Kate Thompson: Kirjasto sodan keskellä

 

Kate Thompson: Kirjasto sodan keskellä

Englanninkielinen alkuteos The Little Wartime Library (2022)

Suomentanut Tuulia Tipa

Bazar 2023

494 s. 

Vuonna 2020 iäkäs nainen kävelee kahden tyttärensä kanssa Bethnal Greenin metrolaiturilla. Hän etsii kirjastoa. Tyttäret epäilevät naisen höpsähtäneen, kirjastohan on maan päällä eikä metrotunnelissa! Pian paikalle saapuu kaksi miestä, jotka ojentavat naiselle kirjenipun. Hänen on tullut aika kertoa tyttärilleen totuus. 

Vuonna 1944 Lontoo on säännöllisten pommitusten kohteena. Yksi pommeista osui Bethnal Greenin kirjastoon tappaen kirjastonhoitajan. Lastenosastosta vastannut Clara Button organisoi kirjaston muuton keskeneräiselle Bethnal Greenin metroasemalle. Asema on rakenteilla, mutta rakennustyöt ovat keskeytyneet sodan takia. Tunnelissa on paljon muutakin kuin kirjasto, ja siellä kulkevat ihmiset muodostavat oman yhteisönsä. 

Kirjasto ei kuitenkaan ole vieläkään turvassa. Pommeilta kyllä, mutta muutakin on. Kirjastolautakunnan puheenjohtaja herra Pinkerton-Smythe ei voi sietää Claraa ja yrittää jatkuvasti löytää tämän toiminnasta virheitä. Osa vanhemmista ei halua lasten käyvän kirjastossa, eivätkä miehet halua vaimojen käyvän siellä. Joillakin on vakaa uskomus kaunokirjallisuuden vahingollisuudesta. Pommit putoilevat aiheuttaen suunnatonta surua, osuen myös kirjastonkäyttäjiin ja heidän koteihinsa. Mutta Clara ja hänen kollegansa Ruby jatkavat työtään päivästä toiseen, tarjoten ihmisille pakopaikan maanpäällisen Lontoon kauhuista. 

Sen päivän jälkeen Sparrow ei enää koskaan maininnut kadonnutta palstaansa tai parasta ystäväänsä Tubbya. Ei kertaakaan. Clara kuitenkin tiesi, että suru kuristi häntä. Pat oli kertonut luottamuksellisesti, että poika oli alkanut kastella vuoteensa. Myös Beatty upotti surunsa syvälle. Käsittäessään, ettei olisi palaamassa lähiaikoina kotiin, Beatty oli lopettanut puheet rakkaasta saarestaan. Metroasema oli nyt hänen kotinsa, ja toivo hupeni päivä päivältä

Mitä Clara ei olisikaan tehnyt voidakseen antaa näille ihmeellisille, lahjakkaille nuorille takaisin heidän lapsuutensa, jonka sota oli heiltä vienyt. Hän saattoi auttaa vain yhdellä tavalla, ja siinä hän antoi kaikkensa. 

Clara kietoi suojan lapset tarinoihin, hukutti heidät fantastisiin kertomuksiin ritareista ja merirosvoista, vuoristoista ja kapinoista, aivan kuin vain kirjat olisivat voineet pitää tosielämän loitolla,

Jälleen on löytynyt uusi näkökulma toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. On kiva, että vaihteeksi on tarina ilman vastarintaliikettä tai keskitysleirejä. Pommit toki uhkaavat, mutta päähenkilöt eivät ole koko aikaa vaarassa eivätkä joudu luikkimaan pimeässä henkensä uhalla. Ollaan maan alla ja yritetään elää mahdollisimman tavallista elämää. Monella on koti tai työpaikka maan päällä, mutta osa viettää lähes kaiken aikansa kirjastossa ja tunneleissa. On kaksi eri maailmaa, jotka kuitenkin limittyvät toisiinsa usein hyvin raa'alla tavalla. 

Henkilögalleria on mukavan laaja lapsista kahdeksankymppisiin. Sota on kaikille yhteinen suru, mutta kaikilla on myös omia suruja varjostamassa olemassaoloa. Menetykset yhdistävät, vaikka niistä ei pystyisikään puhumaan; kaikki ovat menettäneet jonkun. Toiveikkuus on välillä kadonnut, mutta aina se palaa. Syitä elää on. 

Tarina perustuu tositapahtumiin, viimeiset noin 50 sivua kertovat oikeasta Bethnal Greenin metroasemakirjastosta ja sen asiakkaista. On aika hämmentävää lukea yhden haastatellun kommentti, että hänelle metroasema oli koti useiden vuosien ajan. Että vieläkin, kun hän menee kyseiselle asemalle, hän tuntee lämpimän läikähdyksen. 

Helmet-lukuhaasteeseen ruksitan kohdan 35, "kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua". Kirjaston pyörittäminen on tuttua, samoin lukupiirit ja tarinatuokiot. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on kuolema. Clara ja Ruby säilyvät hengissä, mutta moni muu menehtyy. 

Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen

 

Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen

Englanninkielinen alkuteos The Quiet Tenant (2023)

Suomentanut Jussi Tuomas Kivi

Otava 2023

394.

Oh, kerrankin psykologinen trilleri joka on minun mielestäni jännittävä! Ja mikä parasta, heti alusta asti jännittävä!

Naisen nimi on "Rachel", ja mies on pitänyt häntä vankina vajassa viisi vuotta. Sinä aikana nainen on alistunut kohtaloonsa ja alkanut uskoa, että ehkä mies ei tapakaan häntä. 

Muutos tapahtuu yhtäkkiä. Miehen, Aidanin, vaimo kuolee ja appivanhemmat myyvät talon. Aidanin on tyttärensä kanssa muutettava pois. "Rachel" yllättyy, kun Aidan ilmoittaa tämän muuttavan heidän mukanaan. Vaja vaihtuu huoneeseen, aterioiden määrä kasvaa, "Rachel" saa olla olohuoneessa katsomassa tv:tä. Tyttärelle hänet on esitelty tutun tuttuna, joka vuokraa yhtä huonetta tilapäisesti. Päivät "Rachel" on kiinni sidottuna, liikkumatta ja hiljaa. 

Vaan sitten tapahtuu muutamia näennäisen pieniä asioita, jotka vähitellen muuttavat kaiken. "Rachel" huomaa tiettyjä asioita ja alkaa miettiä, olisiko pakeneminen mahdollista. Hän pohtii, suunnittelee, vahvistaa itseään fyysisesti ja henkisesti. Hän alkaa haastaa Aidania, alkaa sanoa vastaan. Kuinka pitkälle hän voi mennä, ennen kuin Aidanin pinna katkeaa lopullisesti? 

Jos hän voi kuulla sinut ja noudatat suunnitelmaa, ehkä sinulla on mahdollisuus. Mahdollisuus sinulle, mahdollisuus muukalaiselle.

"Olen Rachel", sanot hänelle. "Olen... ystävä." Muistat tarinan, jonka mies kertoi tuomarille autossa. Valhe muukalaisille, eri kuin se, jonka mies kehitti tytärtään varten. "No, sukulainen. Ystävällinen sukulainen." Naurahdat, tai ainakin yrität. "Serkku. Olen käymässä täällä Floridasta. Tulin tänne joulun pyhiksi."

Jos Emily huomaa sinun valehtelevan, hän ei näytä sitä. Hän hymyilee ja sukaisee kiiltävät ruskeat hiuksensa toiselle olalle. ja silloin huomaat sen.

Kaulakorun.

Se näyttää ihan - ei.

Voisiko se olla? 

Hän seuraa ihmettelevää katsettasi. 

"Anteeksi", sinä sanot. "Tuo sinun - kaulakorusi. Se... on niin kaunis."

Hän hymyilee. "Kiitos paljon", hän sanoo ja kohottaa korua, jotta voit katsoa tarkemmin. 

Se on hopeinen, ketjusta roikkuva äärettömyyden symboli. 

Tunnet tuon ketjun.

Se on sama ohut ketju, joka oli kaulassasi sinä päivänä, kun mies vei sinut. 

Kuten sanottu, tämä on alusta saakka jännittävä ja intensiivinen tunnelma myös säilyy koko ajan. Vaikka valtaosa tapahtumista on vajassa tai talossa, silti lähes koko ajan tapahtuu jotain. Tykkään siitä, miten luvut on nimetty, esimerkiksi "Nainen talossa", "Numero kolme", "Nainen liikkeellä" ja "Laskeutuva nainen". Nimien logiikkaan pääsee nopeasti kiinni, joten osaa odottaa tiettyjä asioita tapahtuvaksi. Sinä-muotoinen kerronta tuntui aluksi vieraalta, mutta siihen tottui pian ja se tuntuu sopivan tarinaan oikein hyvin. Tätä kerrontatyyliä taitaa olla aika vähän kirjallisuudessa? 

Tykkäsin tosi paljon, tarina on koukuttava ja sitä haluaa lukea kiireesti eteenpäin. Henkilöitä on vähän, heistä Aidan on niin paljon esillä että häneen kiintyy väkisinkin. Mutta niinhän se tosielämässä usein on, että ne kaikista pahimmat tyypit vaikuttavat ihan tavallisilta ja ovat naapuruston rakastamia. Pidätyskuva ei kerro koko totuutta, katsokaapa vaikka omia passikuvianne ja miettikää olisiko teissä niiden perusteella sarjamurhaajan vikaa. "Rachelin" elämästä ennen sieppausta kerrotaan vähän, joten hän ja muut hahmot jäävät aika etäisiksi. Pakko tunnustaa, että Aidanin tyttären nimen olen jo unohtanut.

Suurin epäuskottavuus on siinä, kun Aidan päästää "Rachelin" ihmisten ilmoille. Miten kukaan ei epäile mitään, tai miksi "Rachel" ei yritä kertoa tilanteestaan, etenkään silloin kun Aidan ei ole paikalla? En antanut asian häiritä itseäni, varsinkin kun "Rachel" jossain vaiheessa alkaa suunnitella pakoa ja toteaa tarvitsevansa kärsivällisyyttä ja aikaa. 

Hiljainen vuokralainen on luettu myös blogissa Luetut.net.

Tämä on yksittäinen kirja eikä sarjan avausosa. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko Michallonilta lähivuosina lisää. Ja jos tulee, niin pysytteleekö psykologisissa trillereissä vai kirjoittaako jotain muuta. 

Annika Welling: Löydät minut oliivilehdosta

 

Annika Welling: Löydät minut oliivilehdosta. Elämää ja arkea Pohjois-Italiassa

Oppian 2023

344 s.

2007, Varazze, Liguria. Annika aloittaa työharjoittelun hotellissa. Kommelluksia riittää niin kielitaidon kuin kahvinkeiton kanssa. Uusi arki toimii kuitenkin päivä päivältä sujuvammin. 

2008, Genova. Seuraava työharjoittelu on matkatoimistossa. Kielitaito karttuu yhä, samoin ystävien määrä. Kaikkialla tuntuu olevan ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat aina valmiita auttamaan. Kommelluksia tapahtuu yhä, mutta se ei ole vaarallista vaan hauskaa. 

2009, Genova. Annikaa palaa jälleen takaisin Italiaan mutta tällä kertaa ilman paluulippua Suomeen. Italiassa hänellä on paikallinen perhe ja paljon ystäviä. Ovet ovat taas avoinna, aina saa mennä kylään ja aina ollaan valmiita viettämään aikaa yhdessä. Vuosien varrella on nähty ja koettu paljon, mutta kauniita paikkoja riittää kierrettäväksi.

2010, Arconate, Lombardia. Työpaikka toimistosta tarkoittaa jäämistä, toistaiseksi. Mutta vaikka rakkaus Italiaan on vahva, kaipuu Suomeen on vahvempi. Lopulta Annika jättää Italian taakseen - mutta ovi ei ole lukossa. Sinne voi aina palata, ainakin lomalle tai ystävien luo kylään.

Kaikista vuosista välittyy elämänilo. Ruoka ja kahvi ovat tärkeitä asioita, vuodenajasta ja paikkakunnasta riippumatta. Welling näyttää lukijalle Italiaa monelta kantilta, niin isoja kaupunkeja kuin pieniä kyliä, kesähelteitä ja talven koleutta, ahtautta mutta myös turistikauden ulkopuolista hiljaisuutta. 

Fai come se fossi a casa tua. Ole kuin kotonasi. Nämä sanat tulin kuulleeksi niin monet kerrat, että menin jossain vaiheessa jo laskuissa sekaisin siinä, kuinka monesti korvani olivat ne rekisteröineet. Eivätkä ne olleet vain sanoja. Niitä myös todella tarkoitettiin. Jokaisessa paikassa minne vain menin, tarjottiin ensi töiksi kahvia - tavallisesti mokkapannussa valmistettua voimakasta tavaraa, joka piti hereillä seuraavat kaksi vuorokautta ja joka porisi kaasuliedellä kuin kattilallinen täydellä teholla kiehuvia perunoita - ja pyydettiin käymään pöydän ääreen istumaan. Kahvi kirkasti ajatukset, se maistui paremmalta seurassa nautittuna ja jo pelkästään sen tuoksu oli saanut hymyn nousemaan paitsi italialaisten huulille, myös omilleni.

Jos jatketaan hetki aiheesta kahvi, oli kahvikone löytynyt hyvin harvasta ligurialaisesta kodista - joskin törmäsin niihin myöhemmin enemmän Lombardiassa - ja se oli koettu jopa hieman tarpeettomaksi, koska päivän mittaan eteen tarjoutui kuitenkin useampi hetki pujahtaa jalkakäytävältä tuttuun baariin ja juoda siellä täydellisesti valmistettu espresso tai mitä ikinä kukin sitten halusikaan juoda. Minä olin koukussa marocchinoon ja vaikka osasin käsitellä uuden kotini kaasuhellaa ja sen päällä kiikkerästi pomppivaa mokkapannua ainakin välttävästi, olivat keittämäni kahvit silti toisinaan löytyneet joko keittiön seinästä tai sen lattialta riippuen siitä, mihin suuntaan mokkapannun avonainen nokka oli milloinkin osoittanut. 

Koin tekstin monin paikoin hankalaksi lukea, siksi kun siinä on todella paljon kursiivia päiväkirjakatkelmien takia. Joissain luvuissa on melkein enemmän kursiivia kuin muuta tekstiä. Kursiivittomassa tekstissä on paljon pitkiä virkkeitä, lisäksi jonkin verran yhdyssana- ja pilkkuvirheitä. Suomityttö-sana toistuu melkein joka sivulla, toisinaan parikin kertaa, se alkoi olla jo vähän häiritsevää.  

Kirja on kiinnostava kuvaus italialaisesta arjesta niin työpaikalla kuin perheen ja ystävien kanssa. Isojen kaupunkien esittely jää vähemmälle, pienille kylille ja kaupungeille on isompi tila. Paikkojen ja ihmisten kuvailu on tarkkaa, hyvin yksityiskohtaista. Paikkoja on paljon, joten lukijan on mahdoton muistaa kylien nimiä tai historiaa. Runsas määrä yksityiskohtia tekee tekstin eläväiseksi ja mukaansa tempaavaksi. Mikä tärkeintä, vaikka kuvailua ja yksityiskohtia on paljon, ne eivät uuvuta lukijaa. Tykkäsin myös ruokakuvauksesta, se ei ole liian tarkkaa mutta kuitenkin on kerrottu mistä keksit, piirakat yms. koostuvat. Melkein tekisi mieli lähteä etsimään, olisiko Tampereella jotain Italia-kauppaa. 

Helmet-haasteessa tämä oli minulla toinen kirja kohtiin 47.-48, "kaksi kirjaa joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön". Toinen oli jo aiemmin postattu Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa. 

Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn

 

Johanna Hasu: Ei hyvä hylätyn

Reuna 2023

215 s. 

Aamos ja Jürgen tutustuvat lapsina, vähän sattumalta. Molemmat ovat kesänvietossa maalla, kilometrin päässä toisistaan. Ehkä hieman yksinäisinä, kunnes selviää että samanikäinen kaveri on lähellä. Aamos soittaa pianoa ja Jürgen laulaa, mutta kesänvietossa musiikki on pienessä roolissa. Tärkeämpää on ulkoilla, leikkiä, kilpailla. Kesien välissä kirjeenvaihto pitää kaveruutta yllä, vaikka Aamos pian ymmärtääkin että Jürgen on musiikin kanssa enemmän tosissaan kuin hän. 

Iän ja taitojen kasvaessa keskinäinen kilpailu kiristyy vähitellen. Jürgen on varakkaasta perheestä, joten hän pyytää Aamosta muuttamaan luokseen Berliiniin. Keikkoja ja kiertueita alkaa tulla. Lied on heidän juttunsa, niillä he hurmaavat yleisön. Vähitellen ystävyyteen alkaa tulla säröjä. Toinen alkaa ärsyttää, mutta tilannetta piilotellaan. Lopulta Jürgen saa tilaisuuden laulaa Metropolitanissa, ilman Aamosta. Teiden on aika erota. Aamos katkeroituu hylkäämisestä, Jürgen puolestaan tunteen jopa viha kun toinen elänyt vuosikausia siivellä. Mutta mitä he olisivat olleet ilman toisiaan? 

Toisessa ajassa seurataan Alma ja Toivo Kuulaa, heidän rakkauttaan ja Toivon mustasukkaisuutta, kaiken voittava musiikkia. 

Aamos kulkee Toivon jäljillä, niin Berliinissä kuin muuallakin. Toivon sävellykset olivat se alkujuuri, joka johdatti miehet liedin mestareiksi. 

Lukujen nimissä kulkevat säkeet laulusta Tuijotin tulehen kauan, jonka Kuula sävelsi Eino Leinon runoon. 

Aamos oli täynnä energiaa. Ilta oli kääntymässä yöksi, mutta häntä ei nukuttanut. Ideat törmäilivät toisiinsa. Hän oli jonkin suuren äärellä, tämä olisi käännekohta hänen urallaan. Hän ei olisi enää vain Jürgenin pianisti, hänellä olisi omaa sanottavaa, omia ideoita. Olisiko konsertissa vuorotellen pianoteoksia ja lauluja? Entä jos soittaisi ensin soolona laulujen piano-osuudet ja sitten esittäisi saman kappaleen Jürgenin kanssa? Ihmiset saisivat kuulla, kunnolla kuulla, miten upeaa pianosatsia Toivo kirjoitti. Jürgen ei kyllä suostuisi siihen. Jürgen oli puritaani, pyhän taiteen puhdasoppinen palvelija. Lied oli kirjoitettu laulun ja pianon yhteiskudokseksi, ei siitä voinut irrottaa osia, se oli yhtä. Mutta olisiko pelkän pianostemman soittaminen sen kummallisempaa kuin se, että usein alun perin pianolle ja laulajalle kirjoitettua musiikkia esitettiin orkesterin kanssa? Sävyt, värit, koko se maailma, jonka säveltäjä oli kirjoittanut mielessään nimenomaan piano ja sen mahdollisuudet, muuttuivat aivan toisiksi, kun ne sovitettiin orkesterille.

Ei, Jürgen ei ymmärtäisi sitä. Se on eri asia, hän sanoisi. Perustelisi ties millä traditiolla, tai hyvällä maulla. Eikö Jürgen ymmärtänyt, että se juuri oli kaiken kehittymisen este? Ettei mitään saanut muuttaa ja tehdä uudella tavalla, ajatella uusiksi. Ainakaan sitä ei sallittaisi hänelle, Aamos oivalsi. Hän oli väärin ja huonosti koulutettu. Jos joku saisi aikaan muutoksia, se olisi joku sellainen kuin Jürgen. Sellainen, jonka visioita ei kyseenalaistettaisi. 

Tarinassa on oikeastaan ihan alusta asti pahaenteinen tunnelma, ehkä siksi kun se alkaa kaksikon viimeisestä konsertista. Lukija tulee pian miettineeksi, oliko ystävyys koskaan aitoa? Aamos halusi soittaa muttei opiskella, siksi hän tunsi suuren osan ajasta epävarmuutta ja alemmuutta. Jürgen opiskeli asioita jotka olivat vasta tulossa; kun ei saanut vielä laulaa jotain niin hän opetteli sanoja ja puhui laulutekstit. Hän oli omistautunut, ja ihmetteli kun Aamos ei halunnut opiskella koko aikaa. Oliko kummallakaan vaihtoehtoa? Mielestäni ei. Lapsuuden kesät sitoivat heidät niin tiiviisti yhteen, että heistä oli pakko tulla duo. Sitä ei kuitenkaan voinut kestää aikaansa enempää, sillä Jürgen haluaa mennä uralla ja elämässä eteenpäin, haluaa enemmän kuin Aamos. Siispä Aamos tulee leikatuksi pois, jää mainitsematta silloinkin kun kaikki muu Jürgenin urasta nostetaan esiin. 

Eino Leinon runo ja Toivo Kuulan sävellys ovat minulle vieraita, mutta tuskin se haittaa. Kirjassa on paljon musiikkia, mutta lukeminen ei vaadi musiikin tuntemista. Pidin kovasti kirjan rakenteesta, siitä että laulun säkeet ovat lukujen nimiä ja lukujen alussa on sitaatti Alman ja Toivon kirjeistä. Vuosiluvut helpottavat hahmottamaan niin ajankohtaa kuin Aamoksen ja Jürgenin kulloistakin ikää. 

Aamos ja Jürgen ovat vahvoja hahmoja, pidin siitä että tarina etenee molempien näkökulmasta. Kumpikaan ei hallitse liikaa. Muut hahmot ovat sitten ihan statisteja, niin tiivis on kaksikon keskinäinen suhde.

Kirja on luettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjojen kuisketta ja Kirjavinkit. 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa laitan tämän muutoskohtaan maaltamuutto / maallemuutto. Kun Aamoksen ura konsertoivana pianistina on vähintään tauolla jos ei kokonaan loppunut, hän muuttaa pois Helsingistä ja asettuu maalle isovanhempiensa taloon, juuri siihen jossa vietti lapsena kesiään.  

Clare Mackintosh: A Game of Lies

 

Clare Mackintosh: A Game of Lies

Sphere 2023

374 s. 

Ffion Morgan -sarjan toinen osa johdattaa lukijat tosi-tv:n kulisseihin. Exposure-sarja on esitelty sekä kilpailijoille että katsojille kaksiviikkoisena selviytymisleirinä, mutta pian paljastuu että tarkoitus on kertoa kaikelle kansalle osallistujien synkimmät salaisuudet. Kun yksi kilpailijoista katoaa, poliisi saapuu paikalle. Onko kyseinen henkilö poistunut itse salaa vai onko hänelle sattunut jotain? Kuvausten jatkuessa ilmapiiri kiristyy, ja lopulta tapahtuu murha. Ffion on tukalassa paikassa selvittäessään tapahtumia, sillä hän tuntee henkilökohtaisesti joitakin tapahtumaan osallisista. Kuinka pitää päänsä kylmänä ja itsensä puolueettomana, kun rajallisessa epäiltyjen joukossa on ihmisiä, joiden hän ei toivoisi olevan siellä? 

Down by the lake, Ffion and Dave are sheltered from the wind that whips around the farmhouse, further up the mountain. The morning is warm and hazy, the sun casting sparkles across the surface of the water. Boats tack lazily from one shore to the other. In the shallows drifts a flat-bottomed boat, fishing rods resting on stands while the fisherman reclines, only his hat visible above the boat's hull. 

The scene would be idyllic, were it not for the police divers. 

The lake can be as stubborn as the sea for keeping hold of its treasures. It lodges them under rocks, or within the wrwcked carcasses of abandoned rowing boats. It spins them over and over, breaks them into pieces. It washes them up into inlets and crevices, on to coves too small and uninviting for boats or walkers. Lost shoes, dropped oars, shopping trolleys nicked on a whim and shoved in the lake. Bodies. 

Tosi-tv ei ole mukavuusaluettani, ja vielä vähemmän tämän jälkeen. Se maailma tuntuu kovin kylmältä ja laskelmoivalta, etenkin silloin kun taustalla on ajatus että osallistujia voi kohdella miten tahansa kun itse ovat halunneet mukaan. Ei siis ihme, että tarinassa ilmapiiri kuvauspaikalla on varsin kireä, välillä suorastaan hyinen. 

Poliisin työ tapausten selvittämiseksi osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Vaikka kameroita on joka paikassa, silti yksi henkilö katoaa ja toinen murhataan. Kamerat kuvaavat koko ajan, joten ihmisten liikkeitä on helppo jäljittää - vaan entäpä kun kamerat ja ihmiset antavat kaikille paikalla olijoille alibin? Mistä lähteä purkamaan arvoitusta? 

Ffion joutuu työskentelemään jo sarjan edellisestä osasta tutun Leon kanssa, eikä se ole mitenkään helppoa. Kaksikon välillä on kipinää, mutta onko aiemmin hukattu mahdollisuus kokonaan kadonnut? Kuinka ylittää puhumattomuuden ja väärinymmärrysten muuri? Ffionille aiheuttaa harmaita hiuksia myös hänen rescuekoiransa Dave, jonka käytöksessä on paljonkin toivomisen varaa. 

Tämä on varsin viihdyttävää luettavaa, jossa palapelissä on monia yllättäviä palasia. Tapahtumakulku ja lopputulos eivät ole ennalta-arvattavia, joskin minun makuuni asioita olisi voinut tapahtua nopeamminkin. Tarinaa seurataan enimmäkseen Ffionin näkökulmasta, mutta ajassa palataan myös takaisin ja käydään joitain asioita läpi ohjelmaan osallistujien näkökulmasta. Jonkin verran on siis toistoa, vaikka siinä tulee myös vähän lisää tietoa. 

Kirja ilmestyy suomeksi tänä syksynä Gummeruksen kustantamana nimellä Vuorten varjo. En tiedä mistä suomennoksen nimi tulee, äkkiseltään en kyllä yhdistä sitä juuri lukemaani tarinaan muuten kuin siten, että ohjelmaa kuvataan jossain Walesin vuorilla. Nimi ei myöskään anna olettaa kyseessä olevan dekkarin. 

Helmet-haasteeseen saan lopulta täytettyä kohdan 11, "kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi". Aika monesti olen laskenut, etunimi on täsmännyt mutta sitten kirjailijan sukunimessä on ollut 9 tai 11 kirjainta. Mutta nyt osui!