Pirjo Toivanen: Salsaa & Mojitoa
Kuvat Reijo Toivanen
Stresa 2021
192 s.
Kirjailijalta saatu arvostelukappale
Totesin Pirjo Toivasen Proseccoa, per favore! -kirjan yhteydessä olevani matkakirjaihminen, ja sitä olen yhä. Siispä luin kiinnostuneena Toivasen pariskunnan kokemuksista Etelä-Amerikan maissa vuosien 2010 ja 2015 välillä.
Pidän siitä, että kirja ei etene ajassa kronologisesti vaan paikka kerrallaan. Toivaset ovat olleet Argentiinassa, Meksikossa ja Chilessä lokakuussa 2010, mutta kukin kolme maata käsitellään erikseen ja niin, että samassa luvussa ovat kaikki kyseiseen maahan kohdistuneet matkat. On mielenkiintoista lukea, mikä on muuttunut ja mikä pysynyt samana reissujen välissä. Kohteisiin tutustuu tällä rakenteella syvemmin, kuin miten se onnistuisi jos tiettyyn paikkaan palattaisiin vasta sadan sivun jälkeen ja niin, että välissä olisi oltu kuudessa muussa maassa.
Toivasten reissuilla on oltu massaturismikohteissa mutta on kohdattu myös paikallisia ihmisiä tai päästy ystävien mukana sellaisiin paikkoihin, jonne ei muuten olisi menty. Reissuilla sattuu monenlaista, mutta kokeneet maailmanmatkaajat osaavat ottaa asiat rennosti. Kommellukset kuuluvat asiaan.
Se mitä olisin kaivannut, on tuplamäärä sivuja. On melko paljon juttuja, joista olisin mieluusti lukenut lisää. Esimerkiksi Palacio Barolo Buenos Airesissa on kuvattu kokonaiselle sivulle, mutta herra Barolosta kerrotaan aukeaman toisella sivulla vain yksi asia. Olisin halunnut tietää rakennuksen historiasta ja nykyisestä käyttötarkoituksesta. Tai Havannan Kristus-patsas, kuinka korkea se on ja miksi kuvanveistäjä näki sen vasta 30 vuotta suunnittelun jälkeen? Tekikö hän sen jossain ja näki nykyisellä paikalla 30 vuotta myöhemmin, vai tekikö hän suunnitelman ja veistikö joku muu patsaan?
Aamiaisella saamme Marialta nuhteet, sillä hän on löytänyt huoneestamme kolme juomalasia. Viereisessä pöydässä istuva nainen naurahtaa. Hän kertoo olevansa Kaliforniasta ja olleensa Marian komennossa jo kolme viikkoa. Buenos Airesista on vaikea löytää edullista tangohotellia, nainen toteaa ja jatkaa, että täällä hän on kuin teinityttö äidin siipien alla. Maria raottaa asuinhuoneensa verhoa aina, kun joku tulee portista sisään. Aamulla hän saattaa kysellä, millaisessa seurassa aika kului pikkutunneille.
(...)
Atacaman autiomaahan laskeuduttuamme voisimme yhtä hyvin olla kuun kamaralla. Auringon laskiessa meitä kuljetetaan ilmastoidussa kulkuneuvossa, joka etenee viivasuoraan kissansilmin valaistua rataa. Aivan kuin eläisimme fantasiaa, jossain tulevaisuudessa, kun kuumatkoista on tullut maassa asuvien matkustavaisten lomakohde. Kaivoskaupungin talot muistuttavat lapsena pahvista leikkaamiani pienoismalleja. Puita tai muita kasveja ei näy. Kaukana häämöttää valokeskittymän merkitsemä kaivos.
(...)
Sen verran astun ulos, että huomaan kuinka hankalaa yli neljän kilometrin korkeudessa on hengittää. Palaan takaisin jeeppiin hiekkatuulelta suojaan.
Kirjaan on saatu mukaan kiinnostavia kohteita ja niistä kiinnostavaa tietoa. Toivanen nostaa esiin joitain historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä seikkoja ja sen, miten ne näkyvät alueen arjessa. Saamme tietää niin Kolumbian smaragdeista, siitä miksi Mexico Cityssä monet ydinkeskustan rakennuksista ovat vinossa, Kuuban sikariteollisuudesta, pääsemme Amazonille kalaan ja niin edelleen. Lukiessa tulee olo, että monia kohteita haluaisi mennä katsomaan itse. Reijo Toivasen valokuvat lisäävät matkakuumetta, hän on tavoittanut niin historiaa kuin välähdyksiä usein värikkäästä ja eloisasta arkielämästä.
Pienen miinuksen annan kannesta, siihen on laitettu niin vettä kuin (ehkä) sumuisia vuoria(?), viidakkoa / tiheää puustoa, etualalle vihreitä kasveja; kokonaisuudesta on vaikea erottaa yksityiskohtia, ja sinivihreäruskea väritys ei helpota katseen kohdistamista. Tekijöiden, kirjan ja kustantamon nimet erottuvat hyvin, mutta maisema jää tavoittamatta, vaikka näköni on hyvä. Heikkonäköisempi ei välttämättä erota maisemasta mitään.
Lukukokemuksena tämä on paitsi mielenkiintoinen myös viihdyttävä. Kuiva opasmaisuus loistaa poissaolollaan, sen sijaan sivut pursuavat katsottavaa ja kohdattavaa. Tietoa on paljon mutta rajatusta määrästä aiheita, joten tietomäärä on hallittavissa ja lukijalle jää moni asia mieleen. Tämä kyllä houkuttaa lukemaan myös muuta Etelä-Amerikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta.