Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

Englanninkielinen alkuteos Before We Were Yours (2017)

Suomentanut Hilla Hautajoki

Sitruuna 2020

473 s.

Ruoka ei enää tuoksu hyvältä vaikka minun onkin nälkä. Minä en halua syödä näiden ihmisten aamupalaa enkä nauraa heidän vitseilleen enkä kutsua heitä isäksi ja äidiksi. Minulla on myös oikea isä ja äiti ja minä haluan mennä heidän luokseen kotiin.

Lisa Wingate on kirjoittanut koskettavan, tositapahtumiin perustuvan tarinan orpolasten kohtalosta Georgia Tannin johtaman adoptiojärjestön uhreina. 1930-luvulta aina vuoteen 1950 saakka Tann apureineen vei köyhiä lapsia vanhemmiltaan, joskus vastoin vanhempien tahtoa, ja myi heidät rikkaiden perheiden adoptoitaviksi. Vanhemmat allekirjoittivat luovutuspaperit usein tietämättä mitä ne olivat, joskus niin että äidit olivat synnytyksen jälkeen rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisia.

Tarinassa seuraamme kuvitteellisen Fossin perheen viiden sisaruksen elämää vuonna 1939. Kun isä on viemässä synnyttävää äitiä sairaalaan, poliisi tulee hakemaan lapset jokilaivalta. Lapset päätyvät orpokotiin, jossa on todella karut oltavat. Ruoka on yksipuolista ja sitä on vähän, huonosta käytöksestä rangaistaan joskus muitakin kuin tekijää, lapsia sidotaan ja suljetaan komeroon… Tarkastuskäynneillä ja kirjastoauton vieraillessa lasten on käyttäydyttävä moitteettomasti, muuten heille käy huonosti. Fossin sisarussarjan vanhin on 12-vuotias Rill, ja hän haluaisi kertoa totuuden mutta ei voi, hän ei voi saattaa pikkusisaruksiaan vaaraan. Aina välillä joku orpokodin lapsista adoptoidaan, ja niin myös Fossin sisarusten tiet eroavat.

Nykyhetkessä asianajaja Avery kiertää senaattori-isänsä mukana erilaisissa tilaisuuksissa. Vanhainkodissa asukkaan 100-vuotisjuhlissa hän törmää May-vanhukseen, joka kutsuu häntä Ferniksi. Myöhemmin hän palaa vanhainkotiin ja näkee Mayn huoneessa valokuvan, jossa yksi henkilöistä vaikuttaisi olevan Averyn isoäiti. Hän alkaa kiinnostua asiasta. Kuka May on, ja mitä kautta tämä tuntee hänen isoäitinsä? Onko Averyn suvulla jotain tekemistä Tennesseen orpokodin kanssa, tuon jonka nyttemmin on todettu olleen pikemminkin vankila kuin koti orvoille?

”Minä aloin jo olla huolissani”, hän sanoo.

”Ai että tulenko vai en?”

”Että oliko se puhelu vain pahaa unta.” Hänen suupielensä nykivät, joten teidän että hän vitsailee.

Siitä huolimatta punastun vähän. Tämä on rasittavaa.

”Olen pahoillani. Minun vain… pitää saada tietää. Mitä tekemistä sinun isoisälläsi oli minun mummini kanssa?”

”Pääasiassa hän työskenteli mummillesi.”

”Millaisesta työstä nyt puhutaan?”

Hän vilkuilee ohitseni pieneen sivupihalla puiden lomassa olevaan mökkiin. Huomaan että hän kamppailee sen kanssa, pettääkö hän isoisälleen antamansa lupauksen vai ei. ”Minun isoisäni oli etsijä.”

”Mitä hän etsi?”

”Ihmisiä.”

Alkuun vähän pelkäsin tarttua tarinaan, pelkäsin kuinka ruma se on, kuinka pahasti kaltoin lapsia kohdellaan. Nopeasti kuitenkin huomasin, että Rillin ja Averyn osuudet vuorottelevat, niin että kevyempi nykyhetki katkaisee raskaan menneisyyden. Lisäksi Rill on koko ajan luottavainen sen suhteen, että hän löytää keinon, jolla he pääsevät takaisin kotiin. Hän sopeutuu olosuhteisiin ja tekee kaikkensa, jotta hänen sisaruksensa ja myös pieni Stevie selviävät uudesta karusta arjesta.

Tarina menee ihon alle ja saa pohtimaan, miten tuollaista on voinut tapahtua, ja miten se on voinut jatkua vuosikymmeniä. Loppusanoissa kerrotaan, että vielä silloinkin, kun tehtiin uusi orpokoteja koskeva laki, sen ulkopuolelle jäivät Georgia Tannin johtamat laitokset. Että miten kukaan ei huomannut tai välittänyt?!

Siitä en erityisemmin piitannut, että tähän(kin) on pitänyt tunkea romanssi mukaan. Averyn selvitystyön vastapainoksi olisi riittänyt kohtaamiset Judy-mummin kanssa sekä isän kanssa tehty vaalityö. Jos jotain olisin kaivannut, niin Georgia Tannin näkökulmaa, miksi hän kenties toimi niin kuin toimi. Muuten tämä on kyllä aika lailla täydellinen lukupaketti, ja sellainen joka jää pitkäksi aikaa mieleen.

Ennen kuin olimme sinun on luettu myös blogeissa Kirjojen kuisketta ja Luetut kirjat.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 4, ”joku kertoo kirjassa omista muistoistaan”.