kylään tulla."

Asialle ei enää voinut mitään, eikä se ollut Noora Näkijän syytä. Ehkä kauhakuormaajamies oli varta vasten kiivennyt alas koneestaan tarkkaillakseen oudon henkilön saapumista. Mutta ehkä harmissa oli valoisa puoli ja juorut toisivat näkijälle uusia asiakkaita. Kaikki julkisuus oli hyvää julkisuutta, myös pahansuopa. 

Olen tämän kanssa jonkin verran hämmennyksissä. Yksi miete on, että miksi tämä on dekkari eikä "tavallinen" romaani. Vaikka cozy crime eli pehmodekkari on nyt in, niin kaipaisin dekkariksi luokiteltuun kirjaan jonkinlaista rikostutkintaa. Olin lukenut kansiliepeestä kirjailijan kommentin halusta kirjoittaa dekkarin, jossa on "nokkela juoni, mielenkiintoisia henkilöitä ja paljon johtolankoja". Lukiessa mietin jopa, olenko tyhmä, kun yli 100 sivua luettuani en ole havainnut johtolankoja. Tuntui myös kummalliselta, että siihen mennessä kadonneet oli hädin tuskin mainittu. Sen sijaan Kultalampi-rakennushanke ja lahkonjohtaja saarnoineen olivat olleet hyvinkin paljon esillä. 

Henkilöhahmot ovat kyllä todella kiinnostavia. Päähenkilöitä on sivumäärään nähden melko paljon, mutta he ovat niin persoonallisia että on helppo pysyä mukana kuka on kuka ja mitä tekee. Pieni paikkakunta voisi olla tiivis yhteisö, mutta Kirkkojärvellä näin ei ole. Katoamiset ovat repineet siteitä erilleen, saarnaaja Luukas on noussut entistä voimakkaammaksi hahmoksi ja hänen kanssaan olisi syytä pysyä hyvissä väleissä, uusi kunnanjohtaja, joka on sekä nuori että kunnianhimoinen sekoittaa pakkaa, ja sitten saapuu vielä meedio. 

Kannon ilmiömäistä taitoa osoittaa se, kuinka monta isoa asiaa hän ehtii käsitellä 250 sivussa.  Kaikki sopii sujuvasti yhteen, eikä aukkoja jää. Kanto ei harrasta turhaa jaarittelua, mutta lukiessa ei tule myöskään sellainen olo että edettäisiin pikakelauksella. Kokonaisuus on ehyt.

On mielenkiintoista nähdä, miten sarja jatkuu. Mikään ei viittaa siihen, että seuraavan osan pitäisi tapahtua Kirkkojärvellä tai että siinä pitäisi olla muita ykkösosan hahmoja kuin meedio itse. 

Haihtuneita on luettu varsin paljon, ja siitä on kirjoitettu esimerkiksi blogeissa Kirsin kirjanurkka, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjarouvan elämää.

Richard Coles: Murha ennen iltahartautta

 

Richard Coles: Murha ennen iltahartautta

Englanninkielinen alkuteos Murder before Evensong – A Canon Clement Mystery by Richard Coles (2022)

Suomentaneet Riina Vuokko ja Robi Vuokko

Minerva 2023

333 s.

 

Pienen Champtonin kylän rauha rikkoutuu, kun kirkosta löytyy ruumis. Kirkkoherra Daniel Clement löytää ruumiin ja päätyy avustamaan poliisia tutkinnassa. Kyläläisten kesken on kyllä ollut kinastelua, mutta eivät kai kirkon mahdollisiin muutostöihin liittyvät erimielisyydet voi johtaa murhaan?

Tapaus ei tunnu saavan lisävaloa ollenkaan, ja pian löytyy toinenkin ruumis. Juorut kulkevat vilkkaina, mutta kenelläkään ei tunnu olevan varmaa tietoa mistään. Moni on varma, että murhaaja kulkee kyläläisten keskuudessa, mutta asia ei herätä pelkoa eikä juuri vaikuta arkeen.

”Suothan anteeksi, Margaret, minusta ei juuri nyt oikein ole seurustelemaan.”

Koirat syöksyivät hänen ohitseen eteiseen ja Daniel kääntyi seuratakseen niiden perässä.

”Pastori. Mitä me teemme?”

”Minkä suhteen?”

”Kirkon. Perutte varmaan palvelukset tältä päivältä?”

”En. Pidämme iltapalveluksen kuudelta kartanon kappelissa. Voisit ehkä levittää sanaa?” hän ehdotti, vaikka tiesi Margaretin tekevän niin pyytämättäkin.

”Aivan, tietenkin. Entä avoimien ovien päivä?”

”Bernard ajatteli, ettei olisi sopivaa päästää taloon vieraita tänään, joten se on peruttu. Toivottavasti väki ei pety pahasti.”

”He ymmärtävät varmasti. Ja oletan, että poliisit tahtovat puhua kanssamme.”

”Uskoisin niin.”

”Olemme saattaneet nähdä jotain. Ehkä näimme murhaajan!”

”Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä paljoakaan.”

”Se veren määrä! Kammottavaa! Joko hautajaisjärjestelyt ovat käynnissä?”

”En osaa sanoa. Ehkä on parasta, että pidämme omaiset toistaiseksi vain rukouksissamme.”

Tässä on sama ongelma kuin monessa muussa pehmodekkarissa, ensin on satoja sivuja hidasta tempoa, jossa ruumiita löytyy mutta mitään ei selviä, sitten kaikki ratkeaa hirmuisella nopeudella viimeisen muutaman kymmenen sivun aikana. Koin, että tässä lukijan on hyvin vaikea ratkaista syyllistä itse, sen verran vähän ja epämääräisiä vihjeitä annetaan.

Champtonin kylä on viehättävä ja siellä asuu kiinnostavia ihmisiä. Kylän dynamiikka on erilainen kuin perusdekkarissa, tässä kirkkoherra on keskeinen hahmo mutta yhtä merkittävä on Champton Housen isäntä, paikkakunnan merkkihenkilö Bernard de Floures. Tämän suku on ollut kylässä vaikutusvaltainen jo vuosisatoja. Silti suvun jäsenten ja muiden kyläläisten välillä on mukavan vähän kitkaa. Muuten kaikenlaista nahinaa ja riittää. Siitä seuraa toisinaan huvittaviakin tilanteita, kun rouvilla sanan säilä heiluu ja omaa arvovaltaa yritetään ylläpitää. Pidän kovasti myös pappilan mäyräkoirista, jotka ovat hyvin eläväisiä hahmoja tyrmistymisineen ja riemastumisineen.  

En tiedä onko hahmoja liikaa, mutta tuntuu että heistä ei kerrota kovinkaan perusteellisesti eikä aina ole helppoa muistaa kuka on kuka. Hahmot ovat tässä ja nyt, ja vain harvalla heistä on historiaa. Itse mietin välillä, mikä olikaan Normanin ja Nathanin ero tai kuka on kaupassa työskentelevä Anne Dollinger. Ehkäpä sarjan seuraavissa osissa tutustumme kyläläisiin lisää. 

Pehmodekkareiden ystäville kelpo luettavaa. Vaikka moitinkin ylenmääräistä hidastempoisuutta, aion lukea tulevatkin osat. Riittääkö Champtonissa uhreja ja murhaajia? Ilmestyykö mukaan kyläläisiä, joita emme ole vielä kohdanneet? Millaisia salaisuuksia henkilöhahmoilta paljastuu? 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa". 

Tämä on luettu myös blogissa Kirjakaapin kummitus.

 

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

 

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

Englanninkielinen alkuteos The Marlow Murder Club (2021)

Suomentanut Hilkka Pekkanen

Kansi Laura Noponen

Siltala 2022 

335 s. 

Marlow on kylä Thamesin rannalla, rauhallinen paikka jossa ihmiset elävät elämäänsä ilman yllätyksiä. Kunnes yhtäkkiä kylää ravistelee murha-aalto. 

77-vuotias Judith Potts asuu joen rannalla. Hän laatii lehtiin ristisanatehtäviä ja nauttii iltarituaaleistaan eli jokiuinnista ja viskistä. Eräänä iltana hän kuulee laukauksen ja ilmoittaa asiasta poliisille. Joku käväiseekin naapurissa mutta siinä se. Judith sydämistyy kun hänen huoltaan ei oteta todesta. Kun naapuri löytyy kuolleena, hän ei luota poliisin ammattitaitoon vaan alkaa selvittää tapausta itse. Kun ruumiita tulee lisää, hän saa avukseen kaksi kylän naista. Kolmikko tuntee kylän ja ihmiset, ja he kuuntelevat ja katsovat tarkasti. Tarvittaessa tekevät lisääkin, sen mitä tilanne vaatii. 

Poliisia edustaa rikosylikonstaapeli Tanika Malik, joka on epävarma murhatutkintansa johdossa. Hän pyrkii näyttämään itsevarmalta ja tehokkaalta, mutta on samalla hermostunut. Paine tapausten selvittämiseen on kova. Tanika ei oikein tiedä, kuinka suhtautua Judithiin. Toisaalta hän haluaa tämän pysyvän kaukana tutkinnasta, pelkästään todistajan roolissa, mutta toisaalta, joka kerta heidän tavatessaan Judithilla on uutta tietoa kerrottavanaan. Pitäisikö poliisin todella tehdä yhteistyötä liki kahdeksankymppisen rouvan ja tämän uusien ystävien kanssa?

Becks yritti seurata Suzien logiikkaa. "Mutta sehän on varastamista."

"Voihan sitä siksikin sanoa."

Becks oli kauhistunut.

Judith nojautui eteenpäin silmät innostuksesta säihkyen. 

"Kuinka arvelet meidän pääsevän siihen käsiksi?"

"Vain yhdellä tavalla. Pitää murtautua sisään."

"Ei, ei, ei", Becks sanoi. "Emme voi murtautua asianajajan toimistoon varastamaan yhtään mitään!"

"Sinä saat sen kuulostamaan pahalta", Suzie sanoi. 

"Se johtuu siitä että se on paha juttu."

"Ei se nyt niin kauhean paha ole."

"Se on lainvastaista! Saatamme joutua vankilaan!"

"Emme me vankilaan joudu."

"Kuinka voit olla siitä varma?"

"Helposti. Emme nimittäin jää kiinni."

Becks odotti, että Suzie jatkaisi selitystä. Sen tarkempaa selitystä ei kuulunut. 

"Siinäkö kaikki?"

Suzie levitti käsiään. "Siinä."

Tässä on nyt pehmodekkari parhaimmillaan. On kyläyhteisö, jossa kaikki tietävät kaikki nimeltä mutta jossa on myös salaisuuksia - ei kuitenkaan kammottavia eikä liiallisessa määrin. On topakka päähenkilö, joka ottaa ohjat omiin käsiin ja samalla vähän neuvoo poliisia että mitä pitäisi tehdä. On ilkeitä ja lipeviä tyyppejä, jotka kuitenkin joutuvat tunnustamaan tappionsa terävä-älyisen ja toimeliaan Judithin edessä. On huumoria ja tilannekomiikkaa, joka sopii mainiosti jopa loppujännityksen osaksi. 

Kannessa lukee "osa 1", joten jatkoa lienee luvassa tuttuun kirja per vuosi -tahtiin. Eikä siinä mitään, hyvin sopii tähän lajityyppiin, jossa iäkkäämmät (usein rouvashenkilöt) ratkovat rikoksia. Suomessa on Annikki Nissinen selvittää murhan jo vuodelta 2012, pioneeri saattoi olla Leonie Swann jonka dekkareissa päähenkilö neiti Maple on lammas. Viime vuosilta tuttuja ovat S. J. Bennettin sarja kuningatar Elisabetista rikosten ratkojana sekä Richard Osmanin eläkeläisporukka. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 26, "kirja liittyy kansalaisaktivismiin". Ehkä siihen teemaan liitetään yleensä vakavampia kirjoja, mutta itse näen Judithin "otan langat omiin käsiini" -mentaliteetin yhdenlaisena kansalaisaktivismin muotona. 

Richard Osman: The Thursday Murder Club

 

Richard Osman: The Thursday Murder Club

Viking 2020 

381 s.

Oh, tässä taas yksi somelöytö! Facebookissa muistan nähneeni kahdestikin, toinen tapaus oli Dekkariryhmässä ja toinen joko siinä ryhmässä tai jonkun blogin postauksena. Oli miten oli, kiinnostuin jo kannen perusteella ja laitoin kirjan heti varaukseen. 

Viime vuosina on tullut rutkasti kirjoja aktiivisista noin 80-vuotiaista rouvista ja herroista, jotka eivät suinkaan vietä leppoisia eläkepäiviä vanhainkodissa vaan sekaantuvat vaikka millaisiin tapahtumiin. Tässä kirjassa ollaan "retirement village"ssa, jonka asukkaat ovat varsin hyväkuntoisia. Tarinan alussa entinen sairaanhoitaja Joyce pyydetään mukaan klubiin, jonka jäsenet tutkivat huvikseen vanhoja murhia. Tapauskansioita on runsaasti, koska entinen poliisi Penny on tuonut niitä mukanaan. Nyt Penny on dementian haurastama, ja klubi tarvitsee uuden jäsenen. Touhunainen Elizabeth, entinen AY-julkkis Ron ja psykologi Ibrahim ottavat Joycen sujuvasti mukaan, mutta nelikko ei suinkaan päädy vanhojen juttujen jäljille. Ei, yksi heille tuttu ihminen murhataan, pian myös toinen. 

Elizabethilla on uskomaton kontaktiverkosto, ja yhtä uskomaton määrä ihmisiä on hänelle palveluksen velkaa. Niinpä murhaklubi tietää saman kuin poliisi ja monesti vielä nopeammin. Siinä on poliisilla kestämistä, vaikka poliisin edustajat Donna ja Chris itse asiassa tykkäävätkin klubilaisista. Murhaklubin ja poliisin yhteistyö on melko vähäistä, huolimatta tiiviistä yhteydenpidosta. Tapaamisissa leivonnaiset ja alkoholi ovat usein yhtä isossa roolissa kuin murhatutkimus.

There was a jolly atmosphere, and I can understand the reasons why. We each of us understand we're in a gang and we understand we are in the middle of something unusual. We understand also, I think, that we are doing something illegal, but we are past the age of caring. Perhaps we are raging against the dying of the light, but that is poetry, not life. There will be other reasons I have missed out, but I know on the walk back down the hill we felt giddy. Like teenagers out too late.

But when Austin laid the pile of bones to my dining table, while we still knew it was an adventure, I think they began to have sobering effect on all of us. Even Ron. 

Tämä on ollut yksi parhaita ja hauskimpia tarinoita, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Osa tarinasta etenee Joycen päiväkirjamerkintöinä, osa muiden henkilöiden kokemana. Tilannekomiikkaa on vähän väliä. Etenkin Joyce on haltioissaan, kun Elizabeth juonittelee heidät poliisin kuulusteluhuoneeseen (juttelemaan Dianan kanssa). Hän innostuu vielä enemmän  kun käy ilmi, että liki koko villagen väki on epäiltyjen joukossa. Sehän tarkoittaa, että joku heidän tuttavansa on syyllinen, eli he tuntevat murhaajan! Elizabeth on tavattoman hauska, kun hän yhdellä puhelulla saa milloin valvontakameratallenteet, milloin jonkun tilitiedot, yleensä ennen poliisia. Joku on palveluksen velkaa, vaikkapa siitä että Elizabeth on pelastanut tämän perheenjäsenen tukalasta tilanteesta vuosikymmeniä sitten. 

Usein ei käy niin, että tirskahtelen ääneen lukiessani, nyt kävi. Tarinan loppupuoli on kuitenkin aika murheellinen. Se ei kuitenkaan poista yleistä hilpeyttä, mikä lukemisesta jää. 

Donna De Freitas looks around at the murder squad. There are few new faces. She simply cannot believe her luck. Two murders and here she is, right in the middle of it. She had to hand it to Elizabeth. She definitely owed her a drink, or whatever else Elizabeth might prefer. A scarf? Who knew, what Elizabeth would like? A gun, propably.

Kirjan lopussa on kuva nimettömästä ja kansikuvattomasta kirjasta, josta on tulossa The Thursday Murder Club 2. Jatkoa siis seuraa, hyvä niin! Näiden tyyppien parissa viihdyn mainiosto useammankin kirjan verran. Ja toivon, että joku kustantamo hoksaa tarttua tähän sarjaan, jotta saataisiin kaikki myös suomennettuina tarjolle. 

Tämän on lukenut myös Kirjaluotsi.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 7, "kirjassa on kaveriporukka". Kyllä kahdeksankymppisetkin käyvät kaveriporukasta :)