Kirjoittamisesta, lukemisesta ja vähän muustakin

Kuvaaja: Henna

Usein tuntee olonsa riittämättömäksi. Koska vuorokauteen ei saa lisää tunteja, pitäisi osata käyttää ne 24 hyvin. Toisinaan tuntuu siltä, että perustukset vajoavat ja seinät kaatuvat päälle. Aina ne kuitenkin oikenevat paikalleen.

On työ, joka vie noin kahdeksan tuntia päivässä. Onneksi se on työ, jossa työasiat jäävät töihin eivätkä seuraa kotiin. On kolme harrastusta: lukeminen ja siihen liittyen blogin pitäminen, kirjoittaminen sekä juoksu. Kaikki yhtä tärkeitä. Treenaan ensi kesän Tukholman maratonille, mikä tarkoittaa tässä vaiheessa kolmea tai neljää juoksulenkkiä viikossa, kestoltaan 45 - 90 minuuttia. Siitä ei voi tinkiä, jos haluaa ylittää maaliviivan kesäkuun ensimmäisenä päivänä 2013. Lukeminen on aina ollut tapa rentoutua, ei siitäkään voi tinkiä. Etenkään nyt kun olen alkanut kirjoittaa blogiarvioita ihan säännöllisesti. Pari kolme päivitystä viikkoon on tavoitteeni.

Siispä kirjoittaminen on se, mille olen antanut vähiten aikaa. Milloin ajanpuutteen, milloin väsymyksen, milloin minkäkin syyn takia. Niin ei pitäisi olla. Käyn kolmevuotista kirjoittajakoulua, minkä ansiosta minulla on kiehtova aihe kirjoitettavaksi. Päässäni tiedän, mitä henkilöille tapahtuu, noin suunnilleen. On kuitenkin yllättävän hankalaa istua alas kirjoittamaan. Onneksi joskus käy niin kuin tänään: teksti vaatii päästä ulos.

Matkustin Helsinkiin koulutukseen. Koska matka on pitkä ja olen julkisten kulkuneuvojen varassa, herätys oli klo 03.30. Klo 04.20 istuin jo bussissa, yllättävän virkeänä. Hämeenlinnan paikkeilla torkahdin tunniksi. Herättyäni tunsin tarvetta kirjoittaa mutta maltoin odottaa Helsinkiin asti. Auditorioon istuuduttuani kaivoin muistikirjan esiin ja raapustin kohtauksen tapahtumarungon. Koulutuksen alun tietoiskut tulivat ja menivät, vilkaisin välillä häthätää esiintyjiä ja jatkoin kirjoittamista kynä sauhuten. Kolmen vartin kuluttua olin valmis, tyytyväinen. Nyt viikonloppuna laitan puhelimen äänettömälle ja kirjoitan kohtauksen uusiksi, koneella.

Mietin, mistä tuli yhtäkkinen pakottava tarve saada juuri tämä tekstipätkä paperille. Löysin kaksi syytä. Ensimmäinen on Claes Anderssonin Oton elämä, jota aloin lukea pari päivää sitten. Siinä kerrotaan henkilöstä, joka paitsi kirjoittaa myös soittaa jazzia ja osallistuu muutenkin kulttuurielämään. Siinä seurataan Ottoa hänen työhuoneellaan, hänen havaintojaan ja muistojaan sekä niitä korviketekemisiä, mitä voi tulla silloin kun pitäisi kirjoittaa. Toinen syy on upouusi lasten tietokirja nimeltä Junakirja; siinä on hienoja kuvia sekä perustietoa erilaisista vetureista ja junista. Oman tekstini päähenkilölle junat ovat tärkeitä, ja lastenkirjaa selatessani keksin, että tästä saan hyvää taustatietoa henkilöni harrastukselle.

Hyvä ratkaisu ajankäytön ongelmiin voisi olla - eikä mitenkään yllättäen - kunnollinen kalenteri. Siihen kun merkkaisi työvuorot ja juoksulenkit ja vähentäisi kahdeksan tunnin yöunet niin olisi helppo laskea, paljonko tunteja jää. Niistä voisi vaikkapa puolet jakaa kavereiden tapaamiseen ja toisen puolen voisi jakaa lukemisen ja kirjoittamisen kesken. Tällöin voisi olla toiveita saavuttaa tasapaino, jossa mikään osa-alue ei jää toisten jalkoihin. Tässä voisi olla tavoite uudelle vuodelle. Vaikka tietysti olisi parempi aloittaa heti. Ei sitten kun.