Norjankielinen alkuteos Therese Johaug - Hele historien (2022)
Suomentaneet Laura Koskela ja Tiina Sjelvgren
Minerva 2023
377 s.
Urheilu-uran jälkeenkin oli ehkä elämää, niin sanottua "normaalia elämää", johon kuuluivat mies ja lapset, säännöllinen työ, hetket ystävien kanssa ja vapaat viikonloput. Mutta kuka minä sitten olisin? Kuka minä olisin sitten, kun en enää hiihtäisi?
Hiihtourallaan kaiken mahdollisen voittanut Therese Johaug on laittanut tähänastisen elämänsä pakettiin. Hän kertoo kaunistelematta, miten maatilan tytöstä kasvoi moninkertainen arvokisavoittaja. Miten elämä on ollut valoa ja varjoa; suuria voitonhetkiä mutta myös läheisten kuolemia. Dopingkäryä unohtamatta.
Kilpailuhenkisyys nousi vahvasti esiin jo pienessä Theresessä. Hän oli tavattoman ärsyyntynyt hävittyään hiihtokilpailussa. Sieltä kumpusi se päättäväisyys ja tinkimättömyys, jolla hän raivasi tiensä huipulle. Kun treenasi enimmillään 1300 tuntia vuodessa, muuta elämää ei juuri ollut. Kolme tuntia treeniä aamupäivällä, kaksi iltapäivällä, muu aika syömistä ja nukkumista. Joukkuekavereista tuli läheisiä, ymmärrettävästi. Perheen ja ystävien tuki oli vankkumaton, aina. Johaug oli myös sikäli onnellisessa asemassa, että sponsorit eivät hylänneet häntä koskaan. Oli mahdollisuus tehdä sitä mitä halusi, niin kauan kuin halusi.
Karstein sai idean. Mitä jos tukisimme potkukelkan valotolppaa vasten niin, että potkukelkan jalakset pitäisivät katkaisinta alhaalla? Kokeilimme, mutta potkuri luisui alas. Meidän pitäisi löytää jotakin, jolla tukisimme potkukelkkaa. Löysimme paksun kannon, jonka raahasimme paikalle ja nostimme pystyasentoon yhdessä potkukelkan kanssa. Karstein asetti toisen jalaksen painamaan katkaisinta. Pari lyhyttä valonvälähdystä ja sitten valo alkoi loistaa ja valaisi latua pitkän matkaa. Katsoimme toisiamme ja hymyilimme ennen kuin lähdimme sauvomaan ladulle. Olimme erityisen tyytyväisiä omaan luovuuteemme.
Kun saavuimme stadionille puolitoista tuntia myöhemmin, joku mies seisoi siellä jäisen savuverhon alla. Se oli isä, joka nojasi autoon likaisissa navettavaatteissaan ja tupakantumppi suupielessään. Hän näki loppukirimme ja nyökkäsi hyväksyvästi. Nyt oli korkea aika lähteä kotiin ja mennä lämpimään suihkuun. Olimme aivan huurteessa sitoessamme potkukelkan auton takaosaan. Tungimme Karsteinin kanssa itsemme etupenkille. Tänään jouduimme selviämään pick-upilla, vaikka olikin joulupäivä ja vaikka autossa oli vain kaksi istuinta. Isä ei ajanut Starcraftia likaisissa navettavaatteissa.
Kirjassa luetellaan varsin paljon kilpailuja ja tuloksia, mutta ne voi halutessaan huoletta hypätä yli. Kiinnostavaa asiaa riittää paljon. Kirjan luettuani en ihmettele, miksi Johaug nousi huipulle ja pysyi siellä. Hän tutki tarkkaan heikkouksiaan ja määrätietoisesti kehitti niitä, hän piirsi kilpalatuja paperille ja suunnitteli miten hiihti mutkaan päästäkseen siitä mahdollisimman vauhdikkaasti ulos, hän treenasi aina ohjelman mukaan eikä lintsannut tai päästänyt itseään helpolla...
Pidän tärkeänä, että Johaug muistuttaa kirjassa syömisen tärkeydestä. Hänen joukkuetovereillaan on ollut syömisongelmia, ja hän itsekin on ollut liian laiha. Hän nostaa esiin seikan, että painavimmillaan hän oli uransa loppupuolella, eli juuri silloin kun kahmi ison tukun mitaleita kaikista mahdollisista arvokisoista.
Kirja loppuu Johaugin uran päättymiseen. Tiedämme, että hän on sen jälkeen ollut Norjan television kommentaattorina ja saanut ensimmäisen lapsensa. Kenties hän on löytänyt tavan olla ilman kilpahiihtoa.
Therese Johaugin tarina on luettu myös blogissa Kirjahilla.
Helmet-lukuhaasteeseen saan kohdan 24, "kirja kertoo urheilijasta". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on voittaminen / menestys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti