Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

perjantai 3. joulukuuta 2021

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021: Luukku 3

 


Mietin jonkin aikaa, mistä kirjoittaisin tämän vuoden joulukalenteriin. Päätin tällä kertaa lähestyä aihetta työni kautta. Olen ollut kirjastossa töissä 10 vuotta, siitä ajasta vähän yli puolet Orivedellä, kahteen eri otteeseen. 

Kirjastomme saa perinteisesti joulukuusen kaupungin mailta, puutarhapuoli etsii sopivan ja toimittaa kirjastoon. Koristeita on saatu päivähoidosta: eri vuosina on kysytty eri päiväkodeista ja perhepäivähoidosta, halutaanko siellä askarrella kuusenkoristeita. Kuusen alle on laitettu lappu, jossa kerrotaan mistä minkäkin vuoden uudet koristeet on saatu. Myös aiempia hyödynnetään; mikäli kaikki eivät mahdu kuuseen niin niitä on laitettu esimerkiksi musiikkiosastolle (poistetuista nuoteista tehtyjä) tai asiakaspalvelutiskille. 

Päivähoidon kanssa on tehty vuosien saatossa tiivistä yhteistyötä, joskin perinteisempää on käydä lukemassa satuja päivähoidon yksiköissä, tai se että ryhmät tulevat kirjastoon joko satutunneille tai lainaamaan. Itse olen aina tykännyt meidän kuusenkoristeperinteestä ja siitä, että lapset voivat esitellä muille, että nämä on meidän ryhmän tekemiä. 

Tänä vuonna kuusi tuli vähän yllättäen, olin kysynyt sähköpostitse saammeko sen, ja pari viikkoa myöhemmin tuli puhelu että kuusi on löydetty, koska sen voi tuoda. Se tuotiin seuraavana aamuna. Emme olleet vielä kysyneet koristeita, koska emme olleet varmoja siitä tuleeko kuusi. Kun se tuli, koristelulla olikin jo kiire. 


Tänä vuonna keksittiin osallistaa lapsia koristeluun. Kuusen alla on aiempina vuosina saatuja koristeita ja ohje, että lapsi voi laittaa kuuseen koristeen. Tämä onkin ollut suosittu juttu, ja onkin kuultu lapsen kysyvän kaverilta, joko tämä on lisännyt koristeen. Aikuiset ovat olleet myös innostuneita, että onpa kiva juttu. 

Vähän meitä jännittää, saammeko pidettyä kuusen hengissä jouluun asti, kun se on tullut sisälle jo pari viikkoa sitten. Toistaiseksi se näyttää hyvinvoivalta. Ja on kiva kuulla lasten iloisia "joulukuusi!"-huudahduksia ovelta. Viimeksi eilen illalla yksi lapsi sanoi "onpa kaunis kuusi". Niin on, siitä olemme samaa mieltä. Tällä kertaa kuusi on tavallista lyhyempi, eli latvaa ei tarvinnut koristella silloin kun kuusi oli vielä pitkällään lattialla, vaan tikkaiden kanssa yletyimme yläoksille hyvin. Eli vähän tässä on kirjastolaisillakin ollut näppinsä pelissä, mutta etenkin alaosan koristelu on ollut lasten vastuulla. Ja hyvin on mennyt :) 

Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille!

Logo: Niina Tolonen

Kirjabloggaajien joulukalenteri alkoi Kirjamies-blogista, sieltä näet kaikki luukkujen tekijät. Eilinen luukku avautui Tuulevin lukublogissa, ja huomenna on Ankin kirjablogin vuoro. 

14 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana perinne teillä siellä Orivedellä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Ja kiva että päivähoidosta lähdetään innolla mukaan :)

      Poista
  2. Ihana luukku! Varmasti on lapsille mieluisaa puuhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa vaan vaikeaa saada kuusesta minkäänlaista siedettävää kuvaa, sen verran korkeutta kuitenkin että piti kuvata kaukaa.

      Poista
  3. Kiva luukku, kiitos tästä. Mukavaa joulukuun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva perinne ja myös tämänvuotinen koristeluidea on hyvä, vähän erilaista puuhaa kirjastossa kävijöille 🙂

    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Viime vuonna ei otettu kuusta kun joulun aikaan oli rajattu asiakastila käytössä, eikä kuusi olisi mahtunut siihen. Sittenpä tulikin hoppu tänä vuonna, onneksi ei unohtunut!

      Poista
  5. Ihana perinne ja kiva, että lapset ovat mukana joka vuosi tavalla tai toisella koristeluhommissa. Kuusen koristelusta on tullut tärkeä ja yhteinen perinne.

    Oikein mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin en ollut tajunnut että hei, meillähän on perinne, ennen kuin aloin miettiä aihetta luukkuun. Mutta hyvä että tajusin ollenkaan :D

      Iloista joulun odotusta!

      Poista
  6. Joulu ja kirjat (siten myös kirjastot) kuuluvat kyllä yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Nyt jo näkyy, että kirjoja hamstrataan joulunpyhiksi, ja aika paljon kuuluu kommentteja että näillä pitäisi pärjätä uuteenvuoteen asti. Muistuttelen, että ollaan kyllä auki aatonaattoon asti ja välipäivät, että lisää saa tulla hakemaan :D

      Poista
  7. Mukava kuulla kirjaston elämästä! Itse käyn lähikirjastossani nykyään vain hakemassa varaamani kirjat tai lukemassa lehtiä, tämän pandemia-ajan poikkeusolojen takia on jo päässyt unohtumaan, että kirjastot ovat oikeasti tärkeä osa yhteisöllisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että käyt kirjastossa vaikka pikaisesti! Kovasti toivotaan ja odotetaan, että josko vuodenvaihteen jälkeen / kevätpuolella päästäisiin taas normaaliin aikaan, sellaiseen että voisi olla tapahtumia ja pitkäaikaista kirjastohengailua.

      Poista