Agatha Christie: Stylesin tapaus
Englanninkielinen alkuteos The Mysterious Affair at Styles (1920)
Suomentanut Paavo Lehtonen
WSOY 2013
245 s.
Täsmälukuna Helmet-lukuhaasteen kohtaan 1, "brittiklassikko", ajattelin päästää itseni helpolla ja turvautua Dame Agathaan. Lähikirjaston hyllyssä havaitsin että paikalla on vain kolme Christien kirjaa. Siinäpä tajusin etten koskaan ole lukenut Poirot-sarjan ensimmäistä osaa. Oli siis aika korjata tilanne.
Hastings saa ystävältään John Cavendishilta kutsun tulla lomalle Stylesin kartanoon. Pian hän huomaa, että kartanon tunnelma on kovin kitkerä. Kartanon vanha rouva on mennyt uusiin naimisiin, mistä hänen sukulaisensa ja ystävänsä eivät pidä, etenkin kun uusi puoliso on parikymmentä vuotta rouvaa nuorempi. Eipä aikaakaan kun rouva löytyy lukitusta huoneestaan hengettömänä.
Sattumalta paikkakunnalla majailee Hastingsin vanha ystävä, belgialainen salapoliisi Hercule Poirot. Kun lääkäri on julistanut rouva Inglethorpin kuoleman hämäräksi, Poirot kutsutaan selvittämään mysteeriä. Harmaita aivosoluja tarvitaan toden teolla, kun lähes kaikilla on motiivi murhaan mutta ketään ei ole nähty lukitun huoneen lähellä.
- Aah! Poirot viipotti etusormeaan minulle niin kiihkeästi että mieleni lannistui tyystin. - Varo! Paha perii salapoliisin joka sanoo: "Tämä yksityiskohta on niin vähäinen - siitä ei ole väliä. Se ei liity mihinkään. Minä unohdan sen." Tällaisesta syntyy sekaannusta! Kaikella on merkitystä.
- Minä tiedän sen. Sitä sinä olet minulle aina sanonut. Siksi minä olen kertonut kaikista yksityiskohdista, tuntuivat ne minusta tärkeiltä tai eivät.
- Minä olen tyytyväinen sinuun. Sinulla on hyvä muisti, ja sinä olet esittänyt tosiasiat hyvin tarkkaan. Järjestyksestä jossa olet ne esittänyt, siitä minä en sano mitään - se on todella surkea! Mutta minä annan sen anteeksi - sinä olet kiihtynyt. Tämän syyksi minä panen sen että olet unohtanut erään erittäin tärkeän seikan.
- Minkä? minä kysyin.
- Et ole kertonut söikö mrs Inglethorp hyvin eilen illalla?
Minä tuijotin häntä. Sota oli varmaan pannut pikku miehen pään sekaisin. Paraikaa hän harjasi huolellisesti takkiaan, ennen kuin panisi sen päälleen, ja hän tuntui kokonaan antautuneen tähän tehtävään.
Tuttua ja turvallista Christietä, missä johtolankoja on paljon niiden johtamatta mihinkään muuhun kuin kuvion kirkastumiseen Poirotin päässä. Jos on jokusen Christien kirjan lukenut, lukija kyllä tietää että jokainen kolahdus, avoin ikkuna ja vinossa oleva vaasi on merkittävä, mutta se on eri asia missä vaiheessa hän ymmärtää niiden merkityksen - vai ymmärtääkö ennen suurta loppukokoontumista missä Poirot paljastaa kaiken.
Vähän käy sääliksi Hastingsia, joka usein on kovin varma tapahtumakulusta tai syyllisestä mutta tulee kerta toisensa jälkeen palautetuksi lähtöpisteeseen. Hän tuntuu kovin usein myös kiintyvän eri naishenkilöihin, mikä tuo hänelle sokeita pisteitä.
Kirjan Poirot on yllättävän hauska. Hän häipyy yllättäen kertomatta kenellekään mitään, hypähtelee innoissaan keksittyään jotain ja ryntäilee äkisti ulos huoneesta tai karauttaa autolla tiehensä, jättäen Hastingsin ihmettelemään mistä kulloinkin tuulee.
Vallan mainio ja nopealukuinen dekkariklassikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti