Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu 

Englanninkielinen alkuteos Migrations (2020)

Suomentanut Sari Karhulahti

WSOY 2021

344 s.

Franny Stone hankkiutuu kalastuslaivalle, ja saa sen miehistön - etenkin kapteenin - uskomaan siihen, että seuraamalla hänen merkitsemiään kalatiiroja laiva pääsee kalasaaliiden luo. Miehistölle päätös ei ole helppo, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Lintuja ei enää juuri ole, ei kalojakaan, eikä monia muitakaan lajeja. Jos haluaa elää kalastamalla, on varauduttava olemaan merellä pitkiä aikoja. Heille Franny on vieras, joten epäluuloisuus on odotettua. Miksi tämä haluaa seurata juuri kalatiiroja? Miksi maailman ääriin asti? Ja miksi hän on liikkeellä yksin?

Tarina kulkee pääosin nykyhetkessä, mutta välillä se piipahtaa tapahtumissa 12, 6 ja 4 vuotta sitten. Lukija tutustuu jo aikuiseen Frannyyn, jonka lapsuudesta kerrotaan vain pieniä palasia. Sieltä kuitenkin löytyy juurisyy siihen, miksi Franny rakastaa merta ja lintuja, miksi hän näkee öisin painajaisia ja kävelee unissaan, miksi hänen on vaikea päästää muita ihmisiä lähelleen.

Kerran mieheni löysi ulappakeijuyhdyskunnan kesyttömän Atlantin kallioiselta rannikolta. Kun hän vei minut katsomaan lintuja eräänä yönä, en tiennyt, että ne kuuluivat lajinsa viimeisiin. Tiesin vain, että ne puolustivat hurjina pesäonkaloitaan ja sukeltelivat rohkeasti kuun valaisemissa vesissä. Jäimme joksikin aikaa niiden luokse, ja muutamien pimeydessä viettämiemme tuntien ajan pystyimme kuvittelemaan, että olimme samanlaisia kuin ne, yhtä villejä ja vapaita.

Kerran eläinten huvetessa - huvetessa todella, aivan oikeasti, ei pelkästään synkissä tulevaisuudenkuvissa vaan konkreettisena sukupuuttoaaltona tässä meidän ajassamme - päätin seurata eräitä lintuja valtameren poikki. Ehkä toivoin, että ne johdattaisivat minut jonnekin, minne olivat paenneet muut niiden kaltaiset olennot, luontokappaleet, jotka uskoimme tappaneemme. Ehkä luulin, että minulle selviäisi, mikä pakotti armotta minut jättämään kerran toisensa jälkeen taakseni ihmiset, paikat, kaiken. Tai ehkä vain toivoin, että lintujen viimeinen muuttomatka opastaisi minut sinne, minne kuulut.

Kerran linnut tekivät minusta hurjan.

Ihastuin kirjaan heti ensi sanoilla ja tunne säilyi loppuun asti. Tarina on karu mutta vangitseva, ja kaunis kieli tekee siitä vielä mieleenpainuvamman kokemuksen. Sen teemat ja kohtaukset puhuttelevat ja pysäyttävät, esimerkiksi hetki jolloin nähdään maailman viimeinen elävä susi joka sitten viedään Massasukupuuton Torjujien suojelukeskukseen, tai kun puhutaan että metsät ovat niin vähissä että niihin päästäkseen pitää varata vuoro - ja silti kaikki halukkaat eivät ehdi päästä metsään ennen niiden häviämistä.

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, etenkin Saghani-laivalla. Tutustutaan erilaisiin persooniin, jotka kuitenkin olosuhteiden vaatimuksesta joutuvat toimimaan saumattomasti yhdessä, unohtaen kaiken muun paitsi aluksen puolesta taistelemisen. Myrskyävä Atlantti on vaarallinen. Ja vaarojen määrä lisääntyy siinä vaiheessa, kun kalastaminen yhtäkkiä kielletään ja Saghanin miehistö karkaa laivoineen satamasta takaisin merelle.

Kirja toi mieleeni Helen Macdonaldin teokset; myös se on puolustuspuhe luonnolle. Se on myös ehkä tulevaisuudenkuvaus, sillä siinä on kadonneena monet lajit, jotka nykyään ovat uhanalaisia tai vielä voimissaan. Viimeinen muuttolintu muistuttaa, että viime vuosisadat ihminen on ollut kaikista suurin vaikuttaja lajien elinolojen huononemiseen ja sukupuuttoon kuolemiseen.

Hädin tuskin kuulen uutistenlukijan sanat, sillä tuijotan rävähtämättä suden mustia silmäteriä. Kuvittelen sen Massasukupuuton Torjujien suojelukeskukseen ja olen varma, että surun murtamat mutta innokkaat tutkijat ja vapaaehtoiset rakastavat sitä. Mutta se ei voi jatkaa sukuaan edes vankeudessa, enkä voi olla miettimättä, olisiko sen pitänyt saada elää vapaana yksinäisen elämänsä loppuun saakka. En voi olla ajattelematta, ettei yhdenkään villin olennon pitäisi joutua häkkiin. Sen kohtalon ansaitsevat vain ihmiset.

Upea teos, jonka lukemista suosittelen lämpimästi kaikille!

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 6, ”kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija”. Esittely kertoo McConaghyn kirjoittaneen useita nuortenkirjoja, mutta niitä en tunne ollenkaan.

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa ollaan kulkuvälineessä, sillä valtaosa tarinasta tapahtuu kalastusaluksessa.

Viimeinen muuttolintu on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjaluotsi, LM-Mummin kirjastossa ja Kirjakaapin kummitus.