Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret

 

Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret

Englanninkielinen alkuteos The Dressmaker's Gift (2019)

Suomentaneet Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Kansi Mirella Mäkilä

Otava 2022

302 s.

Harriet pääsee työharjoitteluun pariisilaiseen PR-firmaan Agence Guillemet'heen. Työ ja asunto ovat molemmat Rue Cardinalella, samassa talossa jossa hänen isoäitinsä Claire on ollut ompelijattarena toisen maailmansodan aikana. Työ- ja kämppäkaverina Harrietilla on Simone, jonka isoäiti Mireille oli puolestaan Clairen työ- ja kämppäkaveri. Mutta kuka oli Vivienne, kolmas nainen vanhassa valokuvassa, valokuvassa joka on johdattanut Harrietin Pariisiin?

Mireille kertoo kolmikon tarinaa Simonen kautta, pala kerrallaan. Saksalaiset miehittivät Pariisin, ja osin heidän ansiostaan ompelijattarilla riitti töitä. Claire huumaantui saksalaisupseerin tarjoamista shamppanjasta ja silkkisukista, kunnes pettymys rakkaudessa sai hänet liittymään vastarintaliikkeeseen, jonka jäsen Mireille jo oli. Tehtävät vaikeutuivat ja kiinnijäämisen riski kasvoi. Lopulta tuli pysähdys, joka muutti koko kolmikon elämän. 

Harriet kulkee Clairen ja Mireillen jäljillä, paikoissa joissa he ovat olleet. Samalla hän käy läpi elämänsä suurta traumaa, äitinsä menetystä. Hän pohtii sotaa sukupolvikokemuksena ja trauman jatkuvuutta. Isoäidin tarinan selvittäminen on pelottavaa, mutta onko totuus vapauttavaa? 

Hän istui pajunoksien varjossa ja siirsi niskaansa verhonneet painavat hiuksensa olkapään yli, kun ilta hämärtyi ja toi joelta mukanaan vilvoittavan henkäyksen. Rakkaimpien ihmisten kuvajaiset sekä puun jykevä runko selän alla muistuttivat häntä siitä, että sota ei pystynyt tuhoamaan kaikkea.

Hän oli kokenut päivällä ateljeessa juuri sen tunteen, jonka miehittäjät halusivatkin hänen kokevan: tappion. Jos hän luovuttaisi, silloin hän olisi hävinnyt ja he olisivat voittaneet. Nyt hän kuitenkin tiesi voivansa palata kivettyjen katujen ja taivaalle kurottelevien rakennusten keskeltä aina tänne, paikkaan, joka muistutti kaikkein eniten hänen oikeaa kotiaan. Täällä hän saisi jokien ja meren kautta olla yhteydessä rakkaimpiinsa, ja tuo elintärkeä yhteys saisi hänet jälleen muistamaan, mikä oli kaikkein tärkeintä. Sen kautta hän saisi kokea olevansa osa jotain itseään suurempaa, eikä hän luovuttaisi ikinä.  

Tämä oli hyvä, jossain määrin myös yllätyksellinen. Varsinaista ompelijantyötä on melko vähän, samoin takakannessa mainittu saksalaiseen rakastuminen saa yllättävän nopean lopun. Vastarintaliikkeessä toimiminen ja kiinnijäämisen seuraukset saavat suuremman roolin kuin mitä osasin odottaa. 

1940-luvun aikataso on todella kiinnostava. Erityisesti pidän siitä, että naiskolmikko on aktiivinen toimija ilman päälleliimattua romantiikkaa. Toki mukana on hullaantuminen saksalaiseen, mutta sitä tapahtui sodan aikana oikeastikin. Tässä tarinassa eivät sydämet pamppaile hurjana eivätkä polvet tutise, onneksi. 

Nykyhetkessä pidän erityisesti siitä, kuinka tarina etenee Mireillen kertomana mutta Simonen välittämänä. Tapahtumia ei kaunistella, ja Harriet joutuu huomaamaan että vastarintaliikkeessä toimineet naiset kokivat todella kovia. 

Henkilöhahmoista pidin ompelijatarkolmikosta, sen sijaan Harriet jäi jostain syystä minulle etäiseksi. Ehkä hän vatvoo äitinsä kuolemaa niin paljon, että esimerkiksi työskentely PR-toimistossa jää totaalisesti taustalle. Ikään kuin työ olisi välttämätön paha ja vain keino saada hänet oikealle kadulle. 

Toivottavasti saamme Valpya lisää myöhemmin, ainakaan vielä Pirkanmaan kirjastot eivät tunnista kuin kaksi ensimmäistä teosta. 

Rue Cardinalen ompelijattaret on luettu myös blogeissa Sheferijm - Ajatuksia kirjoista!, Kirjojen kuisketta ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 22, "kirja kertoo aiheesta josta olet lukenut paljon". Toinen maailmansota on varsin tuttu sekä fakta- että fiktiokirjoista, samoin Pariisi.