Camilla Läckberg: Käenpoika

Camilla Läckberg: Käenpoika

Suomentanut Kristiina Vaara

Otava 2022

390 s.

Patrik Hedström tutkii valokuvaajan murhaa ja pian myös Skjälerön saarella tapahtunutta tragediaa. Onko tapahtumilla yhteys, vai onko asia kertakaikkiaan vain niin, että tapauksiin liittyy samoja ihmisiä? Erika Falck puolestaan saa idean uuteen kirjaan, ja alkaa selvittää vuonna 1980 tapahtunutta kaksoismurhaa. Murhan uhrit ovat olleet nyt kuolleen valokuvaajan ystäviä. Liittyvätkö tuon ajan tapahtumat nykyhetkeen, vai onko kyseessä pelkkä sattuma? 

Vanha luokkakaveri ajoi ohi, näki Patrikin portailla ja vilkutti. Juuri tämän takia hän piti Tanumsheden ja Fjällbackan kaltaisista paikoista. Kaikki tunsivat kaikki. Se loi turvaa. Aina oli joku naapuri, joka oli nähnyt jotain. Aina joku tunnisti jonkun. Poliisi sai sen tyyppisiä puheluita kuin: "Se oli Bengtin poika, joka varasti naapurin pyörän." Kaikki saattoivat samastua toisiinsa. 

Karu totuus oli, että useimmiten rikoksen tekijä oli uhrille tuttu. Patrik oli kuullut, että murhista niinkin monen kuin yhdeksän kymmenestä teki joku läheinen. Skjälerössä ei ollut ollut tapahtuma-aikaan muita kuin Bauerit ja heidän ystäviään. Saari ei ollut sinänsä mikään saavuttamaton linnoitus, ja oli täysin mahdollista mennä sinne veneellä ja nousta maihin pimeyden turvin. Se vain tuntui kovin kaukaa haetulta verrattuna Patrikin näppituntumaan.

Monissa kirjoissa ärsyttää joku asia, ja tässä se on se kuinka monen monta kertaa toistetaan Erikan saaneen muutaman kilon lisää painoa. Mitä väliä? Mielestäni aivan tarpeetonta siunailua kuinka housut välillä vähän kiristävät ja kuinka on morkkis kun syö irtokarkkeja elokuvaa katsoessaan. En tunne rikostapausten salassapitosääntöjä, mutta jotenkin tuntuu oudolta että Erika saa tuosta vaan vanhan tikostapauksen tutkintapöytäkirjan ruumiinavausraportteineen. Onhan rikoksesta toki jo 40 vuotta aikaa, mutta silti. 

Muuten tykkäsin tästä kyllä, oli mukava palata Fjällbackaan vuosien tauon jälkeen. Päähenkilöt olivat ennalta tuttuja, mutta heidän ärsyttävät puolensa olivat ehtineet unohtua, eivätkä ainakaan tässä nousseet häiritsevästi esiin. Rikkaita ja kauniita / komeita ihmisiä kyllä riittää, mutta tässä he eivät elä kiiltokuvaelämää vaan kohtaavat ihan oikeaa surua ja pelkoa, tehden heistä ainakin minulle läheisempiä. 

Läckberg on ottanut käsiteltäväkseen transseksuaalisuuden, ja pidän tavasta miten hän sen tekee. Aiemmissa osissa Erika on mielestäni tuntunut vähän nenäkkäältä ja kaikkitietävältä, nyt hän on epävarma eikä tiedä mitä käsitteitä käyttää. Hän myös uskaltaa sanoa epävarmuutensa ääneen. Mutta koska hän haluaa tuoda transihmisen tarinan esiin, hän on valmis astumaan itselleen tuntemattomalle alueelle. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjaimia ja Kirjarouvan elämää.

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 16, "kirjassa kirjoitetaan kirjaa".