Ranskankielinen alkuteos Petit pays (2016)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like 2018
217 s.
Vuosi Afrikassa -haasteeni vaatii jonkin verran etsimistä ja täsmälukemista, sillä aika harvoin kohdalle osuu sattumalta johonkin pienempään afrikkalaiseen maahan sijoittuva kirja. Kun katsoin kirjastotietokannasta mitä Burundi-aiheista olisi tarjolla, kiinnostuin Gaël Fayen esikoisteoksesta.
1990-luvun alussa 10-vuotias Gaby viettää suhteellisen huoletonta elämää. Asiat perheen ja kavereiden kanssa ovat mallillaan. Pian hänen 11-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen tilanne alkaa muuttua. Burundin ensimmäisiä vapaita vaaleja seuraa 30-vuotisen vallan murentuminen, mitä kaikki tahot eivät hyväksy. Pian alkaa verilöyly, jossa kukaan ei ole turvassa. Gaby haluaisi pysyä kaiken ulkopuolella mutta ei voi. Kaverit vaativat häntä valitsemaan puolensa, eikä tilannetta helpota se mitä hän kuulee tapahtuvan äitinsä kotimaassa Ruandassa.
Sinä päivänä, ensimmäisen kerran elämässäni, sukelsin syvälle tämän maan todellisuuteen. Törmäsin hutujen ja tutsien väliseen kuiluun, ylittämättömään rajaan, joka määräsi jokaisen jommallekummalle puolelle. Ja tuo puoli oli kuin lapselle annettu nimi, sen sai jo syntymässä ja sitten sen kanssa piti vain elää. Hutu tai tutsi. Jompikumpi. Kruuna tai klaava. Olin kuin näkönsä takaisin saanut sokea ja aloin ymmärtää eleitä, katseita ja lausumattomia sanoja, jotka olivat aiemmin jääneet minulta huomaamatta.
Sota loihtii aina vihollisen, ja se tapahtuu huomaamatta. Halusin pysyä puolueettomana, mutta se oli mahdotonta. Olin syntynyt osaksi maan historiaa. Se eli minussa. Kuuluin sille.
Kuten aika moni lukemani Afrikka-aiheinen kirja on tämäkin pysäyttävä. On järkyttävää lukea, miten nopeasti suhteellisen rauhallinen yhteiskunta putoaa sotaan ja miten varhaisteinit repäistään irti lapsuudesta ja pakotetaan katsomaan asioita, jotka ovat aikuisillekin traumaattisia. Todella koskettavaa on se, mitä Gabyn ruandalaiselle äidille Yvonnelle tapahtuu ja miten tapahtunut vaikuttaa niin Gabyyn kuin hänen siskoonsa Anaan.
Välissä on kursiivilla kerrottua, mistä pystyy päättelemään Gabyn olevan elossa ja asuvan isänsä kotimaassa Ranskassa. On lohdullista tietää, että hän selviää, vaikka ennen kirjan loppua ei voi tietää millaisista traumoista hän kärsii.
Kirja on ilmestynyt vuosikymmen sitten, ja väkisin tulee mieleen maailma nyt, se miten monet lapset elävät lapsuuttaan sodan riehuessa ympärillä. Pienet onnenhetket kalastaen tai uudella pyörällä ajaen ovat elintärkeitä, ja toivoa sopii etteivät traumat hävitä niitä unohduksiin.
Sekä Vuosi Afrikassa - että Kirja joka maasta -haasteeni saavat Burundin.
Pienen pieni maa on luettu esimerkiksi blogeissa Kirjaluotsi, Unelmien aika, Kirjarouvan elämää ja Mitä luimme kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti