Englanninkielinen alkuteos The Murderbot Diaries 1: All Systems Red (2017)
Suomentanut Mika Kivimäki
Hertta Kustannus 2023
191 s.
Mustan huumorin sävyttämä scifi-kirja kuulosti sellaiselta, että sen haluan lukea. Varsinkin kun päähahmo on Murhabotti, turvallisuusandroidi joka ei ollenkaan viihdy tehtävässään tutkimusryhmän turvaajana vaan haluaa mieluummin keskittyä kattavaan viihdetarjontaan.
Murhabotin leppoisat olot päättyvät, kun tutkijat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Miksi ryhmä ei tiennyt planeetan pinnan alla elävästä hirviöstä? Kun järjestelmiä tutkitaan tarkemmin, huomataan esimerkiksi karttojen olevan puutteellisia. Onko kyse virheestä vai sabotaasista? Haluaako jokin taho estää planeetan tutkimisen? Pian ryhmä joutuu vaaraan, ja silloin Murhabotin on muututtava turvaajasta taistelijaksi. Vaikka hän ei ole kiinnostunut ihmisistä, hän kuitenkin haluaa heidän pysyvän hengissä.
Kun olin hakkeroinut hallintamoduulini, minusta olisi voinut tulla joukkomurhaaja, mutta sitten hoksasin, että pääsin käsiksi kaikkeen yhtiön satelliittien välittämään viihdetarjontaan. Sen jälkeen on kulunut osapuilleen 35 000 tuntia ilman pahempaa murhaamista, mutta sangen varmasti vähän vaille 35 000 tuntia elokuvien, sarjojen, kirjojen, näytelmien ja musiikin parissa. Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani.
(...)
On väärin pitää rakennettua olentoa puoliksi bottina, puoliksi ihmisenä. Se kuulostaa siltä kuin nämä puoliskot olisivat erillisiä, ikään kuin bottipuolisko haluaisi noudattaa käskyjä ja ihmispuolisko haluaisi suojella itseään ja hankkiutua helvettiin tästä paikasta. Se oli kaukana todellisuudesta, jossa olin pahuksen hämmentynyt kokonainen olento vailla aavistustakaan, mitä halusin tehdä. Mitä pitäisi tehdä. Mitä oli tarpeen tehdä.
Oh, tämä oli kyllä riemastuttava lukukokemus! Ehdottomasti helposti lähestyttävää, matalan kynnyksen tieteiskirjallisuutta, jota lukeakseen ei tarvitse olla teknologia-asiantuntija. Murhabotti on tosi kiinnostava hahmo, nimestään ja murhaajataustastaan huolimatta helposti pidettävä. Ristiriita kliinisen "tappokoneen" ja saippuasarjoihin addiktoituneen laiskurin välillä on suorastaan hilpeä kokemus.
Tarinan ihmiset jäävät kylläkin etäisiksi, heistä tai heidän historiastaan ei kerrota juuri mitään. Vähän tuntui myös siltä, että ei tässä varsinaista juonta ollut, ja ainakin minulle jäi muutama asia epäselväksi. Iso ja väljä fontti tekee sen, että sivumäärä tuntuu suurelta verrattuna sisällön määrään, että mennään vähän kuin pikakelauksella eteenpäin.
Tätä voi suositella kasiluokkalaisten genrevinkkaukseen, luulen että nuoret saattavat innostua.
Aion lukea sarjan seuraavan osan, se onkin jo ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti se on yhtä viihdyttävä kuin sarjan avaus.
Hälytystila on luettu myös blogissa Amman lukuhetki.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 21, "kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on "keksinnön tai tekniikan tuoma muutos".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti