Heikki Kännö: Ihmishämärä

 

Heikki Kännö: Ihmishämärä

Sammakko 2022

1038 s.

Huhheijaa! Nyt on selätetty melkoinen urakka, eli yli 1000-sivuinen Ihmishämärä. Kirja oli minulla lainassa kirjastosta pitkään, aluksi vähän pelkäsinkin aloittaa ja sitten kun pääsin vauhtiin niin luin välissä muuta. Kännön edellinen teos Runoilija oli mielestäni aivan fantastinen, mutta sen verran raskas että toisen ja kolmannen osan välissä oli pidettävä parin viikon tauko. Nyt tauot olivat lyhyempiä, mutta niitä oli paljon. Kirjan rakenne antaa mahdollisuuden siihen; kirjassa on yhdeksän osaa / tarinaa joiden välissä voi pitää sulattelutaukoja. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 41, "sarjakuva tai kirja joka kertoo supersankarista". Mielestäni Heikki Kännö on supersankari, mitenkään muuten ei ole selitettävissä että hän pystyy kirjoittamaan 1038-sivuisen tarinan jossa on niin mytologiaa, okkultismia, filosofeja, tekoäly, Wagnerin oopperoita, valtasormuksia kuin pahaenteinen, luonnottoman iäkäs, lankoja käsissään pitävä henkilöhahmo - ja kaiken tämän Kännö pitää hallitusti koossa. Kun joku hahmo ilmestyy takaisin oltuaan satoja sivuja poissa kuvioista, lukijan on helppo sijoittaa hänet kartalle. 

Päähahmoja on viisi. Goldener Apfelin omenatilalla asuvat yli 150-vuotias Ethelinda, hänen tyttärentyttärensä Engelbertha sekä tämän kuvanveistäjäpuoliso Baldovino. Heillä on vieraana Baldovinon oppilas Anastázie. Paikalle saapuu mystinen Hans Otter, mies jolle kukaan ei pysty sanomaan ei. Mitä enemmän hän syö tilan omenoita, sitä nuoremmaksi hän muuttuu. Muut kummastelevat asiaa ja vähän pelkäävätkin Otteria, mutta hänen otteestaan ei pääse irti ennen kuin hän on sanottavansa sanonut ja kaikki tarinansa kertonut. 

Engelbertha näytti epävarmalta.

"Mihin sinä pyrit?"

"Enpä mihinkään", Hans Otter vastasi, "kunhan kyselen. Vaikuttaa siltä, että teillä oli mielenkiintoinen viikonloppu."

He istuivat tuoleissa ja sohvalla kutakuinkin samassa asetelmassa kuin ensimmäisenä iltanaan, paitsi että nyt Anastázie ja Ethelinda olivat vaihtaneet paikkaa, koska vanhus halusi istua lähempänä tulta. Hans Otter kaatoi lasiinsa calvadosta. Descartes nukkui. Ja kun Anastázie oli saanut siltä illalta Engelberthan kaksintaistelusta kyllikseen, Hans Otter naksautti sormensa muhkuraisia niveliä ja sanoi:

"Olemme edenneet tarinassani nykyiseen päivään, tähän nimenomaiseen hetkeen, jota vietämme nyt, ja seuraavaksi teille on kuvattava se, minkä Heinrich von Grüngen kertoi minulle Auschwitzin villassaan, ja mistä toistaiseksi olen vaiennut. Vaikenemiseni syitä ei tarvitse etsiä kaukaa, ja ne ovat yhteneviä sen kanssa, miksi myös Heinrich pidättäytyi kertomuksestaan, kunnes olin edennyt riittävän pitkälle tutkimuksissani, joihin hän minua yllytti. Kun satuna pidetyt asiat esitetään osana todellisuutta, kuulijan mieli värittyy epäluuloisuudesta sekä varsin usein myös suoranaisesta pilkallisuudesta - ja näin tapahtuu joskus siitäkin huolimatta, että kuulija on jo aiemmassa elämässään kohdannut jotain tavallisesta poikkeavaa, ja sitä kautta virittäytynyt vastaanottavaisemmaksi arkitodellisuudestaan erottautuville paljastuksille. En siis edelleenkään kuvittele teidän uskovan kaikkeen - tai mihinkään - kertomaani, vaan pyydän ainoastaan kuuntelemaan ja viihtymään. Heinrichin tarina tulee viemään aikaanne, jonka kallisarvoisuutta en väheksy. Palkkioksi uhristanne lupaan, etten Heinrichin tapaan tehosta sanojani tuhoamalla teidän omaisuuttanne."

Hans Otter sanoi näin ja hymyili. 

Muinaisten jumalien keskinäiset kahinat kulkevat sujuvasti tekoälyn ja virtuaalitodellisuuden kanssa rinnakkain. Lukija on samaan aikaan sekä häikäistynyt että ymmällään. Kännön mielikuvitus on aivan uskomaton, ja on todella hämmästyttävää mitä kaikkea ja keskenään erilaista hän saa ujutettua yhteen kirjaan. Helposti tulee kyllä olo, että en tajua läheskään kaikkea. Mielestäni kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää ja hahmottaa, lukemisesta voi silti nauttia. Aikaa siihen on varattava, tämä ei ole sellainen kirja jonka voi lukaista läpi parissa illassa. 

Ihmishämärä on luettu myös blogeissa Kirjavinkit ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Ajattelin Tuijan postausta lukiessani, että hauskaa kuinka meillä on molemmilla omanlaisemme kosketuspinta tekstiin. Tuija on nähnyt tarinassa esiintyvien taiteilijoiden teoksia, minä puolestani olen käynyt Düsseldorfissa muun muassa Hofgarten-puistossa, lisäksi olen ollut Kasselissa sellaiseen aikaan, että siellä on ollut Dokumenta-taidenäyttely. Olen matkustanut junalla Hannoveriin ja ollut Berliinissä. Puolisoni isä on nimeltään Heinrich, mikä onni että hän on täysin erilainen kuin herra von Grüngen! En ole käynyt Dresdenissä, mutta kuinka ollakaan, puolisoni on asunut siellä :D