Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

torstai 2. joulukuuta 2021

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet sekä Kristiina Markkanen & Leena Virtanen: Wivi & Hanna

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet
Bazar 2021
382 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale

Kristiina Markkanen & Leena Virtanen
Wivi & Hanna
Atena 2021
298 s. 



Wivi Lönn on monelle tuttu nimi, Hanna Parviainen ei ehkä niinkään. Tänä vuonna he ovat mukana ainakin kahdessa kirjassa, Pirkko Soinisen fiktiivisessä teoksessa ja Kristiina Markkasen sekä Leena Virtasen kaksoiselämäkerrassa. 

Pirkko Soininen käy Wiwin elämää läpi lapsuudesta vanhuuteen. Tekstin sisällä vuosiluku-otsikot kertovat, mitä aikaa eletään. Yksi vuosiluku saattaa esiintyä kerran, toinen pari kolme kertaa. Kaikkea ei kerrota, vaan ajankohdasta on poimittu joku tai joitain olennaisia tapahtumia, onnistumisia, suruja, erityisen merkityksellisiä hetkiä. Fragmentaarisuudesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Wivistä ja aikakaudesta piirtyy eheä kuva. 

Soinisen kirjassa Hanna tulee mukaan vähän ennen puoltaväliä. Kaksi alansa rautaista ammattilaista kohtaa, ja pystyy jakamaan kokemuksia sekä siitä, millaista on olla osaava nainen miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Jos saa tilaisuuden näyttää osaamisensa, tulee siitä huolimatta vähätellyksi. Naisen sana on vähemmän painava. Siksi on joskus oltava miestyöntekijöitä kohtaan ankara, näytettävä että tässä kohtaa nainen määrää eikä siedä pilkkaa. 

Molemmilla on myös erityinen äitisuhde. Hanna on äitinsä ivaama, äiti on samaa mieltä yhteiskunnan kanssa, että naisesta ei ole teollisuusjohtajaksi. Naisen ei pitäisi ajaa polkupyörällä, olla liian tiiviissä ystävyyssuhteessa toisen naisen kanssa, ei pitäisi näkyä niin kuin Hanna näkyy. Wivin äiti puolestaan on tukenut tytärtään tämän arkkitehtihaaveissa, sekä rahallisesti että rohkaisten, minkä vuoksi Wivi kokee velvollisuudekseen pitää äidin tyytyväisenä. Äiti ei pidä Hannasta, mikä tuo ristiriitaa Wivin ja äidin väliin. Sekä Wivi että Hanna pystyvät kuitenkin olemaan uhmakkaita, ja myös raha antaa mahdollisuuden karata äitien silmistä pois. 

Mutta tänään ulkoleikit eivät onnistu: on marraskuun puoliväli ja Näsijärvi myrskyää. Niin lähellä on heidän talonsa järven rantaa, että pärskeet lentävät ikkunoihin asti. Wivi uhmaa kurjaa ilmaa seistessään aivan liian lähellä rantaa liukkaalla kalliolla. Mutta hänen on mallattava paikka, mietittävä tarkoin, mihin mökkinsä sijoittaa. Hän on nimittäin alkanut piirtää leikkimökkiä. Miksei hän keksinyt tätä jo viime kesänä, jolloin oli välillä ihan kurjia ja pitkäveteisiä päiviä, eikä hän tiennyt mitä leikkiä, kun Ville ja Emil juoksivat omiin puuhiinsa eivätkä välittäneet hänestä tuon taivaallista. 

(...)

Tämän rakennuksen ei tarvitsisi huutaa, vaan se voisi kuiskata. Sen sisällä asuisi hiljaisuus, joka voisi tehdä ihmeitä. 

Tykkäsin kirjasta paljon. Asun Tampereella keskustassa, ja tässä on ihan vieressä sekä Talouskoulu että Aleksanterin koulu, eikä paloasemallekaan ole pitkästi. Liikun siis oikeastaan päivittäin Wivin suunnittelemien ja yhä käytössä olevien rakennusten luona. Havahduin kuitenkin, että en ole tiennyt Wivistä henkilönä mitään. Sama tunne oli aikoinaan Sara Hildén -elämäkerran kanssa, olen käynyt taidemuseossa ja kuljen usein Hildén-kaupan ohi, mutta henkilöstä nimen takana en tiennyt mitään. 

Tutut paikat tekivät siis kirjan läheiseksi, mutta pidin hurjan paljon myös tarinasta. Soininen osaa kuvata tunteita, asioita ja paikkoja hyvin elävästi, tuntui että olin Wivin vierellä koko ajan. 

Samalla tuntuu hurjalta ajatella, että onko mikään muuttunut vuosisadassa? Yhä edelleen näyttää siltä, että 40-vuotias mies on asiantuntija ja 40-vuotias nainen on liian nuori ymmärtääkseen asioista mitään. Tai meillä kirjastossa, kun johtajamme jäi opintovapaalle, moni asiakas oletti ja suoraan kysyi, onko miespuolinen kirjastonhoitajamme nyt johtaja. Aika moni jäi hiljaiseksi kun sanoin että ei, minä olen. 

Valosta rakentuvat huoneet on luettu myös esimerkiksi blogeissa Luetut kirjat ja Leena Lumi

Tampereen keskuspaloasema

Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen kirjoittavat Wivin ja Hannan elämästä vuorotahtiin, kunnes ennen puoltaväliä tiet risteävät. Loppupuolella Wivi ja Hanna esiintyvät enimmäkseen yhdessä, joskin joissakin luvuissa myös erikseen. 

Koska kyseessä on tietokirja, mukana on esimerkiksi pätkiä kirjeistä, sukulaisten ja tuttavien muistoja, valokuvia sekä otteita televisioon ja radioon tehdyistä haastatteluista. Wivi ja Hanna ovat äänessä itsekin, mutta kuvaa täydentää muu aineisto. Päähenkilöiden lisäksi nähdään tehtaan arkea ja myös yhteiskuntaa laajemmin. On sairauksia ja niiden hoitoa, homoseksuaalisuuden historiaa, talousasiaa... 

Ehkä Hannan lahjoitus NNKY:n talon rakennuskuluihin oli myös sijoitus rakkaan Wivin tulevaisuuteen. Hanna halusi varmistaa, ettei Wivi jäisi tyhjän päälle, ja huoleen oli syytäkin. Maailmantalous oli ajautumassa kriisiin, ja se tuntui myös Suomessa pulavuosina 1929-33.

Talon valmistumista juhlittiin isoin menoin ja vieraiden joukossa oli muun muassa tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander, joka pari vuotta aiemmin oli myöntänyt Hannalle kauppaneuvoksen arvon. Wivi ei osallistunut juhlallisuuksiin vaan sulkeutui huoneistoonsa. Hän ei koskaan kertonut siihen syytä.

Oliko muutto kerrostaloon hänelle sittenkin pettymys? Se tuntuisi ymmärrettävältä, kun katsoo hänen omaa asumishistoriaansa. Hän ei ollut ylipäätään koskaan asunut kerrostalossa, kuten ei ollut Hannakaan. Wivi oli lapsesta saakka tottunut siihen, että kodin ympärillä oli puutarhaa ja luontoa, ja Kulosaari oli vastannut hänen omia ihanteitaan. NNKY:n talo sitä paitsi sijaitsi siinä vaiheessa aika ikävällä paikalla sivussa keskustasta. Toisaalta Hannalla ja Wivillä oli edelleen Sulkulansa sekä kaksi kesähuvilaa Keski-Suomessa, jossa he saattoivat viettää aikaa. 

Pidin myös tästä kirjasta. En tiedä, olisiko lukukokemus ollut kovinkin erilainen, jos en olisi lukenut alle Valosta rakentuvia huoneita. Nyt tuntui että Wivin mutta etenkin Hannan kuva täydentyi. Soinisen teoksessa Hannan työstä ei juuri kerrota, muuta kuin sen kautta että hänellä on paljon rahaa jota hän tuhlaa. Nyt vaneritehtaan historia ja kohtalo ovat esillä, ja kertovat sekä Hannan hyvistä että huonoista puolista tehtailijana. 

On erityisen kiinnostavaa lukea yhä elossa olevien sukulaisten muistoista ja Wivin kotien nykyisten asukkaiden ajatuksista. Samalla voi harmitella sitä, kuinka paljon hänen suunnittelemistaan rakennuksista on tuhoutunut. Onneksi jotain edes on jäljellä. 

Tampereen paloasemasta tuli mieleen, että tänä syksynä luin lehdestä, että nyt paloautoille suunnitellut oviaukot ovat käyneet pieniksi. Mikä oli ratkaisu? Se, että laitettiin uusiin paloautoihin lisää rahaa jotta niihin saatiin kääntyvät peilit, näin ollen oviaukkoihin ei tarvinnut koskea. 

Wivi & Hanna on luettu myös esimerkiksi blogeissa Pikkaraisen kirjakammi ja Kirjakaapin kummitus.

Helmet-lukuhaasteeseen saan täytettyä kohdat 47 ja 48 eli "kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta".

2 kommenttia:

  1. Wivissä ja Hannassa oli paljon tuttua Soinisen kirjan jälkeen, mutta en ymmärtänytkään, miten merkittävä Parviaisen yrittäjäsuku oli Säynätsalossa ja niillä seutuvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parviaisen suku ei ollut minulle ollenkaan tuttu, ehkä siitä on tehty kirjoja ennenkin mutta minulta on mennyt ohi. Hyvä että nyt on päässyt esiin ja tavoittanee laajan lukijakunnan.

      Poista